en voi sietää ihmisiä jotka ovat typeriä ja onnellisia. tunnustan myös vihaavani usein sosiaalisia ihmisiä ja ihmisiä jotka muistelevat ääneen teininä solmittuja ihmissuhteita ja panokokemuksiaan ja hauskoja muistoja yläasteelta.. itseäni nuo ajat kiusattiin koulussa niin että kaikki nuo asiat jäi kokematta.. silti uskon olevani paljon onnekkaampi kuin ne aikaisin sosiaalistumaan päässeet ihmiset joiden elämän täytti alkoholi ja paneminen ja muutenkin viikonloppu.. halveksin niitä kohtaloita mutta olenpa tuntenut sellaisia katkeruuksia että olen viillellyt itseäni ja halunnut tappaa itseni koska usein tuntui että minut on tapettu arassa iässä jolloin ihmisisten pitäisi saada rakentaa itseään. mieheni ei tajua tätä ollenkaan mutta hänellähän oli hauska nuoruus, kaverit ja ryyppäily. joskus vihaan häntä sen takia vaikka kyseessä on kuitenkin elämäni mies. vihaan pilalle mennyttä nuoruuttani senkin takia että olen huomannut olevani seksihullu jolla on mennyt liian monta hyvää naimavuotta ohi. tässä asiassa vihaan sitten sitä että tunnen olevani kuin linnamiehet joita panettaa koko ajan sen jälkeen kun ovat päässeet lusimasta joten haluan naida enemmän mitä mieheni viitsisi. vihaan sitä tunnetta kun pitäisi ottaa aikaa kiinni naimalla.
muutenkin tunnen itseni liian herkäksi ja vihaan oikeastaan melkein kaikkia ihmisiä muutenkin, usein haluaisin olla suorastaan väkivaltainen.
lisäksi vihaan kuunnella kun mieheni puhuu entisistään.. minulla on ollut vain paskoja muistoja joten ei kiinnosta kuunnella hänen juttujaan aiheesta. joskus toivon että joku tällainen entinen tulisi ja yrittäisi miestäni jolloin saisin oivan syyn hakata ja polttaa jonkun kusipään hengiltä.