#19186 29.10.2004

Kuvittelin, että minulla on ystävä.

Tuntuu, että hän on tarkoituksella etäännyttänyt itsensä minusta kolmen-neljän kuukauden kuluessa. Totta on, että muuttuneen elämäntilanteeni vuoksi olen ollut töissä kiinni lähes kaksi kuukautta putkeen, lisäksi olen mennyt naimisiin.

Olen yrittänyt pitää usein yhteyttä häneen puhelimen välityksellä, mutta hänellä on kummasti aina kiirettä tai muuta menoa, jos soitan hänelle.

Se, että naiseni ja minä saamme lapsen, oli hänelle viimeinen pisara. Viimeksi hänet tavatessani hän ilmoitti tylysti, että olen tippunut hänen sosiaalisessa verkostostaan "tavallisten ihmisten" tasolle, enkä kuulemma kuulu enää ryhmään, josta hän käyttää sanaa "me". Meillä ei kuulemma ole enää mitään yhteistä. En kuulemma enää edes irkkaa tai käy "missään tapahtumissa", joten hän ei näe mitään syytä enää olla ystävällinen minua kohtaan. Sanoi myös, että ei tunne itseänsä "rennoksi" kanssani.

Uskon, että ero kihlatustaan oli hänelle liikaa, eikä hän kestä, että olen hyvää vauhtia muuttumassa perheenisäksi. Sanoi hän itsekin, että eron jälkeen hän on muuttunut
kyynisemmäksi, ja suhtautuu kaikkeen välinpitämättömästi - todennäköisesti tämäkin "kylmettyminen" oli jonkinlainen itsesuojelureaktio hänen kohdaltaan.

Mutta silti, ainoan todellisen ystävän menettäminen harmittaa. Toisaalta - hän on valinnut sen tien, että sulkee ulkomaailman ympäriltään ja kuvittelee olevansa onnellinen, jotta tuska ei tuntuisi. Haluaisin kyllä olla hänen kanssaan ystävä, mutta hän on sulkeutunut kuoreensa, eikä minulla ole voimia auttaa häntä tässä asiassa.