Poikaystäväni on komea, hyvä sängyssä, hellä minua kohtaan ja sanoo rakastavansa minua. Minäkin rakastan häntä. Asumme yhdessä, itse asiassa muutimme yhteen ennen seurustelun alkua (hän auttoi minua hankalassa tilanteessa).
Kuitenkin minusta tuntuu, että osittain seurustelen hänen kanssaan siksi, että hän on minulle ikään kuin jokin myyttinen olento. Hän on Lontoosta, ja tyypillinen englantilainen työläisluokan edustaja. Jalkapallohuligaani, ja hiukkasen turhankin innostunut oluesta. Hän juo lähes jokaisena vapaapäivänään, ja joskus työpäivänäkin töiden jälkeen. Hän menee töihin krapulassa. Hän tekee humalapäissään mitä sattuu - tällä hetkellä oikeudenkäynti odottaa alkoholia myyvän liikkeen murtoyrityksestä ja sitä seuranneesta kahden poliisin pahoinpitelystä. Hän on humalassa erittäin aggressiivinen, joskaan ei ikinä minua kohtaan.
Kaikki sanovat, ettei minun tulisi seurustella tämän hylkiön kanssa. Että hänen juomisensa ja pidätyslistansa (pidätetty 74 kertaa tähän mennessä) tulisi haitata minua. Tosi asia on, että se ei haittaa minua tippaakaan. Itse olen aina elänyt näennäisesti normaalia elämää - harva tietää minun tosi asiassa tanssivan tissibaarissa normaalin baarityön sijaan. Oikeastaan toivoisin olevani enemmän poikaystäväni kaltainen. Häntä ei kiinnosta pätkän vertaa muiden mielipiteet, joskus minun mielipiteeni mukaan lukien. Olisin hänen kaltaisensa, jos vaan uskaltaisin.
Tämän lisäksi hänen väkivaltaisuutensa kiehtoo minua. Yritän pitää hänet rauhallisena, mutta minua todella kiehtoo ajatus siitä, ettei minun tarvitsisi sanoa kuin sana ja minun kanssani aiemmin flirttailua yrittänyt idiootti makaisi verta valuen maassa. Eräs mies seuraa minua aina, kun hän näkee minut kaupungilla. Jos hän joku kerta yrittää sanoa sanaakaan poikaystäväni ollessa lähistöllä, katson mielihyvin päänsä ajellutta valkoista poikaystävääni hakkaamassa sitä helvetin kuvottavaa neekeriä palasiksi. Ei on ei, eikö se nyt jo kymmenennestä kerrasta ole tajunnut?
Vaikka poikaystäväni on oikeasti vaarallinen nautin myös siitä, ettei hän ikinä satuttaisi minua tahallaan. Jos hän satuttaa minua tunteellisesti hän pyytää aina anteeksi, lupaa hyvittää tekonsa ja tekee sen myös. Fyysisesti hän ei ole satuttanut minua kertaakaan. Eniten hänessä minua kuitenkin kiehtoo se, kuinka rakastava hän osaa olla, mutta samalla, kuinka kylmä hän osaa olla tarvittaessa. Kerrankin mies, joka osaa pitää tulisen luonteeni aisoissa. Hän tietää tarkalleen, että hyvin ajoitettu yön yli poissa olo saa minut kaipaamaan häntä entisestään.
Rakastan sitä, kuinka hän osaa käyttää minua hyväkseen kuitenkaan tekemättä niin. Kerrankin mies, jossa mielenkiintoni pysyy pidempään kuin pari viikkoa. Tiedän hänen rakastavan minua, ja hänen kiusoittelunsa on vain yksi tapa lisää osoittaa se ja saada huomiota minulta. Puhumme näistä asioista myös, ja kumpikin tietää tarkalleen, kuinka kiusoittelu kummankin osalta sujuu. Välillä kiusaamme toisiamme oikein kunnolla, ja silti kaikki päättyy rehelliseen keskusteluun ja yhdessä nauramiseen.
Kaipa olen jotenkin kieroutunut, kun ulkoisesti esitän aina niin vahvaa kuin vain olla voi, ja silti rakastan sitä, kuinka olen hänen tossunsa alla. Ja silti täysin vapaaehtoisesti. Hän pelaa korttinsa juuri oikein, samoin kuin minä, ja me molemmat tiedämme sen ja silti pelaamme peliä. Muille väitän aina, etten ole tossun alla yhtään, koska tämä masokismi on se salainen osa luonnettani. Olen lähes sadistinen muuten, mutta poikaystäväni saa minut tuntemaan oloni niin pieneltä, ja samalla turvalliselta. Koska hän ei käyttäisi minua "väärin" vaan aivan täysin suhteen ehdoilla.
Enköhän ole selittänyt itseäni tässä tarpeeksi. Kaikille, poikaystäväni mukaan lukien, valitan hänen "huonoista" puolistaan, vaikka juuri nuo puolet tekevät hänestä minulle niin haluttavan. En ymmärrä itsekään itseäni.