#23935 26.2.2005 Nainen 17v

Olen nuori ylipainoinen nainen. En voisi kuvitellakaan kaveeraavani toisen ylipainoisen kanssa: pidän kaikkia lihavia ihmisiä laiskoina, itsekurittomina nahjuksina enkä pysty arvostamaan ketään sellaista. Luultavastit projisoin omat epävarmuuteni muihin: en siedä muissa mitään sellaisia piirteitä, joita en siedä itsessänikään. Sitä paitsi koen nättien ihmisten seuran jotenkin tasokkaammaksi, ainakin viihteellä on hauskempaa ja nätit ihmiset ovat yleisesti vähemmän katkeria.

N17

#23934 26.2.2005

olen nainen, aika nuorikin
-mutta naiset kiihottavat minua enemmän kuin miehen, vaikka olen ihastunut miehiin
-olen masturboinut vanhempieni nenän edessä viltin alla
-olen saanut suurta kiihotusta ajatellessani, kuinka nuolisin pikkuveljeni munia ja hän nuolisi sitten minua kauan yleensä pidän häntä kumminkin ällöttävänä

#23933 26.2.2005

Tässä tulee pieniä tunnustuksia musta:

*Mä olen pettänyt poikaystävääni monesti. En edes kadu, vaikka rakastan sitä miestä todella paljon

*Olen todella laiska käymään koulussa.Kyllä puhtia riittäisi vaikka mihin mielekkääseen, kuten baariin menemiseen yms.

*Mua ei ois voinut vähempää liikuttaa tsunami, no enpä ainakaan ole ainut.Annoin sinne silti rahaa, aika kieroutunutta

*Olen kaunis, mutta silti kokoajan mietin olevani ruma tai huonompi kuin muut tytöt

*Olen varastanut

*Harrastin seksiä ensimmäisen kerran kun olin 17v (mistä olenkaan jäänyt paitsi!)

*Minulla on todella huono itsetunto

*Olen aikamoinen pelkuri

*Musta tuntuu, ettei mulla ole itsetuntoa..en kadu oikeastaan paljoa mitään

*Olen valehdellut mitä ihmeellisimmistä asioista.Sairastuin todella pahaan masennukseen, meinasin joutua laitokseen hiukan paranemaan..en suostunut menemään.Olen edelleen sairas, mutten valehtele

*Mulla on oikeastaan asiat todella hyvin, mutta silti valitan kokoajan jostain ihan turhasta

*pelkään, että joku tunnistaa minut täältä

*olin ruma yläasteella, se oli kamalaa.Mulla oli kamalat hiukset silloin

kiitoksia, ei kylläkään helpottanut

*nainen 19v

#23932 26.2.2005

joskus öisin herään siihen että runkkaan itseäni. tietenkin vedän shown loppuun asti.

En halua harrastaa enää mieheni kanssa peppu seksiä koska aina paskalla käydessäni se on tuskaa ja sieltä tulee verta koska perseeni on "revennyt".

(nainen 17)

#23929 26.2.2005 Nainen 17v

- Haluan sinut omakseni, toivon sitä yli kaiken!
- Tunnustan tänne liian usein ja siksi joitakin tunnustuksiani ei julkaista. Tämä vituttaa, koska omat tunnustukseni ovat varmasti paljon parempaa tasoa kuin suurin osa tästä paskanjauhannasta.
N17

#23928 26.2.2005

Tänään taas olin baarissa ja kaikki meni päin helvettiä!
En tajua miten kokoajan kaikki voi mennä päin persettä!
Tälläkin hetkellä olen kännissä. En edes tiedä miksi kirjoitan tänne... kai tästä on jotain apua... Tappaisin itseni, mutta se on niin raukkamaista menoa että menisi hermot! En tiedä mitä keksisin. Kaikki mitä suunnittelen menee päin helvettiä! Tänäänkin ajattelin että nyt on hyvä fiilis ja kaikkea sinnepäin, mutta sitten joku urpo tulee ja pilaa koko illan sillä että on niin mulkku ja rupee aukoo turpaansa ja tempasin sitä turpaan ja lensin ulos baarista.
Muijakin jätti pari viikkoa sitten... Olen niin hajoomis pisteessä! oikeasti en tiedä mitä teen... Tännekin kirjottaa kaiken maailman urvelot (minä mukaalukien) vituttaa tälläinen NoLife meno. Haluaisin jotain mukavaa elämääni, mutta eipä siitä mitään tule. Kaikki levii käsiin mitä yritän...

#23927 26.2.2005

olen xl neito ja haluaisin munaa. koska en ole saanut ikinä, vaikka olen 25 v.

#23926 26.2.2005

Haluaisin että rakkaani olisi vieressäni juuri nyt mutta nykyään me vietetään nämä illat erillään. itkettää ja sydän särkyy kun ajattelee alkuaikoja. ei meillä ole enää yhteistä elämää tai haluja. menen sohvalle nukkumaan yksin.

#23923 26.2.2005

Poikaystäväni huorittelee minua aina suuttuessaan, vaikka olemme tehneet sopimuksen, että sitä sanaa hän ei käytä minua kohtaan. Se todella loukkaa. Äsken pyysin häntä laittamaan tv:n ääntä hiljemmalle, niin vastaukseksi tuli: "Turpa kii, saatanan huora!" Tällä hetkellä voisin tappaa hänet. Enkä katuisi (vaikka pyysikin anteeksi).

#23922 26.2.2005 Mies 18v

meillä on koulussa halvat huvit. Ja samalla myös äärettömän hauskat huvit. Menemme koneilla kissin/mixin/mihin tahansa muuhun chattiin naisia esittäen. Sitten esitämme mukamas kiinnostuneita ja sovimme tapaamisen jonkun pilluhaukan kanssa jonnekin huitsin nevadaan ja nauramme perään räkäisesti.

M18

#23921 25.2.2005

Nautin katastrofeista. Tälläkin hetkellä odotan, että lintuinfluessa alkaisi tarttua ihmisestä toiseen ja kymmeniä miljoonia ihmisiä kuolisi. Hyväksyn senkin, että oma henki saattaisi lähteä, kunhan vain saisin nähdä epidemian huipentuvan siihen, että televisiossa näytetään vuorokaudet ympäri suojautumisohjeita ja armeijan avaruuspukuiset miehet ylläpitävät kaduilla ulkonaliikkumiskieltoa...

#23920 25.2.2005

Aina kun ihastun johonkin yritän kaikin keinoin saada hänet itselleni, sitten kun saan, kiinnostus lopahtaa täysin. En tiedä miksi. Sitten vituttaa kun pitäis jättää toinen.

#23919 25.2.2005

Sain äsken massiivisen raivokohtauksen, koska epäonnistuin nettilomakkeen täyttämisessä, enkä siksi päässyt haluamilleni sivuille. Hetken olin niin vihainen, että itketti ja teki mieli tökkiä itseäni puukolla. Tyydyin hakkaamaan sääriäni nyrkeillä. Nyt olen rauhoittunut vähän, koska juon vodkaa. Mutta vieläkin v*tuttaa. Eikä kyseessä ollut edes pornosaitti.

#23918 25.2.2005

Jostakin syystä kun pääsen kännin tiettyyn vaiheeseen, syljeneritykseni kasvaa monta potenssia. Kuolaa tulee enemmän kuin mitä kerkeäisi nielemään, ja olo on muutenkin hirveä.
Olinpa sitten eräällä keikalla, ja meininki oli sen verran hyvä, etten viitsinyt kuolaamisestani ja pahasta olosta huolimatta mennä kotiin, ja silmiini osui tyhjä tuoppi. Uskomattoman nopeasti kaljatuoppi oli jo puolillaan kuolaa, eikä kukaan uskonut että se ei ole juomani. Vaivihkaa jätin sen sitten vahvistinkaapin päälle. Te arvaatte jo loput.
Että te jotka luulitte Hevimestassa hörppäävänne munatotia, niin ei mulla mitään kuppaa kummempaa ole.

#23917 25.2.2005

En ole vielä oikein edes älynnyt suuttua vaikka remonttimies hajotti suurinpiirtein puolet irtaimistostani ihan vaan siinä rempan tiimellyksessä. Se oli jotain aivan uskomatonta...

#23916 25.2.2005

Kuulin biisin "Lumi teki enkelin eteiseen" ensimmäisen kerran Antti Tuiskun esittäessä sen Idols-finaaleissa. Biisi on osoittautunut loistavaksi, en vain ole ylpeä tuosta "ensimmäisestä kosketuksesta" siihen.

#23915 25.2.2005

tänään melkein harrastin seksiä pomoni kanssa. olisimme molemmat halunneet ja aioimmekin ryhtyä siihen, mutta joku tuli koputtamaan toimistoni ovea kriittisellä hetkellä. olen nuori mies ja pomoni naimisissa oleva 45v hemmetin kaunis nainen.

#23914 25.2.2005

En tiedä mitä elämältä haluan, päivät tuntuvat samanlaisilta.

Pidän nykyisestä harjoittelu -paikastani ja varmasti pääsen sinne töihin ajan kuluessa. Olen töissä tietokonehuollossa.

Päiväni menevätkin pelkästään tietokoneella istuessa. Minulla ei ole hyviä kavereita, joitain jotka asuvat muissa kaupungeissa, ja heitä näkee harvoin.

Yhden kaverin kanssa käyn viikonloppuisin baarissa mutta tämä tyyppi on aika huonoa seuraa. Yleensä käyn baareissa katsomassa jotain bändiä ja juomassa itseni humalaan, sitten kotiin morkkis päällä, lohdutan itseni sillä että oli hyvä bändi.

Minun on vaikea tutustua keneenkään, en osaa aloittaa keskustelua varsinkaan naisihmisten kanssa. Olen kyllä yrittänyt aloittaa jotain, mutta tuloksetta en jaksa enää. Olen yksinäinen.

Pitäisi urheilla, en jaksa.
Pitäisi aloittaa harrastus tietokoneen ohella, mikään ei kiinnosta.

Olen masentunut töitten ulkopuolella, mutta sitä ei ulkoapäin huomaa.

Olisi taas perjantai ja uskomaton vi*utus, noh onneksi on alkoholia. huoh.

#23913 25.2.2005

Ehkä tämä selkeyttää päätäni.

Voin pahoin tälläkin hetkellä. Siis fyysisesti. Pelkään, että minut tunnistetaan tästä.

Olen nuori tyttö. Ja pelkään poikaystäväni ajavan minut anoreksian partaalle. Tai ei se ole hänen vikansa. Minä vain luulen, etten kelpaa hänelle. Nautin näläntunteesta, mutta samalla tunnen syyllisyyttä etten syö, sillä minulla on epäilty mm. diabetesta. En anna poikaystäväni myös koskea itseeni, koska olen karvainen ja se ällöttää itseänikin. Olen tyhmä, tiedän. Yleensä minulla on hyvä itsetunto ja en välitä ihmisten puheista, mutta jotenkin haluan vain miellyttää poikaystävääni liikaa. Ennen en välittänyt mitä mieltä muut olivat minusta. Nyt pukeutuessanikin mietin mitä mieltä poikaystäväni olisi siitä, koska hän on monta kertaa arvostellut omaperäistä pukeutumistyyliäni. En kuitekaan haluaisi menettää häntä. *pudistelee päätään*

Saa antaa palautetta. Vähän järkeä tähän pieneen päähän.

*kiitos*

#23912 25.2.2005

Minusta Shrek kakkosen hyvä haltiatar on seksikäs..
Ihanko terve?