Olen kohta 25-vuotias mies. Olin lukioaikoina, kirjoituksiin valmistautuessani kesälukion ruotsinkurssilla. Siellä oli eräs hyvin kaunis tyttö, johon tunsia vetoa ja jonka kanssa puhuimme. Viimeisellä kurssikerralla satoi vettä, olimme sattumalta kahden ensimmäiset luokassa ja kummatkin likomärkiä. Hänen kauniit rintansa näkyivät selvästi valkoisen, kastuneen paidan läpi.
Olin suunnittelut pyytäväni häntä ulos tai jotakin vastaavaa useita viikkoja. Viime hetkellä jänistin. Opettaja ja muita oppilaita alkoi saapua. En nähnyt häntä enää koskaan. Asia on jäänyt vaivaamaan minua, vaikka olen nykyään suhteessa. Se on jotain, joka nousee aina mieleen kun olen masentunut. Enkä edes muista hänen nimeään. Jostain syystä ajattelen, että jos olisin pyytänyt häntä lähtemään kanssani jonnekin - ja hän olisi suostunut - olisi elämäni kulkenut siitä kesästä eteenpäin aivan erilaisella, paremmalla tavalla ja olisin nyt paljon onnellisempi.
Hölmöintä tässä on, että pääsyy jänistämiseen oli se, että minulla oli typerä nettisuhde englantilaiseen tyttöön samaan aikaan. En koskaan edes tavannut tätä tyttöä ja näin vain yhden kuvan.
Yliopiston alkuaikoina kävi samoin. Olin varattu, mutta en kertonut sitä heti kaikille. Eräs punatukkainen nainen kiinnostui minusta jostain kumman syystä. Hän otti tavaksi jopa hyväillä päätäni. Kun lopulta kerroin olevani varattu, hän oli kovin pettynyt. Silti mietin, mitä olisi tapahtunut jos olisin ollut tuolloin vapaa. Pettämään en olisi koskaan kuitenkaan ryhtynyt.
Mitä muuta elämä lopulta on kuin katumusta kaikesta, minkä on jättänyt tekemättä?
M24