#5987 17.2.2004 🦹 Rikokset ja varastelu

Katselen televisiota noin 4 tuntia / päivä. Tosin katson ainoastaan sarjoja ja elokuvia jotka olen ottanut ilmaiseksi internetistä. Huomasin, että katsoin jopa Pelastakaa Sotamies Hytösen netistä otettuna enkä perjantai-iltana. Minua hävettää ainoastaan se, etten ole maksanut tv-lupamaksua. Tai ei oikeastaan sekään.

#5986 17.2.2004 😔 Masennus ja itsetuho

Oon aika väsyny. Kevät masennus iskee jälleen. Rasittavaa.

#5983 17.2.2004 💑 Ihmissuhteet

Seurustelin muutaman kuukauden ajan erään pojan kanssa, josta en koskaan oikeasti kai pitänyt. Menetin sille kaiken, mitä nuorena voi menettää, eli ensisuudelmasta neitsyyteen asti - ja kaikki kännissä. Poika oli seksihullu, ja suhteemme päätyttyä kävin useita kertoja hänen luonaan harrastamassa seksiä, vain siksi koska halusin hänet takaisin - olen siis epätoivoinen. Se varmaan vahingoitti minua henkisesti. Olen nyt lukion ekalla.
Minulle tulee aina juovuksissa kauhea miehenhimo. Pakko saada joku. Nyt olen erään epätoivoisen vuotta vanhemman pojan pään sekoittanut täysin, koska olen antanut sen ymmärtää, että olen kiinnostunut. Oikeasti haluan vain kiusata sitä, kai, tai jotain. Tai sitten haluan vain pitää hauskaa sen kanssa, koska oikeasti pidän sitä poikaa täysin säälittävänä. Kaverinikin pitävät.
Kaiken kruunaa se, että niin ensimmäisen kuin toisenkin pojan aikana mielessäni on alati ollut vain eräs kolmas poika, johon olen useamman vuoden ajan ollut ihastunut. En vain pääse hänestä irti, vaikka hän on moneen kertaan ilmoittanut että ei kiinnosta.
Tuntuu, etten koskaan voi luoda tervettä suhdetta, tai löytää ketään ei-epätoivoista, koska olen itse jonkun oudon syyn takia niin pimeä. Pidän itseäni säälittävänä jo siksi, koska kirjoitan tänne.

#5982 17.2.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

- olen nähnyt erittäin eroottislatauksellista unta esimerkiksi isästäni, äidistäni, isoäidistäni, eläkeikäisestä kielenopettajastani (nainen kuten minäkin), sekä jimi pääkallosta

- en ole koskaan saanut orgasmia seksin aikana, mutta olen ilmeisesti erittäin hyvä teeskentelemään, joten olen kuulemma "kissa sängyssä"

- en ole koskaan rakastanut ketään, jolle olen rakkauteni tunnustanut

- olen poikaystäväni hyvän kaverin vakipano

- käytän huumeita

- pyrin fyysisesti satuttamaan väkijoukossa mahdollisimman montaa, esimerkiksi potkimalla ventovieraita nilkkoihin, tallomalla varpaita ja survomalla kyynärpäitä mahdollisimman monien kylkiluiden väliin. ylipäätään nautin suunnattomasti saadessani tuottaa jollekin toiselle fyysistä kipua.

- en pysty ajattelemaan miehiä tai ikäisiäni poikia kohdatessani mitään muuta kuin sitä, mitä heillä on jalkovälissään. en pysty kommunikoimaan kunnolla miesten kanssa, joilla tiedän olevan pienet tai muuten puuttelliset sukuelimet.

ja olen alaikäinen

#5981 17.2.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

Olen nainen ja katselen netistä jatkuvasti homopornosivuja ja masturboin.

#5980 17.2.2004 🤪 Oudot tavat

Puhun itsekseni ihmisten lähellä ja katselen miten he reagoivat.

#5979 17.2.2004 ❔ Muut

Olen kirjoittanut sanat "Pasi vaan vemppaa"-biisiin. Pidän laulusta ja itsestäni.

#5978 17.2.2004 📚 Koulu ja työ

Tiedän kuka voittaa miljonääri jussin ja olen kertonut sen aika monelle. Voin saada potkut ja jopa sakkoja sen takia..

#5977 17.2.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

En ole saanut avomieheni kanssa orgasmia vuoteen. Hän luulee minun nauttivan kovastikin. Esitän saavani orgasmin.

#5976 17.2.2004 😤 Viha ja katkeruus

Kuuntelen vain heavy-metallia, ja vihaan ihmisiä, jotka kuuntelevat jotain muuta. Vihaan kuitenin myös niitä, jotka haukkuvat minua sen takia, mitä kuuntelen, vaikka itsekin teen niin. Eniten vihaan wannabe-hevareita, eli ihmisiä, jotka pitävät räppi ym. muitikuteita, mutta ovat silti kuuntelevinaan heviä.

#5975 17.2.2004 🔥 Seksi ja fantasiat

Kerran pienenä olimme kotona kaverini kanssa ja aloimme esittelemään vehkeitämme, se johti lopuksi johonki aivan homouden puolelle menevää.En koskaan ole kieltänyt etten olisi nauttinut siitä.-Miehenalku-

#5974 17.2.2004 👨‍👩‍👧 Perheongelmat

Rakastan vanhempiani äärettömän paljon. En tunne tai tiedä kahta ketään niin sympaattista, uhrautuvaista, sisukasta ja rakastettavaa ihmistä kuin he. Vanhempani ovat joutuneet kestämään takiani paljon, mutta eivät ole koskaan valittaneet siitä vaan ovat itseään, niin henkisiä voimavarojaan, fyysistä mukavuuttaan kuin rahojaankaan säästelemättä olleet tukenani kaikki nämä vuodet, vaikka asunkin jo yksin. Minusta vain tuntuu, etteivät vanhempani tajua puoliksikaan, miten paljon heitä rakastan ja miten kiitollinen heille olen kaikesta siitä, mitä he ovat hyväkseni tehneet. Kiitos, että olette olemassa rakkaat vanhempani! t: Jonna

#5973 17.2.2004 😤 Viha ja katkeruus

Minusta oli hienoa myös kun wtc kosahti.. En tiedä se on kyllä sairasta.. mutta jollain omalla tavalla olen tyytyväinen myös sen jatkoseurauksiin eli siihen sotaan. .Musta oli kiva katsella kun ihmiset pakeni sitä tulta ja hyppivät sieltä tornista alas.. En yritä kyllä olla mitenkään kova tyyppi mutta oikeesti se oli aivan vitun siistii ku harvon sellaista näkee.. odotin hieman jopa kolmatta maailman sotaa..

#5972 17.2.2004 😤 Viha ja katkeruus

minun haaveeni on saada joskus kiinni autoani tai jonkun muun autoa naarmuttava henkilö ja pahoinpidellä se oikein perusteellisesti.

#5971 17.2.2004 ❔ Muut

voitin lotossa erittäin paljon rahaa. en ole kertonut kenellekkään. enkä kerro.

#5969 17.2.2004 📚 Koulu ja työ

Valehtelen kavereilleni ja vanhemmilleni opiskelevani ahkerasti yliopistossa, vaikka oikeasti vietän päivät surffaten netissä ja katsellen pornoa. Opinnot silti etenevät vauhdilla. Pääsen tenteistä aina rimaa hipoen läpi, koska opin nopeasti asiat minimaalisella lukemisella. Monet olisivat kateellisia oppimiskyvystäni. Itse en halua sitä edes kunnolla hyödyntää. Haluaisin olla tyhmempi ja tehdä työtä jossa ei tarvitse ajatella mitään.

#5855 16.2.2004 🤪 Oudot tavat

Rakastan sitä Golden Cap:in mainosta! Kun se sattuu tulemaan TVstä niin kaikkien on oltava hiljaa ja keskityttävä. Kaikkien on pakko tykkäillä siitä kans! Se on niin ihana! Harmi vaan kun ei tiiä sitä biisiä mikä siinä tulee...Mahtaako joku tietää?

#5844 16.2.2004 💑 Ihmissuhteet

*Nautin siitä, että siskoni mies haluaa minua enemmän kuin siskoani. Mies on kylläkin oksettava.

*Olen pettänyt miestäni jota rakastan yli kaiken. Olen pahoillani. Kerroin kyllä miehelleni, ja hänen sydän murtui. Se suoraan sanoen vituttaa.

*Ihastuin joskus aikoja sitten kyseisen miehen parhaaseen kaveriin.

*Jouduin tekemään abortin.Sanoin miehelle, että e-pillerit pettivät...olin unohtanut syödä niitä.

*Olen kateellinen kaikille nais ystävilleni, vaikka olen kauniimpi ja onnellisempi kuin yksikään heistä.

*Olen ottamassa nenäleikkauksen, kait huonon omantuntoni takia.

#5826 16.2.2004 😤 Viha ja katkeruus

Mikä ihme siinä on kun ihmiset esim tänne kirjoittaessaan signeeraavat kirjoituksensa "akateemisesti koulutettu mies/nainen" vaikkei sillä ole mitään merkitystä ko. kirjoituksen kanssa? Saman olen huomannut monessa muussakin paikassa jossa anonyymiä kirjoittelua voi harrastaa.

Säälittää ja vituttaa sellaiset urpot jotka määrittelevät itsensä ja toisten arvostuksen ja/tai identiteetin jollain täysin keinotekoisella yhteiskunnan tuotteella (=koulutuksella/tittelillä) eivätkä lähde määrittelemään kyseistä asiaa omista lähtökohdistaan. Ovatko he todella niin "aidosta elämästä" vieraantuneita ettei heillä ole mitään muuta arvosteluasteikkoa kuin se minkä tyyppisestä opinahjosta yhteiskunta on heidät sattunut ulos sylkäisemään?

Eikö kuitenkin loppuenlopuksi ole (ihan ammatillisessakin mielessä!) tärkeämpää että on "hyvä tyyppi" kuin "akateemisen loppututkinnon suorittanut"? Kyllähän tämä tunnustuksien luolakin on jo moneen kertaan sen tosiasian todistanut ettei esim takana olevilla opintoviikoilla ole yhtään mitään tekemistä ihmisen "hyvyyden" kanssa.


(VAIN ja AINOASTAAN turhan palautteen karsimiseksi mainitsen että kyse ei ole kateudesta, hyvin koulutettu olen itsekin)

PS. Olisin *erittäin* kiitollinen palautteesta

#5825 16.2.2004 😔 Masennus ja itsetuho

Olen lukenut rakastettuni päiväkirjaa joka on hänelle äärimmäisen tärkeä. Hävettää ja kaduttaa.

Vaikka elämässäni menee nyt hyvin, niin silti ajattelen aika ajoin itsetuhoisesti sillä pohjimmiltaan minua vain masentaa ja vituttaa kaikki asiat.

Koulun ryhmätyöprojekteissa väitän kaikille ryhmän jäsenille, että heidän kanssa on kiva tehdä duunia, mutta oikeasti minua vituttaa ainakin yhden henkilön mukana olo hänen työpanoksen puutteen vuoksi.

Addiktoidun nettiin liian helposti ja joskus jään vain selaamaan mitä turhimpia sivuja vaikka olisi muutakin tekemistä.

Inhoan kämppistäni joka sotkee keittiötä jatkuvasti vaikka välillä siivoaakin sitä, mutta usein minä sen joudun tekemään.

Mieluiten olisin humalassa ihan vain kotonani enkä kavereiden kanssa ulkona. Minulla on nimittäin kontrollin menetyksen pelko ja pelkään aina löytäväni itseni jostain ihan väärästä paikasta ja karmeassa kunnossa.(traumoja ko. asiasta löytyy)

Hävettää ryypätä kotona.

Välillä jään mietiskelemään jotain asiaa jossa on muita ihmisä ollut osallisena ja mietin miten purkautuisin mahdollisimman väkivaltaisesti ko. henkilöihin. Havahduttuani olen osittain kiihtyneessä olotilassa.

Olen ainakin joskus nauttinut eläinpornosta. Yököttää nyt.

Olen äkkipikainen, helposti suuttuva (onneksi myös helposti lauhtuva), laiska, no-life, warettaja, huonon itsetunnon omaava, epäluuloinen(!), liian flegmaattinen, yökyöpeli, kävelen päin punaisia jatkuvasti, piittamaton, tunteeton tuntemattomille ihmisille, huijaan nettipeleissä sillointällöin jos on tylsää, syön liikaa ja epäterveellisesti (olen alipainoinen ikäni)

Enkä maksa TV-lupaa.