Minulla on poikaystävä ja rakastan häntä, ystäviä, jotka ovat minulle rakkaita. kelvolliset vanhemmat, ihana koira, mukava veli jne.. kaikki hyvin, elämäni on todella rentoa, päivittäin käyn muutaman tunnin koulussa istumassa, kun muut istuvat siellä puolipäivää..
Valitan aika paljon, enkä jaksa tehdä mitään, jään kaikkeen helposti koukkuun.. en pidä elämästäni..
mietin kuolemaa melkein joka päivä, enkä tahdo ikinä lapsia, koska heistä tulee kuitenkin samanlaisia valittajia kuin minä olen. Tänään näin kahden pienen pojan sillalla katselevan veteen, tahdoin sanoa heille "hypätkää alas"...
Muistelen myös paljon menneitä asioita ja murehdin ajan kulumista.. olen varma, että ystävilläni lähtee toisinaan järki kanssani, koska kelailen samoja juttuja puheissani.. suunnittelen myös itsemurhaa, mutta olen kuitenkin niin pelkuri, etten sitä tekisi, toivoisin että joku vain ajaisi päälleni autolla minun sitä odottamatta tms..sitten vain olisin poissa..en ole masentunutkaan, sillä olen yleensä aina se joka jaksaa hymyillä ja piristää ihmisiä. Puhun myös aika usein ihmisten tappamisista, omasta kuolemastani, monet ystävät katsovatkin minua joskus oudosti tai paheksuen, erityisesti poikaystäväni tekee niin ja koittaa saada minut ajattelemaan toisin. Ymmärrän kyllä, hehän vain välittävät minusta. Jospa nyt vähän helpottaisi olo, kun sain kertoa elämästäni, jossa ei pitäisi olla valittamista..