#35758 30.10.2005

Olen kahden viikon ajan nähnyt joka yö tuskallisen todellisia seksiunia ystävästäni. Olemme molemmat varattuja, silti välillämme on aina ollut kemiaa. On ihan sattuman kauppaa, ettemme ole koskaan päätyneet sänkyyn asti. Häpeän tätä kovasti, sillä rakastan omaa kultaani todella paljon.

#35742 30.10.2005

Minulla on tyttöystävä jota rakastan enemmän kuin ketään muuta. Hänellä on ärsyttäviä ystäviä, joita vihaan enemmän kuin keitään muita. Tappaisin heidät sadasta eurosta.

#35731 30.10.2005 Mies 32v

- olen harrastanut seksiä arviolta 200 tytön/naisen kanssa 19 viime vuoden aikana.

- olen rakastellut kahden eri serkkutyttöni kanssa.

- olen kuunnellut ja katsellut salaa kun tätini masturboi ja masturboinut itsekin.

- olen masturboinut usein työpaikallani.

- minulla on ollut klamydia 3 kertaa. kerran myös syyhy.

- olen pettänyt melkein jokaista tyttöystävääni. haluaisin pettää myös nykyistä, etenkin hänen siskojensa kanssa. en tiedä miksi. aika huvittavaa varsinkin kun itse isoon ääneen olen vaatinut jokaiselta 100% yksiavioisuutta.

- olen harrastanut anaaliseksiä melkein jokaisen tyttöystäväni kanssa vuosien varrella. suurin osa heistä on pitänyt siitä.

- pisin seurustelusuhteeni on ollut 1,5 vuotta. yleensä minä jätän heti kun kyllästyn.

- olen ollut rakastunut vain 2 kertaa elämäni aikana. toinen oli varattu ikäiseni nainen ja toinen minua yli 10 vuotta vanhempi eronnut nainen. molemmat heistä jättivät minut.

- lähes kaikki tyttöystäväni ovat syyttäneet minua kylmäksi ja tunteettomaksi ihmiseksi. he saattavat olla oikeassa.

- en ole koskaan ymmärtänyt naisia. vieroksun ja pelkään sitä miten he suhtautuvat asioihin.

- pelkään jääväni lopulta yksin. ajatus ahdistaa.

- olen huomannut itsessäni rasistisia piirteitä. haluaisin että kaikki mustalaiset, neekerit ja turkkilaiset ajettaisiin pois suomesta. aasialaiset sen sijaan eivät haittaa minua.

M32

#35722 30.10.2005

Olen pettänyt poikaystävääni ainakakin seuraavien henkilöiden kanssa:
Hänen siskonsa aviomiehen
Hänen toisen siskonsa avomiehen
Hänen kolmen parhaimman kaverinsa kanssa
Oman parhaani kaverin kanssa
Hänen opiskelutoverinsa kanssa
Kahden opiskelukaverini kanssa
Kukaan heistä ei tiedä toisistaan.

Luen Cosmopolitania kuin raamattua. Kaiken mitä siinä lukee on oltava totta.

Koitin ensimmäisen kerran tyttöjen välistä rakkautta ala-asteella.

Häpeän menkkojani.
Harrastin ensimmäistä kertaa seksiä nykyisen poikaystäväni kanssa, minulla sattui olemaan menkat. Valehtelin menettäneeni neitsyyteni.

#35719 30.10.2005

Olen kohta 20v nuori mies. Olen mielestäni hetero, tosin olen vuosia sitten nussinut muutamaa poikaa. En käsitä mikä minulla on, aina kun olen kännissä tekee mieleni työntää jotain perseeseeni. Viimeeksi sinne sujahti tussi ja sormet (4kpl). Aina session jälkeen tulee vitutus ja ahdistus.

#35629 30.10.2005

Luulin, että eräs henkilö oli rakastunut minuun... No, kerroin sitten hänelle että "tunnen samoin" ja sitten kävi ilmi, ettei hän edes pidä minusta... Nyt ahdistaa aivan luokattomasti, ja haluisin tappaa jotain pientä ja pörröistä.

#35623 30.10.2005

Vihaan ihmisiä, jotka valittavat rahan puutteesta ja köyhyydestä. Eikö teillä ole mitään käytöstapoja? Raha-asioista ei koskaan puhuta, ainakaan jos sitä ei ole!

Mutta minäpäs leuhkin aina rahoillani. Tienaan ihan hyvin, mutta ongelma on siinä, että tuhlaan kaikki rahani viikossa. Kolme viikkoa elän itku kurkussa kun rahaa ei ole. Kaiken tuhlaan kalliisiin merkkivatteisiin ja koruihin. Saatan ostaa ruman paidan joka maksaa 200euroa, että saan leveillä muille sen hinnalla.

Tahdon antaa kaikille sen kuvan, että menestyn hyvin ja rahasta ei ole pulaa. Kerran sattui paha moka kun ystäväni pyysi 50euroa lainaksi, kun luotti, että olen rahoissani. No tili oli tyhjä, ja jouduin sanomaan, etten lainaile rahoja periaatteesta. Hän luulee yhä, että olen niin kusipää, etten auta ystävääni vaikka rahaa olisi.

#35622 30.10.2005

Vittu mä oon ihan lovessa työpaikkani neitoon.
Oon ollut jo pitkään. Aina tulee katsottua listoista milloin satuttais olemaan samaan aikaan töissä, että ois edes mahdollisuus nähdä se nainen. Vapaa-ajallakin hän pyörii ajatuksissani. Mutta en kuitenkaan uskalla pyytää häntä treffeille... Toivottavasti pikkujouluissa nähdään. Aargh... säälittävää aikuiselta mieheltä.

#35619 29.10.2005

Mieheni sai pahan astmakohtauksen ja oli tukehtumaisillaan. Menin paniikkiin, koska tajusin että on soitettava ambulanssi. Ainut huoleni oli, että mitä naapurit ajattelevat kun ambulanssi tulee pihaan. En olisi millään ilennyt soittaa autoa, koska hävetti.

Miettikää sitä.

#35618 29.10.2005

Saunassa ollessani istun aina niin ettei nivuseni ole lauteiden kohdalla siinä missä on liitoskohta, koska kuvittelen että joku iskee veitsellä sukukalleuksilleni lautojen välistä.

#35614 29.10.2005

- olen tehnyt iltapuhteena tekovaginan pringles- purkista ja hinkannut penistäni siihen. se teki hyvää. löysin ohjeet siihen internetistä.

- vihaan kaikkia eläimiä. ne ovat tyhmiä, meluisia ja haisevat pahalle. ajoin kerran kissan yli autolla, ja siitä tuli minulle todella hyvä mieli.

- lapsuuteni oli onnellinen, jopa hyvä. minulla oli paljon leluja ja kavereita. osasin lukea jo viisi-vuotiaana. kerran heitin hyvää kaveriani kivellä naamaan. en tiedä miksi.

- sukupuolisessa kanssakäymisessä minulla on pakottava tarve naida naisia anaaliin. se tuntuu paljon paremmalta kuin pimppi. kaikki tapaamani naiset vaan tuntuvat vihaavan anaaliseksiä. haluaisin saada anaalia päivittäin.

- en ole käynyt hammaslääkärissä kymmeneen vuoteen. kuitenkin hampaani voivat ihan hyvin.

- vihaan television reality-sarjoja. ne ovat sietämätöntä tuubaa. en oikeastaan edes katso paljon televisiota muutenkaan.

- joskus paisuttelen ja väritän tarinoitani jotta vaikuttaisin mielenkiintoisammalta mitä oikeasti olen. olen oikeasti aika tylsä ihminen, en tosin koe tätä kovinkaan kummoisena ongelmana.

- talvirenkaissani ei ole ollut nastoja moneen vuoteen

- isorintaiset naiset, e- ja f- kuppi, sekä siitä suuremmat saavat kaluni jäykäksi. mitä suuremmat tissit, sitä parempi.

- en käytä huumeita. kaverit kyllä käyttävät jotain kamaa joskus mutta eipä se minulle juuri kuulu. ihan hyviä tyyppejä ne silti on.

- tuning autot ja koko harrastus ylipäätään on naurettavaa.

- syön aika useasti rasvaista ja epäterveellistä ruokaa.

-kiitos-

#35607 29.10.2005

- Olen 16wee tyttö
- Tykkään tytöistä
- Haluan pojilta vain kyrpää
- Masturboin ekan kerran 4-vuotiaana
- Maturboin joka päivä
- Juon joka viikonloppu
- Minulta saa pillua heti kun kysyy
- Puhun kaikista paskaa
- Valehtelen usein
- Haluaisin tehdä työkseni pornoa (ihan sama kumman sukupuolen kanssa)
- Runkkaan koiraani

#35603 29.10.2005

* Maailman kaunein biisi on "Romanssi", Toni Wirtasen esittämänä. Saatan kuunnella sitä esim. 2 tuntia putkeen ja itkeä. Se vain oon niin kaunis.

* Olen rakastunut toiseen naiseen. Hän on upea.

#35583 29.10.2005

Koulu"kaverini" raivostuttavat minua. Piilovittumaiset ihmiset, jotka kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken, olevansa kaikessa oikeassa ja että heidän ajatuksensa asioista ovat ainoat oikeat ja kaikki toisin ajattelevat ovat väärässä ja heille saa aiheuttaa tuskaa huvikseen. Minun tekisi mieli aiheuttaa heille ennen näkemätöntä fyysistä ja henkistä tuskaa. Joskus pelkään että teen sen ja istun loppuelämäni vankilassa. Golfmailaa näille pyhäkoulupojille sielunvihollisille.

Syyllistyn hävyttömän usein puhumaan selän takana **skaa jopa kavereistani. Yritän päästä tästä eroon ja häpeän itseäni, koska samalla vihaan sydämeni pohjasta ihmisiä, jotka haukkuvat muualla ja teeskentelevät ystävää.

Yritän kai joskus olla jotain muuta kuin olen.

haudon päässäni sanoinkuvaamattomia kostosuunnitelmia minua joskus kiusanneiden pään menoksi.

#35579 29.10.2005

Vietin eilen ystavieni kanssa bigbrother Pertun syntymapaivia! Korkkasimme kuohuviinia ja useita olut-pulloja, lisaksi meilla oli discopallo ja hienoja valovempeleita.

#35567 29.10.2005

valehtelen ihan liikaa

#35566 29.10.2005

Olen usean suomalaisen viihde- ja tekniikka-BBS:n vakiokeskustelijoita. Lähes jokaiselle foorumille minulla on kuitenkin myös toinen käyttäjätunnus, jota käytän silkkaan trollaamiseen, kun rautakangen nielaisseet mulkut alkavat ärsyttää.

#35564 29.10.2005

Syön Piltin vauvanmössöjä. Hyviä, vähäkalorisia ja halpoja! Mitä sitä turhaan karjalanpaistia tekemään, kun pelkät lihat maksaa jo 5€... Purkista saa hyvänmakuisena sitäkin! Hedelmäsoseet ovat myös ok, mutta näihin ruokiin on tullut ihan himo... Olen parikymppinen nainen.

#35563 29.10.2005

Menetin neitsyyteni 12vuotiaana. en kadu. olen nyt 14v. rakastan seksiä. vaikka olenkin nuori. Olen kuin vanha tekijä.

#35548 29.10.2005 Mies 20v

Ihasrun aina varattuihin naisiin olen nainut kaverini tyttöystävää monesti,minua säälittää kaikki lihavat ihmiset vaikka itsekin olen ja mietin jos joku menisi ja hakkaisi heitä ja he huutaisivat apua maassa,niin minua alkaa itkettämään ja minua ärsyttää varsinkin se kun joku sanoo toiselle tappavansa toisen mikä ei voi pitää paikkaansa

M20