TunnustustenLuola.fi

Olen 22-vuotias "mies" joka ei ole vielä edes pukille päätynyt.

Eikä edes vituta yhtään.

Vähän ahdistaa jälkeen päin kun joku muija tulee iskemään kun olemme kavereiden kanssa parilla baarissa mutta multa löytyy vain jotain selkäydinreaktiona tulevia neutraaleita kommentteja. Olisi varmaan ihan siistiä osata tosiaan hoitaa homma kotiin, mutta... Tän siitä saa kun nörttäsi lukioaikana vaan himassa, sen sijaan että olisi tutustunut ihmisiin ja niiden tapoihin. Enkä edes ole niin pahan näköinen -- karvainen köriläs ehkä, mutta suurinta osaa se ei vaikuta haittaavan sitten yhtään.

Ei sikäli että olisin kovasti edes koskaan yrittänyt. Ei vaan löydy draivia tollaseen.

On perjantai-ilta ja istun kotona. Kaverit ovat kuitenkin ulkona mutta en jostain syystä jaksa soittaa kellekään, vaikka mieli tekisi. Taidan erakoitua..

Mä kadehdin jokaista ihmistä, jolla on tyttöystävä. Se saa mut uskomatttoman katkeraksi. Mua ärsyttää nähdä, kun muut ihmiset on onnellisia yhdessä.

Olen sosiaalisesti todella epävarma henkilö. En keksi puheenaiheita ja kiusallisia tilanteita syntyy usein kun vaan pitäisi puhua jotain.

Leikin myös usein esim. koulun käytävillä puhuvani puhelimeen etten näyttäisi tekemättömältä ja etten joutuisi sosiaaliseen tilanteeseen.

Tänään aamulla kaverini käveli kadulla vastaan ja harkitsin vakavasti siirtyväni johonkin piiloon etten joutuisi juttelemaan hänen kanssaan. Ei siksi etteikö tämä kaveri olisi mukava, mutta pelkäsin vain etten keksisi mitään sanottavaa... Uskalsin kuitenkin kohdata hänet.

en halua mennä kouluun koska pelkään aina että minua aletaan kiusaamaan, koskaan minua ei kutenkaan ole kiusatu. inhoan kaikkia meidän luokkalaisia varsinkin tyttöjä jotka ovat kauheita teinejä, minulla ei ole kavereita, pari ystävää ylemmältä luokalta jotka käyvät nyt viimeistä vuotta, sitten olenkin yksin.

N17

Oon tosi toivoton naisten kanssa. Aina baarissakin, kun pitäisi seuraa etsiä, minua alkaa masentamaan ihan älyttömästi, jolloin tulee juotua oikeen kunnolla ja viimeisetkin "mahkut" katoaa... Olen todella kateellinen kaverilleni, koska hän on sellainen "kaunispoika" ja uskaltaa/osaa lähestyä naisia oikealla tavalla. Itse olen taas epävarma oman ulkonäköni suhteen, enkä todellakaan turhaan, mutta olen liian laiska tehdäkseni mitään sen suhteen. Kehujakin tulee joskus vastakkaiselta sukupuolelta, mutta anyway... Baari on varmastikkin väärä paikka etsiä mitään vakavampaa, jota olen etsinyt puolet elämästäni. Välillä minusta tuntuu, että naiset ovat vain yhden illan juttujen perässä. Nykyään olen muutenkin välillä todella masentunut, kun minulla ei ole ollut "omaa kultaa" vuosiin, jonka kanssa jakaa asioita. Edellinen tyttöystäväni oli todella pinnallinen, eikä hänen kanssaan voinut keskustella mistään syvällisemmästä, siksi jouduin jättämään hänet.
M21

Kuvottaa kaikki sellaiset miehet, jotka rehentelevät seksijutuillaan ja kertovat naineensa niin ja niin montaa niin monta kertaa. Tälläiset tyypit eivät selvästikään kunnioita naisen arvoa ja ajattelevat tätä vain seksiobjektina. Miten he muka voivat saada tyttöystävän, erota uudestaan ja hankkivat taas uuden. Miksi?! Eikö juttelemisella ole enään mitään arvoa!? Kaikki on vain typerää rehentelyä. Eivätkö he ota mitään tosissaan!? Naista ei kunnioiteta! Tälläinen oksettaa.

Kun taas minä. Ujo ja rauhallinen kaveri, joka oikeasti rakastaa ja arvostaa ei saa mitään, tokihan se on omasta rohkeudesta kiinni, mutta kun on vain aina se pelko, että tekee itsestään idiootin. Olen nähnyt paljon samanlaisia naisia kuin minä, hiljaisia ja rauhallisia tummiinpukeutuvia istumassa yksin puistonpenkillä, mieleni tekisi vain mennä istumaan heidän viereensä ja aloittaa ystävällinen keskustelu.... mutta kun olen tälläinen pelkuri! Miksi minun pitää olla näin s****nan ujo!? Tässä maailmassa on varmasti paljon yksinäisiä naisia. Mutta kun vain...

En vain pysty...en vain pysty...

M21

Minua ärsyttää, että joudun jatkuvasti pyytämään faijaani maksamaan vuokrani, kun omat rahani eivät siihen riitä. Opiskelen enkä ole onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa. Haluaisin tulla toimeen omillani.

Olen myös yksinäinen. Minulla ei ole tyttöystävää, vaikka niin haluaisin. Mielestäni olen melko hyvän näköinen mutta sosiaaliset lahjani eivät ole kovin kehuttavat. Kaipaan elämääni rakkautta ja seksiä. Runkkaan melkein joka päivä ja tunnen olevani mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. M21

Musta tuntuu että olen pikkuhiljaa erakoitumassa.
Ja pahinta on ehkä se että se on myös osittain oma vikani. Jotenkin vaan kavereille ei enää jaksa soittaa, kun kuitenkin ovat jossain mopoilemassa. (Itse en ole mopopoika). Ja onhan minullakin puhelin, johon saa soittaa jos seuraa kaipaa. Liikun tosi harvoin ulkona nykyään, silloin kun olen oiekin hyvien ystävieni seurassa, viihdyn jopa, mutta nytkin viihdyn aivan mainiosti kotona tietokoneen äärellä, kuunnellen musiikkia massiivisilla kuulokkeila, ja kun tulee oikein hyvä biisi, on vain pakko sulkea silmät. Mietin, että jäänköhän tälläiseksi, vai pääsenkö taas kunnolla kaveripiiriin, vai sulkudunko enemmän niin että lopulta eristyn täysin? Alkais koulukin jo, niin saisi JOTAIN tekemistä...

Olen päälle kakskymppinen mies ja tähänastinen elämäni on pilalla. Poikuus meni pari vuotta sitten. Seksiä tekisi mieli, mutta kontaktin luominen vastakkaiseen sukupuoleen on vaikeaa sillä en usko (ruman ulkonäköni) takia kelpaavani kenellekään. Itsemurhaa en ole koskaan ajatellut, enkä halua ajatella - mutta toivon, että kuolemani jälkeen synnyn uudestaan tänne takaisin ja saan paremman elämän. Tämä nykyinen on niin mitäänsanomatonta.

Lähin ihmissuhteeni on chatjuontajan kanssa television välityksellä. Enkä edes lähetä sinne viestejä.

minussa on rentun vikaa mutta olen siltikin hyvin yksinäinen vaikka mielestäni minulla on monta hyvää ystävää. kännissä on tullut sekoiltua 18 ikävuoden jälkeen mitä erilaisimmissa paikoissa ja erilaisten tyttöjen kanssa. muutama vakavampi alkukin on ollut ja yksi pitempi suhde...kaikkiin tyttöihin tipahti kiinnostus hyvin nopeasti ja kova ulkokuoreni ei helpota asioita yhtään.
olen aikaisemmin löytänyt jumalaisen kauniin tyttösen, mutta hän oli naisrenttu johon hajosin yhden joulun (en syönyt juuri mitään, enkä puhunut juuri kenellekkään). sen jälkeen on ulkokuoreni tullut yhä kylmemmäksi ja useampi naispuolinen on tunnustanut pitävänsä minusta paljon. olen ollut heille liian tyly ja kylmä vaikka oikeasti välitin heistä paljon...en vain pystynyt sanomaan sitä ylpeyteni takia.
omaan joitain erityisiä tuntemuksia erästä naista kohtaan jonka tapasin noin runsas puolivuotta sitten...nykyään aina kun näen hänet minulle tulee äärettömän hyvä mieli. olemme jutelleet paljon, mutta hänestä ei siltikään ota paljoa selkoa (ei luultavasti minustakaan yllämainitun kylmyyteni johdosta) kuitenkin sisimmässäni ajattelen hänestä monia mukavia asioita...ihmisen pitäisi osata sanoa toiselle asioita mutta minkäs mahdat ylpeys/ujous/kovuus ei vaan anna periksi.
en harrasta juurikaan yhdenillanjuttuja...enkä ole jonkun kanssa vain sen takia että pitäisi olla jonkun kanssa...tästä syystä taidan jäädä yksin ikuisiksi ajoiksi

mies parissakymmenissä

Elämäni tuntuu tyhjältä. Se jatkaa aina vain samaa rataa päivästä toiseen. Istun vain kotona ja teen samat askareet joka päivä. Minulla ei ole ketään ihmistä jolle voisin puhua kaikista asioistani, peloistani, murheistani ynnä muista. Minulla on ystäviä, mutta tuntuu, että olen heille yhdentekevä. Tuntuu, että ketään ei liikuttaisi, jos minua ei olisi. Internetissä tuttujen ihmisten kanssa keskustellessa minä aloitan aina keskustelun. Ketään ei koskaan kiinnosta mitä minulle kuuluu, tai mitä olen tänään tehnyt. Kukaan ei koskaan pyydä minua kanssaan mihinkään harrastamaan vaikkapa jalkapalloa. Koulussa, kaveriporukassa yritän keksiä hauskoja letkautuksia huvittaakseni kavereitani. Nämä kaverit eivät vain tunnu oikeilta kavereilta. Koulussa esitän viisasta ja itsevarmaa. Hiukan suulastakin. Mutta tuo on vain valepuku oikean minäni päällä. Ikäänkuin rooli johon samaistun. Äsh. Vaikea selittää.

Olen ihastunut erääseen tyttöön, mutta pelkään, että hän ei tunne samoin minua kohtaan. Nössö kun olen en uskalla hänelle mitään asiasta puhua. Kovasti haluaisin tuon tytön itselleni. Voisin viettää aikaa hänen kanssaan, kuljeskella kahdestaan. Vain olla. Aamulla olisi mukava herätä tämän tytön vierestä ja jäädä siihen miettimään asioita oman rakkaansa kanssa. En vain pysty kertomaan tälle tytölle tunteistani ujouteni takia. Pelkään, että tyttö nauraa minulle, tai ei tunne samoin. Muutaman kerran olen mennyt tämän tytön takia bileisiinkin, vaikka en näissä "tapahtumissa" ollenkaan viihdy.. En vain pysty rentoutumaan ja juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa luontevasti. Loppujen lopuksi olen päätynyt näihin bileisiin istumaan sohvalle ja katsomaan telkkaria.

Tunnen itseni riittämättömäksi. En ole tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni ja toivoisin saavani jonkun muun ruumiin. Minulla ei ole sikspäkkiä tai mitään noita muita "uljaita" miehen merkkejä. Lisäksi olen huomattavasti pienikokoisempi ikäisiini nähden. Lisäksi tunnen, että kaikki muut ikäiseni onnistuvat asioissa, etenkin naisasioissa, paremmin.

Ehkä tarvitsisin vain jonkun luotettavan ystävän, jolle kertoa asioista. Joka piristäisi minua kun masentaa. Elämässäni on kyllä mukaviakin hetkiä. Esimerkiksi harrastuksien merkeissä. Mutta moisen eteen joudun tekemään töitä, ja silti kaverini keiden kanssa harrastan eivät tunnu välittävän minusta. En tiedä.

Pelkään että joku tunnistaa minut. Ehkäpä sitten olisi paremmin. Kiitoksia niille, jotka näinkin pitkälle jaksoivat lukea. Palautettakin saa antaa. Kenties neuvoja, tai rohkaisuja kuinka toimia?

Nuorimies

pelkään etten löydä "sitä oikeaa" ja minua ahdistaa ajatus siitä että en saa tyttöystävää koska olen aika ujo

Ottaa päähän olla juhannuksena yksin. Tai no, ottaa päähän on ehkä hieman lievästi ilmaistu: oikeasti vituttaa helvetisti. Vituttaa oma aikaansaamattomuus ja se, että tuntee itsensä taas hylätyksi. Yksinäisyys on todella perseestä

Minulla ei ole seurusteluhuolia (te aasit!), koska ei ole seurustelukumppaniakaan. Tietysti minusta tuntuu siltä, että jos minä seurustelisin, en koskaan pettäisi enkä antaisi mahdollisen kumppanini pompotella itseäni. Enkä itkisi perään, jos se jättäisi. Olisin niin perkeleen diplomaattinen, huomaavainen ja siltikin vähintäänkin pintapuolisesti oman arvoni tiedostava, tilanteessa kuin tilanteessa.

Onpahan hauskaa spekuloida, vaikka toivoton tapaus olen.

Olen 17vuotias tyttö..
päivääkään en ole seurustellut ja olen neitsyt.
Elämäni on sisällötöntä, käytän paljon aikaa tietokoneella; foorumeilla ja chateissa.
Tietokoneen käyttöä häpeä ja yritän salailla.

Ajattelen aina, että minussa olisi ihannetyttöystävä-aineksia.. olisin aina valmis antamaan kaikkea mitä mies ikinä vain haluaisikaan. Tälläiset fiilikset nousee aina silloin pintaan, kun joku miesressukka valittaa deittien palstoilla että oma vaimo ei anna. Ajattelen aina mielessäni, et musta ei tuu tollasta. Lisäksi olen hoikka ja ihan nätin näköinen.. sinkuksi vaan taidan jäädä.

Sormeilen usein ja joskus kuvittelen olevani esimerkiksi lääkärini kanssa, toisinaan kaverini jätkäkaverin kanssa..

JA tunnunstan nähneeni unta kaverini kaverista joka on tyttö. (en tunne tätä tyttöä). Unessa me suudeltiin ja hyväiltiin toisia vaatteiden päältä. Se tuntu ihan älyttömän ihanalta, tykkäsin unesta.. ja toivoin että se olis ollu totta. Silti oon ihan kiinnostunu vastakkaisesta sukupuolesta.. Kiitos!

Inhoan ihmisiä. Tuntuu, että niitä on ihan liikaa. ne vilisevät ympärillä kuin muurahaiset...ne on aina tiellä. kuitenkin pelottaa ruveta erakoksi. entä, jos tulee hulluksi jos ei puhu kenellekkään...uskalltaisinko?

Haluaisin että joku kavereistani joskus kysyisi ihan vilpittömästi aidolla mielenkiinnolla, että mitä minulle kuuluu tai haluaisi todella tietää, mitä olen tehnyt viime aikoina. Ilmeisesti se on heille täysin yhdentekevää.

Minua nolottaa huonot verbaaliset lahjani. En osaa aloittaa keskusteluja, säilyttää niitä rakentavina ja hauskoina enkä siitä johtuen koe pärjääväni hyvin tuntemattomien kanssa. En edes puolituttujen kanssa. Tästä johtuen koen itseni tylsäksi ja huonoksi seuraksi. Se taas ajaa minua olemaan yksin, joka taas pahentaa ongelmaa. Varsinainen syöksykierre...