TunnustustenLuola.fi

Minulla on ortorexia.

Himoitsen aina vain varattuja, vuoden tai muutaman itseäni vanhempia naisia. Olen 20 vuotias mies, yhä neitsyt, mutta pidän itseni ikäisiä naisia aivottomina lutkina.

Kaipaan yhä exääni, joka siis oli minua vuoden nuorempi :S. Kadun sitä että en koskaan maanut hänen kanssaan.

Tiedän olevani melko komea, mutta kuvittelen aina..siis aina naisten katsovan minua halveksivasti ja vihaavan minua. Olen sosiaalinen mutta oikeasti ujo. En osaa lähestyä naisia, enkä oikein vakavasti ole yrittänytkään.

Pyrin ensin hankkimaan työn + unelma kropan jotta pystyn tarjoamaan edes jotakin naisille, ehkä sitten voin aloittaa etsimisen tosissani.

Tässä useampi vuosi sitten olimme luokkamme kanssa käymässä eräässä uimahallissa jossa oli myös isohko höyrysauna jonka toisella sivulla olivat miesten ja toisella naisten istuinpaikat. Tietenkään en tiennyy saunan olevan yhteissauna ja kun tulin saunaan ovesta sisälle ja oli sen verran höyryistä ja hämärää (ja olen myös likinäköinen) että en erottanut juuri mitään ja lähdin tallustelemaan vasemmalle päin. Tietenkin siellä oli sitten puolet luokamme tytöistä istumassa pyyhe ympärilleen kiedottuna ja itse tietty oli ilkosillani. Eipä siinä muuten mitään, mutta alkoivat mokomat kiljua ja juoksivat pois. Tuli sitten mielenkiintoisia katseita kävellessäni miesten puolelle.

ns."ystäväni" näkevät minut läskinä, yksinäisenä, ärsyttävänä hiipparina, he vain valittavat ja ovat ärsyttäviä ja pitävät minua itsestään selvyytenä. nämä ovat ystävät jotka tapaan joka päivä koulussa. tiedän että "ystäväni" vihaavat minua. tajusin juuri että eräs heistä on käyttänyt minua hyväkseen ja että hän on täys paska vaikka luulin että minä olen. minulla on toinen ystävä porukka joista he eivät tiedä, ne toiset ovat todellisia ystäviä. en ole neitsyt, "ystäväni" luulevat että haluan menettää neitsyyteni vasta kun olen laihtunut ja yli 14.
minua hävettää se fakta että minulla on hieman liian ihana poikaystävä ja olen rumuuden perikuva enkä ansaitse tätä täydellisyyttä.

Tunnen itseni rumaksi läskiksi kun joku sanoo irc galleriassa minulle jotain pahaa. Harmittaa kun olen lihonut 10 kiloa yhtäkkiä. Pelkään sairaalloisesti menettäväni poikaystäväni joka on todella hyvännäköinen.

Harrastan itsetyydytystä fanta pullolla, laitan sen sisääni pohja edellä. Pelkään olevani liian löysä.

Poltan tupakkaa ja pelkään keuhkosyöpää. Olen polttanut 4-5 vuotta. En kuitenkaan haluaisi lopettaa.

Olen suht ok näköinen ja hauska tyyppi mutta olen silti neitsyt. Ensimmäisen tyttöystäväni kanssa yritin harrastaa seksiä. Ei seisonut. Jätin tyttöystäväni. Erektiohäiriöön ei ollut kuitenkaan syynä rööki, sillä esim runkatessa seisoo normaalisti. Poden huonoa itsetuntoa pienen munan vuoksi enkä halua edes uuteen suhteeseen epäonnistuneen seksiyrityksen vuoksi. Ajattelen usein ex-tyttöystävääni ja sitä minkä takia jätin hänet. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Kärsin, kun ystäväni tai tuttavani kertovat seksikokemuksistaan. Toivottavasti uskaltaudun pian taas suhteeseen. Jos aloite jää minulle, tuskin tapaan enää ketään.

Pelaan tietokonetta ja alan viihtyä sen parissa yhä enemmän. Huomasin että läheisimmät kaverinikin liittyvät tietokoneisiin. Ahdistaa kun "pitäisi" jo kasvaa peleistä ulos.

Tuntuu hyvältä tunnustaa näitä asioita anonyymisti. Olen aikaisemmin jo meinannut tilittää tänne mutta en ole uskaltanut. Kiitokset luolalle.

M-18

Mua vaivaa vieläkin ihan pölijänä omat typerät teot joita on tehnyt joskun ihan pienenä! Joku tarha-aikana seinään piirretty kuva, ala-asteella opettajalle kerrottu valhe, bussikuskin huijaaminen.. siis sellaset typerät teot joista olen silloin jäänyt kiinni ja huomannut kuinka joku on pitänyt minua pahana, tyhmänä tai ollut minuun pettynyt. muiden mielipiteet vaikuttavat suuresti minäkuvaani. Tietty kadun myös tuskissani muutamaa tekoa yläaste ja lukioajoilta, entisistä miehistä, sanotuista sanoista.. varsinkin siitä että täysin vailla ymmärrystä humalassa petin miestäni. ne kummittelee mielessä--
jos joskus menisin aiheuttamaan vahingossakaan jonkun kuoleman, tuskin pystyisin elämään sen kanssa.

En osaa tanssia. Ja olen 21-vuotias nainen. Tarkoitan etenkin nopeahkoja discotansseja, joissa pitäisi olla tilanne hallussa, pysyä rytmissä ja näyttää seksikkäältä. En ole nuorena koskaan voinut oppia tanssimaan, koska vanhempani olivat niin vanhoillisia. Ja nyt kun elän omaa elämääni, törmään koko ajan tilanteisiin, jossa pitäisi tehdä vaikutus tanssimalla, tai ainakin olla tilanteessa muiden mukana. Olen aivan avuton möntti keskellä discoa ja tiedostan sen erittäin hyvin. Kaikki menee hyvin niin kauan kun ei tarvitse mennä tanssimaan. Olen varma että ihmiset säälivät ja nauravat minulle. Haluaisin osata tanssia ja tehdä sillä vaikutus.

Olen lesbo, enkä pysty kertomaan sitä yleisesti. Pidän itseäni heikkona tämän takia.

Olen seurustellut miesten kanssa, jotta kukaan ei epäilisi suuntautumistani. Ystävillenikin olen sanonut olevani bi.

Olen ihastunut luokkakaveriini, mutta en uskalla tehdä aloitetta. Pelkään saavani pakit...

En ole seurustellut tytön kanssa koskaan..

Olen 21v. ja tyytymätön itseeni asian vuoksi. Muuten asiat paremmin kuin hyvin!

-vihaan itseäni kauniimpia naisia. epäilen sen johtuvan siitä, että haluan heitä liikaa seksuaalisesti, mutta en ole myöntänyt asiaa itselleni.
-minulla on heikko itsetunto. ja sen vuoksi vedän omaa showtani koko ajan.
-tunnen oloni orvoksi, jos en saa ihmisten seurassa olla jatkuvasti huomion keskipisteenä ja ihailtavana.
-vihaan itseäni.
-perseeni on liian suuri tähän maailmaan.

Vaikka olen kaunis nuori nainen, vertaan itseäni jokaiseen kohtamaani naiseen. Pisteytän heidät sekä älykkyydestä että ulkonäöstä. Jos tapaan naisen joka on sekä kauniimpi että älýkkäämpi kuin minä, kihisen raivosta. Oma pinnallisuuteni tässä asiassa ärsyttää minua suunnattomasti.

Olen kussut housuihini esikoulussa ruokapöydässä kun en kehdannut mennä kesken ruokailun vessaan. kukaan ei muistaakseni huomannut sitä.

olen kolmekybänen muija enkä tiedä onko mulla (vielä) syömishäiriö vai ei. olen laihduttanut 12-vuotiaasta. vahdin yhä jokaista suupalaa ja osaan kaikki kaloritiedot ulkoa. urheilen pakonomaisesti. nykyään kuitenkin voin syödä kaikkea, tietysti pieniä määriä mutta silti. kiitos ruokavalioni laajentumisesta kuuluu miehelleni, kenen kanssa olen ollut reilun vuoden. yksin ollessa syön yhä vain "tiurvaruokiani" ,olleet samoja 12 vuotta. olen 161cm ja painan 48. minulla on lisäksi pakko-oireita, tarkastan pakonomaisesti että tavarat ovat paikoillaan ja ovi kiinni, avaan ja suljen ja avaan jne.

Jos minulla on vaikeaa, uskottelen itselleni, että kukaan ei välitä minusta ja olen ihan totaalisen romahtamisen partaalla, sulkeudun kuoreeni, alan vinoilla ympärilläni oleville ihmisille. Nautin tästä vaikkei minulla oikeastikaan olisi hyvä olo, mutta eniten saan mielihyvää siitä miten lähimmäiseni eivät huomaa, että minulla on vaikeaa. Olenko niin hyvä näyttelijä vai mikä on..

Valehtelen usein saadakseni jotain mitä haluan, tai mikä päästäisi minut vähemmällä tekemisellä.

Sairastin jonkin asteista anoreksiaa, enkä vieläkään tuskin koskaan pääse siitä yli, en voi syödä enää oikeen mitään ajattelematta kuinka paljon siinä on kaloreita joita en tarvitse. Siksi alkaa ärsyttämään jos 'pulskempi' kaveri on dietiillä, näen suorastaan punaista!

Olen varastanut kaupasta, kavereiltani, tutuilta..

Olen kateellinen joillekin heidän uusista hienoista farkuistaan ja asusteistaan kun itse en raaski käyttää omia varojani mihinkään vaan säästän niitä aina johonkin 'parempaan' ostokseen, jota ei koskaan tule.

Minua vaivaa suunnattomasti se, että tunnen olevani muita älykkäämpi ja fiksumpi. Ärsyynnyn hyvin herkästi, jos joku ei muista tai ymmärrä jotain tiettyä asiaa. Mietin joskus olenko oikesti älykkäämpi, vai kuvittelenko vain.

Useimmat ystäväni ovat minua pyöreämpiä. Säälin välillä heidän huonoa kroppaansa ja ihailen sitä, kuinka vahvoja ihmisiä he ovat, kun kehtaavat kulkea julkisilla paikoilla vaikka näyttävätkin kauhealta ja käyttävät huonosti istuvia vaatteita. En ole itsekään mikään kaunotar. Nolottaa ajatella näin hyvistäkin ystävistä.

Vihaan kroppaani. Olen mielestäni läski vaikka toisaalta tiedän etten ole. Pelkään sairastuvani johonkin syömishäiriöön. Olen 25-vuotias mies.

Aivan nollassa olevan itsetuntoni takia en uskalla lähteä naisten kanssa ulos treffeille, vaikka tiedän monien olleen/olevan ihastuneita minuun.

Humalassa olen sosiaalinen, rento, huumorintajuinen ja kerron hyviä juttuja. Tämä juuri hurmaakin monet yleisesti hyvännäköisinä pidetyt naiset, komea en ole, vaan aika tavallisen näköinen.

Selvinpäin en kuitenkaan tee mitään, sillä tiedän että olen selväpäisenä tylsä ja hiljainen. Tiedän myös etten kykenisi antamaan naiselle tarpeeksi suurta tyydytystä seksissä.

Lisäksi pelkään esiintymistä yli kaiken, saatan jäädä menemättä kouluun jos tiedän että olisi joku puhe/esitelmä pidettävänä. Tämän takia koulunkäyntini kusee aika pahasti.

m24

Olen valehdellut kaikille seurustelleeni kaksi kertaa, kuitenkin olen siis vielä periaatteessa neitsyt, ja olen suudellutkin vain ja ainoastaan kerran! Jotenkin minua hävettää tunnustaa, etten ole kertaakaan ollut miehen kanssa, minulla on kyllä useita miehiä ystävänä, mutta jotenkin en uskalla kokeilla mitään enempää!

Olin ajelemassa äitini autolla kotia kohti viidenkymmenen kilometrin päästä mökiltäni kun matkalla minulle iski aivan kauhea paskahätä. Minulla oli ollut edellisenä päivänä ripuli ja mahan vääntelehtimisestä pystyin päättelemään, että lisää oli varpusparvia tulossa. Matkalla ei ollut yhtään pysähdyspaikkaa ja ajattelin, että kestän kotiin asti. Paineen käydässä suolessa kovemmaksi ajattelin päästää pienin pierun, joka kuitenkin tuli pienen kakka määrän saattelemana. Ajattelin, että toivottavasti paskaa ei mennyt penkille asti muuten olisi hieman noloa mennä kotiin ja ruveta pesemään penkkiä. Matkalla muistin, että eihän vanhempani olleet kotona vaan he olivat tulossa sukuloimasta vasta seuravana päivänä. Ajattelin paineen käydessä tuskaiseksi, "ainahan isolla miehellä pitää olla vähän kakkaa housussa", joten annoin kaikkien tulla suoraan housuuni. Ripulia tulikin sitten oikein reilusti ja haju oli aivan kamala. Päästessäni koti pihaan näin vanhempieni toisen auton pihassa. Tajutessani, että vanhemmat on tulleet aikaisemmin kotiin hätäännyin ja laitoin vauhdissa pakin päälle jolloin hajoitin äitin peogeotista vaihdelaatikon. Siinä sitten oli pieni selittely kun isä tuli portille katsomaan miksi jätin auton sinne. Hävettää niin saakelisti tänäkin päivänä, että en kehtaa käydä kotona enää paskalla kun porukat kyselee onko ollut varpusparvia liikenteessä...

Kaksi viikkoa sitten oksensin ystäväni kaverin vessan lavuaariin niin että se meni ihan tukkoon. Olin ensimmäistä kertaa sen tyypin luona enkä kehdannut tunnustaa tekoani. Onneksi kaikki olivat niin humalassa etteivät he huomanneet syyllistä, tai sitten kukaan vaan ei kehdannut sanoa minulle huomanneensa osallisuuttani tapahtuneeseen. Lähdin asunnosta vähän ajan kuluttua sanomatta kenellekään mitään. En enää koskaan kehtaa nähdä kyseisen asunnon omistajaa tai muita ystäväni kavereita jotka olivat paikalla.