TunnustustenLuola.fi

Vihaan äitiäni.

Mieheni vihaa ja inhoaa minua koska olen työtön. Asun pienellä paikkakunnalla ja työn löytäminen on vaikeaa.
Mies piikittelee, solvaa ja vähättelee 24/7 ja usein kun hänellä ahdistus käy ylivoimaiseksi pitää hereillä yöt. Aamuyöstä yleensä aloittaa loputtoman valituksen ja itsesäälissä piehtaroinnin. Tuntikausia puhetta ,mutta niin ettei kukaan muu kuule, pää-asia on että pysyn hereillä eikä ole todistajia sen sadismille. En sano mitään yleensä. Ei ole mitään sanottavaa. Olen työtön , enkä sille mitään voi tehdä, ainakaan keskellä yötä.
Olen ihan loppu, en tiedä mitä tekisin. En jaksa yhtään sekuntia enää.
Haluaisin vain pois. En tiedä minne menisin.
Mitä jos mä menetän järjeni ja tapan sen?
Kuka vois auttaa??
Olen kuitenkin ihan tavallinen, täyspäinen nainen...en halua riitaa, haluan vaan elää rauhassa, olla oma itseni ja selvittää omat pulmani.

Juotimme siskon kanssa pienimmälle siskolle tiskifairyä limpparina.Valehtelimme että siinä on vihreää muumilimpparia.Sisko otti ison kulauksen ja kun tajusi mitä oli juonut niin rupesi itkemään.
Kadun tekoani vaikka olin itse silloin varmaan jotain 11-12 vuotta.

N23

Narrasin äidilleni jälkiehkäisypillerien käytöstä, puhun todella usein ystävistäni selän takana, jopa sisaruksista.
haluaisin oikeasti sovun sisaren kanssa, jolle en ole 3-vuoteen puhunut. Niin, ja ala-asteella valehtelin opettajalle, että keräilyesineeni varastettiin.
Pienenä valehtelin myös ihan hervottomasti.

- mutsi tuputtaa ruokaa koko ajan, eikä jätä rauhaan.
- edelliseen viitaten, halaun olla rauhassa/yksin
- vihaan ulkomuotoani vaikka olenki sopiva..
- ärsyttää kun broidiyrittää olla kaikkitietävä
- haluan naida parasta kaveriani
- haluan olla edes kerranki seksikäs ja viekotella jätkiä
- ja viitaten taas edelliseen haluan kännätä vaikka itse en "salli" sitä

- harmittaa kun en koko päiväni ole saanut mitään aikaan
- haluasin että ystänäi ostaivsi minulle päiväkirjan, että voin tunnustaa siihen
- vihaan että eräs ystäväni pitää itseään läskinä vaikka onkin ulkomudoltaa anorektikko mallimainen

ja lisäälisäälisää.. mutta ilta on vanha.

En haluaisi asua kotona. Stressaannun ja masennun, kun äitini ja isäni eivät kuuntele minua ja räyhäävät pienistä ja tahattomista asioista. Vihaan heitä sen vuoksi, että jouduin jäämään tälle paikkakunnalle opiskelemaan. Haluaisin muuttaa kauas pois heistä ja katkaista yhteyden heihin.
Toivoisin, etten olisi näin nuori. Pidän enemmän vanhemmista miehistä, erityisesti yhdestä, mutta ikäero ahdistaa minua.

Tämä on nyt pakko päästää ulos, en kestä enää salailua.

En ole kauhean hyvännäköinen. Olen oikastaan aika nörtti.
Joten en käy missään bilettämässä, enkä juomassa vettä vahvempaa,kuten muut nuoret tekisivät lauantai-iltaisin.

Minä runkkaan isäni kanssa aina yhdessä.
Katsomme pornoa, varsinkin Jenna Jamesonia ja Raakel Liekkiä.
Lauantai on ainoa päivä viikossa, kun näen isääni.
Käymme kaupassa yhdessä, ostamme syötävää, ja illalla runkkaamme.

Meillä on jopa kisoja, että kummalta lentää ensin.
Olen miettinyt, että elämäni on aika surullinen.
Olen nörtti, ja runkkaan isäni kanssa.

Olen lukiossa ja äitini puuttuu yhä edelleen koulunkäyntiini. Kaikki alkoi jo 1lk ala-asteella. Jos vain antaisin luvan äitini tekisi kaikki läksyt puolestani (en ymmärrä miksi hän on niin innokas). Melkein kaikki kotiaineet (englannin ja ruotsin) ovat äitini aikaansaannoksia. Itse en kielissä ole kovinkaan hyvä, mutta kotiaineista tulee aina kiitettäviä, kummallista. Ja tietenkin opettaja sitten kehuu että olipas hyvää tekstiä. Mutta se juttu on siinä että viimeisimmässä kotianeessa meinasin jo jäädä kiinni. Edes luokkamme pingot eivät saaneet niin hyviä pisteitä kuin minä. Opettaja katsoi minua aineidenpalautuksessa aika pitkään, mutta minkäs sille voi olen vain niin hyvä kotiaineissa, itseironiaa. Äitini oli aikoinaan liian innokas oppimaan asioita ja jotenkin hän haluaa opetella ne uudestaan, "kertaus on opintojen äiti." Sitä on tosiaan kuultu monet kerrat. Mutta pitäisi olla tyytyväinen vai pitäisikö? Minusta tämä on aika petollista touhua ja kiinnijäämisen riski on suuri, tosin kertaakaan en 11v aikana ole kiinni jäänyt. Saa nähdä miten sitten kirjoituksissa käy. Mutta kaiken huippu on se että vaikka kuinka kiellän äitiäni tekemästä läksyjä joko huutamalla tai särkemällä paikkoja tai ihan muutenvain puhumalla hän ei usko minua. En kuulema saa aikaiseksi mitään, no hankalaa se on kun ei ehdi edes yrittämään kun äitini hyökkää jo reppuni kimppuun ja tekee läksyt. Minkä minä voin luonteelleni että olen tottunut tekemään kaiken viimetinkaan, pääasiahan on että hommat tulee hoidettua. Äidillä taas on päämääränä että kaikki hommat pitää tehdä heti ja täydellisesti. Monet kerrat olen miettinyt ja kehoittanut äitiä menemään opettaja kouluun, mutta ei se mene. Tai sanonut että anna vaikka ilmaiseksi jollekkin tukiopetusta, kunhan et vain sekaannu minun opiskeluuni, mutta tuloksetta. Äitini on hullu, hän varmaan vääntää vielä haudassaankin minulle ruotsinainetta. N 17v.

Olen nainnut isäni vaimoa, vaimo tuli raskaaksi ja synnytti "pikkuveli-puolen" elikkä minun poikani.
Asiasta ei tiedä kuin isäni vaimo ja minä.
M19

Tuhosin tänään loppuelämäni. Tämä ei tietenkään tapahtunut selvinpäin. Toivottavasti vaimoni antaa minulle anteeksi, rakastan häntä enemmän kuin ketään koskaan! En sentään ole pettäny häntä, missään mielessä. Toimin vaan typerästi riitatilanteessa.

17.10.2005
Olen jo kolmen vuodea ajan huijannut vanhemmilleni käyväni pianotunneilla aina maanantaisin, vaikka oikeati lopetin jo ajat sitten. Äitini tai isäni vie minut aina autolla soitonopettajani luokse "soittotunnille" vaikka sitten kun auto kurvaa kulman taakse niin lähden läheiseen kahvilaan kahville. En uskalla kertoa vanhemmilleni että olen lopettanut koska he pettyisivät minuun niin suuresti. Äiti ja isä maksavat kiltisti soittotunnit ja oikeasti käytän ne rahat johonkin muuhun. Kaikilla on omat salaisuutensa..

Rakastan tyttöystävääni kovasti, ja hänkin pitää minusta. Ainoa haittapuoli on hänen äitinsä.
Miksi? Tämä äiti kuuluu siihen harvinaiseen laumaan, jotka ovat uskomattoman yliuskovaisia kukkahattutätijeesustelijoita, ja kulkevat paikasta toiseen se helvetin rätti päässä. Ennen tämän henkilön näkemistä luulin "lajin" kuolleen sukupuuttoon 1950-luvun paikkeille, mutta väärässä olin.

Tyttöystäväni ei ole lainkaan tämmöinen uskovainen, mutta hänen äiti sensijaan on. "Äiti" päästä heilani meille yöksi KIRJAIMELLISESTI yöksi joskus ja jouluna, ja viikonloppuisinkin on tarkat kotiintuloajat. Hei haloo!? Heilani on lähes täysi-ikäinen. Lisäksi eletään 2000-lukua, mutta eukkopa on tainnut jumittua sinne syntymäaikoihinsa. Rakastan tyttöystävääni, enkä todellakaan aio jättää häntä tämän äidin takia, mutta välillä tekisi mieli polttaa tämä eukko roviolla. Sekin taitaa pitää minua saatanan poikana, koska viikonloppuisin saatan käydä baareissa ja poltan..

Alkaa pikkuhiljaa nyppimään tämä koko elämä. Isäni kuoli kun olin 13 vuotta, ja sen jälkeen on elämä ollut silkkaa alamäkeä. Äitini on nykyään hirveä alkoholisti jonka täytyy saada alkoholia jos vain ei ole työpäivä. Kerran otin hänen miesystävänsä (joka on ihan mukava, mutta myöskin juo liikaa) jättämän viinapullon viikonlopun jäliltä ja kaadoin lavuaarista alas (jos totta puhutaan niin otin osan itselleni talteen). Tästäkös rouva suuttui ja alkoi hirveä tappelu ja taisin hermopäissäni lyödäkkin häntä. en vain kestä sitä itseään täynnä olevaa ämmää joka pilaa muiden elämän pelkällä olemuksellaan.

Koko suku pitää minua suvun kultapoikana ja odottaa minusta paljon. Eilen tätini oletti suoraan että armeijan jälkeen jatkan Kauppakorkeaan, eikä edes ajatellut sitä vaihtoehtoa että minua ei kiinnosta koko paska. en ole mikään pitkälle tähtäävä persoona, vaan kuljen tuulen mukana ja yritän selvitä siitä mitä huominen tuo tullessaan. Äitikin kehuu muille että "kyllä meidän poika osaa sitä ja tätä".

En kuitenkaan ole mitään itsemurhaa tai sellaista tekemässä. se vaihe ei ole edes mielessä käynyt. Masentaa vaan se että en tajua mitä olen tehnyt ansaitakseni juopon äidin ja läjän ihmisiä kontrolloimaan omaa elämääni.

-olen kolhinut äitini autoa ja väittänyt että se tapahtui parkkipaikalla poissa ollessani.

Olin juhannuksena alaikäisenä humalassa eräällä mökillä. Olin kaatanut paitani päälle juomia ja laittanut sen sitten muovipussiin. Sunnuntaina kotiin tullessani kaadoin pussin pyykkikoneeseen ja lähdin pois kotoa. Tiesin äitini tulevan kotiin ennen minua ja pelkäsin, että hän laittaisi pyykit kuivumaan ja löytäisi seasta vaikka pullonkorkin tai jonkin merkin. Minulle on käynyt ennenkin täpärästi kiinnijäämisen suhteen. Kerroin vain kahdelle kaverilleni vainoharhaisuudestani, tuskin heidänkään olisi tarvinnut tietää.

Ensimmäinen tunnustus...
Olen ihastunut vaimoni pikkusiskoon, ja hän ehkä tuntee samoin?

Suren paljon enemmän koiraani, joka lopetetaan huomenna, kuin kuolemaisillaan olevia isovanhempiani. En edes ole itkenyt heidän takiaan, ja olen itkenyt koirani takia koko tämän päivän.

- Tunnustan peruuttaneeni isin auton tolppaan tänään vain omaa huolimattomuuttani, kun en katsonut taakse. Tolppa kyllä vääntyi hienosti. Takapuskuri irvistää nyt kivasti ja siitä on lähtenyt maalia. Selitin isälle, että joku idiootti oli peruuttanut siihen, hän uskoi.

Minulla on nyt valtavat omantunnon tuskat asiasta, haluaisin niin kertoa hänelle totuuden, mutta sitten en ikinä enää saisi lainata autoa ja saisin hirveät huudot, mikä olisi minulle kyllä ihan oikein. Pelkään myös kauheasti hänen reaktiotaan asian suhteen, jos kuulee totuuden. Olin ajaa kotimatkalla kolarinkin, kun mietin miten hän reagoisi. Mulla on hirveän paha olo, anteeksi isä, en minä tahallani! :(

voisipa kaiken saada tekemättömäksi...

Olen ollut viime kesästä asti ihastunut pikkuserkkuuni, koska hän on kaikilla mittareilla mitattuna kaunein ihminen, johon olen elämäni varrella törmännyt. En pysty kertomaan tästä asiasta hänelle, koska pelkään sitä häpeän tunnetta, mikä iskisi minuun jos ja kun hän sanoisi minulle, ettei tunne samoin. Kirjoittelemme silloin tällöin toisillemme sähköpostilla, tekstiviestitkin lentävät välillämme joskus, yleensä minun aloitteestani. Muutaman kerran olemme puhuneet puhelimessa menneen vuoden aikana. Olemme kotoisin samalta pienehköltä paikkakunnalta, mutta välimatkamme on opiskelupaikoistamme johtuen n.200 km. Molempien opiskelukiireiden vuoksi olemme nähneet vain muutaman kerran vuoden aikana yleensä kahvinjuonnin merkeissä. Ystäväni eivät ole muuttaneet asennoitumistaan minua kohtaan eivätkä pidä minua omituisena ihmisenä asian vuoksi, mutta en ole heiltäkään saanut yksiselitteistä ohjetta siitä, miten voisin kertoa asian ihastumiseni kohteelle häpäisemättä itseäni. Asia ahdistaa minua ajoittain suunnattomasti. Tiedän, että ihastumisessani ei ole mitään laitonta tai epäilyttävää, mutta häpeän tunteen pelko on liian suuri, jotta voisin kertoa hänelle suoraan tunteistani.

- Rikoin pikkusiskoni kaulakorun, jonka hänen kaverinsa toi Turkista. Sisko luulee sen kadonneen.

- Olen valehdellu kavereilleni useasti päättötodistukseni keskiarvoa.

- En ole sitä, mitä ulkoisesti annan vaikuttaa.

- Pelkään olla oma itseni.