TunnustustenLuola.fi

Olen luuseri. Minulla ei ole kavereita, eikä kokemusta tytöistä. Olen täysi-ikäinen. Istun kaikki päivät tietokoneella, eikä minulla ole elämää. Seurustelin kerran, mutta tyttö jätti minut, ilman syytä. Olen miettinyt itsemurhaa ja mietin sitä oikeastaan jokapäivä. Haluan viedä ihmisiä mukanani. Omat ajatukseni pelottaa.

En oikeastaan ole ollenkaan onnellinen

-Tappaisin isäni, jos se olisi laillista
-Olen joskus miettinyt itsemurhaa vain siksi että saisin läheiseni mahdollisimman surulliseksi ja sekaisin.
-Masturboin ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä (n.7-8 vuotiaana)
-Lipsauttelen paljon valkoisia valheita ja liian usein
-Olen istunut pienenä kissani päälle tahallaan
-Haaveilen silloin tällöin työkavereiden panemisesta (iällä ei ole mitään väliä) vaikka seurustelen, olen onnellinen ja erittäin rakastunut.
-Näiden asioiden kirjoittaminen aiheutti ainoastaan pahan olon, ei helpotusta.

N21

Tässäpä nyt pari asiaa mitä vois tunnustaa...

-olen harkinnut itsemurhaa

-minulla ei ole oikeita kavereita

-olen neitsyt, en ole koskaan seurustellutkaan

-minulla ei ole elämää

-Olen tietokoneella melkein 24/7

-vihaan työtäni

-minulla on sairaita fantasioita, mitä en kyllä tule kirjoittamaan sisältönsä vuoksi

M 28

Vasta nyt, kun kunnolla on ollut kavereiden kanssa ryypiskelemässä, olen huomannut, että he haluavat naisilta vain seksiä. "Saispa pillua", pillu sitä pillu tätä. Ihmetyttää.
Itseäni ei ole oikeastaan ikinä edes seksi kauheana kiinnostanut. Tietenkin huvittaisi kokeille, mutta enemmän haluaisin vain olla tytön kanssa ja pitää häntä kainalossani.
Olen vissiin vähän outo?

No tunustanpa vähän enemmän nyt kerralla, kun kerran aloitin:
*Lukio menee päin persettä, käyn sen 4 vuodessa enkä ole edes kertonut porukoilleni. Niin ja nyt on sentään 3. vuosi menossa ja viimeinen jakso alkaa.
*huoneeni on aina paskainen ja se ottaa päähän, en vain jaksa siivota
*En jaksa enkä ikinä ole jaksanutkaan stressata mistään
*Ajattelen kuolemaa lähes päivittäin
*Tahtoisin muuttaa ulkomaille ja aloittaa kaiken alusta
Jees
olen nyttenkin vähän kännissä
m18

mua ahistaa kuolema todella paljon. pelkään kuolemaa, koska uskon ettei musta jää mitään jäljelle, kun oon kuollut. kun aivot kuolee, kuolee kaikki aistit, muistot ja ajatukset. jäljelle ei siis jää mitään.

lisäksi ja ilman mitään logiikkaa oon viiltäny ranteet auki viimeaikoina useampaankin otteeseen. tuntuu ettei mulla oo mitään ja kaikki on paskaa, koska mikään ei kuitenkaan merkkaa mitään.

oon 23v. kaunis tyttö, mul menee hyvin.. on poikaystävä, kavereita, koulutus, duuni, ihana perhe.. enkä oo masentunutkaan. oon vaan tosi peloissani, koska menetän itseni lopuksi kuitenkin.

Olen 15-vuotias tyttö. Minulla on paljon ystäviä, koulu menee ihan hyvin, eikä minulla ole vaikeuksia perheeni kanssa. En myöskään polta tai juo.
Ystävieni kanssa hymyilen ja nauran paljon, ja saan heidät luulemaan, että he tuntevat minut, kertomalla jotain merkityksettömiä asioita itsestäni. Inhoan heitä, ja puhun heistä paskaa heidän selkiensä takana.
Kukaan ei varmasti uskoisi, että vihaan itseäni, maailmaa ja muita niin paljon, että millään ei ole enää väliä. Ajattelen pahaa kaikista, hymyillen. Silti tunnen joskus onnellisuutta silloin, kun olen ystävieni kanssa.
Minulla on myös jonkinlainen syömishäiriö. Olen ikuisella dieetillä, ja vartaloni on maailman kuvottavin. Inhoan itseäni siitäkin syystä, kun sorrun aina syömään.
Poden paniikkihäiriötä. Olen raapinut jalkani verille.
En haluaisi myöntää kaipaavani apua, enkä sitä, että olen sairas paskiainen. Säälin itseäni, kun kirjoitan nettiin tällaisen vuodatuksen.

Olen valehdellut useaan otteeseen ystävilleni, koska en ole halunnut että he saavat tietää todellisen minäni.

Olen toivonut syömishäiriötä.

Olen vakavasti harkinnut itsemurhaa.

Olen kertonut ystävistäni perättömiä juoruja.

En edes tiedä, mikä minua vaivaa. Aamun ensimmäinen ajatus on vain se, että haluan ampua aivoni seinälle, vaikka minulla onkin ihana työpaikka, asunto ja poikaystävä. En löydä mitään selitystä tälle olotilalle. Pahan oloni puran kavereihin ja poikaystävääni. Suodatan kaikki positiiviset kommentit toisesta korvasta pihalle, ja huomioin vain ne negatiiviset. En tiedä,kuinka kauan läheiseni kestävät tätä, mutta en uskalla heillekään asiasta kertoa, koska minulla ei ole antaa minkään näköistä selitystä käytökselleni.Esitän kuitenkin parhaani mukaan iloista adhd-naista, mutta yhä useammin löydän itseni tiuskimasta ja vittuilemasta läheisilleni.
n 22

tunnen eläväni pirunkehää. rakastuin ja valheiden takia lähdin kuukausien tuskan jälkeen eri osaan maatamme. täällä törmäsin ihmiseen, joka oli edellisen kaksoisolento ulkonäöltään. luulin hänen ollevan luonteeltaan kuitenkin erilainen, olin väärässä. nyt lähdin jälleen jättäen taakseni nämä kaksi yhtenäistä kaksoisolentoa.

pelkään kolmatta mahdollisuutta. siitä päivästä lähtien kun tämän toisen kohtasin olen tuntenut suunnatonta pelkoa. sydämeni on hakannut kurkussa asti ja tunnen ahistuneisuuden tunteen hautaavan minut alleen. en tiedä mitä tekisin. kadotin värit.

Vihaan elämää.
vihaan itseäni.
Kukaan ei pidä minusta.
Toivon että kuolisin nopeasti pois.
Olen yrittänyt tappaa itseni Moottoripyörällä, mutta minulta murtui vaan jalka.
Olen löytänyt itsestäni masokistisia piirteitä.
Valehtelen kaikille kaikesta mahdollisesta.

... mutta silti en saa ajatustani irti naisista.
Vain he ovat estäneet minua todella tappamasta itseäni...
kenties joskus löytyy se oikea minullekkin
M 22

Olen liian heikko elämään, mutta liian vahva kuolemaan.

Yritin itsemurhaa ollessani 19. Oikeastaan en halunnut edes tehdä sitä - psyykkasin itseni siihen väkisin. Lähetin kirjeen poliisille, jotta minun olisi pakko tappaa itseni kun poliisit saisivat sen seuraavana aamuna. Kaikkein säälittävintä on, että kuvittelin itselleni Planescape: Torment -pelin Annah-hahmon odottavan minua kuoleman tuolla puolen ja vihdoin löytäväni jonkun, joka rakastaa minua.

Mieleeni tuli jälleen se ruotsinkurssin tyttö ja se sai minut itkemään.

M25

Olen akateeminen mies ja täytän kesällä 25. Minulla on se tavallinen tarina - jossain vaiheessa vain menetin elämäni suunnan. Opiskelen yliopistossa, mutta opiskelumotivaationi on pyöreä nolla. Vielä ensimmäisenä opiskeluvuonna olin hyvin innoissani - se oli ehkä onnellisin vuosi elämässäni.

Sen jälkeen kaikki on mennyt huonosti. Koen olevani surkea, koska kaikki muut vuosikurssilaiseni ovat saaneet alan töitä kesätöinä, osa jo vakituisina paikkoina. Minä en kelpaa minnekään eikä kukaan kerro miksi. Olen alkanut uskoa olevani vain surkea. Tenteissä menestyn hyvin, mutta töihin en kelpaa. Olen masentunut, joten vaikka vaihtaisin opiskelualaa, ei siitäkään enää mitään tulisi.

Olen vielä niin saamaton, etten kyllä saisi aikaiseksi edes itsemurhaa. Jos olen jossian hyvä, niin ihmisten vakuuttamisessa. Kaikki kaverini ja tuttavani luulevat, että minulla on kaikki hyvin. Oikeasti valvon yökausia kirjoittaen huonoja novelleja ja eläen mielikuvitusmaailmoissa.

Eskapismi on seuraus tai syy saamattomuuteeni. Elän mielikuvitusmaailmoissa monien harrastusten kautta. Välillä haaveilen että saisin niistä ammatin, mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Hävettää, että olen hyödytön ja minusta tulee pelkkä painotaakkaa yhteiskunnalle. Ystäviä minulla ei ole, koska en kykene luomaan kunnollista ihmiskontaktia. Kavereita kyllä olisi, juhlissa saan ihmiset nauramaan ja huomaan jopa naisten tuntevan vetoa minua kohtaan vaikka olen ruma ja lihava - en vain oikein osaa syventää ihmissuhteita niin, että voisin kertoa näistä asioista jollekin oikealle ihmiselle.

Kerran eräs harrastuskaveri alkoi tilittämään ollessamme kahden hänen ihmissuhdesotkuistaan ja jäädyin täysin. Siinä olisi ollut tilaisuus lohduttaa häntä ja ehkä saada ystävä, mutta en osannut sanoa mitään ja vaihdoin vain aihetta. Kadun sitä varmaan loppuikäni. En ole nähnyt häntä yli vuoteen.

Elämä lipuu ohitse harmaana virtana. Olen tarpeeton ja olen alkanut välttelemään sukulaisiani, sillä en halua heidän tietävän miten hyödytön olen. Kunpa tietäisin missä kaikki meni vikaan ja voisin palata ajassa takaisin korjaamaan sen. Jossain on varmaan joku kahdeksankymppinen, joka ajattelee samoin juuri nyt.

M24

Luulen olevani masentunut. En opiskele, vaikka minun pitäisi. Luultavasti pian Kela lopettaa opintotuen maksamisen minulle. Ainoa mihin minulla riittää kiinnostusta on tällä hetkellä tv:n katselu ja tietokoneella istuminen. Tiedän, että en ole normaali, mutta minua ei vain jaksa kiinnostaa mikään, joten saa tehtyä mitään asian eteen, että tilanne muuttuisi. Olen aika säälittävä mielestäni. Vanhemmilleni en ole kertonut asiasta mitään, koska en usko heidän ensinnäkään välittävän saatikka ymmärtävän minua.

Masentaa ja potuttaa (kiltisti sanottuna). Kaikki ongelmat tuntuvat kasaantuvan yhdelle päivälle vuodessa. En nyt ala erittelemään, ettei minua tunnistettaisi, mutta kauhea stressi koko ajan. Toivon vain, että unen mukana katoaisi kaikki huolet, mutta ei ne katoa. En ole edes masentuvaa tyyppiä, mutta nyt voin sanoa, että varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti masentaa, ja vieläpä pahimpaan mahdolliseen aikaan juuri kun pitäisi olla tehokkaimmillaan. Yritän hymyillä kavereille, mutta vain suunpielilläni, teennäisesti. Pahinta on, etten pysty puhumaan ongelmistani oikeastaan kenellekään. Meinaan räjähtää sisäisistä ristiriitaisuuksistani. Kotona ei ollut koskaan tapana avautua, vaan surua/vihaa/patoutumia/pahaa oloa podettiin hiljaisuudessa ulospäin näyttämättä - suomalaisuutta parhaimmillaan siis. En haluaisi ruokkia tätä olotilaa, mutt

Ja mikä siinä on, että vuodenpäivät saa olla ja kukaan nainen ei ota yhteyttä eikä kiinnostu, mutta sitten ne viikon sisällä ne kaikki soittelee ja pyytää ulos. Pieni pää menee sekaisin tästä virikkeiden tulvasta. Yleensä olen jotenkin mokannut tämän tilanteen, ja jään lopulta nuolemaan näppejäni, kun en osannut päättää mihin pyyntöön vastata myöntävästi. Naiset, jakakaa kiinnostuksenne tasaisemmin! Olen oikeasti vihainen tuollaisesta, en tosin tiedä kenelle.

Huh, tulipa kevyempi olo, joskin vielä täytyy prosessoida. Kellään samanlaisia tuntemuksia?

Elämä on paskaa ja mie olen paska.

Tunnustan olevani täysin hukassa avioeroni jälkeen. En pääse elämässäni eteenpäin ja tiedostan olevani henkisesti kipeä. Olen hakeutunut terapiaan ja saan sieltä apua, silti joskus näin iltaisin pääni meinaa hajota.
Kaipaan seksiä ja seuraa mukavasta kumppanista, mutta minulla ei ole tällä hetkellä ketään.
Inhoan itseäni tällä hetkellä ja haen tyydytystä esim netin chateista, että saisin edes hetkeksi ajatukseni muualle.
Masennun vain lisää, kun chatissa törmään pelkkiin pervoihin ja yksinkertaisiin tampioihin, kenen kanssa ei voi harjoittaa mitään supliikkia, sivistävää keskustelua.
Haluaisin vetää purkillisen rauhoittavia lääkkeitä, ja nukkua seuraavat kaksi vuorokautta. En voi tehdä sitä enkä tee.
Olen todennäköisesti sekoamassa. Ex-mieheni julmuus on satuttanut minua niin perinpohjin, etten näe valoa tunnelin päässä.
Olen täysin yksin.
Rakastan lapsiani.
menen nukkumaan, jotta olisin huomenna vähän paremmalla tuulella.
Sisimmässäni haluan vielä uskoa huomiseen.

- Olen säälittävä runkkari. Runkkaan joka päivä. Useaan kertaan. Ja mitä enemmän olen runkannut ja katsonut pornoa, sitä vähemmän mua kiinnostaa ryhtyä mihinkään läheiseen suhteeseen naisen kanssa.
- Esinahkani on repeytynyt liiasta runkkaamisesta useita kertoja. Nytkin se on vereslihalla. Ja lisäksi penikseni kutiaa. Se ei voi johtua sukupuolitaudista, vaikka on sitä joskus nussittukin.
- Ihastun ihan pirun helposti. Kohteina on kaupan myyjiä, baarityöntekijöitä, opiskelukavereita ja kavereiden tyttöystäviä. Kehenkään realistiseen tai minulle mahdolliseen ihmiseen en ole aikoihin ollut ihastunut.
- Mietin itsemurhaa nykyään lähes joka päivä. Mietin mm. miten ja milloin sen tekisin mutta vielä en ole keksinyt täydellistä tapaa ja aikaa lopettaa itseäni.
- Syy miksi haluan kuolla, on se että haluaisin aiheuttaa ihmisille mielipahaa, kun kuolen. Haluan heidän miettivän, mitä he olisivat voineet tehdä toisin, jotta en olisi kuollut.
- Olen juoppo.
- Tupakoin aivan liikaa. Varsinkin koska mulla on diabetes ja astma.
- Asun yksin ja haluan myös asua yksin. En kaipaa ketään samaan asuntoon mun kanssa tässä elämäntilanteessa.
- Haluaisin muuttaa uuteen kaupunkiin, ksoka haluan uudet piirit. Nykyiset frenditkin on kyllä todella jees, mutta en vaan jaksa niitä enää.

Antakaa anteeksi, kun olen tälläinen kusipää.
Aina vittuilen kaikille turhasta ja tiuskin sukulaisille.
En tiedä, totta puhuen en edes pidä kenestäkään sukulaisestani, paitsi yhdestä serkusta. Tuntuu pahalta sanoa, mutta näin se on. Sekin ehkä johtuu siitä, että isäni huolehtii minusta mutta on silti ollut ja tulee aina olemaan tuollainen petturi johon ei voi luottaa. Äitini on niin itsekäs ja tekopyhä ihminen.
Anna anteeksi se poika jota kiusasin yläasteen ajan. Vittu olin tyhmä silloin.
Harmittaa kun koulukin menee alamäkeä. Sekin on vain aivan täysin omaa syytäni, mutta puran paineeni muihin.
Olisi todella hienoa muuttaa pois täältä, kauas missä kukaan ei tunne minua ja aloittaa ihan uusi elämä. Yksinkertainen olisi kaunista.
Ehkä jään huomenna auton alle tai kuolen sydänkohtaukseen. Olisi sekin hyvin rauhoittava ratkaisu. Ei enään koskaan mitään, pelkkää tietämätöntä tyhjyyttä, minua ei enää olisi.
Haluaisin muutoksen hyvään suuuntaan, pois tästä ikuisesta sitkeästä pahasta olosta ja paskasta. En kestä enää kauaa. En tiedä mitä tekisin.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, alamäki on alkanut kaikilla enkä tiedä milloin se loppuu.

Anteeksi oikein paljon kaikille, olen lievässä humalatilassa ja itkin kirjoittaessani tätä.
-mies