#20388 2.12.2004 😞 Kehokuva ja häpeä

Aloitin sunnuntaina laihdutuskuurin. Nyt neljässä päivässä olen laihtunut neljä kiloa, eikä edes nälästä ole tarvinnut kärsiä. Suurin osa painosta, joka on tippunut, on tietenkin vielä nestettä, mutta kuitenkin.. Sanoin eilen äidille, kun hän kysyi tulenko syömään, että olen käynyt pizzalla (vaikken tietenkään ollut), mutta voin tulla kahville. Nähdessäni minut, hän kysyi olenko laihtunut. Sanoin, etten varmasti ole, päinvastoin.. Eihän sitä vielä mielestäni voi edes nähdä, tosin housut tuntuu ehkä hieman väljemmältä, mutta vain pikkuriikkisen.

Ennen dieettini ovat loppuneet kuin seinään, kun olen maininnut siitä jollekin. Nyt tämä on salaisuuteni, ja sitä myöten onnistun. Joka aamu 2 tuntia rankkaa liikuntaa ennen aamupalaa, niin koko päivän on mahtava olo. Ennen vihasin liikuntaa, inhosin hikeä ja hengästymistä. Näin hyvä olo ei ole ollut kuin pari vuotta sitten, ennen kuin yhtäkkiä aloin lihomaan.

- Ennen 65 kg, nyt 61 kg, tavoite 52 kg.

#20386 2.12.2004 😤 Viha ja katkeruus

Vihaan vittumaisia kehuskelijoita, haluaisin repiä jokaiselta silmät päästä joka tulee kertomaan seikkailuistaan. Erään henkilön haluiaisin piestä märäksi läntiksi maahan.

Vihaan teeskentelijöitä.
Vihaan selkääntaputtajia.
Vihaan pettäjiä.

Vihaan itseäni, olen sairas paska.

#20385 2.12.2004 🙏 Uskonto ja uskomukset

En voi sietää raamattua! Miksi naisten ei pidä uhrata kyyhkysiä kuukautisten ja synnytyksien jälkeen jos kerran raamatua pitää niin kirjaimellisesti noudattaa? Riparilla kysyin papilta ja se käski olla viisastelematta. Eräs toinen pappi sanoi että tapa on vanhentunut. Kuka siitä sitten päättää että mikä tapa sopii moderniin yhteiskuntaa ja mikä ei? Eikö voisi samantien sanoa että kyllä ne naispappeus ja homoliitot sopivat nykypäivään, mutta tällaisista asioista kun on kyse niin sitten tihrustetaan kyllä raamattua. Kaikki tai ei mitään! Voi helvetti että raivostuttaa yleensäkin kaikkiin raamattuihin ja koraaneihin sun muihin vetoajat. Uskonnon nimissä niitä päitä on aina pudotettu.
Imagine that there is no heaven!

#20384 1.12.2004 ❔ Muut

Inhoan tooooodella syvästi Farscapen Chiannaa. Oikeastaan koko sarja on muutenkin aika hanurista.

Lastenohjelmat ovat parempia. Paljon paljon parempia. Ja söpömpiäkin.

Kärsin vakavasta unettomuudesta.

#20383 1.12.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

Haluaisin porata pyllyyn tyttöserkkuani, jolla on aika tiukka pylly.

Minua ärsyttää ihmiset, jotka eivät ajattele selkeästi/loogisesti/järkevästi.

Sopeudun tosi hyvin erilaisiin ihmisiin. En välitä ovatko he tyhmiä, viisaista, tai minkälaisia tahansa. Osaan jutella oikeita juttuja niiden kanssa ja pystyn olemaan 'kaikkien kaveri'.

Itsessäni minua ärsyttää se, että en tartu aina hetkeen. Ties kuinka monta hyvää tyttökaveria olen menettänyt vain oman tyhmyyteni takia. Usein se on mennyt niin, että tyttö on ollut hyvin oma-aloitteinen ja minä olen sitten hieman vastustellut. Ehkä se vaan menee niin, että mitä ei saa, haluaa tuhotusti ja kun saa kiinnostus lakkaa.

#20382 1.12.2004 💑 Ihmissuhteet

No olen 15v jätkä joka rakastaa/on rakastanut kaikkia tyttöystäviään, mutta aina on tehnyt mieli pettää ja teen sen varmaan vielä jatkossakin. Vaikka minulla on tyttöystävä flirttailen jatkuvasti kaikkien naisten kanssa. Välillä tekee mieli ostaa paketti viagraa ja panna aina ku on pienikin mahdollisuus. Haluan tavallisen kunnon suhteen mutta haluan pettää jokaapauksessa ja olen rakastunut monee tyttöön samaan aikaan

#20381 1.12.2004 🍺 Riippuvuudet

Kymmenen taitaa olla ihan hyvä luku tähän hätään
1. Kukaan ei oikeasti tunne mua (en edes minä itse)
2. Olen riippuvainen telkkarista
3. Olen riippuvainen netistä
4. Aina yksin autoillessani laulan täysillä biisien mukana.
5. Oikeasti inhoan kämppistäni
6. En pidä opiskelemastani alasta
7. En pidä baareista
8. En uskalla tehdä juuri mitään
9. Pidän veikkaamisesta, vaikka aina häviän.
10. Pidän itseäni viisampana kuin oikeasti olen

#20380 1.12.2004 😔 Masennus ja itsetuho

Elämä on edelleen paskaa

#20379 1.12.2004 🤪 Oudot tavat

Irkkaan alasti.

#20378 1.12.2004 😞 Kehokuva ja häpeä

Vedin posliiniksi.

#20376 1.12.2004 😔 Masennus ja itsetuho

En halua seksiä oman mieheni kanssa. En oikeestaan haluaisi antaa kenellekkään. Ehkä Robbie Williamssille vain mutta se ei taida onnistua. Nään unia seksistä ja saan upeita ja pitkiä uniorgasmeja. Voisin ehkä harrastaa sitä naisen kanssa tai sadomasoakin voisi kokeilla. oikeesti en kuitenkaan vaan juoksisin karkuun.
haluaisin polttaa pilvee mutta ei sitä kukaan täällä maalla myy. olen yrittänyt itsemurhaa mutta olen kai niin luuseri etten voi onnistua edes siinä.
Haluaisin muuttaa Amerikkaan ja kuolla ampumalla traagisesti.
Pidän kaikkia ihmisiä vähän tyhmänä ja muka itse olen parempi.
Mulla on aina oikeat mielipiteet. Ystäviä on ja ne pitää mua ihan ok tyyppinä. Itse en heistä oikeasti paljon perusta.
Kärsin nälkäänäkevien lasten puolesta ja pedofilien uhrien takia. Läheisiäni en kuitenkaan oikein siedä.

#20375 1.12.2004 🦹 Rikokset ja varastelu

Olen 15 vuotiaana pussittanut marsun papanoita ja myynyt naapururuston pikkulapsille suklaakarkkeina. Noh kaikkea sitä rahan tarpeessa keksii..

#20321 30.11.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

Runkkasin bussin takaistuimilla? mitä helvettiä?!?!?

#20320 30.11.2004 ❔ Muut

Minulla on Saab.

#20319 30.11.2004 😔 Masennus ja itsetuho

oon pohjalla......





eli täällä!!

#20318 30.11.2004 ❔ Muut

mua hävettää asua kärnässä

#20317 30.11.2004 Nainen 17v 🔥 Seksi ja fantasiat

Poikaystäväni on huono sängyssä ja väittää että edelliset tyttökaverinsa ovat kyllää saaneet, hädintuskin. Naiset ovat teeskennelleet.

N17

#20316 30.11.2004 🦹 Rikokset ja varastelu

-Inhoan lähes kaikkia kavereitani salaa
-Poltan pilveä
-Olen käyttänyt ekstaasia ja amfetamiinia
-Olen ajanut useasti humalassa jäämättä kiinni
-Olen pettänyt jokaista tyttöystävääni
-Olen käyttänyt tyttöystäviäni taloudellisesti hyväkseni
-Olen jättänyt jokaisen tyttöystäväni, minua ei ole jätetty koskaan
-Olen levittänyt sukupuolitauteja tietoisesti
-Olen harrastanut seksiä 15v tytön kanssa
-Olen harrastanut seksiä sukulaisteni kanssa
-Olen varastanut
-Olen pahoinpidellyt ihmisen ja ryöstänyt hänet
-Toivon ydinsotaa
-Olen suunnitellut täydellisen murhan
-Olen suunnitellut täydellisen ryöstön
-Fantasioin raiskauksesta

Kaveri/ystäväpiirissäni minua pidetään fiksuna ja mukavana kaikkien kanssa toimeentulevana sosiaalisena kaikin puolin normaalina ja ulkoisesti siistinä kaverina.

-Mies 24

#20315 30.11.2004 💑 Ihmissuhteet

Olen ihan älyttömän ujo naisten suhteen.
Ensin ihastelin yhtä tyttöä, jolla oli samat kiinnostuksen kohteetkin kuin minulla, mutta en uskaltanut sanoa mitään "siihen" viittavaa, ja myöhemmin hän muutti pois.
Olen tuntenut kauniin tytön 10 vuotta ja en vieläkään ole onnistunut sanomaan hänelle että hän on ihana.
Minun hyvä ystäväni on tyttö ja en uskalla sanoa hänelle että on mukava ja kaunis.
Eräs hyvät muodot omaava tyttö selvästikkin tykkää minusta mutta en vain osaa vastata hänen "signaaleihin"
Äääh toivotonta. :(

#20314 30.11.2004 😤 Viha ja katkeruus

Ei kukaan päätä mitä kenestäkin tulee.. kaikki tekee omat valinnat. Miksi siis ihmiset valittaa jatkuvasti ja eivät voi hyväksyä palkkojaan. On tietysti joitakin aloja joilla on huonot palkat, mutta eniten ihmetyttää lennonjohto ja lääkäri lakot. Kun jos ei ole tyytyväinen työhönsä, niin ainahan voi lähteä kävelemään. Sitten on vaan siedettävä ja elettävä ilman työtä. Kuitenkaan kukaan työtön ei valitse työttömyyttä vapaasti. Vaan työttömäksi joudutaan, eikä sieltä pääse ylös oikeastaan ollenkaan. Kenties pitäisi käydä vähän nuijimassa eduskuntaa tai jopa laittamassa koko talo täyteen maatilojen lantoja, niin ei sielläkään niin hauskaa olisi enää tehdä töitä. Joutaisi koko eduskunta hävittää. Kyllä pärjäisimme ilmankin. Ei oltaisi missään veloissa ja verotkin pysyisi alempana ja monia pykäliä olisi vähemmän. Eikä olisi EU viemässä viimeisiä euroja, kun ei enää markasta voi puhuakaan tai pennistä.