#14244 26.6.2004

Vihaan Microsoftia.

1. Valehtelu
Peruskäyttäjät, jotka harkitsevat Linuxia tai vastaavaa (mutta ei ole kokemuksia), ovat Microsoftin valehtelun kohteena suurimmaksi osaksi. Microsoft väittää heille Linuxien ja muiden olevan epävakaita, täynnä tietoturva-aukkoja ja muuta mukavaa. Asiat ovat täysin päinvastoin.

2. Laittomuus
Suomessa Microsoftin pitäisi olla laiton. Syy? Koska Microsoft on Suomen lakeja rikkonut kuin karatemies paperia. Microsoftin EULA-ohjelmistolisenssi on täysin Suomen lain vastainen. Esimerkiksi Windowsia saa Microsoftin sääntöjen mukaan asentaa yhden kopion vain yhdelle tietokoneelle. Suomessa moinen on laiton sääntö.

3. Ylihinnoittelu
Tavallinen Windows on hinnaltaan suunnilleen 200-300e. Ja mitä sillä saa? Raskaan käyttöjärjestelmän täynnä tietoturva-aukkoja, bugeja ja muistisyöppöyttä, kun taas saatavilla on täysin ilmaiseksi jaossa olevia muita käyttöjärjestelmiä, kuten Linux, joille on olemassa myös Windows-emulaattoreita.

4. Tietoturva-aukot
Tämä on varmaan suurin Microsoftiin liittyvä huolenaihe maailmalla. Kaikista Microsoftin Internet-ohjelmista on ihan varmasti löytynyt ainakin yksi tietoturva-aukko. IE:stä (Internet Explorer) löytyy niitä lähes joka päivä, ja kaltaiseni irkkaaja saa niistä aina kuulla. Windows on niin täynnä aukkoja että sillä ei uskalla sekuntiakaan kauempaa olla yhteydessä Internetiin jos ei ole palomuuria ja viruksentorjuntaohjelmaa. Huippuhakkerit lastaa kovalevyn täyteen viruksia, spywarea ja adwarea yllättävän pian.

5. Laitteistovaatimukset
En voi käsittää miten Microsoft osaa tehdä niin raskaita ohjelmia. Pieninkin homma voi vaatia voimakkaan näytönohjaimen (kuten Windows Longhornissa pyöreiden ikkunankulmien tekeminen). Avalonissa pieninkin grafiikka-asetus vaatii näytönohjaimelta jopa 64 megatavua muistia. Myöskin Microsoftin ohjelmistot haukkaavat ison palan kovalevystä.

6. Windows-ohjelmointi
Windows-ohjelmien ohjelmointi C++-kielellä on tehty niin vaikeaksi kuin mitään voi tehdä. Se on niin monimutkaista että vain henkilö jonka älykkyysosamäärä on vähintään 200. Ensin pitää määritellä ikkunan kahva (joka on...?) ja joku instanssihommeli ja sitten vielä ikkunan korkeus ja leveys ja nimi ja otsikko ja HWND ja OSKF ja JFIe ja siten vielä jeiafijaejiEIaaaaaaapoks...

7. Liikaa
Windowsille on liikaa viruksia. Windowsille on liikaa troijalaisia. Windowsille on liikaa spywarea. Windowsille on liikaa adwarea. Windowsille on liian vähän ohjelmia näiden estämiseen.

#14242 25.6.2004

pelkään etten löydä "sitä oikeaa" ja minua ahdistaa ajatus siitä että en saa tyttöystävää koska olen aika ujo

#14240 25.6.2004

Ottaa päähän olla juhannuksena yksin. Tai no, ottaa päähän on ehkä hieman lievästi ilmaistu: oikeasti vituttaa helvetisti. Vituttaa oma aikaansaamattomuus ja se, että tuntee itsensä taas hylätyksi. Yksinäisyys on todella perseestä

#14239 25.6.2004

Eräillä festareilla hilluimme kaverini kanssa humalassa, olimme riehakkaita ja kierimme nurmikolla. Seurassamme oli muitakin. Yhtäkkiä kaverini, tyttö hänkin, pussasi minua suulle kesken riekkumisen. se oli hyvin pieni pusu ja tilanne oli todella nopeasti ohi ja kuitattu naurulla, mutta aina kun ajattelen sitä, minulle tulee omituinen, kiihottunut olo. Kaverini on todella kaunis nainen ja se pusu häkellytti minua, vaikka se oli ihan leikillinen ja kaverillinen. Yhtäkkiä miehet ovat alkaneet tuntua tylsiltä ja haluaisin kovasti tehdä lähempää tuttavuutta naisen kanssa. En välttämättä tuon kaverini, mutta hän jotenkin nyt herätti piilossa olleen ajatukseni siitä että en ehkä pohjimmiltaan pidäkään pojista. Ainakaan pelkästään.

#14238 25.6.2004

Olen 20-vuotias tyttö. Noin kaksi vuotta sitten tein jotain tyhmää. Minua kiehtoivat kaikenlaiset eroottiset asiat ja kokeilin kaikenlaista tyhmää.
Noloin juttu oli kuitenkin se, että pistin kondomiin vettä ja suljin sen suun, jolloin siitä tuli sellainen lötköpötkö. Painelin ja työntelin sen vaginaani sisälle niin, että sen pää pilkotti. Se oli kiihottavaa, varsinkin kävellessä.
Sitten uusi poikaystäväni tuli käymään meillä. Kävellessämme huoneeseeni vesikondomi luiskahti pikkuhousuihini. Pelästyin, että hän huomaa sen... Olimme oltu yhdessä vasta vajaa viikon.. Hän tuli huoneeseeni ja istuimme sängyllä. Asiat etenivät omaa rataansa ja pian suutelimme ja hän hieroi hartioitani.. Yhtäkkiä hän pisti kädensä haaraväliini ja tunsi jonkin pitkän pehmeän jutun siellä. Hän katsoi pelästyneenä minua ja minä häntä. Koitin selittää, mutta en ehtinyt.. Hän juoksi rivakasti ulos asunnosta.. Luuli ilmeisesti, että olen oikeasti mies. Sen koommin en ole hänestä kuullut.. En ole uskaltanut käydä sen jälkeen enää siellä, missä hänet tapasin..

#14236 25.6.2004

Minulla ei ole seurusteluhuolia (te aasit!), koska ei ole seurustelukumppaniakaan. Tietysti minusta tuntuu siltä, että jos minä seurustelisin, en koskaan pettäisi enkä antaisi mahdollisen kumppanini pompotella itseäni. Enkä itkisi perään, jos se jättäisi. Olisin niin perkeleen diplomaattinen, huomaavainen ja siltikin vähintäänkin pintapuolisesti oman arvoni tiedostava, tilanteessa kuin tilanteessa.

Onpahan hauskaa spekuloida, vaikka toivoton tapaus olen.

#14233 25.6.2004

Olen harrastanut virtuaaliseksiä nettituttavuuden kanssa ja nyt haluaisn häntä oikeasti. Olen varattu ja kahden lapsen äiti...

#14231 25.6.2004

* olen halunnut polttaa kouluni todella todellamonta kertaa ja olen jopa suunnitellut sitä, tosin en sitä polttanut (valitettavasti).
* vihaan et:tä, kun katsoin elukuvaa teki mieleni tappaa tämä pieni ällöttävä örkki.
* en pidä hippimusiikeista.
* minua eivät homot haittaa, kunhan eivät tule lähelleni!.

#14229 25.6.2004 Mies 17v

Tässä vähän minun tarinaani:

Poltan pilveä..
En juurikaan ota alkoholia..1-2 krt ½vuodessa
En tee laittomuuksia.. (pilveä en pidä laittomuutena)
En ole ikinä kunnolla hakannu ketään..
En ole ikinä "ottanut turpaan"..
Olen ajatellut alkaa käyttämään hormoneja reenauksen vahvistajana.. Jos jaksan sinne salille raahautua
Seurustelen vakavasti..
En ole pettänyt vaikka tilaisuuksia olisi ollut.. En edes harkinnut asiaa
Rakastan tyttöystävääni..
Olen uskomattoman laiska.. (tälläkin hetkellä myöhässä töistä)
Olen liian laiha ja lihakseton..
En ole _koskaan_ lukenut mihinkään kokeeseen 4.lk:n jälkeen..
Olen älyttömän kateellinen ihminen..
Olen ns.Keskiluokkaa..

sain juuri mensan äo-testistä keskimääräistä korkeamman tuloksen. Olen yllättynyt tuloksesta, tiesin toki olevani fiksu mutta en noin fiksu.

Vihaan:
mustalaisia
läskejä
rumia
narkkareita
puhevikaisia
juoppoja
kaikkia _kunnon_ teini villitys teinejä
soneraa

Rakastan:
tyttöystävääni
pilveä
taidetta (lähinnä valokuvaus)
rahaa
seksiä (addikti)
intternettiä
irc-quoteseja
drum 'n bass musiikkia
coca-colaa

Tässä kaikki tältä erää, tunnustamista kyllä riittää.
Kiitoksia jos jaksoit lukea tunnustukseni.

Don't drink and drive just smoke and fly

M17

#14228 25.6.2004

Leikimme kaverini kanssa (kummatkin tyttöjä) harrastavamme seksiä ala-asteella, ja pelkäsimme sen takia olevamme lesboja. Masturboimme myös poreammeen poreiden avulla kahdestaan tietämättämme että se on masturboimista, se vaan tuntui kivalta.

Pelkäsin käydä koulua joten lopetin sen. Aamulla lähdin muka kouluun ja meninkin sen sijasta ostamaan jotain syötävää kaupasta koska en vain uskaltanut mennä kouluun.

Luin isäni tekstiviestejä parin vuoden ajan ja sain siten selville että isäni pettää äitiäni ja kerroin siitä äidilleni. Tästä seuraa mitä todennäköisimmin avioero enkä edes tunne syyllisyyttä siitä.

Kun sattuu joku onnettomuus toivon aina että mahdollisimman paljon ihmisiä kuolee ja onnettomuus olisi mahdollissimman paha, se olisi jännittävää. Toisaalta en haluaisi kumminkaan edes onnettomuuksien sattuvan.

Pelkään kun vanhempani lähtevät vaikka autolla jonnekkin että he ajavat kolarin. Pelkään liikaa asioita.

Olen nettiriippuvainen ja sen takia nukahdan aikaisin aamulla ja herään neljän aikaan päivällä. Se ärsyttää minua suunnattomasti vaikka asialle perjaatteessa voisikin tehdä jotain.

Mietin usein millaista seksiä tuttuni harrastavat joiden tiedän olevan yhdessä/harrastaneen seksiä.

#14227 25.6.2004

Olen pitkäaikaisessa suhteessa miehen kanssa, jota taidan oikeasti rakastaa. Mielestäni ainoa ongelma suhteessamme on seksi. Olen löytänyt sisäisen nymfomaanini. Tahtoisin seksiä jokapäivä, monta kertaa, mitä erikoisempaa, sen parempi. Poikaystäväni libido taas ei ole ihan samaa luokkaa. Ärsyttää olla se joka tekee kokoajan aloitteen, ja silloinkun koittaa pari päivää odotella sitä että mies voisi itse ehdottaa, saa kuulla valituksia siitä kun en ole pitkään aikaan 'käynyt ylikierroksilla'. En usko että suhteemme kaatuu tähän ongelmaan, mutta jos ero koittaa, niin on se ainakin osasyynä.

Lisäksi viimeaikoina olen ajatellut paljonkin miltä tuntuisi seksi sellaisen miehen kanssa, jolla on keskivertoa isompi penis. Mieleni tekisi pettää poikaystävääni tällaisen jättiläisen kanssa, vain kerran, vain jotta tiedän miltä se tuntuisi. Moraali ei silti anna periksi. Ja hyvä niin.

#14226 25.6.2004

Rakastan ihmistä, joka ei koskaan voi rakastaa minua.

Kidutan itseäni olemalla hänen luonaan, puhumalla hänen rakastettunsa kanssa, olen kuin kaikki olisi hyvin.

Mutta öisin itken hänen peräänsä.

#14224 25.6.2004

perinteistä, mutta ah niin traagista: olen rakastunut poikaan, joka luultavasti ei tunne samoin minua kohtaan. elämä on laiffii...

#14222 24.6.2004

Olen saanut seksistä maksuksi puoli kiloa juustoa. Olen 20v tyttö.

#14221 24.6.2004

-tunnistin kahden tunnustuksen tekijän.
toinen on exäni, toinen kaverini
-nauran heille salaa
-olen 15, sanon netissä olevani 20
-rakastan tyttöäni yli kaiken ja haluan lapsia ja
kihloihin, jota en suostu myöntämään.
-väitän ihmisille olevani hyvä soittaja,
(salaisella instrumentilla) mutta en ole...
-vihaan kotikaupunkiani, vaikka väitän muille sen olevan hyvä ja paras paikka.
-vihaan kodittomia ja pultsareita
-vihaan kännistä nuorisoa
-mottoni on "jos otetaan turpaan, otetaan kunnialla",
jonka johdosta en anna periksi ikinä, en edes kolme kertaa isommille ja vahvemmille.
(on ihme että omaan vielä hampaani!)
-Tyttöystäväni on pissaliisa, teinixi, ja ennenkaikkea feikki-sekopää.
-minulla on hermostumisvaikeuksia, mikä merkitsee sitä, että kun suutun hajotan jotain kallista.
-varastan kaiken kaikilta, kun olen kännissä
-rakastan pornoa
-rakastan koulua
-voisin tappaa perheeni ja kavereideni vuoksi
-haluaisin olla skitso, ja kehittää oman "Tyler Durdenin"
-Haluaisin olla terroristi, ei riittäisi pokka
-haluaisin olla punkkari, mutta en osaa
-rakastan fantasia-pelejä
-masturboin 3-6 kertaa päivässä

#14219 24.6.2004

1.nautin väkivallasta ja sen ajattelemisesta, kuvittelen usein monista henkilöistä kuinka murskaisin heidän naaman.
Näen yöllä unta että olen tappanut kyseisiä ihmisiä ja itken.

2.Olen pohjimmiltani iloinen ja sosiaalinen persoona, mutta olen masentunut ja alan seota, pitäisi kai hakea apua.

3.en osaa rakastaa ketään, tai en tiedä vielä millainen on tämä tunne on, olen seurustellut naisen kanssa 1,2 vuotta ja eräänä päivänä laitoin poikki. tunnen itseni huonoksi ihmiseksi ja tekisi mieli tappaa joku tai itseni.

#14213 24.6.2004

Luulen että elän sairaaasa suhteessa.
Olen pettäny avomiestäni ja tekstailen yhä tämän toisen miehen kanssa mutta en halua jättää omaa miestä.

Toisen miehen kanssa seksi on aivan loistavaa ja kiihkoa täynnä , samanlaista kuin oman kanssa oli alussa mutta ei ole enää kun tiedän että hänkin pettää minua.

Luen mieheni tekstiviestit aina kun hän nukkuu ja tiedän että hänellä on toinen nainen sillä olen lukenut heidän tekstarit.

Vihaan tätä toista naista niin paljon että voisin tappaa hänet paljain käsin ja kaivaa häneltä silmät päästä ja potkiä hänen kylkiluut paskaksi koska hän tietää minusta ja hänellä on jopa itsellään poikaystävä.

Petän miestäni vain ja ainoastaan koska haluan tuntea että minäkin saan kun hän saa ja kosto tuntuu sairaan hyvältä vaikkei hän tiedä asiasta.

Olen monta kertaa ottanut turpiini mieheltäni ja keksin aina töissä tekosyitä. Ainoa jolle voin puhua on mies jonka kanssa petän.

#14212 24.6.2004

Rakastuin erääseen poikaan 10-vuotiaana, aloitimme kirjeenvaihdolla parin vuoden päästä ja yläasteella seurustelimme (hän rakastui minuun vasta silloin).

Välillä erosimme ja aloitimme uudelleen.Minulla oli muitakin poikaystäviä välillä mutta rakastin vain häntä(Jätin hänet aina mutta jos hän löysi toisen, menin heti takaisin).

19 tai 20 vuotiaana löysin toisen, ja päätin ettemme enää palaa yhteen - kymmenen vuotta samaa ihastusta sai riittää!

Hänkin löysi toisen, en nähnyt häntä juurikaan enää.
Nyt: Hän on naimisissa ja saa pian lapsen. Minä olen 30-v, naimisissa myös ja olen ajatellut häntä ihan joka päivä viimeiset 10-vuotta.

#14211 24.6.2004

Olen halunnut tehdä itsemurhan monesti, ensimmäisen kerran 8-vuotiaana. Varastin naapurin tytön pipon koska se oli hieno ja valehtelin että olen saanut sen vanhemmiltani. Nuorena varastin vaatteita kaupoista. Petin miestäni. Valehtelen joskus ja ihan typeristä asioista. Syön masennuslääkkeitä ja teeskentelen orgasmini melkein aina.

#14209 24.6.2004

Olen 15-vuotias tyttö ja bi-seksuaali. Minulla ei ole mitään ongelmia tämän asian kanssa, eikä ole koskaan ollutkaan. Kukaan ei ole koskaan tullut heittelemään asiasta.

Tällä hetkellä minulla on tyttöystävä, joka on oikeastaan vain hyvä ystävä. Hän halusi alkaa seurustella järkyttääkseen vanhempiaan, ja minulla ei ollut mitään asiaa vastaan. Olin riparilla vastikään, ja ihastuin isoseeni, joka on minua kaksi vuotta vanhempi (sentään poika). Tämän lisäksi yksi koululaisemme jätkä vikittelee minua jatkuvasti. Mukava tyyppi, mutta aika lailla kiihkeämmin mukana jutussa kuin minä. Itse tarvitsen aikaa tutustumiseen, ja olen sen hänelle sanonutkin.

Ja. Olen rakastunut yhteen hyvistä ystävistäni. Se joka tulee sanomaan, että se on ohimenevää ja naureskelee pikkulikkojen ruikutukselle, on väärässä. Olen rakastanut tätä tyttöä jo monta vuotta, ja kaikki ystäväni tietävät tämän ja ottavat vakavasti. Olen kertonut ystävälleni, ja hän on sanonut rakastavansa minua myös, mutta että meillä ei voisi olla mitään. Rakastan häntä todella, ja tämä sattuu. En tiedä mitä tehdä. Itkin itseni uneen kaksi kuukautta putkeen kun emme olleet puheväleissä.

Tavallaan pelkään, että joku tuttuni lukee tämän ja tajuaa että se olen minä, mutta toisaalta... en minä mitään häpeä.