TunnustustenLuola.fi

Minä en ole yhtään mitään :(

Minulla on koko liuta erilaisia mielenterveyden häiriöitä, ainakin paranoidinen skitsofrenia, todella paha keskittymishäiriö ja aspergerin syndrooma. Olen eristäytyvä enkä välitä muista ihmisistä kuin vähän mutta haluaisin että minulla olisi kaveri josta voisin välittää oikeasti. Olen myös hiukan masentunut ja joskus itken koko päivän sitä miten yksinäinen olen. En harkitse itsemurhaa tai mitään, en vain välitä muista ihmisistä ja mielestäni maailma on muutenkin pääosin aika paska läävä. Välillä tunnen itseni kuitenkin aika onnelliseksi, varsinkin jonkun musiikin parissa (soitan bassoa, ja siitäkös vittuillaan) ja se saa minut jatkamaan eloa. Minulla on muutamia tuttuja enkä ole puhunut heille sairauksistani mutta luulen että he ovat arvanneet etten ole täysin terve.

Koen että suurin osa ihmisistä on typeriä teeskentelijöitä jotka on rakentanut ihmisten yleisistä tavoista jonkinlaisen naamarin itselleen. Halveksin näitä ihmisiä. Kuitenkin teen itsekin niin kun yritän esittää normaalia ja tervettä.

Vitutuslistaa taas
-*ttaa kun masis lääkkeet kalliita efexor jotain 3E/päivä kela korvausten jälkeen
-v*ttaa kun on kärsiä masiksesta 15 vuotta kun ei oo tajunnu muuttaa ympäristöä ja ottaa lääkitystä, pitänyt tilannetta korjaamattomana. Parempi että olisnukkunut sen ajan.
-*ttaa kun ei ole kauniisti sanottuna erityisen pidetty henkilö(yks suostuu kävelee mun kanssa sen työmatkat kun annan pillua kun se haluu.)
-*ttaa kun lääkkeet auttaa vain vähän ja aina makaa vain sängyssä.
Vaikka tuntuu joskus räjähdän on ihanaa että tilanne on parantunut ja pystyn jo saamaan aikaan jotain:)

Kaikki on mennyt viimä aikana päin persettä suora sanotunu.
Työ paikka ei oo lytynyt.
Ajokortti oteti pois kun oli viimevuotelta liika sakkoja.
Tyttäystävä ei ole vuoten varman joo ollut nyt löysiin yhten mutta ei sen ka ei näköän tuu yhtän mitä.
sitten vielä kun vanhemat on vähen sinne päin niin ei en kiinosta katto.

Masennus on tähen aihesen tarpellinen

Tyttöystävä - Löytyy
Kesätöitä - Löytyy (päälle 10e/h ja suht mukavaa työtä :)
Painoindeksi on kohdallaan
Ystäviä - löytyy
Uskoaksen myös taivaspaikka
Tulevaisuus näyttää hyvältä

Tässä vain todistelen ittelleni että ei tartte masentua.

Luulen että minulla on jonkinlainen "mielen sairaus". En usko että se on masennusta, sillä mielialani heittelee kausittain.

Ongelma alkoi pari-kolme vuotta sitten syömishäiriöstä. Se oli suhteellisen lievää, koska lähinnä muutin vain elämäntapani hyvinkin terveellisiksi. Olisin kyllä halunnut laihtua nopeammin ja koin melko pahoja ahdistuskohtauksia painoni takia, vaikka olin normaalipainoinen. Lopulta en enää jaksanut kun ruuan ja syömisen miettiminen täytti elämäni. Silloin pääsin eroon siitä mutta sen jälkeen aloittaessani lukion aloin hiljalleen masentumaan. Yritin itseasiassa pahimman kaamoksen aikaan itsemurhaa humalassa ottamalla resepti lääkkeitä alkoholin kanssa mutta se ei aiheuttanut muuta kuin monen tunnin taukoamatonta oksentelua.

Vuosi vierähti ja ajatukset pysyivät samoina. Pelotti olla yksin sillä juuri silloin aloin ajattelemaan itsemurhaa ja muita ahdistavia asioita. Koulussa ja kavereiden kanssa olin iloinen ja ihan normaali. Silloin alkoi myös univaikeuteni. Nukuin yössä 4-6 tuntia ja päivällä en saanut unta nukkuakseni päiväunet vaikka olin kuoleman väsynyt. Viikonloppuinakaan en saanut kirittyä univelkoja kiinni sillä heräsin aina suhteellisen aikasin.

Loppu keväästä aloin sekoilla poikien kanssa. Loukkasin silloista tärkeää ystäväpoikaani olemalla hänen inhoamansa ihmisen kanssa. Tämän jälkeen meni välit poikki tähänkin henkilöön, koska haksahdin yhden illan juttuun. Tämän jälkeen yhtenä päivänä tuli todella epätoivoinen hetki ja päätin että sinä iltana loppuu elämä. Jotenkin käänsin oman mieleni.

Kesällä sekoilin lisää ja syksyllä muuttaessani kaupunkiin tahti jatkui. Seksiä harrastin "vain" muutamien kanssa vaikka värkkäsinkin usein jonkun kanssa. Itseasiassa koko vuosi vierähti siinä että join joka viikko ja yleensä useammankin kerran. Olin vaihtanut ammattilukioon ja tietenkin ammatillinen puoli tuntui löysäilyltä lukioon verrattuna ja aikaa ryyppäämiseen jäi. Syksyllä olin vielä onnellisempi kuin koskaan sillä minulla oli paljon kavereita ympärillä ja tunsin itseni suosituksi. Keväällä elämä ei kuitenkaan enää ollut niin hohdokasta ja pikku hiljaa itsemurha ajatukset hiipivät taas mieleen. Välissä tuli parempia kausia ja jaksoin ajatella tulevaisuutta mutta mitä enemmän kevät eteni sitä useammin en osannut ajatella itselleni tulevaisuutta lainkaan. Luulen että siinä vaiheessa elämääni olisin voinutkin päättää päiväni mutta en ollut vielä keksinyt tapaa miten tehdä se. En halunnut että kärsisin, en halunnut että joku tuttu löytäisi sitten minut.

Tilanne helpottui kun lähdin kotikylääni pariksi viikoksi töihin ja sain olla yksin. Taas alkoi tulevaisuus näyttää valoisammalta ja siinä tilanteessa olen nyt. Tiedän kuitenkin että ei se tässä pysy. Olen pari kuukautta miettinyt hakevani apua ja tiedän että sitä pitäisi hakea nyt ei-kriittisellä vaiheella.

Olen miettinyt että olenko hullu, tulenko kenties joskus hulluksi. Tuntuu että jotain on mielessä vikana. Tajusin vasta vähän aikaa sitten ettei ole normaalia ajatella tulevaisuudesta niin kuin minä ajattelin (tällä hetkellä siis en, vaikka pidän edelleen vaihtoehtoa avoimena) tai elämästä yleensä. Tajusin että normaalisti ihmiset on onnellisia. Ja jos hakisin apua ehkä minäkin voisin olla ja ahdistus menisi pois. Tuntuu että kaikki elämäni ongelmat johtuvat tästä. En vain osaa hakea apua. En osaa ajatella soittavani johonkin auttavaan puhelimeen. En osaisi selittää asiaa ja se tuntuisi jotenkin tyhmältä. En tiedä mitä siis teen ja osittain siksi tämän tänne nyt laitan. Ehkä joku voisi kertoa mitä tehdä.

Itseasiassa huomasin ensimmäiset merkit tästä paremman kauden murenemisesta tänään. Mielessä vilahti ajatus pois menosta. Olen huomannut että nämä masennuskauteni ovat myös pahenneet ajan myötä. Ihan aluksi en edes ajatellut lopullista vaihtoehtoa. Mietin vain että haluaisin muuttaa jonnekkin kauas pois ilmoittamatta kellekkään, tai muuttaa jonnekkin mökkiin metsän keskelle tai mikä parasta vain "leijua" jossain omassa paikassa. Halusin eroon kaikesta..

Pienet asiat muodostavat sen kokonaisuuden.

N17

Olen ilmeisesti aika syvästi masentunut ja itseinhoinen. En ole halunnut kertoa tästä kenellekkään, koska luulen, että minut leimattaisiin vain angstiseksi teiniksi. Viimeiset pari vuotta ovat olleet yhtä tuskaa, ja tilanne vain pahenee. On aivan käsittämättömän korkea kynnys pyytää apua. En tiedä miksi, on vain.

N19

fantasioin, (en seksuaalisessa mielessä) tulevani ammutuksi. ei kuolettavasti, mutta ammutuksi kuitenkin.

Kaikki tuttuni luulevat minun voivan hyvin, vaikka mietin itsemurhaa lähes päivittäin. On kausia jolloin voin hiukan paremmin, ja kausia jolloin ahdistaa niin paljon että toivoisin kuolevani. Tämä ahdistus ja masennus on seurannut minua aina enkä usko sen koskaan katoavankaan, vaikka haluaisin nauttia elämästä. Ja yritänkin nauttia, mutta olen huomannut ettei onnelliseksi voi tulla väkisin.

Minulla on paljon etenkin nettikavereita joiden kanssa juttelen monista asioista, olen jopa jutellut aikoinaan masennuksestani. Nyt kaikki kuitenkin luulevat että masennus on mennyt ohi joten olen täysin yksin - ilman juttelukaveria. Haluaisin jutella mutta tiedän ettei siitä ole mitään apua. Kävin noin vuosi sitten säännöllisesti psykologilla, mutta loppujenlopuksi aloin vihata häntä niin paljon että mietin tapaamisissa millä tavalla tappaisin hänet. Toivoisin että joku tappaa minut.

Saisin aivan ihanan miehen itselleni, mutta taas kerran valitsin masennuksesta kärsivän alkoholistipoikaystäväni hänen sijastaan. Vihaan ja häpeän itseäni ja kuvotus vain kasvaa koko ajan. Tekisi mieli ampua reikä päähän. Tekisi vain mieli pillittää maailman tappiin asti.

nainen(ko?)

Olen rietas, työtön, huikkaherkkä, huumeisiin menevä, patalaiska, katkerahko ja pikkuhiljaa myös tunteellisesti kylmä heppu. Minulla ei ole unelmia eikä velvollisuuden tuntoja.

Seurustelin uskomattoman kaunottaren kanssa kolmisen vuotta - asia jota en voi käsittää edellä mainituista ominaisuuksistani johtuen - ja nyt suhde alkaa viimein olla lopussa. En ole osannut pitää kiinni tuosta enkelistä kuka on ilahduttanut tyhjää "elämääni" aidolla rakkaudella ja täydellisellä (!!!) seksillä. Asia ei jaksa pahemmin painaa, tiedän vain että väärin menee. Kavereita minulla on aika paljon, ja oikeasti upeita ystäviäkin lukuisia. Ja lisääntymään päin ovat olleet.

Olen päätynyt vanhassa harrastuksessani (en tarkoita päihteitä) hengenvaarallisiin tilanteisiin viimeaikoina, mikä johtunee nollan lähellä pyörivästä motivaatiostani olla olemassa. Vaikka tiedänkin olevani varsin onnekkaassa asemassa taloudellisia näkymiä lukuunottamatta. Jos minusta ei välitettäisi, vetäisin mahtavat OD:t ja lopettaisin tämän turhalta tuntuvan elämän ihmettelemisen.

Maailma on pohjimmiltaan läpimätä ja ruma paikka, vaikka täällä upeitakin tyyppejä on.

26V jostain kumman syystä pidetty ja rakastettu mies

Olen jo muutaman vuoden miettinyt itsemurhaa. Aluksi se oli sellaista teini-iän huomionhakemista ja itsesäälissä kieriskelyä, mutta nyt olen varma siitä ettei tässä maailmassa ole mitään minkä vuoksi elää.

Kaikki alkoi siitä kun ihastuin internetin kautta erääseen tyttöön. Tietenkään tyttö ei tuntenut samoin minua kohtaan, mutta rakkauteni häntä kohtaan vain syveni ja syveni. Jossain vaiheessa hän kyllästyi minuun kokonaan ja katkaisi kaikki välit minuun muistaakseni yli puoleksi vuodeksi.

Aluksi olin todella masentunut, mutta päätin kuitenkin jatkaa elämääni koska en uskaltanut tehdä itsemurhaa koska pelkäsin sukulaisteni ja läheisteni reaktioita.

Sen puolen vuoden aikana kun en ollut väleissä tyttö #1:sen kanssa, aloin seurustella tyttö #2:sen kanssa. Tämä oli elämäni ihaninta aikaa noin puolen vuoden ajan, mutta sitten välini tyttö #1:seen palasivat normaaleiksi, ja ajattelin häntä taas tauotta yöt ja päivät. Vähän tämän jälkeen lopetin seurustelusuhteeni #2:sen kanssa.

Ystävystyimme uudestaan #1:sen kanssa ja meistä tuli lähes parhaat ystävät. En kuitenkaan paljastanut enää olevani rakastunut häneen, koska hänellä oli poikaystävä enkä halunnut aiheuttaa hänelle uudestaan stressiä.

Nyt parin viime kuukauden aikana olen miettinyt että haluaako #1 olla kaverini vain säälistä. Ja olen myös katunut eromista #2:sta. Suoraan sanottuna vituttaa tämä tilanne kun ajattelen #1:stä yöt ja päivät mutta kuitenkin kaduttaa #2:sta eroaminen.

Tästä on aiheutunut minulle syvä masennus jota olen jo pitkään vähätellyt itselleni. Haluaisin kuitenkin puhua jollekkin psykologille, mutta en halua että minua aletaan säälimään tämän takia.

Olen ajatellut lääkitä tätä masennusta kannabiksella, josta olen lukenut paljon tutkimuksia ja olen melko varma että se on oikein käytettynä turvallinen päihde sekä masennuslääke. Mutta jos sillä ei ole toivottua vaikutusta aion tehdä itsemurhan tämän kesän aikana. Tuskin kukaan muu kuin läheisimmät sukulaiseni jää minua kaipaamaan. Ja toivon myös että kaikki jotka ovat olleet osasyyllisinä masennukseeni, saavat hirveät tunnontuskat.

M17

Aina yksin muiden ihmisten joukossa, tulen omaan huoneeseeni uneksimaan yksinäisyydestä, vaipumaan surumielisyyteen... Mihin suuntaan se lähtee tänään? Kohti kuolemaa. Mikä voima ajaa minua kohti omaa tuhoani? Mitä oikeastaan teen tässä maailmassa? Koska minun täytyy kuolla, enkö voi yhtä hyvin riistää oman henkeni? Elämä on minulle taakka, koska en tunne mitään iloa. Kaikki on piinaa, koska ihmiset, joiden kanssa elän ja tulen aina elämään, eroavat minusta yhtä paljon kuin kuu auringosta. Minun on jätettävä kaikki, koska en voi elää sellaista elämää kuin itse haluan.

olen tunnelissa jossa ei ole haaraumia, kuljen aikajanalla eteenpäin tasaisen varmasti voimatta itse vaikuttaa nopeuteeni, en voi jättäytyä kyydistä koska en haluaisi satuttaa niitä jotka minusta välittävät, samalla minuun itseeni sattuu, seinät ovat hiekkapaperia ja mitä pidemmälle aika kuluu sitä enemmän olen epäonnistunut kaiken suhteen.

onneksi aika kuluu nykyään nopeammin.

En tiedä helpottaako tämä, mutta pakko sanoa että nyt hävettää kaikki kännitoilailut enemmän kuin koskaan. Toivoisin kuolevani.

Kun olen ahdistunut, revin irti jalkapohjastani ihosuikaleita. Tätä voisi verrata masentuneiden viiltelyyn. Mutta hei, se auttaa.

Olen jonkin sortin perfektionisti.Teen hyvin harvoin virheitä,ja kun niitä teen,ruoskin itseäni asiata pitkään.Mietin mitä olisin voinut tehdä toisin tai jättää tekemättä.En koskaan hävitä,pudota jne. mitään.En myöskään tee kielioppi/yhdyssanavirheitä ikinä.En koskaan laita nettiin mitään ilman kieliopin tarkistamista.Tarkkailen kokoajan omia tekemisiäni,samoin kuin muidenkin.Ja mietin kokoajan mitä minä/joku muu voisi tehdä toisin.Olen erittäin ankara itseäni kohtaan.
Minulla on myös erilaisia pakkomielteitä ja fetissejä.Niistä tärkeimmät/vaikeammat ovat fetissit kenkiin ja vereen,sekä kaiken mahdollisen uudelleen tarkistaminen.
Minulla on suuri mielikuvitus,mikään ei ole rajana.Kirjoitan tarinoita usein omaksi huvikseni.Tahtoisin saada näistä tarinoista myöskin palautetta,mutta pelkään että kukaan ei pidä niistä,joten kukaan ei ole ikinä lukenut niitä.Tarinat ovat pornoa,usein erittäin väkivaltaista homopornoa.Keräilen myös homohentai-kuvia.
Kaiken tämän lisäksi kärsin lievästä masennuksesta ja ehkäpä skitsofreniastakin.En näytä mitenkään normaalilta tytöltä,minua luullaan usein pojaksi,joka masentaa minua joka kerta.Kaikki luulevat että minua ei haittaa kyseinen asia.
Minulla on poikaystävä,mutta en ole kuullut hänestä 4 kuukauteen mitään.Tiedän että hän on elossa,mutta siinäpä se.Poikaystäväni käytti myös huumeita,hänen ÄO:nsa on korkea ja hän rakastaa minua yli kaiken.Hän olisi valmis kuolemaan puolestani.Tunnen häntä kohtaan täysin samoin.
Siinäpä tällä kertaa tärkeämmät,vaikka siinä kaikki ei ollutkaan.

Olen pilannut kaiken, olen päästänyt elämäni rakkauden karkuun oman epävarmuuteni takia. Elämä -tai minä- on niin sekaisin, etten vieläkään teinkö kuitenkin oikein. Sen näkee vasta sitten jälkikäteen. Mitä jos jälkiviisaana huomaan tehneeni elämäni suurimman virheen?

Juuri nyt elämä tuntuu ihan kamalalta, suunta on niin hukassa kuin vain tuntuu. En osaa repäistä itseäni mihinkään suuntaan; minusta ei ole juuri nyt muuttamaan mitään asiaa. Eli jään tälle paikkakunnalle, tähän hetkeen ja koitan selvitä vielä jonkin aikaa. Kaikki vain hajoaa käsiin.

Eniten sapettaa, että olen menettänyt sen ihmisen, joka minulle oli se kaikkein rakkain. Olen vielä pysynyt kasassa, mutta tänään romahdan kun näen hänet. Viikonloppuna hajoan kun hän lähtee kuitenkin, ihan varmasti, erään toisen luokse.

Pelkään vain taas vajoavani masennukseen ja minä en selviä siitä. Ei enää uudestaan.

Vannoin etten itke. Nyt itken. Olen jo kauan pyöritellyt mielessäni ajatusta hakea apua. En ole hakenut ja tuskin tulen hakemaan.

Välillä elämäni menee ihan siedettävästi, joskaan se ei ole sellaista elämää jota tahtoisin pohjimmiltani elää. Jos tulee ongelmia, panikoidun ja alan ajattelemaan itsarista lähtien erilaisia pakokeinoja ahdistavasta tilanteesta. Olen mielenterveysongelmainen nainen.

Olen ylivelkaantunut, lihava sekä sosiaalisesti rajoittunut mieshenkilö. Taloudellisen tilanteeni takia olen harkinnut joka päivä itsemurhaa viimeisen vuoden aikana. Olen duunari, eli juuri ja juuri rahat riittävät elämiseen. Ei aina tosin, koska olen juoppo. Juon koska vituttaa. Vituttaa koska olen tehnyt elämässäni typeriä korjaamattomia virheitä. Ainut asia miksi en lopeta itseäni on sukulaisten olemassaolo. Jos heitä ei olisi, ei minuakaan enää olisi.