Seurustelen ja rakastan poikaystävääni ylikaiken!
Silti muistelen ja ajattelen entistä kaveriani jatkuvasti. Tapasin hänet juuri vähän aikaa sitten ja hän sai minut hymyilemään ja nauramaan, puhumaan kaikesta. Muistin kuinka paljon häntä rakastin joskus!
Hänellä on kaikkein kauneimmat silmät. Hän on komein mies maapallolla ja joskus mulla oli häneen mahdollisuuksia, mutta ajattelin hänen olevan niin nuori silloin.
Silti tunnen olevani lojaali ja rakastava tyttöystävä poikaystävälleni ja annan itselleni anteeksi ihastumiseni.
Mulla ei ole enää mahdollisuuksia tähän entiseen rakkauteen, vaikka tiedän että meistä olisi tullut paras pari ikinä. Meillä on samanlainen huumorintaju, harrastukset, ihanteet, periaatteet ja ihan kaikki!
Pahinta on, että ne ovat olleet aina siellä, mitään ei hänestä ole puuttunut.. Hän ansaitsee parhaimman tyttökaverin ja elämän itselleen.Toivottavasti hän on onnellinen! Joskus hän arvosti minuakin ja oli siinä mun tukena asioissa, nyt ei ole kuin muutama kerta tapaamisia vuodessa ja nekin hyvin pinnallisia! Uskon hänen tietävän asian laidan, koska hän itsekin sanoi tietävänsä minut ilman sanoja, vain katseesta ja tiedän että sinä
tiedät. Minähän rakastan sinua, vaikka olen rakastanut ja rakastan toista edelleen. Me jaettiin kaikki ja myös ne mahdollisuudet löytää oikea sieluntoveri, menetin kaiken koska välitin siitä mitä muut ajattelevat. Nyt olen rakkaassa, mutta sellaisessa suhteessa jossa kumpikaan ei ymmärrä toisen alaa ja elämäntyötä.