TunnustustenLuola.fi

*olen varastanut kaupoista herkkuja varmaan tuhansien markkojen edestä. edellisestä kerrasta on jo aikaa.

*petin edellistä poikaystävääni suutelemalla kolmea muuta poikaa.

*söpöily-suhteeni ihanan pojan kanssa päättyi, koska en ollut täysin toipunut erosta, eikä poika jaksanut venailla ikuisuuksiin...

*olen perusnegatiivinen, olen masentunut ja voimat on poissa. poika jonka avulla jaksoin päivästä toiseen ei halua enää mitään meidän välille... vain kaveruutta.. *itq*

olen aina hyvin apaattinen ja flegmaattinen, masennukseni johtuu unenpuutteesta ja rasittavasta elämästä

olen aina ollut jollain tapaa masentunut. olen siis siihen taipuvainen. en tiedä onko laiskuudellani jotain tekemistä sen kanssa. en jaksa keskittyä mihinkään/tehdä mitään. elämäni on suunnilleen kunnossa, mutta mikään ei silti onnistu. pitkäaikaisen poikaystävän jätettyä minut olen ollut entistä masentuneempi ja aikaansaamattomampi. olen kokeillut huumeita ja juon alkoholia aivan liikaa. en saa mistään tarvitsemaani elämäniloa.

Haluaisin, että joku hakkaa minut oikein kunnolla, koska itse en pysty.

Haluaisin viiltää kättäni pahemmin, mutten viitsi, koska käteni on jo melkeinpä täynnä. Ja arpia pitää aina vain piilotella.

Viiltäminen auttaa, ja se on ihanaa.

-Minä haluaisin harrastaa seksiä naisen kanssa.
-Minulla on oikeasti huono itsetunto ja vihaan ystävääni.
-En kykene sanomaan niinkuin ajattelen joten minä myöntelen tai olen vain hiljaa asiasta joka ajaa minut raivonpartaalle, myöhemmin itken ja raavin itseäni.
-Haluaisin lopettaa koulun, mutta en uskalla.
-Ajattelen seksiä lähes jatkuvasti.

Pidän itseäni täytenä paskana... Olen hakannut ex daamiani joskus 10 vuotta sitten mutta silti syytän siitä itseäni vaikka ex on antanutkin anteeksi...

En osaa jatkaa elämääni ja se on suurin murheeni...

Muuten olen varmaankin paremmin palkkaa tekevä kuin useimmat te, ainakin voin sanoa että verolapussa lukee 40k ennenkuin rupeaa menemään isomman prosentin puolelle... olisinko siitä iloinen en vittu ole. en uskalla lähestyä enää naisia kuten ennen kerta syytän tai pelkään että 10 vuodenkin jälkeen voisi tapahtua samalla tavalla. Im shit i hate my self and i cant enjoy my life anymore...

Olen masentunut, sillä tunnen itseni huonommaksi kuin kumppanini entinen. Tämä on kaunis ja täydellinen, ja raskainta on että tiedän että poikaystäväni rakastaa häntä edelleen. Yritän olla olematta liian mustasukkainen, mutta pelkään että takertumiseni tulee pilaamaan suhteemme. Nämä ajatukset ahdistavat minua jatkuvasti, vaikka yritän päästä niistä koko ajan eroon.

*En osaa olla yksin.
*Toivon että kukaan ystävistäni ei löydä onnea ennen minua.
*Ajattelen usein tekeväni itsemurhan, mutta en pysty toteuttamaan sitä, koska välitän perheestäni.
*En osaa/halua olla vittumainen, koska olen riippuvainen muiden ajattelusta minua kohtaan. Tästä johtuen ystäväni pitävät minua hauskana ja mukavana ihmisenä. Todellisuudessa olen rikki sisältä.

Mua inhottaa oikeest yks luokka toveri mein luokalta... siis ei se ees oo kaveri sillai.. nii asiaan.. Siis ma inhoon ita koska se on koulussa nii kauheen viisas.. tosiasissa se vaan pelaa kokohelvetin ajan sen koneella. Sit mua inhottaa se ku se on nii hyva vartaloinen ja saa muutenkin muijia.. kaikki pitaa siitta. siis ja sit se mukamas kohtelee kaikkia hyvi ja on kaikille kiva, mut aina mulle vinee ja v1ttuilee pain naamaa... mua inhottaa kans se ku se saa kaikkee ja ma en... siis ma on niin kateellinen sille ja kaikkee... kunpa makin olisin se..

niin ja sit en alya minka helvetin takia kaikki puolustelee sita.. eiko ny kukaa huomaa sen todellista itseaan.. ma ainaki huomasin.. mut en voi vaikuttaa asiaan yhtaan, koska olenhan vissiin luokan epasuosituin.. inhottaa olla mina... joskus suorastaa tekee mieli tappaa itseni koska hanella on niin kauhean hyva tuuri ja elama...

N.6-5 vuotta sitten ensirakkauteni särki sydämeni. Näihin aikoihin aloitin säälimättömän päihteiden käytön. Tästä vuosi eteenpäin, niin yksi parhaista kavereistani kuoli. Tunsin syyllisyyttä asiasta paljon ja masennuin entisestään. Elämä oli vaikeaa ja kouluakin piti käydä. Koska tunsin että olin liian huono ihminen surrakseni kaveriani, jouduin masennuksen kierteeseen. Kierteessä ollessani valehtelin perhelleni/ ystävilleni, että kaikki on nyt muuttunut paremmaksi. Nyt olen elänyt kuin "normaali" ihminen, käynyt armaijan, opiskellut korkeakoulussa yms. mutta pahanolon "tunteeni"/päihteiden käyttö ei ole mihinkään kadonnut, sen sijaan vain kykyni tuntea yhtikäs mitään.

olen saamaton. työt kasaantuvat, rahat odottavat, mutta silti ei huvita mikään.

Olen henkisesti kuollut, eli mikään ei tunnu miltään.

olen viillellyt itseäni jo 4 vuoden ajan...en voi käyttää lyhythihaisia paitoja, koska minua hävettä näyttää ne muille...

olen niin epätoivoinen tyttöjen suhteen että olen jopa yrittänyt itsemurhaa kun ihastun varattuihin tyttöihin
ehkä pitäisi alata käymään psykiatrilla.

Kävin masennuksen takia psykologilla vapaaehtoisesti. Kun aloin tutustumaan siihen psykologiin paremmin, en halunnut enää olla rehellinen ja aloin valehtelemaan, enkä kertonut mitä oikeasti ajattelin. Lopulta sanoin sille, että olen onnellinen enkä tuu enää vastaanotolle. Oikeesti meni huonosti ja oli paha olo. Tuntu siltä, että psykologi tunsi saavuttaneensa jotain ja oli iloinen. Hävetti jonkun verran valehdella.

Minä olen monta kertaa uskonut vahvasti että tulen tappamaan jokaisen läheiseni pikku-siskosta äidin kautta kavereihini. Tykkään myös ajatella olevani maailman valtias ja että muut ovat vaistojen varassa kompuroivia myyriä.