TunnustustenLuola.fi

En halua seksiä oman mieheni kanssa. En oikeestaan haluaisi antaa kenellekkään. Ehkä Robbie Williamssille vain mutta se ei taida onnistua. Nään unia seksistä ja saan upeita ja pitkiä uniorgasmeja. Voisin ehkä harrastaa sitä naisen kanssa tai sadomasoakin voisi kokeilla. oikeesti en kuitenkaan vaan juoksisin karkuun.
haluaisin polttaa pilvee mutta ei sitä kukaan täällä maalla myy. olen yrittänyt itsemurhaa mutta olen kai niin luuseri etten voi onnistua edes siinä.
Haluaisin muuttaa Amerikkaan ja kuolla ampumalla traagisesti.
Pidän kaikkia ihmisiä vähän tyhmänä ja muka itse olen parempi.
Mulla on aina oikeat mielipiteet. Ystäviä on ja ne pitää mua ihan ok tyyppinä. Itse en heistä oikeasti paljon perusta.
Kärsin nälkäänäkevien lasten puolesta ja pedofilien uhrien takia. Läheisiäni en kuitenkaan oikein siedä.

oon pohjalla......





eli täällä!!

a. mulla on lainaa kohta yli 10 000, eikä varaa ikinä maksaa sitä takasin. vanhemmat ei tiedä tätä.
b. elän joka pv pelkäen että mitä tapahtuu.
c. vihaan työtäni
d. olen mielistelevä tyyppi
e. rakastan seksiä, mutta en uskalla tehdä aloitetta koska olen xl-nainen.
f. pelkään tulevaisuutta
g. kaipaan eksää vaikka vihaankin sen tekoja
h. syytän häntä elämäntilanteestani
i. olen miettinyt millaista olisi olla rikollinen
j. olen miettinyt itsemurhaa, en kai tosissani, kieltänyt moisen ajatuksen ja pyyhkinyt sen pois
k. uskon rahan tuovan onnea
l. olen rehvastellut seksikokemuksistani vaikka juuri näitä tapahtumia ei ole tapahtunut koskaan.
m. olen ollut aikaan kova valehtelemaan, pelkään että se iskee taas
n. pelkään työttömyyttä
o. rakastan lemmikkiäni mutta minulla ei olisi sille aikaa
p. olen harrastanut eläin seksiä vuosia sitten
q. toivon toisille epäonnea, vaikka sanonkin heille muuta
r.toivoisin että pankit ja verovirasto vahingossa tuhoisivat tietonsa
s.petin eksääni vaikka hän ei tätä tiedäkkää.
t. minusta seksielämämme oli tylsää, en saannut mitä halusin
u.tiedän hänen kaikki salasanansa
v.minulla on varmaan puhevika
x.rakastan katseita
y.voisin naida työkavereitani

Olen mitä todennäköisimmin masentunut mutten kehtaa tunnustaa sitä kenellekään. Olen yksinäinen ja surullinen vaikka siihen ei ole varsinaisesti mitään syytä. Ylidramatisoin tunteitani vain jotta saan surkutella kohtaloani. Minulla on oikeasti asiat todella hyvin mutta silti märehdin asioitani.

Luulen olevani läheisriippuvainen. Olin muutamilla treffeillä mukavan miehen kanssa ja täytyy olla todella kahjo (kuten minä) jäädäkseen ikävöimään häntä. Siinä ajassa ei voi syntyä aitoja tunteita, taidan vain haluta jotakin, mitä en voi saada.

n23

olen saamaton, kukaan ei tykkää minusta.
olen harkinnut itsemurhaa.

Joinakin hetkinä koirani on ainoa syy elää. Mitähän sitten teen kun koiraani ei enää ole.

Masentaa. Koetan jaksaa hoitaa opiskelut ja työn, mutta elämä tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä, etten tiedä jaksanko enää huomenna nousta sängystä ylös.

Tahtoisin vain elää ihan tavallista rauhallista elämää. Herätä aamulla oman mieheni vierestä, tehdä työni hyvin, huolehtia kodista. Joskus tehdä joku pikkureissu miehen kanssa, tavata ystäviä illanistujaisissa ja ottaa pari lasia viiniä. Ottaa laina ja ostaa talo. Saada pari-kolme lasta ja koettaa olla hyvä äiti. Keskustella mieheni kanssa, helliä häntä ja tulla itsekin välillä hemmotelluksi.

Mutta tuntuu, että kaikkien mielestä tuo on niin hiton tylsää. Pitäisi bilettää, flirtata ja kauhistella "keski-ikäistyneitä" perheellisiä tuttuja. On niin IN pettää puolisoa, olla vapaamielinen ja haluta loistavaa uraa. Perheeseen panostus ja lapset katsotaan lähipiirissä riippakiveksi, jota jokainen fiksumpi ihminen välttää viimeiseen asti.

Kärsin tästä nykymenosta. Välillä vain tahtoisin irtisanoutua koko yhteiskunnasta ja muuttaa saarimökkiin josta kerran kuussa tulisi hoitamaan välttämättömät asiat kaupunkiin. Toivoisin niin, että mieheni ymmärtäisi ajatukseni, tiedän, ettei hänkään nauti tällaisesta elämästä, ja uskaltaisi minun kanssani yhdessä elää sitä muiden mukaan "tylsää, keski-ikäisten elämää". Minusta se on aikuisuutta, tämä nykymeno on vain teiniyden venyttämistä loputtomiin, kukaan ei olisi valmis ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä.

Tahdon lämpöä ihmissuhteisiin, välittämistä toisesta ihmisestä, seksiä yhdistettynä tunteisiin, vastuuta ja turvallisuutta, jatkuvuutta. Tahdon olla aikuinen ja jättää pelien pelailut muille. Miksi sen täytyy olla niin vaikeaa yksin?

Tuntuu, etten voi puhua tästä oikein kenellekään. Koen, etteivät minun ystäväni ymmärrä tätä. Ajatustensa ja tunteidensa tunnustaminen näin nimettömästikin antaa kuitenkin pikkuisen uskoa, että joskus vielä pääsen elämään sitä elämää jota tahdon.

Voisin kirjoittaa jutusta huomattavasti pidemmän, mutta tällä hetkellä ei huvita tehdä niin.

Olen masentunut, olen ollut jo vuosia. Itken lähes päivittäin mitättömimmistäkin syistä, pessimistinen luonteeni ja negatiivinen asennoituminen saa vain asiat näyttämään pahemmilta. Lähes aina tahallaan ajattelen pahinta kaikesta, ja kiusaan itseäni toinen toisistaan kamalimmilla mielikuvilla. Joskus nauran niille itkuni seassa. Ajettelen vihdoin tulleeni hulluksi. Useimmiten nauran itselleni, ja sille, kuinka helvetin säälittävä olen. Eniten kuitenkin vihaan itseäni. Joskus en vain voi ymmärtää, miksi olen tällainen. Silloin tällöin minun on pakko satuttaa itseäni myös fyysisesti, se mukamas auttaa, kuten joskus olen jollekin sanonut, mutta ei se mitään auta.
Mielialani vaihtelevat joskus niin nopeaan, etten ehdi reagoimaan kaikkiin, ja jään vain istumaan paikalleni ja tuijottamaan seinää. Toisinaan taas en tunne mitään. Ei tarvitse edes mainita, kuinka montaa kertaa olen ajatellut, miksi olen vielä täällä. Itsemurhaan en vain pysty, ja kiroan itseäni joka kerta, kun siihen tekisi mieli ryhtyä. Melkein joka päivä käyn läpi aikoja sitten tapahtuneita asioita, useimmiten huonoja sellaisia, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes oloni on niin surkea, että tekisi mieli oksentaa.
Hoen koko ajan itselleni, etten jaksa enää, enkä jaksakaan, päivä päivältä jaksan yhä vähemmän. En saa juuri mitään aikaiseksi, ja kaikkeen kuluu moninkertainen aika mitä tavallisesti. Aivan kuin eläisin hidastetusti. Sosiaalinen elämä on pikkuhiljaa kutistunut olemattomaksi, eihän se koskaan mikään vilkas ole ollutkaan, mutta viime aikoina on tuntunut etten jaksa tehdä edes sitä pientäkään mitä yleensä. Melko helposti saisin kaiken, mitä haluaisin, mutta en vain viitsi. Ajattelen muiden puolesta, näen itseni hirviönä muiden silmillä, en voi katsoa toisia silmiin, pelkään heitä. Pelkään itseäni. Satuttaisin muita enemmän kuin itseäni. Siksi olen nykyään enimmäkseen omissa oloissani, myrkyttämässä itseäni.
Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en tiedä. Tietysti tiedän, ettei tämä ole normaalia, ja apua olisi pitänyt hakea jo vuosia sitten, mutta en halua apua. Tai haluan, ja en. En tiedä. Olen aina koittanut selvitä kaikesta yksin, ilman apua, vaikka sitä on joskus tarjottukin. En vain uskalla luottaa itseäni muiden käsiin. He vain satuttavat minua.

Kukaan lähimmäiseni, tuttavani taikka kaverini eivät tiedä tätä puolta minusta. Eivätkä tule tietämäänkään, ennen kuin poistun täältä.

N20

Oon niin säälittävä.
Ei minkäänlaista koulutusta ja työkokemustaki
todella vähän.
En pysty unohtaan erästä naista, vaikka hän seurustelee
ja pitää minua täydellisenä idoottina.
Elämäni on helvetin tylsää ja tapahtumaköyhää. Kavereita
on vain muutamia, joita näkee harvoin.
Niin, ja poikuus on tallella 22-vuotiaana

Minusta tuntuu että minulla on jokin mielenhäiriö. Saatan vain yllättäin herätä aivan oudosta paikasta muistamatta mitään viime päivistä. Kaverini sanovat vain minun olleen hieman outo vime päivinä. En uskalla mennä lääkäriin koska pelkään että minut suljetaan laitokseen tai joudun syomään lääkkeitä (minulla on fobia molempiin). En käytä huumeita enkä juo kuin noin kerran pari kuukaudessa.

en ole pessyt vessaani kahteen kuukauteen ja huoneeni on kuin myrskyn jäljiltä. jalassani on kolme päivää vanhat sukat jotka ovat likaiset eikä minulla ole tarkoituskaan vaihtaa sukkia. en ole jaksanut käydä suihkussa VIIKKOON. haisen kuin uitettu koira. tykkään syödä nuudeleita.

Monet tuttuni kadehtivat elämääni. Olen 3-kymppinen poikamies, pitkän suhteen jälkeen pari vuotta levotonta elämää viettänyt.

Lopetin työnteon, mutta opiskelen edelleen yliopistolla.

Rahat ovat lopussa ja elämä kusee muutenkin rankasti niskaan. Pääasiassa en tee muuta kuin treenaan aamuin illoin, mutta en itsekään tiedä miksi. Loppuaika menee joko trancea kuunnellessa tai päihteitä nauttiessa.

Vituttaa kun ei käy hyvä tuuri: ei löydä naista, joka palauttaisi ruotuun, eikä jää auton alle, että saisi koko homman valmiiksi.

Olen todellinen epäonnistuja...
*Lukion keskiarvoni on tällä hetkellä 6 ja jotain...
*Valvon usein yli 00.00, kerran tuli valvottua 5.00
*Pelaan päivässä noin 5-8 tuntia säännöllisesti (Arkisin)
*Vihaan lähes kaikkia tuntemiani ihmisiä 75% (Perhettäni)
*Minulla ei ole minkäänlaista tulevaisuuden suunnitelmaa
*Todennäköisesti joudun työttömäksi (Liian laiska töihin)
*Olen lukion kolmannella enkä vieläkään ole edes koskenut mihinkään koulukirjaan kotona
*En usko jumalaan
*Minulla ei ole kavereita (Koska pelaan vain tietokonetta)
*En ole koskaan ollut onnellinen
*En ole koskaan juonut, polttanut, tai käyttänyt huumeita
*Vihaan koiria, kissoja ja muita lemmikki eläimiä
*En koskaan syö koulussa
*Olen harkinnut itsemurhaa
*Zzz... Nukuttaa
*Kuntoni on heikko, enkä edes paina kuin vaivaiset 63kg, vaikka olen 182,5cm pitkä ja olen 18v

Antakaa minulle syy elää...

En tiedä enään, liekö elämällä tämän enempää tarkoitusta sillä olen tehnyt seuraavat asiat:

-työtä
-ajanut mopolla
-ajanut autolla
-juonut viinaa
-polttanut tupakkaa
-rakastanut ehkä maailman ihaninta tyttöä pitkään ja seurustellut pitkälle yli 2v
-menettänyt poikuuden
-omistanut ylimääräistä rahaa
-tuhlannut puolet elämästäni irkissä

ja kun asiaan ottaa huomiion että en ole vasta kuin 14 voi harkita, että onko elämäni kenties edennyt liiankin nopeasti, ehkä.

Nyt vain tuntuu siltä että ei ole enään mitään mitä elämältä haluaa, kaikki pikkupoikana haaveillut asiat on nyt jopa ikävinä muistoina

Olen kyllästynyt elämääni ja tahtoisin matkustaa Ranskaan liittyäkseni muukalaislegioonaan, unelmoin siitä joka päivä. Kolmen vuoden palveluksen jälkeen voisin ottaa Ranskan kansalaisuuden eikä minun tarvitsisi ikinä enää palata tänne helvetin Suomeen. Olen 22-vuotias mies.

Käyn Taekwon-Do kurssilla ja minulle tulee aina halu näytellä niitä "taitoja" mitä olen oppinut, kun olen juomassa.
En hakkaa ketään. Kerron vain kuinka mikäkin juttu tehdään jne. Miten saisin lopetettua sen?

Minua masentaa aina kun olen yksin yli 2h.

Hävettää aina kun on ollut juomassa ja aamulla miettii mitä tuli taas tehtyä.

Liiottelen usein ongelmillani, suurin osa niistä selviäsí jo pelkästään puhumalla. Mutta en tee niin. Ryven itsesäälissä ja tiedän yritän aina näyttää angstiselta ja masentuneelta vaikka en aina olisikaan, koska toivon saavani sympatiaa ja myötätuntoa osakseni ja vaikka en saisikaan tunnen silti sairaalloista mielihyvää tilastani, olen kuin nykypäivän 16-vuotias, vaikka olen jo oikeasti yli kahdenkymmenen. Johtuu varmaan siitä, että en ollut angstinen silloin. Tunnen itseni sairaaksi ja katkeraksi parasiitiksi, joka elää yhteiskunnan tuilla. Säälittävää tiedän ja pidän siitä.

Rakastan katsoa televisiosta kuolevia ihmisiä. Joskus lyön itseäni, pidän kivusta jonka aiheutan itse. Rakastan eläimiä suunnattomasti, enkä koskaan haluaisi satuttaa heitä, mutta minua kiehtoo jotenkin epänormaalilla tavalla kidutetut eläimet. Haaveilen ihmisten tappamisesta.

Inhoan itseäni..
En saa mitään aikaiseksi ihan yksinkertaisia hommiakaan.
En saa ketään tyttöä jota oikeasti haluaisin koska olen niin apina naisten seurassa.
Mikään ei kiinnosta minua.
Yleensä olen itsesäälissä ja nautin kun minua kehutaan
oikein kerjään sitä
Kaikki kaverit todennäkösesti inhoavat minua välillä ku olen niin pelle..

Inhoan myös melkein parasta kaveriani koska se on vieny multa ainakin kaksi tyttöä tietämättään ja se kusettaa multa rahaa. En tiedä miksi oon edes väleissä sen kanssa tänäänkin lähden juopottelemaan sen kanssa.

Inhoan myös toista ihan hyvää kaveria en tiedä miksi mutta välillä tuntuu että voisin hakata sen.

Inhoan toiminta elokuvia.

minua ärsyttää tyhmät ihmiset.
välillä tuntuu että inhoan jokaista ihmistä ja haluaisin että heille tapahtuu jotain todella pahaa, mutta en voisi elää ilman näitä ihmisiä.
kuuntelen salaa muitten ihmisten juoruja ja eläydyn niihin joskus vähän liikaakin esim. naurahtamalla.
olen ollut masentunut jo 5 vuotta ja monet ihmiset yrittävät auttaa, mutta inhoan sitä. rakastan poikaystävääni ja meillä menee todella hyvin, mutta silti himoitsen ystävieni ja kaikkien miehiä ja kuvittelen minkälaista olisi harrastaa heidän kanssaan seksiä. arvostelen ihmisiä vaikka inhoan arvostelua.
inhoan koulua, mutta toisaalta haluaisin kovasti saada sen läpi..uskottelen vanhemmilleni että käyn sitä, mutta oikeasti en. haluiaisin tutustua muihin ihmisiin mutta en pysty koska kärsin ihmiskammosta eli sosiaalistentilanteiden häiriöstä.olen kauhean utelias ja haluaisin tietää mitä kaikki tuttuni tekevät päivisin. pelkään ettei minusta koskaan tule yhtään mitään ja että vajoan yksinäisyyteen.