TunnustustenLuola.fi

Kello on 1:36 yöllä, ja huomasin juuri että roskikseni on aivan pullollaan vessapaperinpaloja, monisteita ja sanomalehdestä repäistyjä suikaleita, joita olen käyttänyt runkkupyyhkeinä. Roskis pitäisi viedä, mutta en nyt voi kun porukat nukkuvat, ja aamulla en varmaan enää edes muista. Kuiva sperma ei haise, mutta se voi esimerkiksi muuttua vihreäksi, mikä on hieman epämiellyttävä ajatus.
Ennen minulla oli tapana syödä sperma. Söisin sen vieläkin (kätevää), mutta olen havainnut että pienestäkin määrästä menee AINA nenä tukkoon. Tunne on ikävä ja kestää pitkään. Ainoa tuntemani lääke tähän tilaan on tupakoiminen, sillä tupakansavu supistaa nenäonteloa sen verran että jumiin jääneen sperman saa räkäistyksi nieluun.
Mietin joskus ällöttäisikö tällainen meinkinki tyttöjä. Niitä minulla ei tosin ole kuin ystävinä, vaikka olenkin melko komea ja hyvässä kunnossa. Olen nimittäin varsin itsekeskeinen, itseriittoinen ja kriittinen, ja toisaalta rakastuminen ja ihastuminenkin on minulle hyvin vaikeaa ja koitan vieläkin vieroittautua parin vuoden takaisista kaipauksen kohteistani. Joskus halvaannuttava yksinäisyyden tunne valtaa minut, silloin runkkaan. Viime aikoina usein.
Lukiolainen

Nuorempana useampi tyttö/nainen leikki tunteillani ja teki minut naurunalaiseksi. Näiden aikaisemmin kokemieni vastoinkäymisten vuoksi en luota enää kenenkään tunteenilmaisuihin vilpittömästi, pelätessäni tulevani naurunalaiseksi. Parin viimeisen vuoden aikana olen tottunut tähän ja alkanut vähitellen pitää parisuhteita jonain, joita ilman pärjään hyvin. Samalla kuitenkin olen yksinäinen ja pelkään, että elän elämäni loppuun kokematta aitoa rakkautta.

Olen sulkeutunut, ja minun on vaikea avautua. Jotenkin tuntuu tyhmältä jos joku tietäisi minusta liikaa.
Sitä voi huonona päivänä käyttää minua vastaan. Joskus kuitenkin tuntuu että pitäisi puhua jollekkin. Minulla ei vain ole ketään kelle puhua se kaikki, ei tunnu loogiselta kertoa sitä kenellekkään.

Tähänkin kirjoittaminen tuntuu tyhmältä, ja nytkin kerron vain kuinka vaikea minun on kaikki jutut oikeasti avautua.

Mua on sanottu kauniiks, mutta jos oikeesti olen kaunis ja seksikäs niin miksei kukaan koskaan yritä ees iskeä mua? Oikeesti oon ruma ja jotkut on yrittäny vain lohduttaa mua. Mä uskon vakaasti että elän elämäni yksin ja kuolen yksin. Mä menetin jo kauan aikaa sitten uskoni siihen "oikeaan" tai mikä helvetti se nyt on. Kaikki kaverit seurustelee ja on onnellisia. ja mut on tuomittu elämään yksin. Hyvännäköinen? Paskan marjat. Joskus olo on vaan hirveen yksinäinen...

En varmaan koskaan tule saamaan naista.
Punastun erittäin herkästi, jopa pelkästään siitä jos joku kaverini sanoo minulle jotain yhtäkkiä.

No , mutta tämähän on tällainen juttu ,että tyttöystäväni
ei varmaankaan rakasta minua , koska tiedän että hän pettää . mutta aina kun olen surullinen ja itken , sen takia koska en ole nähnyt rakastani päiviin , minä alan puhumaan muurahaisten kanssa ,, he ovat joskus todellakin järkevää juttuseuraa ..

Olen aivan liian nirso miesten suhteen. Tiedän sen ja ärsyttää, mutten vaan voi sille mitään. Toisaalta olen tyytyväinen, etten joudu heräämään ihan kenen vierestä sattuu, mutta liiallinen nirsoilu saattaa johtaa siihen, että elän yksin lopun elämääni... Mielestäni krtiteerinikään eivät ole mitään aivan mahdottomia. Haluaisin vain mihehen, joka on MIES eikä mikään pikkupoika, on rehellinen ja katsoo silmiin, ymmärtää että ihminen tarvitsee omaa aikaanasa mutta kuitenkin yhdessä tekeminen ja oleminen lähentää. Seksi on luonnollinen osa parisuhdetta, muttei kuitenkaan sen päätarkoitus. Missä ovat kaikki nämä rakastavat miehet, jotka osaavat yhtä aikaa halata vahvasti sekä hellästi? Luultavasti kotona tyttöystäviensä kanssa... Olen seurustellut kerran, ja osa sydäntä jäi. Nyt pelkään etten enää koskaan tule löytämään miestä, joka voisi oikeasti välittää.

N22

Olen ihastunut 17-vuotiaaseen poikaan. Olen 27-vuotias nainen.

Minulla ei ole oikeita ystäviä, vain kavereita ja tuttavia.

Ihmiset pitävät minua hauskana, itsevarmana ja onnellisena. Vain ensimmäinen pitää paikkansa.

Olen yksinäinen.

Tiedän olevani kaikkien aikojen paras tyyppi.

Usein leikin ajatuksella, että voisin murhata jonkun jäämättä siitä kiinni.

Kun olin saamassa ensimmäistä kertaa pillua minulla ei seisonut.

Vihaan mustalaisia. Vihaan pikkuveljeäni enemmän kuin mustalaisia, tähän mennessä elämäni paras kokemus on ollu pikkuveljeni mukiloiminen.

Ihastun helposti, ihastuksestani tulee minulle pakkomielle.

Katsoin elokuvan crazy beautiful. Masennuin, en usko että kukaan tyttö johon voisin rakastua pystyisi rakastumaan minuun.

Minulla on paljon kavereita mutta ei yhtään ystävää. Olen yksin. Tulen kuolemaan katkerana.

Olen feikki, mutta silti parempi kuin kukaan muu.

On vaikea ymmärtää, miksi ihmisten lähestyminen voi olla niin vaikeaa.

Olen ollut jo kohtalaisen pitkään kiinnostunut eräästä nuoresta miehestä, joka istuu samalla luennolla kuin minä. Ikinä ei kuitnekaan tule mieleen, että tälle henkilölle voisi mennä puhumaan, vaikka oikeasti tuntuu, että kohta hajoaa pää. Sitä vain rukoilee, että tapaa tämän henkilön baarissa, kun on turvllisesti humalassa.

N21

Olen juonut paljon viinaa parikymmentä vuotta. Nykyään olen täysin raitis ollut kolmatta vuotta, mutta ilmeisesti multa on ihmisoikeudet päässy hukkumaan kun muhun suhtaudutaan helvetin paskamaisesti. Syrjäytyminen on totaalista. Kukaan sukulainen tai entinen ystävä ei ole edes soittanut mulle vuosikausiin. Aikanaan kaikki hävis ympäriltä pikkuhiljaa, ei vaan halunnut olla mun kanssa missään tekemisissä. Silti en ole ollut koskaan kellekään ilkeä, paheksuvia kusipäitä olivat. Ystäväähän siinä just olis tarvittu sillä pahaa oloahan siinä koitettiin lievittää, ei kait ne oikeita ystäviä olleetkaan.

Olen lihaksikas nuorimies ja komeaksikin kehuttu.
Haluaisin kauniin tyttökaverin, mutta en tajua missä on vikaa kun ei sellaista tahdo ilmaantua. Luonteeltani olen iloinen, avoin, ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja muutenkin "mielenkiintoinen" henkilö. Kun jokin muija alkaa tekeen tiiviimpää tuttavuutta, ei hän todellakaan täytä kriteereitäni, vaikka en vedä edes rimaa korkealle. Alkaa vähitellen ottamaan päähän tämä. Ei sitä hameväkeä voi ymmärtää miksi ei hyvä mies kelpaa, joka välittää, eikä varmasti tule pettämään.

Tässä masentava totuus mun elämästä:
Mä olen 23-v nainen, mä olen ollut vaan yhden miehen kanssa, sitä juttua kesti about vuos, mutta sitä ei voi sanoa seurusteluks. Mä en ymmärrä miks mä kestin sitä niin kauan, koska mä olin sille miehellä lähinnä omaa kättä parempi vaihtoehto, ja helpotusta yksinäisyyteen.

Mä olen ollut nyt yksin melkeen 3 vuotta ja kaiken sen paskan takia mitä mä jouduin tossa aikasemmassa suhteessa kestämään, mun on todella vaikeeta alottaa uutta suhdetta, varsinkin kun kaikki mukavat miehet rakastuu mun ystäviin kun ne näkee ne, joten baarissakin kun saa kontson johonkin ihanan oloseen mieheen niin hetken kuluttua ne miehet on iskemässä mun kavereita.
Kiinnostuneiden miesten määrää ei lisää myöskään se että mä olen XL-kokonen.

Mä oon niin väsyny olemaan yksin, joskus mua vituttaa se että mä en halua/kykene harrastamaan seksiä seksin takia, koska sitä kautta sais ehkä uusia kokemuksia tai jotain.

Kaikki ihanat jätkät joihin mä tutustun ja joiden kanssa mä pysyn väleissä pitää mua lähinnä "yhtenä jätkistä" tai sitte ne on yksinkertasesti homoja.

Tällä hetkellä musta tuntuu että mä olen yksin ja surkee koko loppuelämäni, kun kaikki mun kaverit seurustelee onnellisina.

asun mutsini luona
olen 29vuotias insinööri
ja minulla on poikuus tallella

Haluaisin todella kovasti naisen elämääni, haluaisin löytää sen oikean. Olen 22, enkä ole seurustellut kertaakaan. En uskalla aloittaa seurustelua kenenkään kanssa, koska en voi olla varma onko hän juuri se oikea.

En halua enkä voi antaa itseäni kokonaan kuin yhdelle ihmiselle. Jos ryhdyn suhteeseen ja se epäonnistuu,olen pilalla, turmeltu henkisesti ja ehkä fyysisestikin, enkä voi enää saada puhdasta suhdetta.

Halveksin ihmisiä, joilla on ollut useita suhteita. He ovat mielestäni pinnallisia epäonnistujia, jotka hakevat vain hetken tyydytystä eivätkä kykene sitoutumaan. Teinisuhteita vihaan erityisesti, mitä siinä iässä muka rakkaudesta tietää.

Näen, että minulla on käytännössä vain kaksi mahdollisuutta: Elää yksin lopun elämääni tai muuttua sellaiseksi ihmiseksi, jota halveksin. Enkä halua kumpaakaan. Haluan olla onnellinen, mutten voi...

Olen ihan tavallinen kaveri, yli neljäkymppinen eikä minulla ole mitään paheita.
Mietin että olenko edes normaali koska olen täysin paheeton!
Haluaisin olla syntinen ja paheeliinen mutta kasvoin "pullossa" eikä minulla ollut mahdollisuutta saada elämänkokemuksia.
En ole ollut koskaan naisen kanssa enkä edes tiedä miltä se tuntuisi.
Onko elämäni loppuun asti tällaista?

olen yksinäinen ihminen minulla ei ole kuin kaksi ystävää nykysellä luokallani minua jonkin verran syrjitään. mutta en tiedä syytä

Kukaan ei sitä mahtane tietää, mutta tunnen olevani äärimmäisen yksinäinen ihminen. Johtunee lapsuudestani, jolloin en onnistunut olemaan yhdenkään sellaisen ihmisen luona, jota olisin voinut ihailla tai kunnioittaa. Sen sijaan tunnen kaikkia kohtaan myötätuntoa. Tämä ei juuri näy ulospäin. En osaa vihata tai halveksia ketään.

Tiedän, että käyttäydyn toisinaan hyvin antisosiaalisesti ja näin karkoitan luotani ihmisiä, jotka yrittävät tutustua minuun ja ilmeisesti he tulkitsevat käyttäytymistäni väärin. Vaikka huomaisin selvästi, että joku haluaisi tutustua minuun, käyttäydyn kuin en huomaisikaan. Tunnen itseni aina ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Tämä tunne on niin vaivaava, että pysyn mieluummin hiljaa nurkassa, niin järjenvastaista kuin se onkin.

Olen aina halveksinut koulukiusattuja, tai niitä "joilla ei ole yhtään kavereita". Olen ajatellut että miten voi olla että jollain ihmisellä ei olisi kavereita. Sillon tunsin itseni paremmaksi kuin muut, olihan minulla kaksi tosi hyvää ystävää jotka olen tuntenut koko elämäni, puhumattakaan niistä mahtavista tosikavereista jotka olin tuntenut vähän lyhyemmän ajan. Sitäpaitsi minulla oli niin paljon hyvännäköisiä tyttöjä hoidossani, että ei niistäkään ollu huomattavaa pulaa.

Viime vuonna koin omituisen asian, rakastuin. Ylimääräiset tytöt jäi pois ja tunsin olevani vielä onnellisempi, vielä rikkaampi kaverimäärältäni.

Tunnustin rakkauteni tyttöä kohtaan viime kuussa. Sen jälkeen se ei ole puhunu minun kanssa, otettuaan asian negatiivisin mielin vastaan. Eilen kun minun piti tavata kaikki parhaimmat kaverini sovitussa paikassa sovittuun aikaan, ei ketään näkynyt. Soittelin ympäri niille, mutta kukaan ei vastannut/löi luurin korvaan. Vihdoinkin sain kiinni yhden kavereistani, joka ei ollut tajunnut että minulle ei saisi kertoa missä kaikki loput kavereistani sijaitsee. Sen kauniin tytön luona. Kaikki kaverini.

Siinä sitten seisoin, yksin kaljojeni kanssa keskellä Helsinkiä, ilman kavereita, ilman tyttöystävää.

En ole ollenkaan koulukiusattuja tai kaverittomia ihmisiä parempi. Itseasiassa, olen varmasti ansainnut tämän kohdeltuani niin montaa ihmistä väärin. Silti tämä sattuu enemmän kuin mikään muu. Kyynel valuu pitkin poskeani, elämä tuntuu liian isolta elettäväksi. Ekaa kertaa olen kaikkien hylkäämä, niinkuin olen itse jättänyt muita ihmisiä ulkopuolelle. Kyynel kyyneleen jälkeen, sisimmissäni sattuu vain enemmän. En tiedä mitä tehdä, en tiedä mihin mennä. Tiedän vain yhden asian, mikään ei tule olemaan ennallaan. Kliseistä, mutta totta.

Vietän tietokoneella suurimman osan ajastani, viikonloppuisn aamusta yöhön. Syön vain välillä ja urheilen myös. Olen ihmeen hyvässä kunnossa, vaikka en liiku hirveästi.

Minulla ei oikeastaan ole hyviä kavereita, vain yksi parempi, ja hänkään ei kerro minulle kaikkea mm. että hänellä on tyttöystävä etc. Kaiken hän kertoo kyllä eräälle huonommalle kaverilleen. Olen tutustunut IRCissä uusiin ihmisiin, joka on hyvä asia.

Olen polttanut pellon.

Vihaan galleria- irkkaajia, ja myös osa "kavereistani" on sellaisia.

Runkkaan paljon, joinakin päivinä jopa 5-10 kertaa. Tyttöystävää minulla ei ole, mutta toivoisin että tulee pian olemaan.