TunnustustenLuola.fi

Minulla on ollut kaksi vakipanoa avioliittoni aikana. Seksi on kyllä sujunut, mutta jostain syystä en vain ole saanut sellaista tyydytystä kuin ensiksi luulin. Liekö sitten syynä tämä alitajuntaan iskostettu luterilainen arvomaailma, vai se että olen koukussa pelkästään metsästämiseen.

m30

Valmistun pian datanomiksi. Ehkä.

Kuuntelin tänä aamuna heti herättyäni kolme tuntia trancea.

Olen kandina isossa yliopistollisessa sairaalassa, ja pääni on sekoittanut hoitajien ohuet työasut, joiden läi piirtyy selvästi alusvaatteet (osastolla hoidetaan sellaisia potilaita, joiden takia huoneiden lämpötilaa joudutaan pitämään tavallista korkeampana. Erikoisen hauskaa on istua kahviossa, johon asettaudun niin, että kahvijonossa seisovat ovat minuun nähden isojen ikkunoiden luona. Aah niitä Sloggien ja tangojen ääriviivoja! Olenko pervo? Joskus tuntuu siltä että nuoremmat hoitajat kiusaavat minua tahallaan. Kuvittelenko?

Ostin World of Warcraftin viime viikolla. Eipä ole paljoa tullut muuta tehtyä, mutta hauskaa on ollut senkin (eli normaalin elämän) edestä! Lohtuni tähän on, että kaverini ovat samassa jamassa:)

Olen 23-vuotias ja enkä ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa vakavassa ihmissuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen jokseenkin tottunut siihen, mutta se kolkuttaa takaraivossa aina silloin tällöin.

Ongelmani on lähinnä se etten halua tutustua ihmisiin kapakoissa, tai etsi mitään yhden yön juttuja, joita niistä lähinnä löytää. Haluaisin tutustua ihmisiin rauhallisessa ympäristössä ilman kaiken yli huutavaa meteliä ja järjetöntä humalaa. Ongelmaa ei paranna se että kaveripiirini on laaja, mutta pysynyt tismalleen samana viimeisen muutaman vuoden ja kaikissa sellaisissa tilanteissa, joita pitäisin mukavina toisiin ihmisiin tutustumisen kannalta, on aina samat vanhat naamat.

En ole montaa kertaa keskustellut kenenkään kanssa tunteistani, ajatuksistani tai huolistani vapaaehtoisesti. Pelkään kohdata ongelmani, koska niiden korjaaminen on niin vaivalloista, mahdollisesti raskasta ja vaikeaa. Mieluummin elän jossain älyttömässä helpossa harmaudessa, jossa kiellän itseni ja unohdun, kuin toimin aktiivisesti tavoitellen päämääriä ja olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. En haluaisi, mutta tämä on helpointa. Pitäisi hankkiutua terapiaan, mutta en saa aikaiseksi järjestää sitä itselleni. En nauti olostani. Itken jatkuvasti. Itsekurini on olematon.

Oli armeijassa niinisalossa ja meillä oli aukin kurssijuhla. Viina ja laulu maistui. Paluumatkalla oksensin linjaautoon ja koko yön patterissa. Ammulla oli 10.00 veteraanilounas itsenäisuus päivän muistoksi. Oksensin viälä muodossa niin että veteraaanit näkivät sen jonka jälkeen hiippailin salaa kasarmille.

Vihaan sitä hesburgerin mainosten naisen nitisevää ääntä "välissä mehevää pihviä" ARGH!

Junissa, joissa on sellaiset siniset kumiset penkit on niin ihanaa painaa perseenjälkensä kohokuvaksi penkkiin muistuttamaan käynnistäni. En pääse tavastani eroon, vaikka joskus minusta tuntuu siltä, että mummot tuijottavat tuomitsevasti.

Elän kutakuinkin jatkuvassa apatiassa. Koulussa kayn pääasiassa, koska siten pääsen siitäkin eroon jonain päivänä. Yritän välillä nostaa itseäni tästä apatiasta pelaamalla ja katsomalla animea. Anime yleensä piristääkin, mutta koska olen iän karttumisen mukaan tullut yhä huonommaksi pelaajaksi, olen yleensä pelaamisen jälkeen vain entistä ärsyyntyneempi.

Nuorena olin avoin ja sosiaalinen ihminen. Halusin olla kaveri kaikkien kanssa ja muut käyttivätkin sinisilmäisyyttäni häikäilemättä hyväkseen. Nykyään olen kyllästynyt ihmisiin. En jaksa useimmiten edes vaivautua yrittämään mitään sosiaalista kontaktia ellei joku muu tee aloitetta. Jos olen ihmisseurassa tunnen itseni lähes poikkeuksetta täydeksi ulkopuoliseksi. Suljenkin lähes aina kotini ulkopuolella ulkomaailman pois, soittamalla heviä kovaa kannettavalla cd-soittimellani.

Olen rakastanut toista ihmistä vain kaksi kertaa elämässäni. Tarkemmin ajateltuna en ole varma voiko sitä kutsua rakkaudeksi. Näin jölkeenpäin ajateltuna se muistutti enemmänkin jonkinlaista himoa. Näistä henkilöistä molemmat torjuivat minut, mutta toisen kanssa olen vielä ihan hyvissä väleissä. Olen myös miettinyt mitä on se "todellinen" rakkaus tai ystävyys, josta välillä kuulee puhuttavan. Olen oikeastaan lähes kaikissa ystävyyssuhteissani joutunut itse aina pitämään ystävyyttä kasassa ottamalla yhteyttä jne. Nyt lähes kaikki ystävyyssuhteeni ovatkin kariutuneet kun siirryin pari vuotta sitten lukioon.

Olin aina poikkeuksellisen herkkä mieheksi. Lapsena itkin milloin mistäkin ja myös kavereille sattuneet pahat tapahtumat saattoivat saada minut valtavan tunnekuohun valtaan. Nykyään en ole itkenyt julkisesti vuosikausiin, mutta välillä aamuyöllä herään ja tajuan oman tarpeettomuuteni ja alan itkeä jos muita ei ole paikalla. Aloin melkein itkeä myös tätä kirjoittaessani.

En pysty muistamaan juuri mitään lapsuudestani sekä nuoruudestani. Eipä siinä toisaalta niiden harvojen jäljellä olevien muistikuvien perusteella olisi paljoa muisteltavaa. Persiistä melkein koko lapsuus. Haluaisin myös polttaa kaikki valokuvat lapsuudestani.

Tulipas tästä ärsyttävän pitkä tunnustus, mutta ehkä tämä tästä hieman helpottaa...
M17

Olen 20-vuotias nainen, mutta tuntuu että jostain kohtaa ole n traumatisoitunut: kusen melko usein housuuni, en vain voi sille mitään. Poikaystäväni luuli minun olevan todella märkä, todellisuudessa olin kussut juuri vessan lattialle. Lisäksi syön omaa räkääni ja korvavaikkuani. MInusta se ei ole mitenkään ällöttävää. En ole kertonut näistä ongelmistani kellekään.

Harastan airsoftia. Päässäni ei pyöri mikään muu kuin airsoft. Kuulapyssyt ovat minulle prioriteetti numero yksi.

Olin juuri saanut kortin ja lähdin onnellsena ajelemaan isäni autolla. Päätin mataklla poiketa supermarkettiin, josko tutut näkisivät, että mullakin on viimein kortti! Yritin parkkeerata kahden auton väliin kun vahigossa kolhaisin toista kulmaan. Panikoiduin ja luulin vaihtaneeni peruutusvaihteelle, mutta kun kaasutin, autoni siirsi lommoutuneen auton pois ruudusta. Aikani sählättyäni sain viimein peruutettua, mutta ajoinkin pois pihalta toiselle kaupalle. Hävetti niin helvetisti. Onneksi kukaan ei nähnyt. Vilkuilin silti koko ajan taakseni. Isälle sanoin että _meinasin_ ajaa kylkeen, mutten ajanutkaan. Isä luulee edelleenkin itse tehneensä lommon Fordin kulmaan.

Keksin xD-hymiön. Tai ainakaan en ollut sitä missään nähnyt, kun aloitin käyttämisen. Ahistaa, anteeksi maailma!

Olen ihastunut hyvän ystäväni poikaystävään. Näen tätä herraa melko usein, mutta silloin kaverini on yleensä paikalla. Mutta silti, niin tekisi mieli iskeä kiinni aina kun nään sen. Mutta kun ei kehtaa.

Ja napostelen jatkuvasti kauppojen irtokarkkihyllyistä. Joskus käyn vain tyydyttämässä makeanhimoni ja poistun sitten ostamatta mitään.

Olen ristiriitainen ihminen. Toisaalta olen hyvin ihmisrakas ja positiivinen, toisaalta välillä on kausia kun toivon voivani räjäyttää koko ihmiskunnan planeetalta. Kummallista.

Mä oon niin perkeleen saatanan surullinen. Mulla ei ole yhtäkään ystävää. Mä vaan pyärin joittenki saatanan homojen kans jokaanen koulupäivä. En muista koska olisin viimeksi olut jonkun kaverin tyänä. Eihän mulla sellasia oo. Okei on jotaki saatanan homohinttaria. Muttei yhtäkään sellaista ystävää, jolle voisin kertoa kaiken. Kuten esimerkiksi tämän tunnustuksen. Mä olen aivan yksin. Oon vaan päivät pitkät koneella, enkä jaksa edes läksyjä tehdä, mutta keskiarvo on siinä 8,5. Mä suurinpiirtein itken aina itseni uneen, koska mulla ei ole ystäviä. Ei ainuttakaan. Mä kelpaan kiusaamisen ja haukkumisen kohteeksi, mutta kukaan ei halua olla mun ystävä. Perkele. Huomenna on kokeet. Aijon luntata, vaikka todennäköisesti saisin ysin ilmankin, mutta omapa on elämäni, ja lunttaan miten tahdon.

Minä en ryyppää, enkä polta, mutta välillä mieli tekisi vaan juoda kaikki murheet pois. Mutta paskana krapula-aamuna ne todennäköisesti kasvaisivat vain entisestään. Kaikki homohinttari"kaverit" ryyppää.

Hiljennyin hetkeksi ajattelemaan mitä vittua kirjoitinkaan, ja kyyneleet vain valuvat silmistä, kun tajusin, että itsestäni minä tässä runoja rustaan. VITTU!. MÄ EN OO OLLU VARMAAN VUATEEN EDES YHDEN AINOAN TYYPIN LUONA, EDES VAAN KÄYMÄSSÄ SANOMASSA HEI!

Anteeksi kirosanat välissä. Pakko sitä on jotenkin purkaa.

Olen aivan koukussa sontalaatikon sivuihin, nautin siitä kun työkaverit heittävät laattaa vieressä kun joku video pyörii!

Raivostuin pojalleni aivan turhasta asiasta ja huusin naama sinipunaisena. Nyt on paha mieli ja kaduttaa.

Pienempänä teimme naapurinpojan kanssa "räjähteitä" ja pasauttelimme niitä sitten...
Kerran sen kaverin hiha tai hanska syttyi tuleen kun leikimme bensalla, en sanonut silloin
kummempia, mutta myöhemmin nauroin itsekseni pitkään! Leikimme myös läheisellä kaivinkoneen
luona ja joku ukko tuli meille huutamaan, saimme tästä hyvät naurut!
Nykyään olen itse jo täysi-ikäinen, mutta tämä kaverini on vielä 17v. Vittuilen hänelle tästä usein
kuten myös muille alaikäisille meidän luokalla! Tästä "kaverista" on tullut nykyään täysi mulkku jolle
ei kelpaa kun yksi auto, jota en kehtaa sanoa tässä, ettei minua tunnistettaisi! Hän on myös joku ihme
pääjehu eräässä tiedostojen jakamisohjelmassa ja olevinaan on joku tietokone nero! Käyn aina siellä
vittuilemassa hänelle eri nickeillä, ettei se huomaisi!

M18