Liiottelin armeijan palvelukseenastumisen terveystarkastuksessa terveydentilani, että pääsisin B-mieheksi, vaikka todellisuudessa olin paremmassa kunnossa kuin moni A-mies. Sykkiminen ei vaan kiinnostanut paskaakaan, osasin olla vakuuttava ja tiesin ettei vaivaani voida silloisilla resursseilla tutkia kunnolla. Näyttelin olevani innostunut armeijasta ja näyttelin hieman pettynyttä kun palvelusluokkani muuttui, vaikka todellisuudessa hypin riemusta.
Vanhempani toivoivat minusta ali- tai reserviupseeria, valehtelin heille etten pääse AUKiin saati RUKiin, koska olen B-mies. Todellisuudessa olisin päässyt molempiin, jos olisin vain halunnut. Kantahenkilökunta jopa yritti suostutella minua johtajakoulutukseen, koska olin hyvä ampuja ja joukkuetoverini arvioi minut luotettavaksi henkilöksi ja hyväksi johtajaksi. Enpä lähtenyt, päätin jo ensimmäisenä päivänä, etten 180vrk on ehdoton maksimi, jonka vietän intissä. Olisin mennyt sivariin, jos sieltä olisi päässyt nopeammin pois.
Alokasleirillä väsytti ja vitutti niin paljon, että teeskentelin lämpöhalvausta kesken taisteluharjoituksen. Lääkintämiehet eivät epäilleet mitään ja pääsin nukkumaan sisätiloihin koko päiväksi ja sain vielä seuraavalle päivällä vapautuksen koulutuksesta.
Kaiken kaikkiaan en tehnyt intissä mitään hyödyllistä. Lusmuilin kaikesta parhaani mukaan, edes toimipaikallani en tehnyt lähes koskaan yhtään mitään. En kadu teoistani yhtäkään, olen palkka-armeijan kannalla ja koen että jos minut pakotetaan väkisin SA-INTin kaltaiseen laitokseen, he eivät ole ansainneet minulta edellä mainittua parempaa suoritusta. Ei ainakaan niillä palkoilla.