#13291 1.6.2004

Olen tyttö. Minulla on tyttöystävä. Rakastan häntä suuresti, enemmän kuin mitään muuta, mutten pidä kun hän halaa ym minua julkisesti.
Olemme kertoneet muutamille läheisille ystäville, mutta kukaan muu ei tiedä siitä.
Pelkään että joku on huomannut sen. Salaileminen on mukavaa, enkä pidä kun vahingossakin annamme jollekin aihetta epäillä.

#13290 1.6.2004

2 vuotta olen ollut silmittömästi rakastunut tyttöön, jota pidän samalla maailman ärsyttävimpänä ihmisenä epäloogisuutensa takia. Hän valittaa muille aina siitä, että häntä haukutaan muka huoraksi, vaikka kukaan ei sitä ole koskaan tehnyt hänelle. Hän ei ole ollut sinkkuna yli 4 päivää, noin 3 vuoden aikana. Hän ärsyttää ja kiihottaa minua yhtäaikaa suunnattomasti, koska hän avautuu minulle aina kun olen jo pääsemässä hänestä yli eikä koskaan 'antaudu' minulle, jakelee vain yksityiskohtia omasta elämästään ja hetken luulen olevani hänelle tärkeä. Masokistinen luonne minulla :/

#13289 1.6.2004

Saan raivokohtauksia kun ajattelen vihaamiani ihmisiä. Silloin usein lyön jotain.

Löin nyrkillä kovasta puusta tehtyyn oveen täysillä yli kuukausi sitten ja yksi sormistani on vieläkin kipeä. Se on eri asennossa kuin ennen. En kehtaa kertoa asiasta kenellekään koska pelkään että raivokohtaukseni tulevat ilmi.

#13287 31.5.2004

Olen sulkeutunut, ja minun on vaikea avautua. Jotenkin tuntuu tyhmältä jos joku tietäisi minusta liikaa.
Sitä voi huonona päivänä käyttää minua vastaan. Joskus kuitenkin tuntuu että pitäisi puhua jollekkin. Minulla ei vain ole ketään kelle puhua se kaikki, ei tunnu loogiselta kertoa sitä kenellekkään.

Tähänkin kirjoittaminen tuntuu tyhmältä, ja nytkin kerron vain kuinka vaikea minun on kaikki jutut oikeasti avautua.

#13286 31.5.2004

Rakastan eläimiä, mutta vihaan mummoni koiraa, joka tyydyttää himojaan pehmoleluillani. Vihaan sitä otusta jopa siinä määrin, että pystyn sääliä tuntematta ohimennessäni potkaisemaan sitä.

#13284 31.5.2004

Olemme aina olleet kaverini kanssa kilttien tyttöjen maineessa. Ala-asteella, juuri ennen erästä musiikin tuntia huomasimme luokassa kasan kanteleita pöydällä. Tuskan hiki nousi pintaan, kun tulimme ajatelleeksi, että niitä pitäisi vinguttaa sormet verellä seuraava kaksoistunti. Niinpä me hyökkäsimme kanteleiden kimppuun ja väänsimme kalanluisten kansallissoittimien kielet niin epävireeseen kuin mahdollista. Tunnin alkaessa opettaja ilmoitti hymyssä suin, että tänään soitamme kanteletta. Hymy hyytyi, kun opettaja huomasi, että kanteleet päästivät vain riitasointuja. Päivittelimme kaverini kanssa kamalaa ilkivaltaa ja kysyimme toisiltamme kirkkain silmin, kuka tekee tällaista? Syy meni vuotta vanhempien poikien niskoille, jotka syyttä istuivat jälkkäriä kepposemme takia. Anteeksi näin jälkikäteen!

#13208 30.5.2004

-Jos tapaan humalassa jonkun tytön ja annan sille mun numeron ja hän soittaa huomenna ja ehdottaa tapaamista sanon että minulla on muuta menoa vaikka ei ole koska olen selvinpäin niin perkeleen tylsä.

-tykkään istua vessanpöntöllä, joskus menen vain istumaan sinne vaikka ei ole edes hätä. Siellä tunnen pääseväni arjesta irti. Johtunee varmaan lattialämmityksestä.

#13184 29.5.2004

Minulla on himo kääntää kerneliä, käännän sitä jatkuvasti ja aina. Usein jää unet väliin koska käännän kerneliä.

#13178 29.5.2004

En osaa sanoa ei, kun joku kaveri soittaa ja pyytää oluelle baariin. Juon yleensä muutamia tuoppeja. Tälläkin viikolla olen ollut baarissa neljästi. Vituttaa.
Isäni on alkoholisti. Minustakin tulee tällä tahdilla.

#13177 29.5.2004

Rakastan poikaystävääni enkä missään olosuhteissa jättäisi hänta. Olen kuitenkin pettänyt häntä pitkälle toistakymmentä kertaa ja tulen pettämään jatkossakin. Liian moni ihminen tietää ja tuntee pettämistaustani, tulen vielä jäämään kiinni. Odotan kauhulla sitä päivää.

#13175 29.5.2004

Minulla olisi uutisia, hyviä ja huonoja.

Hyvät uutiset:
Löysin opiskelun hauskuuden suorittaessani erästä uusinta koetta.
Luin siihen kolmena päivänä jonkin verran ja aluksi suunnittelin lunttaavani mutta unohdin sen.
Tulokseksi tuli 3 amiksen asteikolla(1-5). Aine oli minulle aikaisemmin vaikeaa ollut ruotsi. Yläasteella meinasin saada ehdot ruotsin takia mutta sain armosta vitosen.
Oli mahtavan tuntuista huomata kuinka pienellä panostuksella tuo koe menikin kirkkaasti läpi. Jäin kahdeksan pisteen päähän huipputuloksesta.

Huonot uutiset:
Koulut on nyt käyty!
Valmistuin amiksesta eilen, 28.5.
Pitelin kädessäni päättötodistusta jonka keskiarvo oli alle kahden. Eli peruskoulu asteikolla abaut 6.0
Todistuksessa on myös kolmosia ja nelosia yllättävän montakin mutta asiassa surkuhupaisaa on se että ne kuuluvat yleisiin aineisiin(englanti, fysiikka, kemia jne), kaikki ammattiin liittyvät kurssit joihin olisi pitänyt panostaa eniten olivat pelkkiä tyydyttäviä(eli 1-2), suurin osa ykkösiä...

Löin itseäni nyrkillä poskeen melko kovaa kun tajusin 12 vuotta jatkuneen tyhmyyteni koulun käynnin suhteen. Peruskoulun päättötodistus oli suoraan sanottuna perseestä. Keskiarvo alle kuuden, reilusti.
Hävettää nyt jälkeenpäin.




Eli te kaikki kenellä koulut on vielä kesken!:

TEHKÄÄ PARHAANNE!!! Ettei käy niinkuin mulle, että alkaa nyt vituttaa kun on jo aivan liian myöhäistä...!

#13173 29.5.2004

Viimeaikojen tapahtumista johtuen en ole saanut enää nukuttua. Tunteeni naiseen josta kaikki osaksi johtuu, vain syvenevät kokoajan. Olen alkanut sulkeutumaan ja etääntymään ihmisistä. Olen ihmisraunio, mutten jaksa välittää siitä.

#13172 29.5.2004

- Halveksin sellaisia oppilaita, jotka tulevat lukioon (menestyvät siellä huonosti, eikä heillä ole ollenkaan motivaatiota/halua tehdä hommia, lorvivat vain) sekä sellaisia, jotka menevät yo- kokeisiin ja kirjoittavat sieltä _todella_ huonot paperit. Mielestäni he ovat silloin väärässä koulussa. Miksi pitää tulla lukioon, jos todellakaan ei kiinosta tehdä mitään? Myöskin ylioppilaskirjoitukset ovat niin lyhyt aika elämässämme, että senkin voisi tehdä kunnolla, ei minusta ole liikaa pyydetty.
- Ihanaa kun kesäloma alkoi vihdoin! Hyvää kesää kaikille ja koulutyönsä päättäneille!

#13171 29.5.2004

En polta, en juo, en edes runkkaa. Olen 16-v miespuolinen henkilö.

#13170 29.5.2004

Häpeän suomalaisuuttani. Olin taannoin ulkomailla bileissä suomalaisen seurueen kanssa ja meinasin haljeta kiukusta kun suomalaiset linnoittaituvat toiseen huoneeseen purnaamaan alkoholijuomien puutetta ulkomaalaisten bilettäessä kuten minäkin - täysillä, ja selvin päin.

#13169 29.5.2004

Mua on sanottu kauniiks, mutta jos oikeesti olen kaunis ja seksikäs niin miksei kukaan koskaan yritä ees iskeä mua? Oikeesti oon ruma ja jotkut on yrittäny vain lohduttaa mua. Mä uskon vakaasti että elän elämäni yksin ja kuolen yksin. Mä menetin jo kauan aikaa sitten uskoni siihen "oikeaan" tai mikä helvetti se nyt on. Kaikki kaverit seurustelee ja on onnellisia. ja mut on tuomittu elämään yksin. Hyvännäköinen? Paskan marjat. Joskus olo on vaan hirveen yksinäinen...

#13168 29.5.2004

olen seurustellut kohta vuoden nykyisen tyttöystäväni kanssa. humalassa usein riitelemme, koska olemme molemmat terveesti mustasukkkaisia, tästä johtuen välit erääseen ystävääni ovat tulehtuneet. Olen kuullut monelta tutultani että, heidän touhunsa on epäilyttävää. Kun otin asian puheeksi ystäväni (ex) hän sanoi että mitään ei ole tapahtunut. olisin voinut uskoa tämän jos en tietäisi hänen harrastavan varattuja muijia. Tyttöystäväni sanoo heidän olevan vain ystäviä, joilla on erilainen suhde. Tunnustus: dissasin monivuotisen ystäväni koska hän ylitti rajan, ystävän luottamukselle.
Tyttöystäväni käy edelleen hänen kanssaan kahilla, ja uimassa. Olen heikko mies!!!

#13167 29.5.2004 Mies 16v

Minulla on ulkomaalainen tyttöystävä. Välimatkan takia olen jopa tuuminut hänen pettämistään. Onneksi olen tähän asti pystynyt pitämään itseni kurissa, mutta olen huomannut että minulla on jostain kumman syystä alkanut käydä flaksi, mikä vielä vuosi sitten olisi ollut täysi mahdottomuus.
Tavallaan tämä "playeriys" (anteeksi noinkin paskaisen kielen käyttö, mutta en keksi parempaa synonyymiä. Vihaan kaikkia itsensä "playereikisi" julistaneita sikoja.) kiehtoo, mutta myös hieman ahdistaa, tytöt kun tunkevat ihan omaaloitteisesti epätavallisen lähelle.

Muuta:
-Olen kai lievästi pedofiili, pidän nimittäin tyttömäisitä tytöistä. Se ei siis tarkoita että haaveilen kymmenvuotiaista, vaan että minua kiinnostavat lähinnä oman ikäryhmäni (14-17) kasvonpiirteiltään nuoren oloiset tytöt. Ei ylimeikanneita pissiksiä kiitos.

-Muuan kaverini on alkanut taas vittuilla minulle ilman mitään ilmeistä syytä. Viimeksi hän suuttui minulle kun hän yritti iskeä erään tytön (hirveä bitch muuten) eikä se oikein onnistunut. Jotain samantapaista on kai tekeillä ja nyt hän purkaa sen minuun.
Tavallaan säälin häntä (hänellä on aina haavi auki kun joku tyttö puhuu hänelle) mutta toisaalta haluaisin ampua hänet, minä kun en ole tehnyt hänelle mitään väärää ja hän taas rääkkää minua.

-Vihaan tiettyä luokallani olevien tyttöjen jengiä. Nämä kyseiset muijat kännäävät joka toinen ilta, ovat olevinaan niin enkeleitä koulussa, yrittävät olla mitäkin sydäntenmurskaajia (eräs dumppasi yhden toisen kaverini tekstarilla) vittuilevat minulle päivät pitkät ja ovat niin ylimielisiä että nitistää ne pitäisi. Eräskin tuli muuan juhlissa varsin suoraan ilmoittamaan minulle että olen epätoivottu vieras. No, olinhan oikeastaan kuokkimassa (kuinka muuten minä bileisiin pääsisin?), mutta eivätpä ne olletkaan kyseisen muijan bileet.
Haluaisin totta puhuen pitää asetta hänen ohimollaan ja pakottaa hänet pyytämään anteeksi useiden vuosien vittuilusta.

Kiitos ja kumarrus sille joka luki tämän tekstin loppuun.
-M16

#13058 26.5.2004 Nainen 18v

Maailman värit näyttää paljon kirkkaamilta. Jotenkin kaikki muut tuntuu turhalta. Pienet pölypallerot lentelee ilmassa, leikkien yhdessä ja erikseen. Kaikki yrittää niin paljon, että ei voi olla muuta kuin onnellinen. Taidan olla rakastumassa.

n18

#12826 22.5.2004

Haluan avomieheni isoveljeä järjettömästi ja tuntuu, että hän on se unelmieni mies. En kuitenkaan uskalla tai kehtaa tehdä asialle mitään. Se olisi liian noloa, enkä voisi ikinä enää katsoa appivanhempiani silmiin jos tekisin jotain asian hyväksi. Tämä hajottaa, mutta minkäs teet. Tuntuu että avomieheni on vaan se "next best thing".