TunnustustenLuola.fi

olen vitun hyyvä jätkä muiden mielestä. itse en ole samaa mieltä. olen pettänyt jollain tavalla kaikkia tuntemiani ihmisiä, sukulaisia, kavereita ja perheenjäseniä. pahinta on että olen hakannut isäni tajuttomaksi ryypätessämme (riita) ja sen jälkeen nain äitipuoltani joka oli kuitenkin selvinpäin. isäni ei ole koskaan puhunut asiasta ja olemme kuin mitään ei olisi tapahtunut, en tiedä muistaako isäni mitään. asiasta on jo melkeen puolitoista vuotta, (olen nyt jo kuitenkin 18 eli täysi-ikäinen) hävettää tosi paljon koska viime viikolla isälläni todettiin vatsasyöpä, enkä tiedä kuoleeko hän huomenna vai ensi viikolla. enkä tiiedä kannattaako enää kertoa koska äitipuoleni on ollut tosi huolissaan hänestä. isäni on kuitenkin vasta 41, enkä toivo kuolemaa vaikka iso perintö jäisikin minulle ja pikkuveljelleni. äitipuolikaan ei ole asiasta minulle koskaan sen jälkeen asiasta puhunut.

Vanhempani erosivat ollessani varhaisteini. Isäni otti tuolloin varmaankin katkeruuksissaan etäisyyttä ja vältteli sittemmin kaikin keinoin yhteydenpitoa.

Sain eräänä päivänä kuulla hänen olevan sairaalassa huonossa kunnossa enkä mennyt kostoksi katsomaan. Kuoli sitten pois, arkkua olin toki kantamassa.

Ajattelen asiaa joka päivä, enkä voi antaa itselleni anteeksi. En tiedä antaisinko omille lapsillenikaan. Olisi kiva tavata, joku päivä tapaankin....

Akateeminen mies 36v

Tekis mieli toivottaa mökkinaapurit (sukulaisia) alimpaan hornan tuuttiin ... hankalia immeisiä..

Sain kuulla vähän aikaa sitten, että isoäitini oli kuollut. Hän asui samalla paikkakunnalla ja näin hänet ehkä keskimäärin kerran kuukaudessa. Lapsena, kun vanhemmat eivät olleet kotona, hän tuli laittamaan ruokaa ja katsoi meidän perään.
Hän ei ollut mitenkään epämiellyttävä ihminen. Kun kuulin hänen poismenostaan, esitin surullista, ja jossain vaiheessa silmät kostuivat hiukan. Ei edes harmittanut, kadutti vain vähän, että en ollut käynyt hänen luonaan tarpeeksi.
En ole surullinen, mutta hävettää vähän etten sure. Onkohan minussa jotain vikaa. Muuten luulen olevani keskimääräistä herkempi.

Raavin selkääni haarukalla. Otan aina uuden ja vaimo ihmettelee kun astianpesukone on täynnä -haarukoita.

Olen patalaiska -kaikki pitää tehdä vasta huomenna, paitsi seksi.

Mua vituttaa kun vaimo jättää kaikki sinne sun tänne, olen kuitenkin samanlainen. Se vasta vituttaakin.

Huudan lapsille ja koiralle. Eivät edes huomaa.

Lapset hajottavat kaikki mitä käsiinsä saavat, eihän siinä mitään ihmeellistä kai.

Olen akateeminen mies 36v

mul on maailman kamalimmat pikkusisaret.

Mun pikkuveli on kaiken huippu. Se saa aina mutsin itkemään, ja sit mul on tosi paha olla. Mutsi ei itke helpolla. Veljellä menee koulu ihan perseelleen, se varastelee kaupoista tavaraa, polttaa ja juo. se on vast 14v. se ei lopeta tota millään.

pikkusiskoni valehtelee 90% puheistaan. ainakin. tuntemattomille ihmisille. nyt se "seurustelee" jonku 20 vuotiaan miehen kanssa, ja ne puhuu aina vaan puhelimessa. ja tietty mä kuulen ne jutut, ku se puhuu niin kovaäänisesti.. se valehtelee kaiken ja kaikesta, se on vasta 12v.

Vaikka rakastankin äitiäni äitinä, en erityisemmin pidä hänestä ihmisenä.

Tämä ei tunnu kivalta, mutta en voi sille mitään, että me vain satumme olemaan ihmisinä yhtä erilaisia kuin yö ja päivä. Minua ärsyttää hänen suvaitsemattomuutensa ja kummat vanhanaikaiset mielipiteensä sekä hänen hirveän kapealta tuntuva elämänpiirinsä. Isäkin ja oikeastaan koko muu suku herättää samoja fiiliksiä, muttei ihan yhtä voimakkaasti ja usein. Olen joskus lapsena epäillyt olevani adoptoitu.

Melkein aina kun minä ja äitini olemme yhdessä, alamme ennen pitkää riidellä. Eikä se kyllä ole ainakaan joka kerta minun vikani. Hän on Rouva Kuningatar, joka ottaa jokaisen poikkipuolisen mielipiteen henkilökohtaisena loukkauksena.

Muutin varsin nuorena jo kotona, koska koin erilaiset luonteemme niin ahdistavana seikkana. Nykyään näemme ehkä kerran kolmessa kuukaudessa ja se sopii minulle hyvin.

Pikkusisko sattui kerran kysymään kaverilta että "Oliks kivaa ku su lapses kuoli?" Olen viäläkin suht järkyttynyt tuosta kysymyksestä vaikka siitä on aikaa jo 4-6 vuotta.

Pikkusiskoni oli murkkuna aivan kamala. Vittuili, huusi ja tappeli kaikkien kanssa ei-minkään takia. Kun hän sanoi äidillemme pahasti, minulle riitti. Menin vessaan ja pesin pöntön hänen hammasharjallaan kostoksi. Se tuntui hyvältä. >:)

Yllätin kerran äitini harrastamassa seksiä isäni ystävän kanssa. Vihasin tästä lähin miestä niin paljon, että aiheutin hänelle "hieman" vaivaa pikku kepposilla siitä lähtien. Samana iltana tapahtuneen jälkeen, kaadoin hänen autonsa bensatankkiin sokeria. Isoveljeni joutui työntämään autoa käyntiin seuraavana päivänä, tätä kadun hieman... Mutten liikaa niin, ettei tuntisi vahingoniloa miestä kohtaan! Siitäs sai kun nai äitiäni!!!

Olen kateellinen veljelleni joka tuli vasta isäksi. Minäkin haluan oman lapsen.

olen suudellut serkkuni kanssa.

Minä olen 18 vuotta vanha poika ja käyn päivittäin vanhempieni luona. En pysty olla erossa heistä

olen valehdellut äitille että menen isoveljeljelle yöksi vaikka oikeasti olen mennyt eräälle pojalle

Tapoin siskoni lemmikkimarsun antamalla sille vääränlaista ruokaa.

Olen muovaillut vihaamani pikkuveljen aukiletta tämän ollessa vauva. Se voi aiheuttaa ties mitä vammoja. Olin silloin noin 11 v.