Liiottelen usein ongelmillani, suurin osa niistä selviäsí jo pelkästään puhumalla. Mutta en tee niin. Ryven itsesäälissä ja tiedän yritän aina näyttää angstiselta ja masentuneelta vaikka en aina olisikaan, koska toivon saavani sympatiaa ja myötätuntoa osakseni ja vaikka en saisikaan tunnen silti sairaalloista mielihyvää tilastani, olen kuin nykypäivän 16-vuotias, vaikka olen jo oikeasti yli kahdenkymmenen. Johtuu varmaan siitä, että en ollut angstinen silloin. Tunnen itseni sairaaksi ja katkeraksi parasiitiksi, joka elää yhteiskunnan tuilla. Säälittävää tiedän ja pidän siitä.