TunnustustenLuola.fi

Uskon Jumalaan vain siltä varalta että jos se todella on olemassa, ei tarvitse olla huolissaan. Vitustako sitä voi olla varma, kun uskontojakin on niin paljon ja kaikki vaan kiertää suoran kysymyksen vastaamalla, että kaikki uskonnot on oikeita. Eli siis kaikki jumalat, henget, buddhat mitä onkaan on olemassa? Jeesus on messias, sanoo kristityt. Juutalaiset vastaa: vitut se mikään messias oo, tapetaan se. Jehovat pistää että vain 140 000 pääsee taivaaseen ja loput jehovat jää maan päälle haahuileen. Islamin uskoiset sanoo että Allah se jumala on. Mikä vitun Allah? Sama heppu kuin meidän Jumala? Ja mitä vielä muuta: kuoleman jälkeen tulee lehmäksi, haamuksi mitä ikinä. Vaihtoehtoja on rajattomasti, ja kaikki on niin ristiriitaista. Ei helvetti näiden uskonasioiden kans hajoo pää.

Nauran kaikille "kiihkouskovaisille", jotka tuhlaa elämänsä uskomishommiinsa munkkina, pappina, whatever. En ala turhaan kuluttamaan (ainoaa?)elämääni palvontaan, jos Jumalaa ei sitten olekaan. Mutta tässä ohimennen uskon siihen, ja jos se sitten onkin olemassa, pääsen kuoleman jälkeen paratiisiin (eikös se niin mene?). Ehkä tämä on jonkinlaista viisautta pelata varman päälle.

Sitten kun kuolen, ja tuleekin tieto että mormoonit ne olikin oikeassa, niin potkin sen joukon johtajaa perseelle ja haistatan vitut koko hommalle. Silloin ei enää kiinnosta kohtalo.

PS. Purin ajatukseni tänne, kun ei näistä asioista osata puhua. Aina kun puhutaan uskonasioista, niin aihe vaihtuu parissa sekunnissa, tai koko homma menee läpän heitoksi.

Itkin monta kertaa kun Aki Sirkesalo kuoli aasiassa.

20 v nainen

Runkkaan liian usein.
Olen ihastunut erääseen tyttöön jolta sain juuri rukkaset, nakertaa.
Olen amis ja ylpeä siitä.
Pität tunnustukset kusee.
Haluaisin joskus toteuttaa fantasioitani, esim. saisin harrastaa seksiä huomattavasti vanhemman naisen kanssa.
Haluaisin harrastaa seksiä ja menettää poikuuteni.
Omistan edelleen poikuuteni.
Muuten elämä hymyilee, koulu menee iha hyvin ja harrastut on yhtä unelmaa tällä hetkellä.
Tahtoisin tyttöystävän.

eipä kai muuta?

A.M 16 I.S

Minua hävettää olla ihminen. Opetelkaa rakastamaan tuhoamisen sijasta. Myös omaa planeettaanne. Toivottavasti tulevaisuudessa henkiset arvot ovat tärkeämpinä, tätä menoa ollaan jo kovaa vauhtia menossa kohti tuhoa. Luontoäiti alkaa opettamaan ihmistä...onhan se jo huomattu kasvihuoneilmiön aiheuttamasta lämpötilahäiriöistä ja tsunameista ja muista luonnonkatastrofeista. Ei maapallo kuitenkaan kaikkea kestä. Mitä varten on olemassa maiden rajat? Kaikki me täällä samalla pallolla eletään, joten oli se hätä missä päin maailmaa, sen tulisi koskettaa kaikkia ihmisiä. Mutta me ollaan niin vitun turtuneita jo uutisiin, ettei ketään kiinnosta jos jossain päin maailmaa ihmisiä kuolee nälkään. Ihmisten välinpitämättömyys on todella säälittävää, noloa ja surullista.
Toivon että avaruudesta tulisi joku älykkäämpi rotu opettamaan ihmisiä. Ensin ihmisten pitäisi vaan lopettaa toistensa tuhoaminen.

Olen 17 kesänen tyttö. Tiedän pikkuveljeni (15v) käyvän jippiin chatissa iltaisin. Tiedän jopa nimimerkin, mutta en voi manita sitä. Kijauduin pervolla nimimerkillä sisään ja aloin kysellä veljeltäni henkilökohtaisia asioita. Hän ei tietenkään tiennyt että se olin minä, mikä oli oikeastaan aika hauskaa. Veljeni paljasti minulle kaikenlaista, Sen pituuden, itsetyydytyksen määrän, jopa että hän nuuhkii siskonsa (Minun!!!) pikkuhousuja joskus.

Keskustelimme kaikennäköistä, harrastimme nettiseksiä ja lopulta veljeni poistui vessaan.

Jälkeenpäin olen miettinyt että olikohan reilua huijata tuolla tavalla. Tunnen jonkinlaista syyllisyyttä. En jäänyt kiinni. Veljet, varokaa siis!

Kylven itsesäälissä koska minulla ei ole ystäviä, ja kerjään huomiota kertomalla kuinka paljon minua on lyöty kotona, ja kuinka kukaan ei välitä.

Haluan lopettaa opiskeluni kesken, mutta opiskelen vain yo-rahojen takia. Kesätöihin en jaksa mennä.

Kiihotun homopornosta, olen nainen.

Paheksun pornoa muiden kuullen, katselen sitä taukoamatta kotona.

Jonain päivänä lähden kauas pois ja jätän kaiken taakseni ilmoittamatta siitä kenellekään.

Inhoan uskovaisia, uskontoja ja muuta jeesustelua. Se saa niskakarvani nousemaan pystyyn.

Inhoan erästä tuttua, jolle koulu on koko elämä, ja joka saa kiitettäviä jatkuvasti. Itse en koskaan saa kiitettäviä ja se harmittaa vasta silloin kun olen tehnyt kokeen.

Minua ärsyttää aivan suunnattomasti kuvansa irc-galleriaan laittaneet naiset, jotka itse tietävät olevansa hyvännäköisiä ja nauravat itseään "huonompinäköisille" ihmisille. Minua lohduttaa kuumminkin ajatus, että nämä naiset ovat yleensä täysiä idiootteja wannabe pornstaroja.

Minä olen se ihminen, joka tulee typötyhjässä bussissa viereesi istumaan. Minä olen se ihminen, joka laulaa selkäsi takana kassajonossa. Minä olen se ihminen, joka karjaisee perääsi "ole hyvä!" kun olen avannut sinulle oven etkä älyä edes nyökätä kiitokseksi. Minä olen se ihminen, joka nosti kerran metakan, kun tiputit 5 snt:n kolikon etkä vaivautunut sitä nostamaan. Minä olen se ihminen, joka huutaa yääääk! kun räit jalkakäytävälle. Minä olen se ihminen, joka nauttii saadessaan ojentaa urpoja huonotapaisia ihmisiä ja niitä, joiden mielestä on tavatonta, että joku tuntematon katsoo päin tai sanoo pari sanaa. Minä olen tapapoliisi.

En pysty luottamaan ihmisiin. Olen koulukiusattu ja luottamukseni ihmisiin meni siinä, kun paras kaveri puukotti selkään pahasti. Siitä lähtien olen pitänyt kaikki ongelmani pääni sisällä, ettei kukaan voisi satuttaa mua niillä. Minulla on monia kavereita ja pari hyvää ystävääkin, jolle periaatteessa voisin kertoa kaiken, mutta en vain pysty.
Lisäksi haluaisin kovasti rakastuakin ja olenkin, mutta mieheen, jonka tiedän olevan täysi kusipää. Tällä hetkellä hän seurustelee, mutta on antanut minun ymmärtää olevansa kiinnostunut myös minusta. Tässä nyt tappelen rakkauttani vastaan, koska en halua mennä kyseisen miehen ja hänen tyttönsä väliin.
n21

mua vituttaa nykyinen meininki, tää yhteiskunta on kasvanut jotenkin kieroon.

Kaikki haluaa olla parhaita, menestyä ja olla paremapia kuin tuttavat.

Miten paljon ihmiset pettävätkään toisiaa?, tuntuu kun lukee tunnustuksia et pettäminen on ihan normaalia "nykynuorille" seksia harrastetaan ties kuinka monen kanssa ja moraali on työnnetty perseeseen.
ite elän onnellisessa parisuhteessa mut te saatte mut välillä epäilemään onko se niin onnellinen/rehellinen suhde kuin vaikuttaa.

Tää vitun kilpailuyhteiskunta riistää työntekijöistä viimesenkin inhimillisyyden rippeen, töissä vitun hienoa käydä kun tietää mitä paskaa tulee taas niskaan.

Opiskeluaikaja lyhennys, esim, yliopistoissa, jos sun pitää suorittaa tutkinto viidessä vuodessa, niin millä vitun ajalla pitäs käydä töissä ja elää? no ota opintolainaa ja sido ittes kiinni siihen paskaan kymmeneks vuodeks. opm giljotiiniin.

kiitos jos joku jaksoi lukea, sydämmälliset kiitokset jos joku jaksoi ottaa kantaa.

22.m

Pidän animesta. En friikkimäisesti, mutta olen todella innostunut siihen. Mielestäni "länsimaiset" ohjelmat ja sarjat ovat animeen verrattuna kylmiä. Animessa suuria tunteita käsitellään uskottavasti.

Olen ulkopuolitse rauhallinen ja hiljainen ihminen. Mutta olen ollut sellainen jo yli viisitoista vuotta. Kaikki ne tunteet siltä ajalta olen "pullottanut" ja piilottanut sisääni. Koska ne ovat pelottavia, erilaisia tunteita. Haluaisin saada osaksi sympatiaa ja myötätuntoa, mutta pelkään, että kukaan ei ymmärrä. Nyt viime aikoina tunteeni ovat alkaneet "valua" yli rajojen ja koen nykyään sangen voimakkaita emotionaalisia reaktiota yhä useammin. Tuntuu, että pää räjähtää, kun on niin paljon sanomatonta sisällä. Kukaan ei kuuntele/ymmärrä tai sitten heitä ei vaan kiinnosta.

Käyn psykologilla. Toivottavasti se auttaa.

Kummastelen miksi ihmiset täällä pelkäävät, että heidät tunnistettaisiin tunnustuksistaan. Tämä on Internet; anonyymiuden luvattu maa.

Minulla on ollut kaksi vakipanoa avioliittoni aikana. Seksi on kyllä sujunut, mutta jostain syystä en vain ole saanut sellaista tyydytystä kuin ensiksi luulin. Liekö sitten syynä tämä alitajuntaan iskostettu luterilainen arvomaailma, vai se että olen koukussa pelkästään metsästämiseen.

m30

Valmistun pian datanomiksi. Ehkä.

Kuuntelin tänä aamuna heti herättyäni kolme tuntia trancea.

Olen kandina isossa yliopistollisessa sairaalassa, ja pääni on sekoittanut hoitajien ohuet työasut, joiden läi piirtyy selvästi alusvaatteet (osastolla hoidetaan sellaisia potilaita, joiden takia huoneiden lämpötilaa joudutaan pitämään tavallista korkeampana. Erikoisen hauskaa on istua kahviossa, johon asettaudun niin, että kahvijonossa seisovat ovat minuun nähden isojen ikkunoiden luona. Aah niitä Sloggien ja tangojen ääriviivoja! Olenko pervo? Joskus tuntuu siltä että nuoremmat hoitajat kiusaavat minua tahallaan. Kuvittelenko?

Ostin World of Warcraftin viime viikolla. Eipä ole paljoa tullut muuta tehtyä, mutta hauskaa on ollut senkin (eli normaalin elämän) edestä! Lohtuni tähän on, että kaverini ovat samassa jamassa:)

Olen 23-vuotias ja enkä ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa vakavassa ihmissuhteessa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen jokseenkin tottunut siihen, mutta se kolkuttaa takaraivossa aina silloin tällöin.

Ongelmani on lähinnä se etten halua tutustua ihmisiin kapakoissa, tai etsi mitään yhden yön juttuja, joita niistä lähinnä löytää. Haluaisin tutustua ihmisiin rauhallisessa ympäristössä ilman kaiken yli huutavaa meteliä ja järjetöntä humalaa. Ongelmaa ei paranna se että kaveripiirini on laaja, mutta pysynyt tismalleen samana viimeisen muutaman vuoden ja kaikissa sellaisissa tilanteissa, joita pitäisin mukavina toisiin ihmisiin tutustumisen kannalta, on aina samat vanhat naamat.

En ole montaa kertaa keskustellut kenenkään kanssa tunteistani, ajatuksistani tai huolistani vapaaehtoisesti. Pelkään kohdata ongelmani, koska niiden korjaaminen on niin vaivalloista, mahdollisesti raskasta ja vaikeaa. Mieluummin elän jossain älyttömässä helpossa harmaudessa, jossa kiellän itseni ja unohdun, kuin toimin aktiivisesti tavoitellen päämääriä ja olen vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. En haluaisi, mutta tämä on helpointa. Pitäisi hankkiutua terapiaan, mutta en saa aikaiseksi järjestää sitä itselleni. En nauti olostani. Itken jatkuvasti. Itsekurini on olematon.

Oli armeijassa niinisalossa ja meillä oli aukin kurssijuhla. Viina ja laulu maistui. Paluumatkalla oksensin linjaautoon ja koko yön patterissa. Ammulla oli 10.00 veteraanilounas itsenäisuus päivän muistoksi. Oksensin viälä muodossa niin että veteraaanit näkivät sen jonka jälkeen hiippailin salaa kasarmille.

Vihaan sitä hesburgerin mainosten naisen nitisevää ääntä "välissä mehevää pihviä" ARGH!