minua nauratti kun kuulin että madridissa kuoli porukka parisen sataa
mulle on aivan sama vaikka bin laden kävelis vastaan, en ilmoittais kellekkään
vihaan amerikkalaisia yli kaiken
välillä tulee tunne että vois tappaa jonku, ihan huvikseen. suunnittelen sen jo valmiiksi miten ja kenet tapan, mutta jokin pieni järjen hiukkanen taistelee vastaan ja en sitä lopulta tee.
itsemurhankin meinasin tehdä, seisoskelin avolouhoksella isäni kanssa, melko lähellä reunaa ja tuli suunnaton halu hypätä alas, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt sitä.
moni kaverini on suunnitellut tai yrittänyt itsemurhaa
en liiku paljon öisin ulkona koska epäilen/pelkään että vinksahtaa päässä ja pahasti, vaikka toisaalta joskus se tuntuisi olevan helpotus
muiden silmissä olen ahkera ja luova työmies, jokaisen mielestä pomon suosikki, olen jopa yliystävällinen ja turhankin huolehtivainen muista, tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa enkä kestä sitä että olisin toimettomana
minulla on ärsyttävä tyyli muistaa kaikki mitä kaverini sanovat kännissä, muistan aivan ihmeellisiä asioita ja vaikka siitä olisi kulunut jo yli vuosikymmen ja se olisi aivan mitätön asia
olen alkoholin suurkuluttaja kyseisten asioiden takia