En ole montaa kertaa keskustellut kenenkään kanssa tunteistani, ajatuksistani tai huolistani vapaaehtoisesti. Pelkään kohdata ongelmani, koska niiden korjaaminen on niin vaivalloista, mahdollisesti raskasta ja vaikeaa. Mieluummin elän jossain älyttömässä helpossa harmaudessa, jossa kiellän itseni ja unohdun, kuin toimin aktiivisesti tavoitellen päämääriä ja olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. En haluaisi, mutta tämä on helpointa. Pitäisi hankkiutua terapiaan, mutta en saa aikaiseksi järjestää sitä itselleni. En nauti olostani. Itken jatkuvasti. Itsekurini on olematon.