TunnustustenLuola.fi

Olen juottanut kännissä olleelle kaverille pullollisen virtsaa. Ei huomannu mitään.. oli niin kännissä :)

mua ottaa päähän se että mun kaveri on kiinnostunut musta ja vaikka sanon että mä seurustelen, niin se sanoo vaan että: "saahan sitä aina haaveilla." joo,niin saa mutta ku mä tiedän ettei siitä voi tulla mitään koska mä en pidä sen perheestä enkä siitä jätkästä muutako kaverina.

En pysty sitoutumaan, vaan löydän mahdollisesta kumppanista aina virheitä. Syy hylkäämiseen voi olla vaikkapa rauhallisuus, kävelytyyli tai liian huono kroppa tms.

Haluaisin itseäni vanhemman naisen itselleni. Lisäksi pidän naisista, jotka ovat vaikeita tapauksia.

Olen nainut liian monen naisen kanssa ja lähes kaikille viime aikaisille olen huijannut, että olen suht kokematon.
Itsetuntoni kohoaa sitten jälkikäteen kehuista. En mielellään pane naista, joka ei ajele karvojaan.

Tunnen olevani massakulttuuria ylempänä.
Vihaan suurinta osaa vastaan kävelevistä ihmisistä.

Rakastan yhä entistä tyttökaveriani, joka jätti minut noin kaksi vuotta sitten.

pidän historian ja uskonnon opettajasta. olen 14 ja hän 30-40.

Masentaa. Koetan jaksaa hoitaa opiskelut ja työn, mutta elämä tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä, etten tiedä jaksanko enää huomenna nousta sängystä ylös.

Tahtoisin vain elää ihan tavallista rauhallista elämää. Herätä aamulla oman mieheni vierestä, tehdä työni hyvin, huolehtia kodista. Joskus tehdä joku pikkureissu miehen kanssa, tavata ystäviä illanistujaisissa ja ottaa pari lasia viiniä. Ottaa laina ja ostaa talo. Saada pari-kolme lasta ja koettaa olla hyvä äiti. Keskustella mieheni kanssa, helliä häntä ja tulla itsekin välillä hemmotelluksi.

Mutta tuntuu, että kaikkien mielestä tuo on niin hiton tylsää. Pitäisi bilettää, flirtata ja kauhistella "keski-ikäistyneitä" perheellisiä tuttuja. On niin IN pettää puolisoa, olla vapaamielinen ja haluta loistavaa uraa. Perheeseen panostus ja lapset katsotaan lähipiirissä riippakiveksi, jota jokainen fiksumpi ihminen välttää viimeiseen asti.

Kärsin tästä nykymenosta. Välillä vain tahtoisin irtisanoutua koko yhteiskunnasta ja muuttaa saarimökkiin josta kerran kuussa tulisi hoitamaan välttämättömät asiat kaupunkiin. Toivoisin niin, että mieheni ymmärtäisi ajatukseni, tiedän, ettei hänkään nauti tällaisesta elämästä, ja uskaltaisi minun kanssani yhdessä elää sitä muiden mukaan "tylsää, keski-ikäisten elämää". Minusta se on aikuisuutta, tämä nykymeno on vain teiniyden venyttämistä loputtomiin, kukaan ei olisi valmis ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä.

Tahdon lämpöä ihmissuhteisiin, välittämistä toisesta ihmisestä, seksiä yhdistettynä tunteisiin, vastuuta ja turvallisuutta, jatkuvuutta. Tahdon olla aikuinen ja jättää pelien pelailut muille. Miksi sen täytyy olla niin vaikeaa yksin?

Tuntuu, etten voi puhua tästä oikein kenellekään. Koen, etteivät minun ystäväni ymmärrä tätä. Ajatustensa ja tunteidensa tunnustaminen näin nimettömästikin antaa kuitenkin pikkuisen uskoa, että joskus vielä pääsen elämään sitä elämää jota tahdon.

Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten kun olimme kaveri porukalla tallinen laivalla. Totuttuun malliin alkoholia otettiin illan aikana enemmän kun kaikki kesti. Yksi kaveriporukastamme sattui aamuyöstä sammumaan hyttimme eteen käytävällä. Kaveri piirissämme on käytännönpilat aina olleet kunniassa joten piti jotain keksiä. Hetken mietittyämme keksimme rasvata sammuneen kaverin peräreijän ympärystän hajuttomalla huulirasvalla ja tunkea pari fisher manŽs friend:iä reikään sisään, ja kirjoittaa lapun kaverin naaman eteen: tack. Oli siinä aamulla meillä krapulaisenakin hauskaa kun kun kaveri kävelee käytävällä vastaan kun olisi ollu paskat housuissa ja kysyessä vaan vastaa että oli jalat puuduksissa. Mahtoi kirvellä noi kalamiehen kamut

Haluaisin olla lesbo.
Olen mies.
Paska nakki.

Esitän usein huonompaa kuin kaverit vaikka tiedän olevani parempi. Kavereiden tuntiessa ylemmyyttä he pysyvät tyytyväisinä ja iloisina.

Minulla oli mahis harrastaa ryhmäseksiä, mutta kieltäydyin... en tiedä miksi?

-Olen rakastunut erääseen tyttöön, ja olen varma siitä! En uskalla lähestyä häntä koska pelkään että mokaan... mitä tehdä? Helvetin vaikeeta..

-mua hävettää kirjottaa tänne

-en ole varma koska menetin poikuuteni(7vee vai 18vee)

-kyllästyn kaikkeen työhön joka kestää enemmän kun viikon

-jäin tänään koukkuun tähän sivustoon

-haluaisin harrastaa seksiä serkkuni kanssa(nainen)

-haluaisin seksiä kauniiden miel yli 28v naisten kanssa

-otan liian usein viinaa ja se käy itsetunnon päälle

-haluaisin kuuluisaksi(kukapa ei)

-vituttaa rumat jätkät jotka saa rahalla tai puhumalla hyviä kimmoja

-en halua vanheta!

-isken aina muijan, sit ku saan hänet kiinnostumaan musta isken seuraavan enkä näe siinä edellises ku miinus puolia

jätkä 19

Pillahdin kerran itkuun katsoessani Teletappeja krapulassa. Teletappien kikattelu ja ryntäily oli niin liikuttavaa katsottavaa krapulan herkistämälle elimistölleni.

M19

Pidän Elton Johnin kappaleesta "Can You Feel The Love Tonight"

Rakastan kovasti poikaystävääni mutta minua häiritsee se, että hän olisi oikeasti todella hyvännäköinen jos viitsisi nähdä vaivaa, tai olla edes vähän vähemmän välinpitämätön. Vaan kun ei ole. Tyyppi käyttää housuja jotka sopivat hänelle pituuden puolesta mutta leveyden puolesta sinne mahtuisi kolme äijää. Housut ovat kuitenkin pillifarkkuformaattia vaikka liian suuret. Kalsarit ovat kainaloissa asti edestä mutta persevako paistaa takaa, ja maalikaupan T-paidan päällä on liian pieni flanellipaita. Lisäksi hän syö räkäänsä aina ja kaikkialla eikä pese itseään. Sitten toisinaan ihmettelee että miksi naiset minua ennen eivät ole hänestä kiinnostuneet. Pelkään että sanon ilkeästi jos kerron totuuden.

Voisin kirjoittaa jutusta huomattavasti pidemmän, mutta tällä hetkellä ei huvita tehdä niin.

Olen masentunut, olen ollut jo vuosia. Itken lähes päivittäin mitättömimmistäkin syistä, pessimistinen luonteeni ja negatiivinen asennoituminen saa vain asiat näyttämään pahemmilta. Lähes aina tahallaan ajattelen pahinta kaikesta, ja kiusaan itseäni toinen toisistaan kamalimmilla mielikuvilla. Joskus nauran niille itkuni seassa. Ajettelen vihdoin tulleeni hulluksi. Useimmiten nauran itselleni, ja sille, kuinka helvetin säälittävä olen. Eniten kuitenkin vihaan itseäni. Joskus en vain voi ymmärtää, miksi olen tällainen. Silloin tällöin minun on pakko satuttaa itseäni myös fyysisesti, se mukamas auttaa, kuten joskus olen jollekin sanonut, mutta ei se mitään auta.
Mielialani vaihtelevat joskus niin nopeaan, etten ehdi reagoimaan kaikkiin, ja jään vain istumaan paikalleni ja tuijottamaan seinää. Toisinaan taas en tunne mitään. Ei tarvitse edes mainita, kuinka montaa kertaa olen ajatellut, miksi olen vielä täällä. Itsemurhaan en vain pysty, ja kiroan itseäni joka kerta, kun siihen tekisi mieli ryhtyä. Melkein joka päivä käyn läpi aikoja sitten tapahtuneita asioita, useimmiten huonoja sellaisia, yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes oloni on niin surkea, että tekisi mieli oksentaa.
Hoen koko ajan itselleni, etten jaksa enää, enkä jaksakaan, päivä päivältä jaksan yhä vähemmän. En saa juuri mitään aikaiseksi, ja kaikkeen kuluu moninkertainen aika mitä tavallisesti. Aivan kuin eläisin hidastetusti. Sosiaalinen elämä on pikkuhiljaa kutistunut olemattomaksi, eihän se koskaan mikään vilkas ole ollutkaan, mutta viime aikoina on tuntunut etten jaksa tehdä edes sitä pientäkään mitä yleensä. Melko helposti saisin kaiken, mitä haluaisin, mutta en vain viitsi. Ajattelen muiden puolesta, näen itseni hirviönä muiden silmillä, en voi katsoa toisia silmiin, pelkään heitä. Pelkään itseäni. Satuttaisin muita enemmän kuin itseäni. Siksi olen nykyään enimmäkseen omissa oloissani, myrkyttämässä itseäni.
Mihin tämä kaikki päätyy, sitä en tiedä. Tietysti tiedän, ettei tämä ole normaalia, ja apua olisi pitänyt hakea jo vuosia sitten, mutta en halua apua. Tai haluan, ja en. En tiedä. Olen aina koittanut selvitä kaikesta yksin, ilman apua, vaikka sitä on joskus tarjottukin. En vain uskalla luottaa itseäni muiden käsiin. He vain satuttavat minua.

Kukaan lähimmäiseni, tuttavani taikka kaverini eivät tiedä tätä puolta minusta. Eivätkä tule tietämäänkään, ennen kuin poistun täältä.

N20

Välttelen viimeiseen asti ryyppäämistä erään kaverini kanssa mutta noin kerran puolessa vuodessa pitää suostua. Tyyppi pelkää päivälläkin kaikkea mikä liikkuu ja oikeastaan sellaistakin mikä ei liiku,eikä uskalla mennä yksin kotiin bussilla, taksilla, pyörällä, eikä millään muullakaan. En jaksa saatella sitä toiselle puolelle kaupunkia. Tulen hulluksi. Toisaalta hieman säälittää.

Tunnustin koska oli tylsää.

Vihaan yli kaiken niitä idiootteja jotka tukkivat metroasemilla liukuportaissa "ohituskaistan" juuri kun metro saapuu asemalle. Mieleni tekisi potkaista heitä selkään.

Joskus soitan kellopeliä.

Inhoan Farscapen Chiannaa

Olen käyttänyt kirurgista instrumenttia useaan ihmiseen, itseni mukaanlukien enkä pessyt välillä. En ole lääkäri.

Inhoan Farscapen Chiannaa.

Haluan pukeutua Oliver Twistiksi ja stepata

Pidän kalpeista ja pisamaisista miehistä. Conan O Brien on seksikkäin.

Inhoan Farscapen Chiannaa
Se on se sininen eukko. Vittu se on feikki. Kuolkoon.

Olen suunnitellut kaksi täydellistä rikosta, jonka kohteena on kaksi ihmistä jotka ovat tehneet minulle pahaa, en ikinä voisi jäädä kiinni.

Haluaisin sanoa suorat sanat parille idioottikaverilleni.

En voi olla ajattelematta, että pomoni on ihastunut minuun, koska punastelee yms. seurassani. Pelkään, että hän ottaa asian joskus esille, koska olemme molemmat varattuja. En tahtoisi loukata häntä, sillä hän on ihana. Olen uskollinen nykyiselle kumppanilleni.

Äänestin itseäni 1.luokan hymytyttö kilpailussa.
Voitin sen ja vieläkin hävettää.

Kukaan ei sitä tiedä.