TunnustustenLuola.fi

Minulla oli loppuvuodesta 2005 hieman säätöä siskoni miehen pikkuveljen kanssa. Harrastimme jopa kerran seksiä. Hän on minua 4v nuorempi (hän oli tuolloin 15v). Ei tämä mitään kamalaa ole. Melkein lain puitteissa koko homma, ellei tuota yhtä seksikertaa lasketa.

Siskoni ja hänen miehensä sai tietää hommasta, eikä tietenkään hyväksynyt. Onhan se tietenkin hieman outoa.
Katkaisin tämän suhteenalun jossain vaiheessa juurikin tästä syystä.
Poika oli murtunut, kun kerroin asiasta. Hän tunsi enemmän minua kohtaan, kuin minä häntä. Vannoi rakkauttaan ja uhkaili itsemurhalla, jos hänet jätän.
Mukava poika muuten, ei siinä mitään. Ärsyttäviä piirteitä kyllä, mutta eikö niitä ole jokaisella?

2007 kesällä aloin taas säätämään hänen kanssaan. Olin töissä ja hän asui työpaikkaani lähempänä, muutettuaan omilleen. Olin siis melkein koko työsuhteeni ajan hänen luonaan. Viikonloputkin vietettiin yhdessä.
Nukuimme vierekkäin, minä hänen kainalossaan. Ja taisimme muutaman pusunkin vaihtaa.
Hänen vanhempansa ja siskoni miehensä kanssa sai jälleen kerran tietää pienestä suhteenalustamme ja minä aloin ottamaan takapakkia. Osasyynä oli myös nämä ärsyttävät piirteet.
Ja taas kerran hän vannoi rakkauttaan. Sanoi jopa ettei ole seurustellut sen jälkeen ku minä hänet jätin. Haluaisi lapsia kanssani. Mennä naimisiin.

Muutin melkein vuodeksi ~200km päähän. Ja kun muutin takaisin aloimme taas viettämään aikaa ihan ystävämielessä.
Erään kerran baarissa tämän vuoden alussa (hän oli täyttänyt juuri 18v) hän vannoi rakkautta minua kohtaan ja sanoi, että elää mieluummin poikamiehenä loppuelämänsä, ellei minua saa.
Oikein sydämeen sattui, kun poika oli vedet silmissä kun torjuin hänet jälleen kerran. Olin juuri viikkoa aikaisemmin tavannut aivan ihanan miehen, jonka kanssa edelleen olemme yhdessä.

Tässä siis pohjustus "tunnustukselleni".
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hän soitti minulle, mutta en vastannut hänelle, koska tiesin hänen olevan humalassa ja hän olisi "hienovaraisesti" vihjannut että rakastaa minua ja haluaa tulevaisuuden kanssani.

Tämä on ehkä se ärsyttävin piirre hänessä. Hän ei osaa irroittaa (myönnän kyllä, että olen osasyyllinen tähän).

Sunnuntaina, 29.6. (puhelun jälkeinen päivä), näin hänet pitkästä aikaa. Hän nukkui siskoni ja hänen miehensä sohvalla. Oli veljekset olleet hieman ottamassa miestä väkevämpää.
Touhuilin siskon lasten ja lasten kavereiden kanssa kovin äänekkäästi, vain sen takia että hän olisi herännyt.

En ymmärrä mikä minua vaivaa. Kaipaanko vain niin kamalasti niitä kehuja ja rakkaudenosoituksia? Ja tiedän saavani niitä tältä pojalta vain jos vähän vietän hänen kanssaan aikaa. Ja kuitenkin samalla minua ärsyttää sellainen. Varsinkin kun se tulee häneltä.

Tavallaan kaipaan niitä herkkiä hetkiä hänen kanssaan. Hän on vallan ihana poika ja tiedän, että hänen kanssaan elo olisi mitä ihanampaa; lapsia, oma talo, autot, eläimiä, rakkautta. Saisin kaiken mitä olen elämältäni ja tulevaisuudeltani halunnut!
Ja tiedän, että jos osaisin katsoa läpi hänen ärsyttävien piirteiden ja kestäisin suvun oudot katseet, me tulisimme elämään loppuelämämme yhdessä.

Mutta sitten taas.. Rakastan miesystävääni hyvin paljon, enkä halua erota hänestä. Mutta meidän välillämme on niin paljon kilometrejä, että pelkään hänen pettävän minua.
Olen niin pirun mustasukkainen ja skeptinen persoona, etten välillä kestä itseäni.
Tämän pojan kanssa sitä ongelmaa tuskin olisi.

En kuitenkaan ole jättämässä poikaystävääni toisen pojan takia. Rakastan häntä enemmän.

Halusin vain jollekin kertoa tästä, koska en IRL tiedä ketään jolle avautua.

Jos teillä on hyviä vinkkejä tukahduttamaan toisinaan ilmaantuvat tunteeni, niin laittakaa kommenttia.

Mulla on tapana valehdella ja liioitella asioita, välillä kovastikin. Yritän näin saada huomion itseeni ja olla jotenkin parempi ihminen.
Valehtulu ja liioittelu alkoi joskus yläasteen aikoihin, kun olin epäsuosittu kavereiden keskuudessa. Ja jatkuu edelleen vaikka olenkin jo reilusti yli keksikymmentä ja saavuttanut (jos niin voi sanoa) paremman aseman. Olisi kiva päästä tavasta eroon, mutta eipä taida enää onnistua.

Kirjoitin joskus tänne tunnustuksen. Kävin lukemassa sen palautteet ja nyt itken. Tiesin kyllä mitä odottaa, mutta silti. Tuli todella inhottava ja ahdistunut olo. Hävettää. Empä olisi koskaan tunnustanut.

Olen ollut homo jo 3 viikkoa, tykkään pojista vaan ylikaiken.

Minulla on aivan kaamea musiikkimaku. Lisäksi minulla on tapana kuunnella esim. cd:ltä vain yhtä tai kahta biisiä ja kuunnella niitä kymmeniä kertoja putkeen. Myös en muista biisejä/artisteja nimiltä ym., joten olen joutunut noloihin tilanteisiin, koska en ole tunnistanut joitakin puhkiveivatuimpia klassikoita.

Olen seksuaalisesti kieroutunut. Kiihotun asiosta ja tilanteista, en niinkään henkilöistä. Toisinaan kylläkin saatan saada orgasmin pelkästään ajattelemalla jotakuta henkilöä. Eräs kuva kahdesta androgyynistä lesbosta suutelemassa Pariisin Gay Pridessa saa minut aina orgasmin partaalle. Saatan tosin saada orgasmeja itsestään ihan sattumaltaki, joskus tunnilla, tai bussissa, tai kahvilassa... Ihan missä vain kunhan istun.

Ainoa porno, joka minua kiinnostaa, on japanilainen hentai ja mielellään lonkeroporno. Ei, en haaveile, että lonkerohirviö raiskaisi minua, vaan tahtoisin seurata vastaavaa tilannetta sivusta, katsoa kuinka joku nuori tyttö, tai poika vikisee kuin animessa.

Minulla on fantasioita BDSM:n liittyen. Haluaisin käydä jonkun sidontakurssin ja haluaisin ammattidominatrixin koulutuksen, mutta luulen, ettei sellaista edes ole. Olen teoriassa lesbo, mutta haaveilen miesten alistamisesta. Toisaalta taas haluaisin tulla alistetuksi ja hyväksikäytetyksi, mutta en miehen toimesta, vaan nimenomaan naisen.

Olen aina huomannut itsessäni masokistisia piirteitä ja pidän itseni satuttamisesta.

Ajatus "normaalista seksistä" miehen ja naisen välillä kuvotaa minua, en ikinä kykenisi siihen, puolestaan naisten välinen seksi kuullostaa tylsältä ja liian herkältä.

Minua panettaa aina, kun pidän hyvin lyhyttä hametta tai muuten vain paljastavia vaatteita ja erityisesti kun pidän ylipolvensukkia. Minusta tuntuu, että automaattisesti yrittäisin saada muiden olon kiihottuneeksi, vaikka samalla ajatus ällöttää. Käyttäytymiseni on kuitenkin huolestuttavan nuoresta saakka ollut kovin viettelevää.

Itsetyydyttäessä saan orgasmin n.30 sekunnissa.

En ole koskaan tuntenut seksuaalista vetoa keneenkään, lukuunottamatta joitain itseäni nelisen vuotta nuorempia tyttöjä, joihin en tosin ole minkäänlaisissa väleissä.

En halua seurustella, pidän sitä turhana tai teennäisenä. Minulla on kuitenkin unelma polyamorisesta suhteesta, joissa osa kumppaneista ovat reilusti nuorempia ja kaikki ovat suhteessa keskenään.

Ja ai niin, olen täysin neitsyt.

oon nainen 23 vee ja mua alkaa todella vituttaa poikaystäväni uus "kotona saa olla nudisti" -aate! se kulkee ympäri asuntoa alasti ja istuu sohvalla munasillaan ja pelkään et se sotkee viel jotain. se istuu silleen jalat haarallaan et kyrpä varmasti laahaa MUN VALKOSELLA KALLIILLA SOHVALLA. sit joskus se laittaa valkoset lahkeettomat boxerinsa ja sit näprää sitä pippeliään niiden läpi ja töllää telkkaria. vois koko jätkä mennä töihin ja tajuta ettei se vehje edes ole niin iso ja upee ku se luulee!! aargh... sit se öisin nukkuuki alasti ja aina tunkee siihen ihan viereen kiehnäämään ja yön aikana mun jalka/käsi/muu ruumiinosa tietysti joutuu sen haarojen väliin ku se siinä pyörii ja sit saa riuhtoo ittensä sieltä munalimoista... huoh, eka toi oli jopa kiihottavaa mut nyt vuoden jälkeen alkaa vittu jo mennä hermot... en tajuu miksen vaan pysty karjaseen sille että lopettais perkele ton mulkkunsa kanssa vehtaamisen ja kokois ittensä! oon vaan liian kiltti, voi vittu...

En ole yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan itselleni työtä, joka raivostuttaakin minua päivä päivältä enemmän.

Olen ihan normaali nuori mies, joka on aika hyvässä kunnossa, on motivoitunut tekemään - jos vain saisin sen työn ensin ja osaan myöskin puhua, sekä käyttäytyä.

Joskus olin todella ujo, mutta olen tästä ongelmasta päässyt eroon. Välillä tosin vieläkin saatan masentua vähäksi aikaa joistakin asioista ja tämä työjuttu on ehkä suurin niistä. Teen vapaaehtoistyötä, toivon, että tästä asiasta tulisi minulle oikea työ, mutta siihen vaikuttavat monet asiat.

Olen auttanut monia pahasti masentuneita ihmisiä internetin välityksellä, eli vaikka en olekaan töissä ollut, niin olen kuitenkin saanut olla monelle hyödyksi, tämä lohduttaa hiukan.

Pelkään ylpistyväni, jos onnistuisin liian hyvin jossakin.

Olen koko aikuisikäni antanut kavereiden ymmärtää, että olen jokus harrastanut seksiä. Minulla on mukamas ollut yhdenyönjuttuja ja seurustelusuhteita ollessani nuorempi. Niinpä niin, oikeesti en ollut koskenutkaan naiseen siinä mielessä. Olen 24-vuotias ja vasta viime viikonloppuna harrastin seksiä naisen kanssa. Ekaa kertaa ikinä! Sitä ennen olen kerran ollut miehen kanssa.

Haluan ja kaipaan edelleen miestä, jonka kanssa vietin mahtavia hetkiä yli puoli vuotta hänen tyttöystävänsä sitä tietämättä. Nyt tapailen tuon miehen hyvää ystävää, mutta en pääse irti ajatuksesta, että mitä jos sittenkin...

Annan vanhoille, rumille miehille, koska tiedän, etten tule koskaan luomaan minkäänlaista tunnesidettä heihin. En anna mukaville miehille, joista oikeasti pidän.

Haluan kämppistäni. En maksa laskujani.

Ehkäisyneuvolassa käydessäni kerron aina tätien mieliksi käyttäneeni aina ehkäisyä ja pillereitä. Näin olen kertonut 12 vuotiaasta asti. Oikeasti en ole käyttänyt kummankaan pitkäaikaisen suhteeni (toinen puoli vuotta ja toinen neljä vuotta+muutama yhden yön tapaus) aikana mitään ehkäisyä. Eipä ole sukupuolitauteja eikä lapsia näkynyt.

N17

- En uskalla lopettaa suhdetta jossa elän.
- Olen patologinen valehtelija, enkä edes muista mitä kaikkia asioita olen sepittänyt.
- Olen nähnyt n. 10-vuotiaana kun serkkuni pani ponia. Näin jälkeenpäin vasta tajuan millaiset traumat se mieleeni jätti.
- Olen suudellut erästä sukulaistani pahassa humalassa ollessani vielä nuori teini.
- Kumppanini ei käsittääkseni tiedä että olen suudellut suuren osan hänen kavereidensa kanssa.
- Olen löytänyt vanhempieni koneelta kotitekoisia pornokuvia.

Välillä tekisi mieli haukkua ihan mukaviakin ihmisiä, hakata heitä mattopiiskalla ja kuulla ne tuskanhuudot.

Luen silverin blogia ja nauran aina katketakseni ko. bloggaajan ottamille "muotikuville". Ne älyttömät poseeraukset ja brassailut! "Tässä kuvassa yritin taksia lennosta Pariisissa Diorin liikkeen edessä Diorin kassi kädessä".
Lisäksi tämä bloggaaja luulee olevansa jotenkin muodin aallonharjalla ja yksi muotibisneksen vaikuttajista. Inhoan tuollaisia miespuolisia trendipellejä jotka kuvittelevat olevansakin jotain kun bloginsa suojissa arvostelevat mikä on mautonta ja mikä taasen absolutely fabulous.

+ SITTEN se fashion disaster- osio, jossa tämä bloggaaja moittii omasta mielestään mauttomia asioita.

Lähdin kerran dokaa kun olin 9.luokalla koulun jälkeen kaverini kanssa. Menin me heseen syömään ja minulle iski hirveä paskahätä siellä joten menin vessaan ja näin siellä lastenpotan. Päätin rykäistä paskat siihen ja sen jälkeen lähdin muina miehinä ulos sieltä ja enkä siivonnut edes jälkiäni.

Kerran kun harrastin anaaliseksiä ex-tyttöystäväni kanssa niin häneltä putkahti löysää kakkaa ulos perseestä kun munani luiskahti ulos. Hän ei huomannut asiaa eikä minuakaan häirinnyt asia vaikka häpykarvani ja alavatsassani oli kunnon kerros löysää ja haisevaa paskaa. Aktin jälkeen esitin yllättynyttä ja vein paskaset lakanat velipuolelleni pestävksi. Niissä oli myös menkka verta koska entiselläni oli myös samaan aikaan kuukautiset.

Oon kamala ihminen. Ajattelen kaikista pahaa, en halua auttaa ketään, mulla ei tulis mieleenkään auttaa jtn hädässä olevaa mummoo kadun yli. Haukun kaikkia, mollaan kaikkia, en vois vähemmän välittää kestään ihmisestä. En edes itsestäni. En rakasta itseeni, enkä ikinä varmaan pysty rakastamaan ketään muutakaan.

Inhoon ''parasta kaveriani''. Oikeesti mulla ei oo ketään kavereita. Oon omaks ilokseni kehittänyt sellasen teorian, että kukaan ei välitä kenestäkään, etenkään musta. Jos joku väittää välittävänsä musta, tai osottaa ''kiinnostusta'' mun asioita kohti, ajattelen, että mikä vitun valehetelija sanoo tollalailla.

Esitän olevani kiinnostunu muiden asioista, mutta ei mua oikeesti vois kiinnostaa pätkääkään. Kun joku kertoo mulle jotain asiaa, ajattelen vaan päässä, että: ''Voi vittu mikä dorka. Menis nyt muualle, ei mua vois vähempää kiinnostaa ton vitun pällin asiat.''

Mitä suuremmalla todennäköisyydellä kuolen yksin, ilman perhettä, puolisoa, kavereita. Ja kuolen luultavasti vihattuna, ja halveksittuna ihmisenä. Luultavasti ihmiset saa pian selville, että hymyn takana onki kyljä ja piittaamaton ihminen.

Hyvää elämää minulle siis. Muista en välitä, enkä aiokkaan alkaa välittämään.

Koulu vituttaa ihan suunnattomasti. En edes tiedä, miksi lähdin lukioon. En ole akateeminen persoona enkä siis pidä lukemisesta. Se tuntuu pikemminkin pakkopullalta kuin tieltä menestykseen. Haluaisin tehdä jotain konkreettista käsilläni, en lukea jotain paskahömppää jostain ruotsista tai muusta helvetin tylsästä aineesta. Hetken mietin lopettavani lukion kesken ja etsiväni työtä, mutta se vaihtoehto tuntuu liian radikaalilta loppuelämääni ajatellen. Haluan hyväpalkkaisen työn, rehdin, luotettavan ja mukavan naisen ja kaksi lasta. Onko se niin paljon pyydetty? Perkele, tällä menolla hyvä jos pääsee talkkariks.

Toinen asia, joka vituttaa, on oma ulkonäkö. Yläasteella olin vielä tyytyväinen siihen, miltä näytän. Lukioon mentäessä *boom* naama alkoi kukkia, ei ole rahaa ostaa vaatteita, hiukset vittuilee. Olen jo pitkään ajatellut käydä kosmetologilla kysymässä reseptiä roa-kuuriin, mutta kun raha ei riitä ostamaan sitä. Haluan todellakin eroon näistä näppylöistä. Oikeastaan näppylöitä ei ole niin paljon, mutta näitä perkeleen arpia. Jokaisesta pienestäkin näpystä pitää jäädä vittu hehtaarin kokoinen arpi. En voi yksinkertaisesti ymmärtää ihoani. Miksi minä olen tällainen? Miksi juuri minun pitää näyttää tältä?

Omatuntoni on laskenut todella alas ulkonäköni takia. Välillä on toki päiviä, jolloin tuumin näyttäväni jopa hyvältä. Välillä taas on päiviä, jolloin en tohtisi lähteä omaa huonettani pidemmälle. Näin kaikki siis luulee, että olen joku koneella 24/7 istuva nörtti - mutta kun en ole! Olen oikeasti hyväkroppainen ja lihaksikas. Tykkään rullaluistella ja aion jopa hakeutua laskuvarjojääkäriksi armeijaan.

Olin kerran eräissä bileissä ja enkä oikein pitänyt asunnon omistajasta. Jossain 3 aikaan aamuyöllä porukka rupesi tekemään lähtöä pois ja minä ja eräs käverini jäätiin sinne. Minulle iski armoton paskahätä joten painuin vessanpuolelle missä tein hätäni vessan lavuaariin. Sen jälkeen menin keittiöön ja otin lautasen ja muoviset pihdit mukaani ja laitoin paskapökaleeni lautaselle ja menin takaisin keittiöön missä levittelin suurimman osan ulosteistani keittiötasolle ja sen jälkeen pistin isoimman pökäleen hodarisämpylän väliin ja vein kämpän omistajalle joka oli sammunut huoneeseen. Herätin hänet ja kysyin että onko nälkä? hän kieltäytyi joten paiskasin hänen päälle "paskahodarin" eikä hän edes tajunnut sitä. Seuraavana päivä syytin frendini kanssa isännän tyttöystävää tapahtuneesta ja kaikki uskoi sen.

Tuhlaan kaikki helvetin rahani pelikoneisiin, varsinkin tuplapottiin. Ärsyttää aivan saatanasti tämä oma tyhmyys. Kuukausiraha 20 euroa uppoaa heti päivän sisällä. En vain pysty lopettamaan vaikka kuinka haluaisin.

Vituttaa kehitysvammaiset. Ne on usein kuolaavia, jälkeenjääneitä ja tyhmiä otuksia, mutta silti ihmisille tuputetaan että niitä pitää kohdella kuin muitakin ihmisiä. Tarkoitan näitä, joilla ei ole kunnollista kuvaa yhteiskunnasta. Se ei kyllä vielä riitä vitutuksen aiheeksi, mutta jos ne päästetään kulkemaan vapaana yksikseen kadulle häiritsemään muita ihmisiä - SE ottaa päähän.
Muistan vieläkin, kun rippikoulussa olin (tässä vaiheessa on pakko mainita että tein sen vain rahan vuoksi, yhtä aivopesulaa koko paikka) niin samassa ryhmässä sattui olemaan yksi kehitysvammainen. Enkä tajua, miksi sellainen sinne päästettiin. Se häiritsi joka tunnilla eikä kyennyt istumaan paikallaan viittä minuuttia kauempaa. Ja kun se sattui olemaan vielä poika, niin se lähenteli jatkuvasti jokaista tyttöä ja kinusi jatkuvasti haleja. Se ei tajunnut kirjoittamattomia sääntöjä, eikä varmasti sitäkään mitä tunneilla opetettiin. Se osasi olla hirvittävän ärsyttävä joka käänteessä, mutta eihän vammaisille saa sanoa mitään pahasti ja sehän pitää ottaa jokaiseen juttuun mukaan, sillä sehän saattaa helposti menettää malttinsa ja suuttua. Jos kehitysvammaista kiusataan, se otetaan heti huomioon, mutta jos tavallista ihmistä kiusataan, kiusaamista ei olla huomaavinaan. Tai näin ainakin meillä päin oli.
Tuollaisia tapauksia on useampiakin, en vain kehtaa niitä mainita.
Useimmat vammaiset eivät ikinä pysty tekemään minkäänlaista työtä, vaan ovat jatkuvasti holhonnan tarpeessa ja elävät verorahoilla. Säälin totisesti kehitysvammaisten lapsien vanhempia ja sisaruksia.
Aborttia pitäisi heti suositella, jos todetaan että lapsi on jollakin tavalla vammainen.
Onhan se kurjaa yleistää, mutta melkein jokaisessa vammaistapauksessa tilanne on tämä.
Helpotti.