TunnustustenLuola.fi

Luen näitä paljastuksia ja säälin niiden kirjoittajia..
nyt on kuitenkin aika paljastaa itse jotain

-olen sinkku, mutta hhaluaisin naisen
-minulla ei ole itseetuntoa
-olenn mies
-luulenn olevani rakastunut, mutta en uskalla tehrä asialle mitään
-haluaisin pyytää ihastustani häntä vaanhoihintansseihin.

"Elä ole yksinäinen :) Maailma (ja netti) on pullollaan samanhenkisiä ihmisiä. Antaisin mailiosoitteen tässä niin voitaisiin jutustella, mutta tuskinpa tulet koskaan lukemaan tätä palautetta... "

sain tunnustukseeni palautetta ja tämän palautteen jälkeen ahdistaa vielä enemmän. jos tunnistat ittes niin anna lisää palautetta ja jätä mailiosoittesi niin voin päästä ahdistuksestani eroon ;)

ja tunnustus:
tunnustan tietäväni että kytät on poliiseja.

Olen jo kauan haaveillut tyttöystävästä, mutta tuskin tulen koskaan saamaan. Ensinnäkin olen helvetin ujo. Ja kuka tyttö jaksaisi olla pojan kanssa, joka on tylsä. Olen myös erittäin laiska en jaksaisi oikeastaan tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla ja katsoa TV:tä. Säälittävintä tässä on se, että kun olen baarissa ja näen jonkun kivan näköisen tytön en tee asialle mitän, vaan haaveilen vain että tulisipa se hakemaan esim. tanssimaan. En ole pussannut tyttöa, olen neitsyt. Tiedän säälittävää

M18

Olen 17 vuotias poika.
Olen yksin perjantai-iltana kotona, kaverit ryyppäämässä ja bilettämässä jossain kemuissa.
Tämä ei minua niin kiinnosta mutta kun minua ei ole kuin yksi henkilö kysynyt mihinkään "bileisiin".
Olen myös neitsyt, varmaan sen takia koska pyörin vain ja ainoastaan saman kaveriporukan kanssa enkä uskalla jutella tytöille niin paljon.
Olen alkanut erakoitumaan kavereistani, joka on sinänsä hyvä että ei tarvitse katsella niitä mahtailijoita.
Minkä takia naiset aina rakastuvat/ihastuvat vittumaisiin kusipäihin, mutta eivät meihin lupaaviin miehiin, jotka eivät satuta tyttöä?
Olen hengaillut nyt yhden tytön kanssa enemmän kuin ennen, ja minulla on pieni toivo että suhteemme etenisi pidemmälle.

Kiitos kun sain avautua

Olin ihastunut erääsen tyttöön pari vuotta sitten, ja luulen, että hänkin oli kiinnostunut minusta. Tämän pystyi päättelemään siitä, että oleskelimme jonkun verran yhdessä, mutta jäimme kuitenkin syystä tai toisesta "kaverivaiheeseen". Ystävyyskin jostain syystä hiipui sitten jossain vaiheessa, ja tyttö alkoi seurustelemaan erään toisen ystäväni kanssa. Juttu ei heillä kuitenkaan toiminut, ja he erosivatkin puolisen vuotta sitten. Juttu alkoi taas meidän välillä luistamaan ja koulujen tuossa talvemmalla kerkesikin tapahtumaan kaikenlaista. En kuitenkaan uskaltanut viedä juttua pitemmälle, koska pelkäsin loukkaavani tätä ystävääni, jonka kanssa tyttö seurusteli. En tiedä mitä tapahtui, mutta yhden maagisen yön jälkeen emme ole juurikaan tavanneet, ja tyttö on alkanut oleilemaan taas erään toisen kaverini kanssa. Tunnen jonkin asteista vihaa tätä kaveriani kohtaan, koska tämä seurusteli ennen erään toisen tytön kanssa johon olin ihastunut pitkään. Nyt hän on taas viemässä tätä yhtä ihanuutta minulta pois. Minua hävettää vihantunteeni tätä kaveria kohtaan, sillä hän on aivan mahtava tyyppi. En ole kertonut tästä kenellekään, enkä viitsikään, sillä en minä omista ketään ihmistä, enkä voi varata ketään yksin itselleni. Minusta tuntuu yksinäiseltä. Riipaisee syvältä katsoa onnellisia pareja ulkona kaupungilla. Joskus tulee mieli purskahtaa itkuun keskellä päivää, kun ajattelen tätä tyttöä. Rakastuminen on syvältä.

Minusta tuntuu välillä muutenkin yksinäiseltä. Minulla ei ole liikaa ystäviä. Muutaman tyypin kanssa tulee hengailtua aina viikonloppuisin ja satunnaisesti muulloin. Ei kuitenkaan kovin usein. Minulla on tasan yksi hyvä ystävä, mutta hänkään ei ole ollut kuvioissa muuten kuin satunnaisesti. Ennen tuli tehtyä kaikkea yhdessä, mutta ei juurikaan enää. Tupakoin liikaa, ja se vituttaa suunnattomasti. Luulen, että tupakka auttaa vitutukseen ja tylsyyteen, mutta ei se oikeasti mitään tee. Silti sitä tulee harrastettua. En tiedä miksi. Joskus saatan vain lähteä spontaanisti autolla satojenkin kilometrien päähän, polttaa tupakan, ja lähteä takaisin, ihan vain sen takia, että on tylsää, yksinäistä, eikä ketään kenen kanssa jutella tai muuten vain hengailla. Irkkailen aina välillä, ja tunnen muutamia hyviä tyyppejä netin kautta, mutta en ole heitä koskaan oikeasti tavannut. Irkki ei voi mitenkään korvata oikeaa keskustelua. Kaipaan sitä elämää, mikä minulla ennen oli. Sitä elämää, jolloin minulla oli sosiaalista elämää. Vituttaa nyhjätä yksin kotona tietokoneen ääressä ja polttaa keuhkoni pilalle.

Pilasin koulunkäyntini, koska olin laiska. Minulla olisi ollut mahdollisuuksia hyviin arvosanoihin, mutta koulu ei jaksanut kiinnostaa. Pääsin kuitenkin lukion juuri ja juuri läpi. Yksi kannustin tähän oli mummini, jolla on useampikin syöpä. Hän ei luultavasti enää elä pitkään. Mummini lapset ja lastenlapset ovat hänelle kaikki kaikessa, ja hän on odottanut ylioppilasjuhliani siitä lähtien kun peruskouluni loppui. Juhlat ovat onneksi heti tänä keväänä. Mummini on minulle erittäin tärkeä, enkä tiedä mitä teen, kun hän lopulta lähtee...

Päätin tunnustaa, että

1. minä inhoan sellaisia ihmisiä, joiden elämä koostuu suunnilleen irkkaamisesta ja juomisesta ja jotka tekevät asiat kaikkein helpointa kautta. He ovat mielestäni ärsyttäviä ja tylsiä ihmisiä, jotka eivät saavuta yhtään mitään.

2. pelkään maailman pahuutta ja raakuutta. Myönnän, että olen haaveilija ja että olen katsonut Amelien useammin kuin kerran. Hirvitää ajatus että vastaantulevasta ihmisestä ajatellaan ihan mitä vain negatiivista mieleen juolahtaa (tämä on ristiriitaista, sillä harrastan tätä itsekin. En pidä siitä.)

3. saatan heittäytyä lapselliseksi. Pelkään aikuistumista, sillä minun piirini ovat melko pienet enkä tiedä, miten maailmassa oikein pärjäisin parhaiten. Masennun, kun ajattelen, että rakas siskoni muuttaa pian pois kotoa ja että joudun niin tekemään itsekin tulevaisuudessa.

4. olen hukassa. Kaverini alkoi kerran kertomaan yhtäläisyyksiä erään saippuasarjan henkilön ja minun välillä, ja siinä lomassa hän sanoi: "Se on yhtä hukassa niinku sä."

Enkä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, etten olisi hukassa.

5. pelkään etten saa koskaan poikaystävää. Olen jo 15, ja tunnen itseni saamatomaksi, kun ikätovereita näkee kiehnäämässä julkisissa tiloissa ja kun ajattelen, että siskonikin seurusteli minua nuorempana. En uskalla sanoa ihastukselleni tunteistani häntä kohtaan, kerran yritin, mutta laittamani tekstiviesti menikin hänen äidilleen. Lisäksi haluan, että poikaystäväni ei ole agressiivinen, laiska ja että hän ei käänny viinan puoleen kuten monet "perussuomalaiset" miehet, joita pidän saamattomina tunnevammaisina ääliöinä.

7. en tiedä, miksi yritän koko ajan olla paras. Haluan olla onnellinen, sosiaalinen, kaunis, suosittu, rakastettu ja hyvä koulussa. Olen ainoastaan sitä viimeistä jossain määrin.

8. olisin halunnut kertoa nämä jollekin ihmiselle kasvotusten, mutta kenelle kertoisin. Pitäisivät vielä naurettavana pelkurina, mikä omasta mielestäni olen. Usein.

Huh, toivon että tämä helpottaisi oloani. Ja palautetta jos haluatte antaa, niin antaa tulla. Haluan kuulla rehellistä mielipidettä.

Olen 17v poika ja minulla ei ole yhtään hyvää ns. "life" kaveria. Viime kesänä olimme kahden kaverin kanssa Maltalla kielikurssilla joimme ja pidimme hauskaa. Sen kesän jälkeen olen vain ollut tietokoneella ja pelannut kokoajan. Koulussa yritän antaa itsestäni kuvaa että olen kokoenut kaikenlaista. Lesoilen myös välillä ihmisille (jotka kysyvät tjs), että olen nainut monet kerrat. Oikeasti en ole nainut ikinä, lähellä on ollut pari kertaa. Olen Datanomi, minua hävettää kertoa sitä sukulaisille/kelle tahansa ihmisille jotka kysyvät missä koulussa olen. Se antaa minusta nörtin kuvan vaikka en oikeasti ole yhtään nörtti, olen himopelaaja. En myöskään näytä nörtiltä/ole ylipainoinen/kovin sulkeutunut. Olen ollut tyttöjen suosiossa yläasteella hyvin paljon, olen kasvoista "söpö" ja ruumiini on ihan ok. Minulla ei kuitenkaan ole lihaksia ja vaikka olen 178cm minua luullaan 160-170 senttiseksi (annan siis itsestäni pienen kuvan). Yritän mielistellä kavereita vaikka salaa mielessäni minua vituttaa vitun moni asia luokkakavereissa. En yhtään pidä pinnallisuudesta vaikka itse taidan olla helvetin pinnallinen. Valehtelen kokemuksista että minut otettaisiin paremmin vastaan. Koulussa saatan näyttää tyypiltä jolla on kavereita vaikka oikeasti minulla ei ole yhtään kaveria jonka kanssa viettää aikaa. Olen puhuvinani puhelimeen koulun käytävällä, vaikka en oikeasti puhu. Olen aivan tajuttoman laiska enkä jaksa tehdä yhtään mitään. Haluaisin kovasti suhteen nättiin tunnolliseen tyttöön, mutta en tiedä miten lähestyä enkä tiedä missä tapaisin ketään kun en tee mitään. En tiedä miten löytää ystäviä mistään? Perjaatteessa vihaan elämääni ja haluaisin jotain toimintaa, ja perjaatteessa taas tykkään vaan pelata. Usein kaduttaa kun lupaan lähteä ryyppäämään, tulee vaan mietittyä miten ihana olisi jäädä koneelle. Vihaan singleplayer pelejä, haluan puhua samalla kun pelaan. En siis tiedä miten saan kavereita ja miten pääsen tästä kierteestä pois. Minua huolestuttaa kokoajan miltä näytän, suin hiuksiani jatkuvasti esim koulussa. En tiedä enää osaanko edes olla oma itseni, oikeasti olen mukava ja vastuuntuntoinen tyyppi. Arvostan vanhempiani. Toivon että joku samankaltainen tekisi palautteen itsestään, tai joku kertoisi minulle kuinka säälittävä olen ja miten ottaa niskasta kiinni. Mitä tehdä?
M17

Kaikki vihaavat minua.

Vihaan kolmea "ystävääni".
Kun vain katsonkin heitä, mieleeni muistuu, että eivät he minusta oikeasti välitä. Eivät edes muista mitään minusta, eivätkä huomioi sen kummemmin. En edes ymmärrä miksi heidän kanssaan kaveeraan, pelkään kai jääväni yksin.

He ovat känniääliöitä. Pelkään, että muutun itse samanlaiseksi. Olen jo alkanut polttamaan ja ollut kerran kännissä. He myös pyörittävät parikymppisiä äijiä ja 2 on jo neitsyytensä menettänyt ja toinen tullut paksuksi.

Haluaisin aikaan, jolloin lapset olivat lapsia.

N13, pissisten saartama.

Kaippa tänne voisi avautua sitten.

Elämä on tavallistakin tylsempää ja sellaista se on ollut jo viimeiset pari vuotta. Makaan lähinnä kotona ja koneen äärellä ja selailen läpi foorumeita ja muita sivustoja, enkä tee mitään muuta.
Kavereita on tasan nolla, mutta enpä niitä juuri tarvitsekkaan. En osaa mitään suhteita aloittaa tai hankkia kavereita koska olen helvetin ujo jne.
Tästä voitte varmaan päätellä onko minulla koskaan ollut tyttöystävääkään.
Koulussa olen tavallinen taustaseisoja ja ihan normaali, mutta silti näkymätön suurelle osalle eli kaikille.
Käyn lukiota jos sitä käymiseksi voi sanoa, kun nykyään ei kiinnosta paskan vertaa. Pari kertaa viikossa tulee skipattua tunteja ihan vaan sen takia ettei jaksa.
Neljännelle vuodellehan se venähtää tuon takia.
Eli tietokoneen edessä se aika vierähtää joka päivä tuntien kuluessa aina yömyöhään saakka.
Vituttaa että ei saa tehtyä asialle mitään vaikka haluaisi, mutta itsesäälissähän on tunnetusti niin hieno rypeä ja miettiä kun ketään ei kiinnosta eläisinkö vai en.

En keksi oikeastaan muuta valittamista, tai onhan niitä, mutta niillä ei ole mitään väliä luulisin.
Tavallista nolife-elämää elän, ilman mitään nettipelejä tai muuta vastaavaa, tässähän se menee muutenkin vaan maatessa silmät ihan kahdeksikolla päivästä toiseen.

Tulee varmaan paljon tekstiä, ja kiva jos joku tänne asti jaksoi lukea tätä paskaa

Olen menettämässä kaikki ystäväni. Jotkut jäljellä olevista kavereistani käyttävät minua hyväkseen, kuitenkin annan heidän tehdä niin koska he ovat lähes ainoat sosiaaliset kontaktit mitä minulla enää on jäljellä. Tyttöystävää minulla ei ole ollut pitkään aikaan ja minua on kehotettu hankkimaan sellainen itselleni monta kertaa. En tiedä miksi en noudata ystävieni neuvoa. Toisaalta tuskin enää osaisinkaan puhua naiselle. Nyt olen myös saanut huomata, että koulutuksellenikin on käymässä samoin kuin ystävilleni. Pahinta tässä on se, että voisin korjata koko tilanteen itse, mutta en vain saa sitä jostain syystä tehdyksi.

Olen 29 vuotias, enkä ole koskaan suudellut tai rakastellut.

Olen 29v mies ja gay.Olen ihastunut kymmeniin ystäviini ja toivonut heidän olevan myös kaltaisiani.Mutta ei.Tuntuu pahalta kun näen heidän seurustelevan, vaikka tietysti pitäisi olla iloinen heidän puolestaan.

Harrastan autoja, ja luonteeltani ja käytökseltäni olen sellainen, että kukaan ei ikinä arvaa minua homoksi, enkä ole pystynyt sitä kenellekkään kertomaankaan...

Moi !haluisin vaan nyt kertoo jollekin ku ei oo oikeen ketään kenelle puhua ns. ``vakavista`` asioista . Noh..Olen 14 vuotias poika jyväskylästä ...useimpien tyttöjen mielestä hyvän näköinen ...``entisen`` ystäväni mielestä todella hyvä tyyppi ja sympaattinen silti minulla ei ole kunnon kavereita . Mikä on kun en voi saada kunnon kavereita ?! Kyllä minulla on kavereita mutta ei niille voi oikeen puhua mistään vakavasta ... aina vaan puhutaan jotain paskaa ...naiset on yleisin aihe ...puhutaan vaan just siitä että miten päästäis mahdollisimman monen kaa panolle ... Haluisin saada edes yhden tosi ystävän jonka kaa voisin puhua mistä vaan ..toivottavasti löydän sen vielä joskus ....

Olen 19 vuotias nainen enkä ole ikinä harrastanut seksiä kenenkään kanssa, en edes suudellut ketään. Tämä ei johdu siitä ettenkö haluaisi, ei vain ole ollut tilaisuuksia. Olen mielestäni kaunis, ja olen kuullut samaa muiltakin, mutten ole kovinkaan sosiaalinen (eli: Inhoan lähes jokaista ihmistä joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin.) En juo itseäni humalaan, eikä kukaan pyydä minua "juhliin", joten mahdolisuudet intiimiin kanssakäymiseen ovat vähissä. Useat ihmiset myös pitävät minua outona, mielenvikaisena tai pelottavana.

Olen nörtti, tyhmä ja mikään minun elämässä ei ole elämisen arvoista. Toivon että löytäisin onnellisen elämän vielä joskus.

Kukaan ei ole koskaan rakastanut minua koska olen ruma.
Haaveilen että joku päivä minulla olisi lapsia ja nainen jota voisin rakastaa elämäni loppuun asti.

Kadehdin vanhoja koulukavereitani koska he ovat onnistuneet elämässään ja olevan onnellisia, toisinkuin minä.


M16

pelaan monta tuntia tietokonetta päivässä pää asiassa cs:sää ja olen yhdessä klaanissakin. ja vihaan kaikkia jotka sanovat että olen pelkkä nolife,johon veljenikin kuuluu. omasta mielestäni en ole nolife. silloin kun en pelaa katson tv:tä. en sentään onneksi ircaa tai mesetä. muuta sosiaalista elämää kuin se mitä cs:ssä keskustelen minulla ei oikein ole, mutta se ei minua oikein haittaa en tiedä oikein miksi ja varmaan pitäisikin, varmaankin siksi, että
olen ollut koneen ääressä yksin jo niin kauan. tulenkin oikeastaan paremmin toimeen yksin kuin porukassa. minulla ei ole muijaa haaveilen niistä kyllä usein, mutta ei taida onnistua, ainakaan ihan heti. en harrasta mitään vaikka tuttavani minua siihen kannustavatkin.

En tiedä mitä tekisin. Oudot ajatukset ovat vallanneet mieleni viimeaikoina. Paras ystäväni (kämppikseni) alkoi seurustella erään miehen kanssa, ja viettää nykyään kaiken vapaa-aikansa tämän luona. Tunnen oloni hieman petetyksi, olemmehan kämppikseni kanssa ns. kasvaneet yhteen näiden parin vuoden aikana. Tunnen jollain tavalla painetta alkaa itsekin etsimään kumppania, vaikka en oikeasti edes haluaisi seurustella. Sukulaiset kyselevät jatkuvasti mahdollisista poikaystävistäni, ja äitini on jopa epäillyt minua lesboksi. En tiedä että haluanko edes tavata ketään. Miehet ällöttävät minua, mutta niin toisaalta ällöttää kaiken muunkinlainen läheinen kanssakäyminen. Seksi pelkkänä ajatuksena on vastenmielinen, enkä näe itseäni millään tavalla naisellisena olentona. Tiedän että minulla on tietty rooli, mikä minun naisena pitäisi täyttää, mutta en tiedä pystynkö siihen. Elämäni on nykyään aika onnetonta, ennen oli helpompaa kun ei tarvinnut vielä stressata näistä asioista, mutta kai ne ympäristön paineet sitten vie voiton minustakin. Helpointa olisi jos vain menisin baariin ja iskisin sieltä jonkun mukaani ja unohtaisin inhoni, mutta eipä tuo ole niin yksinkertaista. Olen tapaillut yhtä miestä pari kertaa, mutta mua ei valitettavasti yhtään kiinnosta hänen seuransa, en vaan kehtaa kieltäytyäkään, ettei hänelle tulisi paha mieli.. En yhtään edes tiedä että miten treffeillä pitäis käyttäytyä. Ehkä mun pitäisi ruveta kokopäiväiseksi taiteilijahörhöksi, niin outouteni voisi karkoittaa kaikki ihmiset läheltäni, eipä olisi ongelmia enää! Kertokaapa että teenkö elämästäni liian monimutkaista, vai pitäisikö vaan mennä virran mukana.

Uskon rakkauteen ensi silmäyksellä. Laskeskelin että olen elämässäni tavannut 4 naista, joiden kanssa olisin ollut valmis menemään naimisiin vaikka saman tien. Kehenkään heistä en ole kuitenkaan saanut mitään syvempää kontanktia. Aina kun tapaan neitokaisen kehen oikeasti lämpenen suurella tunteella, menee homma puihin. Sitten taas sellaista seuraa joka ei meikäläistä liikuta suuntaan tai toiseen olisi kyllä tarjolla mielin määrin. On vaikeaa uskoa rakkauteen kun elämä on niin turhauttavaa.

Olen kohta kaksikymppinen tyttö, mutta en ole koskaan suudellut enkä harrastanut kenenkään kanssa seksiä. Pelkään, että tämä nousee kynnyskysymykseksi. Haluaisin kuitenkin parisuhteen ja lapsia.