#53126 24.3.2006 Mies 21v

Taajamissa ajan aina nopeusrajoitusten mukaan, joskus tietysti menee 1-5 km/h yli rajoituksen väkisinkin. Moottoriteillä ajan 100 km/h rajoituksella 110-115 km/h ja 120 alueella 130-135 km/h. Sakkoja ei ole tullut. En voi sietää niitä autoilijoita, jotka ajavat taajamissa ylinopeutta ja maanteillä alinopeutta ja ohitan heidät mikäli on turvallista. M21

#53125 24.3.2006 Mies 21v

Kerran näin unta, jossa ikkunastani tuli huoneeseeni (asun 9:ssä kerroksessa) sininen, sairaan kaunis ja hieman aikamiestä suurempi lohikäärme naaras.

En pystynyt nousemaan ylös tai huutamaan, vaikka yritin. Lohhari tuli ihan päälleni, ja alkoi nuolla mua rinnasta, kasvoista, kaikkialta. Sitten se repäs mun pöksyt pois, ja otti mun kaluni käpäläänsä. Kaluni oli unessä 20 kertaa suurempi kuin oikeasti.

Lohikäärme runkkasi minua ja toisella käpällä silitti rintaani ja nuoli kasvojani. Sitten se perääntyi hieman, ja asetti kaluni suoraan sen riemurasian kohdalle. Sitten me aloimme naida. Oli aikamoista kyytiä. Muistaakseni nain sitä lohharia siinä unessa niin, että siltä lähti tajukin hetkeksi! Kumpikaan meistä ei sanonut kertaakaan mitään.

Sitten uni loppui. Aamulla peitto ja koko sänky mällissä ja saatananmoinen jöpötys päällä. Pesuhommiksi meni. Isä vaan nauro ja sano että taisin nähdä mieluista unta. oli muuten aika oudon todentuntuinen uni...

M21

#53123 24.3.2006 Mies 28v

Ryyppäsin, vedin hasaa ja kannabista ja näyttelin hullua sossun luukulla, jottei minun tarvitsisi mennä armeijaan. Sain vapautuksen ja työkyvyttömyys eläkkeen. Tästä on jo 7 vuotta aikaa. Fattasta tulee enemmän rahaa kuin ehdin törsätä.

Sossu maksaa sähköt, veden, puhelinlaskut, netin, lääkkeet (joilla vedän pään sekaisin, viinan sekakäytöllä, totta lai), töllön, kotiteatterin ja upouuden tietokoneen.

Päiväni kuluvat netissä surffaten, pelaten, ryypäten ja bilettäen.

Ostin kuitenkin 73 vuotiaalle äidilleni sossun rahoilla kultaisen kaula ketjun, koska en koskaan ostanut hänelle joululahjaa, kun asuin kotona.

M28

#53097 23.3.2006 Mies 20v

tykkään shojomangasta.

m20

#53035 19.3.2006 Mies 21v

En pysty itselleni mitään mutta mietin kaverini pikkusiskoa (16v) ja runkkaan itseni uneen!
M21

#53028 19.3.2006 Mies 16v

Nyt tuli fiilis tunnustaa, tässä muutama:

1.Minua inhottaa se kun jotkut kertovat täällä, kun on tappanut jonkun eläimen. Sellaiset eläintenrääkkääjät pitäisi tappaa. Itse rakastan eläimiä, enkä voisi ikinä aiheuttaa eläimelle tuskaa.

2.Varastan isältäni rahaa. Olen tehnyt tätä jo kauan. Isäni ei huomaa tätä koska hänellä on lähes aina lompakossa rahaa. Nämä rahat tuhlaan johonkin turhaan. Olen esimerkiksi ostanut näillä rahoilla tietokoneen osia, digikameran, tietokonepelejä ja paljon muuta. Haluaisin päästä tästä pahasta tavasta eroon.

3.En ole koskaa suudellut tyttöä huulille. Haluaisin toteuttaa tämän. Vaikka minulla on monia naispuolisia ystäviä, minulla ei ole koskaan ollut mitään vakavampaa.
Pelkään myös että jos aloitan suhteen, ja se etenee pitkälle, niin tyttöystäväni nauraa minun (tosi)pienelle penikselleni.

4.Koska penikseni on pieni, en uskalla mennä naurunalaisuuden pelossa uimahalliin. Jos koulun liikunnassa on uimista, niin jätän tämän väliin. Lisäksi inhoan kroppaani. Olen lihava, en silti mikään toivottman lihava. Inhoan esiintyä hiemankin alasti, koska lihavuuden takia kropastani erottaa tissit, ja häpeän sitä. Vaikka rintani eivät ole suuret, ne törröttävät.

Huh helpottipa oloa...
M16

#52999 18.3.2006 Mies 39v

Tunnustan että haluaisin harrastaa femdom seksiä, jossa tulisin nöyryytetyksi täysin naisen tai useamman naisen toimesta. Häveliäisyyttäni en vaan uskalla edes ehdottaa tätä kenellekään, siksi täytyy vaan tyytyä suhteellisen tavalliseen seksiin vaikka kuinka haluaisin muutakin. M39

#52997 17.3.2006 Mies 40v

Minulla on paha addiktio kofeiiniin, jota nautin tablettien muodossa. En ole saanut yliannostusta, vaikka olen syönyt kerralla jopa 16tablettia ( yli 140mg). Päiväannokseni vaihtelee seitsemästä tabletista kymmeneen.
Kahvi on minusta vitun pahan makuista.

#52993 17.3.2006 Mies 25v

hmm... itkeäkö vaiko nauraa? olen 25-vuotias mies.... laskeskelin tässä yksi päivä että olen pannut yli 200 naista... enkä ole edes mielestäni mitenkään kovin kummoisen näköinen ja moni naiseni on ollut jopa hyvännäköinen... siihen ei tarvita muuta kuin viinaa ja hyvää huumorintajua eli siis "rumemmat miehet" itseänne niskasta kiinni ja baareihin

#52792 9.3.2006 Mies 21v

En ole koskaan saanut pakkeja eikä minua ole koskaan jätetty. Jollain perverssillä tavalla toivon että nykyinen tyttöystäväni jättäisi minut ihan vain jotta saisin tietää miltä se tuntuu. Rakastan häntä, mutta tuntuu että elämästäni puuttuu tällainen tärkeä kokemus.

En saa minkäänlaista tyydytystä röökistä, viinasta tai pilvestä. Silti käytän näitä kaikkia säännöllisesti sillä se kuuluu kaveripiirini meininkiin enkä halua luopua kavereistani vaikka välillä tuntuu että olisin onnellisempi absolutistina.

M21

#52784 9.3.2006 Mies 27v

Vihaan / Inhoan syvästi mm. seuraavia asioita;

-pissiksiä (eli kaikki 12-20v pikkulikat)
-hippejä, anarkisteja, kommareita ym. paskalavoja
-yhteiskunnan varoilla eläviä loisia
-manneja
-kurittomia ja kovaäänisiä kakaroita
-julkisia kulkuvälineitä
-pintaliitäjiä
-pitkiä hiuksia miehillä
-sivareita, totaaleja
-kaikkia huumeita ja niiden käyttäjiä
-rap ja kone -"musiikkia"
-vonkaajia ("pelimiehiä")
-lökäpöksyjä ja muita wannabe-neekereitä
-hämähäkkejä
-naisia liikenteessä
-juntteja

m27

#52774 8.3.2006 Mies 23v

Olen 23-vuotias mies. Kiihotun lukiessani täältä
16-20 vuotiaiden tyttöjen tunnustuksia heidän seksifantasioistaan ja teoistaan.

#52765 8.3.2006 Mies 17v

-pelkään kaljuuntuvani, sillä suvussamme melkein kaikki miehet ovat kaljuja
-poltan tupakkaa, vaikka sairastan oireetonta astmaa
-jotkut tuttavani luulevat minua homoksi, vaikka en todellakaan kiihotu miehistä, mieleni tekisi lyödä heidän päänsä p**kaksi
-olen suht. komea, mutta jostakin syystä en ole saanut yhtään ihastustani minkäänlaiseen läheisempään kontaktiin, missä lie vika
-flirttailen joillekkin huonon itsetunnon omaaville tytöille ihan huvikseni
-olen mielestäni läski, vaikka painoindeksini mukaan olen "normaalipainoinen"
-esitän joillekkin tyypeille kaveria, vaikka he ovatkin täysiä kusipäitä, sillä haluan kohottaa sosiaalista asemaani
-vihaan tyyppejä, jotka kuuntelevat vain tietynlaista musiikkia
m17
ja muuten: Ozzy Osbourne on mielestäni Black Sabbathin huonoin laulaja koskaan

#52190 17.2.2006 Mies 28v

Olen huomannut olevani misogyyni. Kaikki naiset ovat vain petollisia narttuja jota ansaitsevat tulla raiskatuiksi. Ainoa nainen jota kohtaan minulla on joitain positiivisia tunteita on äitini, mutta pidän isäni hälle antamia selkäsaunoja täysin oikeutettuina.
M28

#51576 30.1.2006 Mies 18v

En ajattele erityisen ekologisesti,mutta en halua ajaa ajokorttia, koska autot ovat suoraan sanottuna perseestä. Ne helpottavat elämää ja tekevät ihmiset laiskoiksi.(En ole silti mikään urheilijatyyppinen.)
Muutenkaan autoilijat eivät aja liikennesääntöjen mukaan, eivätkä väistä jalankulkijoita juurikaan. Päinvastoin. Sen lisäksi maapallo tuhoutuu, öljystä soditaan ja mikä pahinta amikset pyörivät joka paikassa! Kulkisipa ihmiset kävellen ja hevosilla sekä taistelisivat miekoilla. En ole kuten ikäiseni, joiden pitää heti ajaa kortti ja hankkia auto. (jotka vanhemmat rahoittavat.)

M18

#51277 22.1.2006 Mies 24v

Käsivarteni ovat täyteen tatuoidut ja vanhempani eivät tiedä sitä, eivätkä tulekaan tietämään asiasta yhtään mitään koska tiedän heidän vanhoilliset aseenteensa kyseistä aktiviteettia kohtaan. En ole puhunut ja nähnyt vanhempiani kohta kuukauteen. Rakastan heitä, mutta en vain halua ihmeemmin olla heidän kanssaan tekemisissä.

Olen menettänyt ajolupani kannabiksen kasvattamisen takia.
Olisin voinut pitää ajolupani (erittäin helposti) jos olisin hankkinut lääkäriltä todistuksen, ettei minulla ole päihdeongelmaa. Ei kiinnostanut pätkääkään hoitaa asiaa.
Tiedoksi vain ihmisille, etten ole ikinä ajanut päihtyneenä autoa enkä niin aio tehdäkään, koska silloin voisin vahingoittaa muita ihmisiä.

Harkitsen välillä vakavissani tappaa itseni. Olen kuristanut itseäni niin kauan että silmissä on pimentynyt ja olen yrittänyt viiltää ranteeni auki, mutta en ole kuitenkaan pystynyt tekemään sitä. Syytä itsetuhoisuuteen en osaa sanoa, sillä rakastan ystäviäni ja haluan vielä käydä monessa paikassa, kuten Japanissa ja Brasiliassa.

Vihaan työssä käyntiä, mutta haluan kuitenkin elättää itseni ilman muiden apua.

Rakastuin tänään Tori Amoksen musiikkiin.

M24

#50258 11.1.2006 Mies 20v

Tunnustan etten uskalla päästää todellista luonnettani esiin kuin ainoastaan kotona sillä olen todella temperamenttinen. Jos minulla on huono päivä saan kauheita aggressiopurkauksia. Viime kerralla näin tapahtuessa vessan oveen tuli reikä. Luokallani on eräs "kaveri" ketä toistaa toisten "hyviä juttuja" joille muut nauravat. Hän toistaa ne joko samalla oppitunnilla tai viimeistään seuraavalla. Lisäksi hän kyselee minulta eri sanojen tarkoituksia ja käyttää niitä sitten kuin tajuten niiden tarkoituksen. Joskus hän rupeaa valittamaan asioista joita olen vitsillä sanonut lähinnä liittyen omiin asioihini. Hän luulee olevansa maailman komein mies, vaikka todellisuudessa hän on pelkkä ylimielinen paska. Tekisi mieli hakata hänet sairaalaan, mutta koitan hillitä itseni. Vihaan muutenkin ylimielisiä ihmisiä ja ihmisiä jotka luulevat jotenkin olevansa muita parempia esim. älykkäämpiä. Vihaan homoja ja pedofiileja. Ne saisi kaikki tappaa. Vihaan myös ihmisiä joilla on sairaita seksifantasioita, kuten eläinten kanssa nussiminen. Hirteen sellaisetkin. En pidä äitini kavereista, koska he ovat mukamas niin kiinnostuneita koulumenestyksestäni ja muista asioistani. Vitut minun asiani heille kuulu. Pidän itseäni hyvänä ihmisenä, vaikka en sitä olekaan. Ei helpottanut yhtään. Ärsyttää vain entistä enemmän.
- M20 -

#49657 8.1.2006 Mies 16v

Olen antanut 4 vuotiaan sylikoiramme nuolla penistäni

-M16

#48619 3.1.2006 Mies 17v

puhun suoraan. vihaan porilaisia, porilaiset, tai ainakin suurin osa on täys mulkkuja jotka ei paskan vertaa välitä muista kun itsestään. jos ei olisi koulu kesken, niin muuttaisin asuinpaikkakunnaltani heti vähintään 100km päähän porista. pori voitaisiin mielestäni poistaa suomen kartalta saman tien.

M17

#47846 30.12.2005 Mies 21v

Unelmoin ~12-13 -vuotiaan tytön neitsyyden viemisestä. Haluaisin sitoa hänet sänkyyn ja nauttisin, kun hän vikisisi voimattomana. Voisin pitää häntä seksiorjanani asunnossani. Haluaisin myös leikkiä pissaleikkejä hänen kanssaan ja kurittaa häntä.

Toisaalta minua kiihottaa vanhemmat naiset. Haluaisin olla heille leikkikalu ja rattopoika. Ja minua kiihottaa todella monet naiset eikä iällä ole oikeastaan väliä. Kadulla kävellessänikin aina ajattelen mielessäni, että minkälaista vastaantulevia naisia olisi nussia. Lempipornoni on matureporno (=vanhemmat naiset revittelee ja panee nuorempia miehiä). Olen runkannut töissä vessassa useasti ajatellen paria vanhempaa (toinen ~35v. ja toinen ~45v.) työkaveria. Baarissakin haluaisin iskeä vanhempia naisia ja olen niin tehnytkin, mutta juttelua pitemmälle en ole vielä päässyt.

Vihaan muslimeja. Heidät pitäisi mielestäni tappaa kaikki tai ainakin ajaa pois Suomesta ja Euroopasta. Tuen täysin USA:n johtaman liittouman taistelua Irakissa. Kuollut muslimi, paras muslimi. Haluaisin myös ottaa asuntooni vangiksi jonkun muslimitytön/naisen ja rankaista ja kurittaa häntä päivittäin ja tehdä hänelle seksuaalista väkivaltaa.

M21