En ole kai kovin kaunis, mutta vedän paljon miehiä puoleeni. Jotkut pitävät minua ylimielisenä. Ennen olinkin sitä, mutta en enää. Olen keskivertoa älykkäämpi ja minua kadehditaan koulussa. Toisinaan tunnen lähenteleväni Nietzchen yli-ihmisyyttä, vaikka en olekaan sotahullu. Tunnen kuitenkin olevani kaikin tavoin parempi kuin muut ja ihmettelen, miksi tuntuu, että kaikki ajattelevat samoin. Mielestäni yli-ihmisiä on vain pienehkö joukko maailmassa, ja ne jotka niitä ovat, ovat sivistyneitä, empaattisia, realistisia, taiteellisia ja herkkiä. Tunnemme voimakkaammin kuin muut, varsinkin empatiaa ja rakkautta ja liikutumme kaikesta kauniista. Emme kadu mitään, ja koemme syyllisyyttä aika harvoista valituista asioista. En koe syyllisyyttä poikaystäväni pettämisestäkään. Olemme älykkäitä ja hankimme tietoa kaikilta tieteen- ja taiteenaloilta koska janoamme tietoa. Pidämme itseämme marttyyreina, jotka olisivat valmiit kuolemaan muiden puolesta, mikä eroaa jo aika lailla nietxcheläisestä käsityksestä.
Olen taitava kaikessa ja toisinaan mietin, kuinka väärässä olen. Olen mielestäni erikoinen, harvinainen ja omalaatuinen, toisinaan pelottavankin poikkeava, mutta useimmiten koen itseni suunnannäyttäjäksi. Olisin hyvä kultinjohtaja jos uskoisin kultteihin. Mutta en arvosta jonkin mestarin seuraajia, vaan mestareita itsejään. Usein tunnen, että minulla on suuri tehtävä tässä maailmassa, ja se on välittää sanomaa heikoille, jotta he vahvistuisivat.
Olen yliempaattinen ja älykäs. Toisinaan rakastan itseäni ja ihailen itseäni enemmän kuin ketään, lukuunottamatta suurimpia sankareitani. Toisinaan vain ihmettelen, miten sisäisesti näin kauniita ihmisiä voikaan olla olemassa ja suren sit, että kaikki eivät ole niinkuin minä. En onneksi ajattele kaikista näin, sillä arvostan ja ihailen myös monia. Olen silti itserakas, vaikka en olekaan ulkoisesti kaunis.