Mielestäni ihmisten seura on ikävystyttävää, ja viihdyn paljon paremmin yksinäni. Paras ystäväni ei tiedä minusta juuri mitään. Olen lopettanut kaksi kirjeystävyyttä, toisen lapsuuteni parhaan kaverin kanssa. Kadun sitä. Inhoan sitä, että kaksi hyvää ystävääni ovat toistensa parhaita kaveruksia.
- en ole koskaan suudellut naista, itseasiassa en ole koskaan ollut minkäänlaisissa tekemisissä naisten kanssa yrityksistä huolimatta, eli en ole siis edes pitänyt koskaan kädestä kiinni
- vietän kaikki päivät tietokoneella murheen murtamana koska en saa mitään sellaista aikaiseksi, joka muuttaisi elämääni parempaan suuntaan
- minulla on vain pari kaveria, joita en näe lähes koskaan
olen kohta 18 vuotias pojankloppi ja se tarkoittaa sitä että elämäni on ollut turhaa kohta 18 vuotta... miksei ole jokaiselle ihmistä, jolla olisi esim. viivakoodi niskassa, ja voisi sitten katsoa kuka olisi oma kulta... se olisi helpompaa näin... mutta toki ymmärrän että teknologia oli kolmisen miljoonaa vuotta sitten aikalailla heikkoa.. kiitos, asian ydin oli se, ettei kellekkään tunnu löytyvän oikeea ihmistä... siksipä kirjoitan meidän kaikkien puolesta! perustetaan säälittävien ihmisten kerho!!
kiitos..
Kaverini luulevat minun elävän "täysillä", mutta oikeasti olen hyvin herkkä ja yksinäinen. En vedä mitään roolia, mutta jostain syystä he ovat vetäneet tällaisen johtopäätöksen. Matkustelen mielelläni vain päästäkseni pois tästä yksinäisyydestä. Usein minulla on olo, että kukaan ns. ystävistäni ei ymmärrä minua oikeasti. Olen nainen 18 v.
masturboin,itken yksin illalla,pelkään että perheen jäseseni kuolevat,minulla ei ole poikaystävää,olen yksinäinen,olen nätti,mutta tuntuu siltä ettei kukaan minua siltikään halua,olen 15-vuotias tyttö.
Huomaan usein olevani kateellinen kavereilleni ties mistä typeristä asioista, jos heillä yleensä vaan menee jollain saralla itseäni paremmin. Silloin alan helposti piilovittuilla ja saada heitä näkemään asiat synkemmin, saan heidät huomaamaan omat virheensä ja elämänsä paskat puolet. Inhoan itseäni tämän vuoksi koska se on niin itsekästä. Eihän muiden onni ole minulta pois, mutta silti se tuntuu siltä.
Olen 12-vuotiaana varastanut torilta korvakorut. Ei kaduta, koska ne olivat ylihinnoitellut.
Vääristelen jatkuvasti hiukan totuutta antaakseni paremman kuvan itsestäni ihmisille. Pitävät varmaan ylpeänä paskana.
Pelkään sosiaalisia tilanteita enkä pysty kunnolla syömään yleisillä pakoilla. En myöskään käy mielelläni baareissa. Pelkään että ihmiset eivät pidä minusta ja siksi välttelen mahdollisuuksia saada uusia kavereita, vaikka tunnenkin oloni yksinäiseksi.
Kävin kerran sekavassa mielentilassa vahingossa koulussa poikien vessassa kusella. Pari poikaa taisi nähdä ja hävettää vieläkin ihan silmittömästi, vaikken siitä saanut keltään kuulla jälkeenpäin.
Minulla on tänään syntymäpäivä. Käyn puolen tunnin välein katsomassa, olenko saanut sähköpostitse onnitteluja. Ei ole tullut, enkä uskokaan, että tulee, kun monikaan ei syntymäpäivääni tunne (muutenkin on vähän ystäviä, tuskin lainkaan). Silti vain käyn kurkkimassa...
Olen hemmetin yksinäinen. Töissä esitän aina että kaikki asiat olisi hyvin vaikka ne ei olisikaan. Monena iltana itken ja toisaalta säälin itseäni kun en oikeen saa mitään asialle tehtyä. Olen vain aina ollut todella huono tutustumaan ihmisiin. Synkeitäkin ajatuksia on päässä joskus pyörinyt.
Lisäksi pelkään aina että itsessäni on jotain vikaa. Jos joku ulkona sattuu hymyilemään minulle niin pelästyn että kasvoissani tai vaatteissani on jotain vialla. Ja yritän ikkunalasien heijastuksista vilkuilla itseäni.
Olen 24-vuotias mies. Olen neitsyt. Olen karismaattinen ja urheilullinen. En tapaa naisia tai muitakaan ihmisiä, eikä minulla ole yhtään syvällistä ystävyyssuhdetta. En tiedä yhtään paikkaa Helsingissä, johon nuoret ihmiset kokoontuisivat avoimesti viihtymään ja tutustumaan uusiin ihmisiin.
minä luulen että kaverini/luokkatoverini eivät ehkä pidä minusta pitkien hiuksieni takia ja minua hävettää suunnattomasti ajaa vanhempieni citröenillä. tuntuu että ehkä ainoat todelliset ystäväni ovat ircissä jossa vietän aikaa paljon, tunnen olevani hymiöiden kuningas.
Koskin viimeksi naisen ihoon n. 10 vuotta sitten. (lääkärissä käyntiä tai kättelyä yms. ei lasketa mukaan).
En ole varsinaisesti koskaan keskustellut naisen kanssa. Pari sanaa mumisten kun kysytään ei oikein voi keskusteluksi laskea. (lähisukulaisia, myyjiä ja virkailijoita yms. ei lasketa mukaan).
Kukaan nainen ei ole koskaan osoittanut minua kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa tai en ole ainakaan tietoinen siitä.
Olen ystävystynyt viimeksi ala-asteella. Nykyään heistä on jäljellä enää yksi, muihin en ole ollut yhteydessä millään lailla 10 vuoteen.
Minuun on äärimmäisen vaikea tutustua vaikka olisin siihen itsekin halukas.
Elämäni on todella, todella tylsää mutta jollain kierolla tavalla olen siihen melko tyytyväinen.
Olen ihastunut yhteen tyttöön mutta asialle en uskalla mitään tehdä , pelkään että minulle vain nauretaan ja hän torjuu minut. Olen säälittävän yksinäinen ja täysin kokematon.Mulle riittäis et saisin yhden suudelman joak olis täynnä tunnetta.
Minua ärsyttää kun kaverini saavat baarissa naisen ja minä en. Valehtelen kavereille jotka asuvat muualla että sain baarista naisen. Se ärsyttää minua, mutta en voi sille mitään..
Olen ollut rakastunut yhteen tyttöön 9-vuotiaasta asti, mutta en ole uskaltanu tehdä mitään asialle. Olen nyt 16v. Tätä samaa tyttöä ns. "palkattiin" olemaan minun kanssa ja jätti minut samana päivänä n. kahen euron takia, vihasin häntä mutta olimme vasta 12v ja lapset eivät osaa miettiä oikein kun he ovat niin nuoria, pidän hänestä vieläkin. Kuitenkin en uskalla pyytää naista ulos, en pysty jotenkin luottaa naisiin, vaikka pidänkin niistä tosi paljon, se on vaan jäänny mieleen jotenkin... olen surullinen.
olen tosi sekava ihminen.
Olen aivan sairaan riippuvainen chipseistä JA dipistä.
Kumpaakin voin vastustaa mutta en molempia. Ja EN ole ylipainoinen.
Tämä on sairasta. Olen aivan heitteilejätetty. Kukaan ei pidä yhteyttä tai tahdo olla minun kanssa. Olen ulkonäöltä aivan normaali. Tuntuu kuin olisin jätetty paitsi elämän helmistä. En tule koskaan tuntemaan niitä, Aivan yksin kitumaan ikuisesti.
En ole koskaan rakastanut ketään perheen ulkopuolista. En kyllä kaippaakkaan rakkautta. Naiset ovat minusta jotain todella turhaa. En ole homoseksuaali. Useimmat tuntemani naiset hirveitä ämmiä koska luulevat olevansa jotain todella hienoa. Olen kuullut että monet ovat olleet ihastuneita minuun mutta eivät ole saaneet minuun kontaktia. Päässäni on kai joku rakkaus-osio vähän keskenjäänyt. Masturboin/nain kyllä naisia mieluusti mutta suhteeseen en naisen kanssa alkaisi. Odotan kai sitä oikeaa jota ei pakolti tule olemaan. Pelkään jääväni yksin loppuelämäkseni.