Elämäni tuntuu tyhjältä. Se jatkaa aina vain samaa rataa päivästä toiseen. Istun vain kotona ja teen samat askareet joka päivä. Minulla ei ole ketään ihmistä jolle voisin puhua kaikista asioistani, peloistani, murheistani ynnä muista. Minulla on ystäviä, mutta tuntuu, että olen heille yhdentekevä. Tuntuu, että ketään ei liikuttaisi, jos minua ei olisi. Internetissä tuttujen ihmisten kanssa keskustellessa minä aloitan aina keskustelun. Ketään ei koskaan kiinnosta mitä minulle kuuluu, tai mitä olen tänään tehnyt. Kukaan ei koskaan pyydä minua kanssaan mihinkään harrastamaan vaikkapa jalkapalloa. Koulussa, kaveriporukassa yritän keksiä hauskoja letkautuksia huvittaakseni kavereitani. Nämä kaverit eivät vain tunnu oikeilta kavereilta. Koulussa esitän viisasta ja itsevarmaa. Hiukan suulastakin. Mutta tuo on vain valepuku oikean minäni päällä. Ikäänkuin rooli johon samaistun. Äsh. Vaikea selittää.
Olen ihastunut erääseen tyttöön, mutta pelkään, että hän ei tunne samoin minua kohtaan. Nössö kun olen en uskalla hänelle mitään asiasta puhua. Kovasti haluaisin tuon tytön itselleni. Voisin viettää aikaa hänen kanssaan, kuljeskella kahdestaan. Vain olla. Aamulla olisi mukava herätä tämän tytön vierestä ja jäädä siihen miettimään asioita oman rakkaansa kanssa. En vain pysty kertomaan tälle tytölle tunteistani ujouteni takia. Pelkään, että tyttö nauraa minulle, tai ei tunne samoin. Muutaman kerran olen mennyt tämän tytön takia bileisiinkin, vaikka en näissä "tapahtumissa" ollenkaan viihdy.. En vain pysty rentoutumaan ja juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa luontevasti. Loppujen lopuksi olen päätynyt näihin bileisiin istumaan sohvalle ja katsomaan telkkaria.
Tunnen itseni riittämättömäksi. En ole tyytyväinen ruumiinrakenteeseeni ja toivoisin saavani jonkun muun ruumiin. Minulla ei ole sikspäkkiä tai mitään noita muita "uljaita" miehen merkkejä. Lisäksi olen huomattavasti pienikokoisempi ikäisiini nähden. Lisäksi tunnen, että kaikki muut ikäiseni onnistuvat asioissa, etenkin naisasioissa, paremmin.
Ehkä tarvitsisin vain jonkun luotettavan ystävän, jolle kertoa asioista. Joka piristäisi minua kun masentaa. Elämässäni on kyllä mukaviakin hetkiä. Esimerkiksi harrastuksien merkeissä. Mutta moisen eteen joudun tekemään töitä, ja silti kaverini keiden kanssa harrastan eivät tunnu välittävän minusta. En tiedä.
Pelkään että joku tunnistaa minut. Ehkäpä sitten olisi paremmin. Kiitoksia niille, jotka näinkin pitkälle jaksoivat lukea. Palautettakin saa antaa. Kenties neuvoja, tai rohkaisuja kuinka toimia?
Nuorimies