TunnustustenLuola.fi

Olen 30 vuotias mies. Sain uuden työpaikan. Työni on kivaa ja jännittävää. Palkkani on 8770 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi saan työsuhde-etuina auton, asunnon ja kulukorvauksia 1800 euroon saakka kuukaudessa. Kaiken tämän lisäksi työkaverit ovat ihan supermukavia.

Ahdistaa niin saatanasti.
Olen vuoden sisällä valmistumassa koulustani, mutta opiskelumotivaationi on tippunut ennen näkemättömän alas. En oikeasti haluaisi työskennellä opiskelemallani alalla, sillä kiinnostus siihen, kuten myös alalla työskenteleviin/opiskeleviin tyhjäpäisiin pintaliitäjiin on lopahtanut täysin viimeisen puolen vuoden sisällä. Tässä vaiheessa tuntuu kuitenkin siltä, että uuden koulutuksen hommaaminenkin on vähän turhan myöhäistä, eikä tätäkään koulua viitsisi nyt kesken enää jättää, kun on opintolainat ja muut. Tuntuu siltä että ajaudun tahtomattani ammattiin, jossa en halua olla.

Opiskelun lopettaminen pyörii päässäni koko ajan siinä määrin, että välillä on vaikea keskittyä mihinkään kun vituttaa niin paljon tämä nykyinen tilanne. Iltaisin pyörin sängyssäni ja mietin miten voisin lopettaa koulun kesken niin, ettei siitä koituisi ongelmia itselleni tai millä tekosyyllä seuraavana päivänä voisi jättää menemättä kouluun.

En jaksa ikinä tehdä läksyjä, kaikki pakolliset tehtävät jää ihan viimetippaan. x)

Kun koulussa jankattiin sitä miten AINA pitää käyttää kondomia, jäi kokonaisuus mulle hyvin hämäräksi. En yhtään tajunnut, että miten sitten lapsia saadaan silloin kun niitä halutaan, jos AINA on vähintään tautien takia käytettävä kondomia.
Oli hieno fiilis kun asia joskus selkeni. Syyttäisin kuitenkin selkenemisen viipymisestä enemmän oppilasta aliarvioivaa ja paatostelevaa opetusta, kuin omaa käsittämiskykyäni. Tämä tapahtui siis joskus 80-luvulla.

Pitäisi lukea kokeisiin ja tehdä tutkielmaa, mutta minä vain pelaan Pokémonia. Tunnen itseni aika säälittäväksi.

Tälläkin hetkellä minun pitäisi harjoitella ruottin tenttiin,mutta luen vaan tunnustuksia täällä. Ja olen kipeänä,joten ehkä motivaation puute johtuu osittain siitä ja myös siitä,että tunnustuksia on mielenliintoisempaa lukea kuin jotain v**tun ruotsia.

Olen saanut 10 ruotsista todistukseeni.

toimitusjohtajani imee kaluani toimistossaan päivisin.
en ole homo, mutta en uskalla vastustaa palkankorotuksen toivossa.en tiedä miten kaikki ajautui tähän.
kaikki alkoi työreissulla kun olimme kahden saunassa ja
hän yhtä äkkiä suihkussa alkoi imemään minua ja kiihotuin.

Lintsaan parhaillaan ruotsintunnilta.

Ammattikoulussa laukaisin kaverin kanssa jauhesammuttimen koulun käytävälle. Luokkakaveri, joka oli iltatöissä koulussa siivoamassa joutui siivoamaan jälkemme. Anteeksi :)

Sanoin työpaikalla, että menen mummon hautajaisiin, mutta vietin päivän kotona. Todellisuudessa mummoni haudattiin kyllä sinä päivänä.

Valehtelin juuri äitille joka soitti, ettei meille on tunnit peruttu perjantailta, koska on niin paljon itsenäisiä hommia.. Vaikka todellisuudessa en vain ollut jaksanut mennä kouluun, jotta saisin nukkua pitempään ja olisin pirteämpi illalla.

Rikoin armeijassa ollessa tahallaan silmälasini. Pimeässä metsässä eräällä leirillä mojautin taistelutilanteessa rillit vasten kiveä, niin että toinen linssi särkyi.

Pääsin pois leiriltä ja sain lepäillä kasarmilla uusia rillejä odottaen, kun muut möyrivät metsässä.

Armeija maksoi uudet rillit.

Teen päivässä töitä keskimäärin 3-4 tuntia ja käytän lopun ajan nettaillen ja omia juttuja tehden. Jätän työasiat monesti ihan viimeiselle päivälle. En tietääkseni ole jäänyt tästä koskaan kiinni, koska pystyn tekemään minulle annetut työt todella lyhyessä ajassa. Minulla on ihan pienestä asti ollut todella matala oppimiskynnys ja nopea oppimiskyky sekä nopea päättelykyky. Joskus oikein ärsyttää kun duunikaverit hieroo jotain asiaa päivätolkulla ja itsellä siihen menee tunti tai pari. En ole kertaakaan myöhästynyt mistään aikataulusta tämän asian takia. Tosi monet kehuvat, että teen todella nopeasti ja hyvin työni, vaikka todellisuudessa pystyin tekemään kaiken puolet nopeammin jos vain haluaisin.

Viime aikoina olen vihjannut pomolle, että voisin tehdä jotain vastuullisempia tai vaikeampia hommiakin, mutta se ilmeisesti pelkää oman paikkansa puolesta, koska ikinä mitään ei luvata. Ärsyttää, kun jotkut pahviaivot porskuttaa titteleillään ja vastuillaan vaikka itse varmaan pystyisin sisäistämään niiden duunit lyhyessä ajassa ja varmasti tekisin parempaa työtä.

Inhottaa, että ihmisillä on päässään pelkästään ikään ja kokemukseen perustuva arvojärjestys. Jos olet nuori ja vaikka miten kykenevä, niin et saa mitään. Näin ainakin meidän firmassa, perkeleen iänikuisessa tietoliikennepuljussa.

Eikä edes helpottanut.

M28, insinööri

Minulla on suhde esimieheni kanssa. Suhteesta ei ole ollut hyötyä työelämässä, paremminkin haittaa. En kuitenkaan osaa lopettaa, sillä saan siitä mielihyvää ja jännitystä.

Järkyttynyt luokanvalvojani otti yhteyttä vanhempiini ja heidät kutsuttiin koululle kriisipalaveriin johon osallistui myös koulun terveydenhoitaja. Vanhempien tapaaminen ei kuitenkaan opettajaa rauhoittanut vaan seuraavaksi hän otti yhteyttä koulupolin lääkäriin, psykologiin ja sosiaalitanttoihin. Minut analysoitiin ja "avunhuutooni" vastattiin...Ja mitäkö minä tein?! Kirjoitin aineen. Sanoivat että sairas mielikuvitus ja puristivat lämmintä mutta niin ahkeraa ja aikaansaavaa kättäni.

Lunttasin maantiedon kokeessa 18 vuotta sitten. Muista aineista vedin kymppejä, mutta maantieto meni heikosti. Jäin kiinni kun luokan priimus lesta löysi karttakirjastani ylimääräisiä muistiinpanoja ja kailotti koko luokalle. Hävetti.

En halua mennä töihin, koska tunnen olevani työporukan ulkopuolinen. Yritän vältellä töihin menoa millä tahansa verukkeella.

Opiskelen ammattikorkeakoulussa ja nyt ensi viikolla alkaa viimeinen vuosi. Näen nyt jo painajaisia ensi syksyn kursseista, tai lähinnä esitelmien pitämisestä.

Olen tähän mennessä pitänyt yksin yhden esitelmän, senkin kolme vuotta sitten. Ryhmässä pidettävät esitykset eivät paineita aiheuta, mutta yksin olen ihan kusessa.

Olenkin onnistunut skippaamaan lähes kaikki kurssit joissa joudun pitämään luokan edessä useamman minuutin puheita. "Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää." Niinpä, nyt ne ovat sitten edessä.

Ja ei, tavallinen pieni jännitys ei asiaa haittaisi, mutta itselläni se on jo elämänlaatua häiritsevää. Hirvittävintä on, että puhetilanteessa sanat tuntuvat jäävän kurkkuun ja joudun nieleskelemään typerästi koko ajan. Sillä ainoallakin kerralla kun esitelmän pidin, kävi äärettömän nolosti: minulta ei tullut ääntä yhdessä vaiheessa ensinkään, puhe vain jäi kurkkuun. Tällainen tietysti luo ennakkopaineita entisestään.

Muut kurssit on jo käytännössä suoritettu, mutta nämä puheiden pitämiset eivät tule onnistumaan.
m25

Olen ns. suojatyöpaikassa. Duunista ei makseta kauheita mutta sillä elää, ja on aivan varma että sillä rahalla en paljoakaan evääni nosta - paitsi kiirekausina. Ihmiset työpaikalla pitävät minua alani ammattimiehenä vaikka oikeasti en tajua hommastani juuri mitään. He vain tajuavat vielä vähemmän!

Työssäni olevat ihmiset tuntuvat pitävän minusta. Minä en oikeastaan välitä heistä puoleen enkä toiseen. Välillä on toki mukavaakin jutella heidän kanssaan mutta en missään tapauksessa jaksaisi nähdä heitä työajan ulkopuolella.

Töissä teen jatkuvasti omia juttujani ja aloittelen hiljakseen omaa firmaani. Neljän jälkeen työpaikkani asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa.

Kuvittelen usein myös olevani Terminator -leffoista tuttu T800 -sarjan kyborgi. Saan siitä jostain syystä voimaa ja hyvän mielen tuntiessani itseni ulkopuoliseksi ja muita voimakkaammaksi. Tiedän, että ihmiset myös pelkäävät minua hiukan kokoni ja ulkoisen olemukseni vuoksi. Luulen, että liikkuessani yksin kaupungilla ilmeeni on hyvin jähmettynyt ja eloton. Teen sen tahallani.

Tyttöystäväni luultavasti tunnistaa minut tästä. Olen kertonut hänelle itsestäni kaiken ja niin arkoja paljastuksia joita en uskalla edes tässä anonyymisti tunnustaa. Rakastan häntä aivan uskomattoman paljon.

Olen onnellinen.