Olen jotenkin pudonnut tästä maailmasta. Jopa leijun.
Olen kuitenkin onnellinen. En voi/saa valittaa mistään sillä minulle on suotu vain hyviä asioita tässä elämässä.
Silti surettaa välillä ja sitten inhottaa ja oksettaa maailman pahuus.
Inhoan valittajia. Vali vali joka asiasta, täytyy paeta aina paikalta, ei sellaista jaksa kuunnella. Helvetti, elämässä on tärkeämpiäkin asioita kun valittaa joka asiasta ja puuttua toisten elämään.
Haluaisin pystyä konkretisoimaan hetken, ja elää siinä (kirjaimellisesti) koko ajan. Ei huolta tulevasta, ei murheita menneistä. Olla vaan.
Olen polttanut salaa. Olen juonut salaa. Olen puhunut pahaa. Olen valehdellut. Olen ajatellut itsemurhaa. Olen kuvitellut olevani parempi ihminen kuin olen.
En ole ikinä ajatellut tappavani ketään, mikä tuntuu epänormaalilta näitä tunnustuksia lukiessa. Tunnustuksien luola ahdistaa minua, mutta luen niitä silti.
Ajattelen liian hyvää ihmisistä. Minua on tästä syystä varmaan käytetty hyväksi. Tiedostan nämä asiat, ja varmaan siitä syystä se ei minua haittaa. En kuitenkaan tiedä tarkalleen mitä olen.
Rakastan yli kaiken poikaystävääni. Rakastan myös perhettäni ja ystäviäni.