Minulla ei ole yhtään kunnollista kaveria. Eikä mikään ihme, olen nimittäin todella vittumainen ihminen.
En osaa puhua mistään järkevästä. Päässäni pyörii paljon asioita, jotka tahtoisin sanoa ääneen, mutta tilaisuuden tullen menen täysin lukkoon. Usein suunnittelen keskusteluja, joita haluaisin käydä. Jopa kirjoitan niitä tietokoneella ja tulostelen paperille. Todellisuudessa kuitenkaan en pysty käymään kunnollisia keskusteluja kenenkään kanssa, toistelen vain kerta toisensa jälkeen samoja idioottimaisia juttujani.
Olen kateellinen "kavereilleni" ja tuttavilleni, kun heillä menee niin hyvin ja he osaavat pitävät hauskaa. Itse nysvään aina kotona ja irkkaan. Erityisen kateellinen olen eräälle ikäiselleni tytölle, joka on hauska, mukava ja josta kaikki pitävät. Hän on todella kiltti minulle, joten en pysty vihaamaan häntä vaikka haluaisin. Haluaisin olla kuin hän.
"Kaverini" saavat minut raivon partaalle. Suurimman osan ajasta en voi sietää heitä, olen heidän seurassaan ainoastaan siksi, ettei minulla ole muitakaan. He käyttävät puheessaan typeriä sanoja ja ilmaisuja, riehuvat koko ajan eivätkä ota mitään asioita tosissaan. Usein haaveilen tappavani heidät kaikki vain siksi, että he ovat niin ärsyttäviä.
Olen jatkuvasti ahdistunut ja valitan kaikesta. Minua ärsyttää kun muut ovat niin onnellisia. Itkeskelen vähän väliä ja muut pitävät minua taatusti täysin idioottina. Olen käynyt psykologilla jo muutaman vuoden, mutta en vieläkään pysty puhumaan hänelle kunnolla mistään. Tulen varmaankin olemaan koko loppu ikäni masentunut ja hyödytön ihminen.
Olen katkera ex-poikaystävälleni, joka jätti minut pari kuukautta sitten vajaan puolen vuoden seurustelun jälkeen. Hän oli ensimmäinen kunnollinen seurustelukumppanini. Olin todella masentunut niihin aikoihin, kun hän sanoi haluavansa erota, ja vihaan häntä sen vuoksi että hän jätti minut yksin kaiken sen paskan keskelle. Tein hänen kanssaan monia juttuja, jotka nyt kaduttavat. Onneksi ei harrastettu seksiä, harmittaisi vielä enemmän. Kuitenkin itken vieläkin hänen vuoksensa, kun on niin helvetin ikävä.