En arvosta ihmisenä yhtäkään "ystävistäni". Kaikki ovat olleet ihan jees niin kauan kun he ovat olleet vain tuttavia, mutta "suhteemme" syventyessä he ovat alkaneet vuodattaa minulle milloin mistäkin. Haukkuvat minulle toisiaan, muita ihmisiä ja valittavat elämäänsä. Sillä he tietävät etten kerro eteenpäin.
Itse en voi heille kertoa mitään, sillä he kertovat kaiken poikeuksetta eteenpäin. On tietenkin imartelevaa, että minuun nojaudutaan ahdistuksen ja vitutuksen tultua, mutta sepä onkin ainoa syy olla kanssani. Joskus tekee mieli kertoa heille, kuinka vähän minua oikeasti heidän ongelmansa kiinnostaa, mutta olen liian hyväsydäminen ja laiska. Kuunteleminen on helpompaa kuin välienselvitteleminen. Onneksi tämän kevään jälkeen en ehkä tule näkemään heitä enää koskaan. Toivon ainakin niin.