TunnustustenLuola.fi

Pelkään olla kotona yksinään. Pelkään pimeää ja koko helvetin yötä. En voi nukkua silmänräpäystäkään kun vanhempasni ovat poissa. Ikää on 17v. En tiedä mistä tämä johtuu mutta tämä on aivan kauheaa!

Olen vasta 19- vuotias, mutta silti katkera elämälle. Minusta on tullut kylmä ja kyyninen, ja muutaman vuoden sisällä menetän luultavasti kokonaan empatiakykyni. Minulla on kuitenkin yksi positiivinen asia elämässäni, ja jos menetän senkin, menetän kaiken.
Olen yksinäinen, eikä minulla ole oikeita ystäviä. En enää luota ihmisiin, en edes sukulaisiini. Haluaisin saada poikakaverin, ehkä hän voisi pelastaa minut itseltäni.

N19

Olen lipsuttanut 3 tyttöä sormieni välistä puolessa vuodessa. Olen ujo neitsyt.

Olen 19v. poika, en ole vielä päässyt seurustelusuhteeseen (yritystä tosin on ollut, kerran oikein kunnolla) ja olen vielä neitsyt. Ulkoisesti olen ihan normaalin näköinen ja hyvässä kunnossa, mutta silti varsin mitäänsanomaton. Minulla on kaikki edellytykset parisuhteeseen, mutta olen vain niin käsittämättömän ujo ja ehkä pelokaskin, etten suostu paljastamaan tunteitani sitten mistään hinnasta. En pysty hermostuksissani tuomaan aitoa itseäni esille kun tarve olisi, en vihaa itseäni, en vain osaa ilmaista itseäni ja tuoda itseäni esille. Olen lukuisia kertoja jutellut asiasta ystävieni kanssa, heidän vakuuttelunsa ja rohkaisunsa ovat todella tärkeitä minulle, mutta tuntuu olevan niin, ettei ole mitään niin suurta voimaa olemassa, joka saisi minut ottamaan sen kaikkein tärkeimmän askeleen eteenpäin. Tiedän, että siitä eteenpäin asiat kulkisivat jokseenkin omalla painollaan. Kaikki tämä masentaa minua suunnattomasti ja aiheuttaa voimakasta häpeää. Lähes kaikki ystäväni tulevat tyttöjen kanssa toimeen vähintäänkin loistavasti, useimmat seurustelevat. Arkielämässä pärjään ihan hyvin tyttöjen seurassa, mutta kun pitäisi saada "se" vaihde päälle... noh, minulla ei ole koko vaihdelaattikkoa...

Olen 21-vuotias asperger-mies (minulla on siis aspergerin syndrooma), joka sai diagnoosinsa vuosituhannen vaihteen paikkeilla. En ole ikinä edes pussannut naista. Olen sairaslomalla huhtikuuhun asti, vaikka olen mielestäni täysin terve. Sain kuitenkin lääkäriltä sairaslomaa pyytämättä ja hän on vahvasti sitä mieltä että ongelmani johtuvat lapsuudesta (toisin kuin minä).

Olen myös erittäin kiltti ja rehellinen ihminen, vaikka en sitä ihmisille tahdo myöntääkään. Itkin katsoessani A.I. Tekoäly- elokuvan loppua.

Sain vapautuksen armeijasta lääkärin lausunnon perusteella. Häpeän sitäkin, mutta sanon sen ihmisille kuin se olisi maailman luonnollisin asia.

Olen monin tavoin kuin jokin uskovainen, vaikka olen ateisti. En polta, en juo ja naisten kuvistakin katson vain sovinnaisia alastonkuvia, jotka ovat tietokoneella todella hyvin piilotettuina.

Olen kerran unissani haaveillut hiukan vanhemmasta, ei todellisesta naisesta.

Olen nörtähtävä, jonka äö on kuitenkin vain n. 115, ja sen takia tunnen riittämättömyyden tunnetta. Olen tehnyt WAISC-älykkyystestin.

Kuuntelen paljon klassista musiikkia, tosin muutakin.

Puhun ja kirjoitan lähes kirjakieltä, tosin en enää puhu monotomisesti.

Paras ystäväni on skitsofreenikko, joka ei tosin näy lääkityksen vuoksi ulospäin.

Pelkään että jos kertoisin jollekin ihmiselle ed. tunnustetut asiat, minua pidettäisiin nössönä tai homoseksuaalimaisena, hiukan nörtti olenkin :)

Pvää.
Mua ei oikeastaan kiinnosta enää mikään muu erotiikka, paitsi homoporno. Luen ja kirjotan homoeroottisia novelleja, katson sellasia kuvia. Heti kun näen kaks hyvännäköstä miestä kävelemässä kaupungilla, kuvittelen ne yhteen... ja mä olen siis nainen, 20v.

Tää tuottaa ongelmia mun elämään, en ole ihastunut viiteen vuoteen kehenkään. Heteromiehet on aina joko tylsiä tai sairaita, eikä homomiehet kiinnosta mua eroottisesti... paitsi pareittain.

Mun miesmakunikin on muuttunu. En enää kestä isoja, lihaksikkaita, perinteisen komeita miehiä. Mitä tyttömäisemmältä mies näyttää sen parempi. Ja kropan pitää olla pieni ja siro, vaikka itte oonkin ylipainonen ällöke, jolla ei olis varaa olla näin nirso.

Takana on vasta yksi seksikumppani, ja sillä oli niin jättimäinen, että meinasin jälkeenpäin pyörtyä verenhukasta. Silti haluaisin löytää itselleni mukavan vakipanon, mutta kun miehet on niin vastenmielisiä. Enkä naisistakaan tykkää.

Vietän päivittäin väh. kaheksan tuntia koneella.

Oon mustasukkainen uusista yo-kavereistani, ja jos ne tekee jotain ilman mua, pelkään hirveästi, että jään taas kerran ulkopuoliseksi.

Aina kun olen jossain ihmismassassa, mun ympärille jää tyhjää tilaa, vaikka muut ois ihan puristuksissa. Mun viereen jää luennoilla aina tyhjä tuoli.

Mä vihaan yliopiston elitististä ajattelutapaa, sitä ollaan muka niin paljon älykkäämpiä kun muut, kun opiskellaan aloja, joilta ei irtoa työtä kirveelläkään.

Kuuntelen huonoa musiikkia, luen surkeaa kirjallisuutta ja rappeutan aivoni homopornolla sekä liialla syömisellä.

Että näin. Myöhemmin lisää.

Olen nörtti, minulla ei ole elämää.

Istun päivät ja yöt tietokoneella, irkkaan (jotain sosiaalistista sentään ?) ja pelaan, mutta sitä en enään niin paljon kuin ennen.

Joskus lähden ulos kävelemään, ja toivon että joku soittaisi minulle ja pyytäisi minua jonnekin, mutta turhaan, kukaan ei ikinä soita minulle. (korkeintaan: "Moi tuutko pelaamaan?"

Minua vituttaa totaalisesta tämä, mutta en osaa auttaa asiaa.

Minulla ei ole tyttöystävää, enkä tiedä haluaisinko sellasen. Viidyn tyttöjen seurassa, mutta siihen se sitten jääkin.

Olen 14vuotias poika.

- Vituttaa kun en luota muihin ihmisiin saati itseeni.
- Olen vieläkin vähän ihastunut yhteen varattuun tyttöön. Eilisilta meni pilalle kun ko. tyttö lähti bileistä kesken illan kotiinsa panemaan.
- Itse en ole koskaan harrastanut seksiä. Olen turhautunut, runkkaaminenkaan ei ole enää mukavaa.
- Mietin välillä psykologille menoa, mutta en ole mielestäni tarpeeksi sekaisin. Työt, opiskelu ja harrastukset kuitenkin sujuu, olo vaan on yksinäinen. Kavereita kyllä olisi, jos osaisin olla sosiaalisempi.

mistäs sitä alkaisi...

14v poika

1. olen lihava nolife.
2. minulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää
3. runkkaan päivittäin
4. lintsaan usein koulusta vain saadakseni irkata.

Valitsimme juuri aiheen penkkareihin.

Minusta on tosi hienoa, että on mahdollisuus järjestää tuollaisia tapahtumia, joista on kaikille iloa. Mutta juuri nyt minulla on paha olo, en jotenkin tunne kuuluvani joukkoon ja ajattelen, että muilla on paljon hauskempaa penkkareissa ilman minua. En jaksa hankkia pukua enkä muutenkaan miettiä ulkoasua. En jaksa olla innostunut asioista muuten kuin vain siinä suhteessa, että on kivaa kun tietää että toisilla tulee olemaan hauskaa. En jaksa osallistua järjestelyihin, joten eipä sitten pahemmin kannata näyttäytyä täällä penkkaripäivänä. En ole koskaan tuntenut minkäänlaista kollektiivisuutta minun ja opiskelutovereiden kesken, pidän itseäni tylsänä ihmisenä ja on niin helppo vain jäädä pois kaikesta, mitä ei ole pakko tehdä opiskelujen etenemisen vuoksi.

Jopa helpotti.

Kunpa vielä pääsisin nyt omaan sänkyyn nukkumaan.

Kävin kesän aikana n.10 kertaa ulkona. (Muutamia hassuja roskanvienti kertoja ei lasketa) Ensikesänä pistän viellä paremmaksi. Minulla kuitenkin on kavereita!

-Olen It alalla duunissa (insinööri).
-En pahemmin arvosta duuniani, mietin monesti mitä ihmeen järkeä on kehittää tekniikkaa, jolla oikeasti kukaan ei tee mitään järkevää.
-En ole nörtin näköinen, ulkoista habitustani on jopa luonehdittu pelottavaksi.
-Olen viisas ja minulla on myös tunneälyä.
-Nappipaitaiset juppimulkut, jotka pitävät esim. minua jotenkin huonompana ihmisenä, ovat itse yleensä tunteettomia piinkovia mulkkuja, jotka iloitsevat ja saavat ravintonsa toisten epäonnesta.
-Juopot on yleensä letkeää porukkaa ja solidaarista, he eivät ainakaan ole selkään puukottavia mulkkuja.
-Haluaisin kadota, vaihtaa maata ja henkilöllisyyttä.
-Vaihtoehtoisesti haluaisin aloittaa elämäni menneisyydessä.
-En ole ikinä irkannut, enkä irkkaa. Tietokone on pääasiassa työväline. Ihmettelen ihmisiä, jotka jaksavat tunnista toiseen istua koneen äärellä.
-Yleensäkin tuntuu, että maailma on menossa ihan perseelleen. Kaikki on kertakäyttöistä ihmissuhteita myöten. Milloinhan vanhemmata saavat ottaa eron lapsistaan, jos räkänokkainen Ridge-Pellervo ei miellytäkkään?
-En halua lapsia, eikä sen puoleen ole muijaakaan. Naiset eivät vie enää jalkoja samalla tavalla alta kuin ennen.
-Haluaisin uskollisen ja lojaalin kumppanin.
-En harrasta pahemmin yhden illan suhteita. Ei tunnu kovinkaan järkevältä. Vaikka ennen oli toinen ääni kellossa, yhden illan juttuja +150... Runkkaus on kivaa, parempaa kuin yhden illan jutut.
-Taidan kuolla yksin.

yleisesti ottaen minua pidetään ihan mukavana heppuna, mutta oikeasti pelaan vaan jokaisen tilanteen mieluisekseni (asiat vaan sujuu paremmin kun ne tehdään minun tavalla) ja hei, kaikki viihtyy.
minulle jokainen hetki on pelkkää näytelmää, toisinaan kuvittelen, että "mistähän se kamera lähtisi zoomaamaan".
naiset eivät liiemmin ole minusta kiinnostuneita ja sitä en yhtään ihmettelekkään.
kaverini pitävät "sinkkuuttani" kai jotenkin ongelmana, mutta minua ei ole moneen vuoteen vaan jaksanut kiinnostaa, ei oikeastaan tunnu missään.
pakko myöntää, että välillä tunnen suurta mitättömyyttä omassa pienessä yksinäisyydessäni, mutta on ehkä parempi, etten pistä itseäni kympillä likoon, rikkoisin vain itseni .
oikeastaan naisettomuuteni johtuu siitä, että olen hinnoitellut itseni yläkanttiin.
mutta se joka meikäläisen kelkkaan suostusi hyppäämään ei takuulla tulisi pettymään, minulla on paha tapa panostaa asioihin.
alun rutinasta huolimatta todellakin toivoisin, että oikeanlainen "vastakappale" löytyisi, matka on ollut pitkä ja vielä on paljon kulkematta.
täytyy varmaankin vaan rohkaista itsensä ja nostaa kissa pöydällä, tai sitten vaan opetella esittämään juopuneena selvää....

niin joo "kosketelkaa toisianne"

Minä olen huono seuramies. En vaan yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa ihmisille, jollei sitten puhuta säästä tai yhteisistä harrastuksista.
Tämä on rasittavaa.
Ja kun juttu ei ala luistamaan, ihmiset tuntevat olonsa vaivautuneeksi seurassani. Tekisi miele mennä johonkin small talk, tai johonkin "itse ilmaisu" kurssille.
Naisia olen ollut aina erittäin huono iskemään juuri tuon pikku puutteeni takia. Silmäpeliä kyllä syntyy paljonkin koska olen mielestäni aika hyvännäköinen ja nuorekas ikäisekseni(40) vaan ketään ei kiinnosta pitkään ihminen jonka kanssa ei pysty kommunikoimaan.

Tunnen oloni yksinäiseksi useammin kuin joukkoon kuuluvaksi. En tunne kuuluvani sukuuni ja oloni tuntuu ulkopuoliselta jopa parhaiden ystävien seurassa. Tuhoan mitä luultavimmin ihmissuhteeni vain vetäytymällä syrjään ja erakoitumalla.

- Minun kaverini ovat laskettavissa yhden käden sormilla.
- Parasta ystävää minulla ei ole.
- Olen tästä syystä hyvin yksinäinen.
- Kaikken vittumaisinta tässä kuitenkin on se, että olen itse aiheuttanut tilanteeni.
- Voisin antaa melkein mitä vain, että saisin ystävän vierelleni kulkemaan.

En osaa keskustella ihmisten kanssa. Kun minulle puhutaan vastaan yleensä yhdellä sanalla, mutta vastaan usein monisanaisemmin pääni sisällä ja kuvittelen toisen henkilön reaktion ja joskus tämä etenee pitkäksikin keskusteluksi. Tästä johtuen ihmiset ovat alkaneet pitää minua tylsänä ja ottavat minuun kokoajan harvemmin yhteyttä. Kaikissa sosiaalisissa tilanteissa toimin lähinnä "tarkkailijana", seuraan muiden keskustelua, heidän ilmeitään ja eleitään, ja tästä tekemieni havaintojen perusteella käyn sitten keskustelua heidän kanssaan yksikseni.

Unirytmini on ollut suoraan sanottuna päin v*ttua jo muutaman vuoden, ei siksi että minulla olisi ongelmia nukahtamisen suhteen, vaikka niitäkin on (valvomisen takia?) alkanut ilmaantua, vaan yksinkertaisesti siksi koska rakastan väsymystä. Toimin paremmin väsyneenä kuin pirteänä, saan kokeista parempia arvosanoja jos valvon koetta edeltävän yön kuin jos olisin nukkunut. Olen kuitenkin päättänyt ryhdistäytyä ja kääntää unirytmini normaaliksi, lähinnä koska minua on alkanut huolestuttamaan muistini selvä huonontuminen.

Muitakin asioita olisi joita haluaisin purkaa, mutta en nyt kerkeä, koska pitää mennä nukkumaan.

M18

Välillä olen menettänyt uskoni ihmisyyteen. Moralisoin ihmisiä jotka harrastavat kevytkenkäistä elämää vaikka itse olen vain kateellinen. Näen kadulla pariskunnan (nuoren) ja kuinka onnellisia he ovat, en ole onnellinen heidän puolestaan tunnen kateutta ja ajattelen kuinka pääsisin panemaan tuota naista. Mutta en halua olla sellainen. En minä ole sellainen. Minä istun kitaran kanssa lattialle ja kirjoitan laulun surusta ja siitä mitä on olla ihminen. Mutta en vain pysty siihen. Olen vitun kateellinen kaikille kokoajan eikä minulla suoraasanottuna ole kunnon otetta elämästä.

Haluaisin ajatella itseni kaikille mukavana ihmisenä ja sellaisena hyvänä jätkänä. Sellaisena joka kuuntelee, sellaisena joka on hyvä jätkä. Mutta välillä mietin että ei sellaista jätkää olekkaan. Kaikella on kääntöpuolensa. Niinpä päätin olla oma itseni. En tiedä toimiko se, en tiedä rakastaako tyttöystäväni minua tai tunteeko hän minut jotenkin erikoiseksi, olen niin epävarma. Olen niin epävarma.

Joskus uskottelen itselleni, että nyt ei ole minun hetkeni joskus minusta tulee vielä jotain jotka kaikki kunnioittavat sekä arvostavat ja kun kuolen kaikki tuntevat sen nostalgian ja syvän kunnioituksen tunteen rinnassaan kuullessaan nimeni, mutta ei vielä, myöhemmin. Minä olen se valittu, minusta tulee suuri vaikka oikeasti tyydyttäydyn siihen tunteeseen enkä saa mitään aikaan. Tuntuu hirveältä heittää hukkaan ne resurssit jotka minulle annetaan menestyä ja jotka joku muu käyttäisi hyväkseen.

En jaksa käydä koulua vaan unelmoin mielummin. Unelmoin niistä miljoonista väreistä, tuhansista ja tuhansista uusista sävelistä joita kuulen. Unelmoin elämästä jossain kaukana tästä kurjasta maailmasta, jossa en enää tunne häpeää tai kauteutta vaan olen vain minä itse ja olen onnellinen. Maailmasta jossa minä olen oma itseni. Minä haluisin ihmisen joka ymmärtää minua, joka antaa minulle voimaa jatkaa eteenpäin. En tarvitse huippumallia taikka povipommia, tarvitsen ihmisen joka ymmärtää minua.

"On helpompi kuolla periaatteidensa takia, on helpompi taistella periaatteidensa puolesta, kuin elää periaatteidensa mukaan"

Kiitos.

-Olen zombileffojen diggari ja minulla on selviytymissuunnitelma mahdollisen zombifikaation varalle. Ajan lähimmälle armeijan kasarmille ja varustan itseni mahdollisimman paljon aseilla. Tämän jälkeen linnoittaudun korkean rakennuksen yläkertaan ja laitan muita selviytyneitä etsimään ruokaa.

-En ole koskaan ollut kännissä, suudellut naista tai seurustellut. Olen 21.

-Tietokone on paras ystäväni ja pelaan hävettävan paljon. Olen elämätön olmi.

-Annan itsestäni tietokonegurun vaikutelman, vaikka oikeasti osaan vain pelata.

-Pelaan ja katson Pokemonia telkkarista. Tiedän, että Picachun seuraava kehitysaste on Raichu. Tiedän myös kaiken olleelisen Tähtien Sodasta, Tähtiportista, Star Trekistä, Transformereista, He-Manista ja kulttipelien tarinataustoista.

-Mielestäni naisten mutapaini on eroottista.

Tällä hetkellä istun yksin hikisenä huoneessani ovi kiinni ja katson hentaita. Äsken kuuntelin Dimmua ja Bodomia pari tuntia putkeen ja rakensin tyhjistä juomatölkeistä pöydälleni tornin. Muuten olen kuluttanut aikaani lukemalla hylättyjä IRC-quoteja.
Minulla ei ole elämää.