TunnustustenLuola.fi

- Olen saamaton, aikuisiän juuri saavuttanut juntti, eikä minulla ole lainkaan käsitystä mitä haluan elämältäni
- En ole koskaan onnistunut saamaan kesätöitä, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä eri tavalla, jotta siinä onnistuisin
- En tiedä mitä alaa ryhtyisin opiskelemaan, mikään ei suuremmin kiinnosta
- Itsetuntoni ja itseluottamukseni ovat täysin nollassa, ja haluaisin tappaa itseni

- Olen teini-ikäinen, muta mielestäni ihan fiksu kaveri.
- Pohdin tautotta filosofisia kysymyksiä.
- Olen lähes aina masentunut.
- Minua ei kiinnosta koko maailmassa kuin yksi asia, eräs henkilö
- Olen typerä synkistelijä.
- En osaa olla ylpeä mistään, mikä liittyy itseeni.
- Aliarvoin itseäni koko ajan.
- Inhoan pirteitä ihmisiä.
- Inhoan myös ihmisiä, jotka yrittävät liikaa.
- Joskus toivon, ettei minua olisi koskaan ollutkaan.
- Pidän kuolemaa hyvänä asiana ja mielestäni kaikki vainajat olis parempi upottaa unohduksen ikuiseen kaivoon, kuin muistella sydämellä.
- Olen menettäny omaisiani.
- Olen äärimmäisen sulkeutunut.
- Osaan puhua vain parille ihmiselle, toinen näistä on paras ystäväni, joka on samalla henkilö, josta välitän eniten, hän on myös elämänkumppanini.
- Minua ärsyttää äärimmäisen avoimet ihmiset, jotka voivat puhua ongelmistaan kenelle tahansa.
- Joskus minun tekee mieli murhata ihminen, joka minua ärsyttää, vaikka minusta ei olisikaan siihen.
- Olen pelkuri, pohdiskelija, huolehtivainen, henkisesti tasapainoton, saamaton, laiska, rakastava ja kiltti.
- Rakastan puhua ihmisiä pussiin.
- Olen hyvä väittelemään ja nautin siitä.
- Tällä hetkellä elämäni alkaa näyttää mukavalta, sillä olen erittäin läheinen ihmisen kanssa, josta olen jo kauan haaveillut (edellä mainittu)
- Joku aika sitten inhosin ihmisiä. Pysyttelin visusti kotona tietokoneeni ääressä, enkä tahtonut nähdä/kuulla kenestäkään mitään. Ajattelin, että kaikki on paremmin, kun en ole maisemissa.
- En välitä koulusta paskan vertaa, teen mitä huvittaa.
- Elämäni ei ole menossa hyvään suuntaan.
- Ihmiset sanovat minulle toistuvasti, ettei minun pitäisi olla niin synkkä.
- En arvosta mitään ihmisissä, pidän koko ihmiskuntaa mätänä ja mielestäni olisi parempi, jos aurinko sammuisi (inhoan myös aurinkoa).
- Inhoan valoa ja meluisia paikkoja.
- Parasta elämässäni on maata sängyllä ns. " elämänkumppanini " kanssa täysin pimeässä huoneessa. (Hän on saanut minut avautumaan, mutta vain hänelle itselleen).
- Tunnen olevani täysi paska.
- Kun katson peiliin, en näe itseäni. Näen jonkun muun. Jonkun heikon ja typerän.
- En ole koskaan ollut tyytyväinen fyysiseen muotooni. Usein toivon olevani ulkoisesti joku muu.(Tosin edellä mainittu henkilö on saanut minut toisiin ajatuksiin).
- Minua pelottaa koko ajan, että hän lähtee luotani, jolloin elämäni olisi ohi. Tiedän kuitenkin, ettei näin ole käymässä, sillä hän tarvitsee minua yhtä paljon, kun minä häntä.

Se minun elämästäni.

Inhoan amiksia, natseja, suomen kieltä, suomea, pissiksiä, teinikanoja ym. kovaäänisiä idiootteja, valoa, melua... lista on loputon.

En tiedä olenko vain kasvavassa iässä, vai olenko päästäni vialla, mutta näin on ollut koko elämäni ajan.

-Leikkelen iltaisin paperiperhosia kymmenittäin. Poltan ne yksi kerrallaan seuraavana aamuna.
-En rakasta ketään. En edes perheenjäseniäni.
-Poltan puoli askia päivässä tupakkaa.
-Juon aina kun saan mahdollisuuden siihen.
-Viiltelen itseäni koska se sattuu helvetisti.
-Haluaisin kuolla, mutta minulla ei ole pokkaa tehdä itsemurhaa.
-Olen valehdellut.
-Olen varastanut.
-Vihaan paria 'ystävääni'.
-Olen ollut tänään netissä koko valveillaoloaikani. 12 ja puoli tuntia. Teen sitä joka päivä.
-Laihdutan tällä hetkellä nälkälakolla.
-Olen yrittänyt murhata itseni.
-Olen masentunut.

Olen varma, että vanhempani häpeävät minua he kehuvat aina niin paljon kahta veljeäni ja siskoani tämän takia epäilen kyseistä asiaa. Olen rakastanu kaksi kertaa elämässi en kertonu siitä kummallekaan. Säälin ja joskus vihaan itseäni. Joskus vihaan ystäviäni olen varma, että he puhuvat minusta paskaa ja pilkkaavat minua. Olen joskus miettiny itsemurhaa ja joskus halunu tehdäkkin itsemurhan en ole kuitenkaan uskaltanu. Kiihotun japanilaisesta anime pornosta ja ajattelen yhtä anime hahmoa päivittäin koska haluan panna tätä. Haluaisin olla joku muu kuin minä.

inhoan itseäni koska olen niin pirun laiska. mietin aina miten pääsisin mahdollisimman helpolla kaikesta. en ymmärrä miten edes pääsin ylä-asteelta, koska poissaoloja oli niin paljon, ja valmistumisesta en uskalla edes haaveilla. nyt olen ollut tunnin töissä,ja odotan vain sitä milloin pomoni lähtee keikalle ja saman tien häivyn minäkin. ottaa päähän kun en ikinä jaksa mitään. kohta varmaan alan pihtaamaan jätkäkaverilta kun en jaksa edes haaroja levittää.

Olen 14 vuotias. Olen yrittänyt tappaa itseni 4 kertaa. Olen masokisti.
Tiedän olevani jollain lailla mielisairas.
Olen masentunut.
Tykkään muutenvain testailla että kuin pitkälle pitää puukko survoa ranteeseen, jotta se aukeaisi, vaikka en tällä hetkellä itsemurhaa haluaisikaan.

Minusta tuntuu että olen kadottanut elämäni suunnan.

Minua ei oikeastaan huvita tehdä mitään paitsi masturboida, juoda kavereiden kanssa kaljaa ja kuunnella metallia. Edes oma alani ei jaksa kauheasti kiinnostaa juuri nyt.

Erosin tyttöystävästäni jokunen kuukausi sitten eikä se tuntunut oikein missään. Tavallaan saattaisi kiinnostaa periaatteessa seurustellakin taas, mutta kaikki naiset tuntuvat joko ärsyttäviltä, typeriltä, rumilta tai täysin saavuttamattomilta. Olen kaiken lisäksi sen verran omanarvontuntoinen etten viitsi oikeasti vongata ketään, vaikka usein heitänkin sellaista läppää.

Viimeaikojen tapahtumista johtuen en ole saanut enää nukuttua. Tunteeni naiseen josta kaikki osaksi johtuu, vain syvenevät kokoajan. Olen alkanut sulkeutumaan ja etääntymään ihmisistä. Olen ihmisraunio, mutten jaksa välittää siitä.

En ole reiluun neljään vuoteen pystynyt syömään tuntematta valtavaa syyllisyyttä ja pelkoa lihomisesta. Olen yrittänyt laihduttaa vähentämällä syömisiäni, syömällä terveellisemmin, liikkumalla, muttei mikään auta. Oksentamisesta haaveilen, mutta en pysty siihen.
Viime jouluna menetin täydellisesti kontrollin, ahmin valtavat määrät kaikkia jouluherkkuja ja konvehteja. Lupasin itselleni lopettaa "huomenna". Kirjoitusten jälkeen sama toistui, koska masennuin "huonosti" menneistä kokeista.
Tarkkailen jatkuvasti muiden syömisiä ja mietin laihduttavatko he, menevätkö he syötyään oksentamaan jne. Saarnaan tutuilleni oikeudesta olla normaalipainoinen, kritisoin median anorektista naisihannetta, boikotoin H&M;:ää... Haluaisin kuitenkin itse näyttää lehtien anorektikoilta.
Koulussa yritin saada opettajia huomaamaan pahan oloni: kirjoitin aineisiini epämääräisiä viittauksia syömishäiriöihin ja itsetuhoisuuteen toivoen jonkun puhuvan minulle järkeä ja kysyvän olenko kunnossa. Kukaan ei koskaan mitään sanonut.
Viiltelin myös itseäni, mutta syytin kissaani, kun joku kysyi arvista. Täydestä meni. Yritin "vahingossa" jättää arpia osittain näkyville hihan alta ja saada jonkun huomaamaan. Telkkarissa se aina toimii...
Kävin liikuntatuntien jälkeen pari kertaa punnitsemassa itseni koulun kuntosalin vaa'alla. Se toimi, opettaja ryhtyi utelemaan laihduttamisesta ja saarnaamaan sen vaaroista. Hymyilin kauniisti ja kielsin laihduttavani. En tiedä menikö läpi, mutta koskaan enää hän ei ko. tapauksesta mitään sanonut. Minä taas en muuta odottanutkaan kuin pyyntöä jäädä tunnin jälkeen juttelemaan. Säälittävää.

Huonosti menee. Suren vieläkin entisen poikaystäväni perään; erosta on pian puoli vuotta. Hän ei aina kohdellut minua kovinkaan hyvin, mutta se saattoi johtua siitä, etten minäkään häntä.. Pidin häntä nimittäin epävarmuudessa tunteistani. Tein sen siksi, että pelkäsin näyttää hänelle, kuinka tärkeä hänestä oli minulle tullut. Tiedän, ei tässä ole järjen hiventä, mutta siinä takana oli sellainen logiikka että ehkä hän ei voi loukata minua jos ei tiedä kuinka paljon hänestä pidän. tai jos loukkaa, hän ei tiedä saavansa "pisteitä" siitä. Koska näytän siltä, ettei mikään minulle merkkaa. Olen ollut tällainen aina. Pelkään tunteiden näyttämistä koska tunnen itseni pelleksi tunteelliseksi ryhtyessäni. Tästä piirteestä syytän jollain tapaa isäni, joka torjui usein lähestymisyritykseni..

No mutta. Erosimme poikaystäväni kanssa siis tammikuussa, poika oli oikeastaan se, joka jätti. Vaikka kyllähän me "keskustelimme" asiasta yhdessäkin. Ei voi mitään, rakastan tuota miestä ja nyt olen niin rikki etten tahdo nousta edes sängystä aamuisin. Ja öisin en saa unta. Olen onneton, ahdistunut, surullinen. Epätoivoinen en kuitenkaan. Ehkä joskus tulee päivä, jolloin en enää ajattele häntä tai ikävöi. Täytyyhän tämän joskus loppua. Eikö?

Ja minua vituttaa niin paljon että olen tällainen tunnevammainen paska. Ja vituttaa haluta takaisin mies, joka ei myöskään tuntunut olevan oikein sinut itsensä kanssa. Täällä sitä kompuroidaan nyt heikolla jäällä jotenkin.

Tunnustukseni on vastaava: Olen pohdiskellut noin 6-vuotiaasta asti sitä millä lailla ihmiset reagoisivat minun kuolemaani ja mietin usein millaisia ne ihmiset olisivat joittenka elämään olen jotenkin vaikuttanut. Haluaisin että kuolemani olisi mahdollisimman verinen pahimman järkytyksen aikaansaamiseksi.

Mielestäni kommunismi on hyvä aate, suurin osa ihmisistä on vain niin pässejä että se ei toimisi (itse olen yksi kyseisistä pässeistä).

Vihaan suurinta osaa maailman väestöstä, kyse ei ole mistään angstista tai vastaavasti, vihaan vain ihmisiä koska olen kovin ylimielinen ja huomionkipeä

Valehtelen usein jostain syystä, en ilkeyttäni, se on vain tapa joka on ollut minulla pienestä asti, en kylläkään yleensä valehtele ystävilleni vaan vanhemmilleni

Katson animea, luen mangaa ja kiihotun hyvin paljon hentaista ja aasialaisista naisista

Valitan tunnustukseni pituutta mutta oli paljon tunnustettavaa

Olen 18-vuotias mies, enkä ole koskaan saanut, ja se masentaa.

Masennun herkästi pienimmistäkin vastoinkäymisistä, ja tunnen ahdistusta pitkäänkin sen jälkeen.

Vihaan kaikkia kehoni miehekkäitä piirteitä. Epäilen olevani jonkinasteinen trans-ihminen. En ole pystynyt kertomaan tästä koskaan kellekään, enkä uskalla myöskään mennä eri psykologeille puhumaan. Haluaisin aloittaa hormonikorvaushoidon, jottei minun tarvitsisi enää ainakaan näyttää mieheltä.

Shemalet kiihoittavat minua, mutta haluan itse harrastaa seksiä vain naisten kanssa, en siis ole kuitenkaan homo?

Pelkään kaikkien parisuhteideni tuhoutuvan tämän takia, koska tähän mennessä yksikään tapaamistani naisista ei ole loppujenlopuksi kestänyt kaltaistani ihmistä, vaikka en ole heille kaikkea ikinä pystynytkään vielä kertomaan.

Minua masentaa, että joudun loppujenlopuksi kirjoittamaan johonkin tämänkaltaiseen palveluun jostain tällaisesta asiasta, koska en tunne pystyväni muuhunkaan.

Pelkään 25v syntymäpäivieni jäävän vielä viimeiseksi tätä menoa.

Olen kohta 22v ja vailla koulutusta. Olen läheisriippuvainen tai mikä lie onkaan ja juuri eronnut 4 seurustelun jälkeen. Pidin asiaa mukavana kun pääsin pois erittäin huonosta suhteesta, jota minulla ei ollut itselläni rohkautta katkaista. Nyt ahdistan vanhempani ja pari kaveria, jotka minulla ainoana enää on kun muut ovat muuttaneet pois. Nautin yksinolosta sillä minua ahdistaa olla tuntemattomassa tai suuressa joukossa, jolloin haluan äkkiä kotiin ja tuntuu kuin koti olisi ainoa oikea paikka olla, en halua poistua täältä. Luen sähköposteja ja kaikkia mahdollisia keskustelualueita että saisin aikani kulumaan.

Olen tunteellinen ihminen ja vaikka minun on joskus ahdistuessani tehnyt mieli tehdä itselleni pahaa ajatukset kaikkoavat hetkessä kun mietin että läheisistäni tuntuisi vielä pahemmalta kuin minusta kyseisellä hetkellä.

Hakisin itselleni seuraa "naista", jos en pelkäisi hänen suhtautuvan ynseästi siihen mitä olen saavuttanut elämässäni (en mitään).

Aina nukkumaan mennessä suunnittelen ja haaveilen hienoja asioita joita voisin saavuttaa, mutta en kuitenkaan tartu niihin. En halua mennä ammattikouluun istumaan itseäni 6 vuotta nuorempien kanssa vaikka haluaisinkin saada elämäni raiteelleen jotenkin.

Hyvä ihminen olen pohjimmiltani en vain pysty olemaan sitä mitä haluaisin sisimmässäni. Eikä tämäkään nyt kyllä helpottanut pätkääkään sillä olen tunnustanut asiat itselleni jo kauan sitten enkä siltikään saa asioille tehtyä mitään. En usko että olen ainoa, mutta henkilökohtaisesti tunnen pilanneeni elämäni totaalisesti joskin minulla on aikaa vielä korjata tilanne.

En aina jätä ruokalippua kun käyn syömässä meidän koulun ruokalassa. Olen harkinnut itsemurhaa.

Olen saamaton. Pakenen asioita. Pelkään. En opi. Sydämmeni ei ole tasapainossa.

Minulla on koulussa paljon kavereita vaikka jotkut henkilöt haukkuvat minua homoksi koska pukeudun trendikkäästi. En todellakaan ole homo. En ole vapaa-aikanani tavannut yhtäkään koulukavereistani lukuunottamatta tyttöystävääni viimeiseen puoleen vuoteen. En tiedä miksi. Olen syvästi masentunut ja itken pari kertaa viikossa surren elämäni kurjuutta. Tunnen olevani henkisesti muita koulutovereitani valovuosia edellä ja pidän suurinta osaa heistä ääliöinä. Olen omasta mielestäni hyvännäköinen (ja kuulemma myös parin muun). Olen epävarma ja jännitän jutella vieraille ihmisille. Paras ystäväni on iso-siskoni.

Tykkään ajatella että kun pääsen lukioon kaikki muuttuu paremmaksi. Olen 15v poika.

Minua on ahdistanut kohta parin kuukauden ajan.Asiani ovat hyvällä mallilla:pääsin ylioppilaaksi ja sain heti työpaikan.Kuitenkin minua ahdistaa koko ajan.Aina kun suunnittelen tulevaisuutta tai yksinkertaisesti päivän suunnitelmia,niin mieleeni tulee ajatus "ei kannata tehdä mitään koska kuitenkin aikanaan kuolee" tai "ei kannata tehdä mitään koska kuitenkin aina voi asiat tehdä paremmin".Sen verran minulla kuitenkin itsekunnioitusta on,että itsemurhaa en ole edes kehdannut harkita.Tämän vaiheen yli on vain päästävä mahdollisimman nopeasti..

minulle tulee nykyään tosi usein sellainen olo että tekisi mieli kuolla. ei jaksa tehdä mitään. ja juuri kun luule saaneensa ystävän, kaikki katoaa ympäriltäsi. saan aina hirveän omistus vimman, jos joku on kiinnostunut entisestäni.. kaverien entisiä eikä nykyisiä saa ottaa..

Olen yli 30-vuotias atk-alan opiskelija korkeakoulussa. En ole koskaan suudellut naista, seurustellut saati sitten harrastanut seksiä. Olen totaalisen ujo. Opintoni ovat kestäneet yli 10 vuotta ja elämä on luisunut käsistä kokonaan. Pelaan erilaisia Internetissä olevia pelejä ympäri vuorokauden ja en poistu asunnostani kuin satunnaisesti. En ole myöskään siivonnut kahteen vuoteen. Alkoholia kuluu myös enemmän kuin laki sallii. Olen menossa kohti syvää rappiota.