TunnustustenLuola.fi

Olen tekopyhä paska. Raivoan aina kybällä poikaystävälleni, jos kuvittelen hänen vilkaisevankaan muihin päin, paasaan rehellisyydestä ja moraalista ja vaikka mistä. Kuitenkin itse petän ja valehtelen minkä ehdin. Koskaan en ole jäänyt kiinni. Olen 27-vee nainen. Kaiken lisäksi minulla on palava halu käydä huorissa. Tiedän yhden huoran joka ottaa vastaan myös naisia, ja minusta olisi aivan ihanaa käydä siellä, jos se ei olisi niin törkeän kallista.

Ajattelen englanniksi.

Tapasin juuri ihmisen jonka kanssa haluan aloittaa jotain vakavaa. Ikäeroakin vain kaksi vuotta.

En ole varma vielä, kuinka paljon hän pitää minusta, mutta varmasti miltei yhtä paljon. Olisin niin halunnut suudella, mutten uskaltanut. Jäi kaikenlaiseen muuhun... Yhteys on valtava.

Olen rakastunut.

Voin vihdoin unohtaa entiseni, poistaa koko ihmisen elämästäni...

Olen ihastunut hyvän ystäväni pikkusiskoon.

2 vuotta sitten olin risteilyllä kavereiden kanssa. Illalla hävitin kaverit ja törmäsin sattumalta tunnettuun muusikkoon. Jotenkin ajauduin hänen hyttiinsä ja sänkyynsä. Kyllä aamulla hävetti. Mies kun on naimisissa. Kaiken lisäksi huono pano.

Junalippu maksoi 7,5 euroa. Annoin konnarille 20 ja se kysy, olisko mulla sitä 50-senttistä. Etsin ja satuin löytämään. Konnari antoi mulle junalipun ja 23€. Kai sillä meni pasmat sekasin. Mä en sanonu mitään. Sain siis ilmasen junalipun ja 3€ rahaa. Hävettää vähän. Se vaikutti tosi mukavalta.

Olen pettänyt kerran. En kadu sitä yhtään, sillä se palautti silloisen kusipäisen mieheni ryminällä maantasalle. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tietoisesti tein jotain "kostaakseni" (vittumaisuudesta kai lähinnä), enkä ikinä pettäisi nykyistäni, koska hän on parhainta, mitä minulle on sattunut pitkään aikaan.

Mokasin juuri pahasti, valehteluni menivät ristiin. Vituttaa, en enää koskaan valehtele, aina jää kiinni.

Minulla on ollut seksisuhde kollegani kanssa. Hän on naimisissa ja hänellä on lapsi. Poden toisinaan huonoa omaatuntoa hänen perheensä takia, toisaalta taas ajattelen, että en ole vienyt keneltäkään mitään pois. Minulla ei ole aikomustakaan edes yrittää vampata miestä pysyvästi itselleni, sillä vaikka hän on mukava ja kiva ja hyvä sängyssä, jos hän on pettänyt vaimoaan, hän pettäisi varmasti minuakin. Eikä minulla sitä paitsi ole mitään halua eikä myöskään oikeutta rikkoa kenenkään perheidylliä.

Itse olen sinkku. Yhteen Oikeaan en usko, mutta edes Yhtä Niistä Parhaista Mahdollisista ei ole vielä osunut kohdalle.

N31

Olen ihastunut melkein neljä vuotta nuorempaan tyttöön, vaikka olenkin varattu... Hän on 16, minä pian 20. Ikäero tuntuu suurelta, vaikkei ehkä ihan liian suuri olisikaan. Hän vain on niin täydellinen enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Hän on jo unissanikin. Välimatkaa meillä on aivan liikaa, kaukosuhde ei innostaisi. En vain saa häntä päästäni.
Hajottaa.

Seurustelen.

Olen mielettömän rakastunut poikaystävääni. Haluaisin kertoa hänelle kuinka paljon hän oikeasti minulle merkitsee, mutta en uskalla, koska pelkään kuollakseni tulevaisuuttaamme. En tiedä koska hän on palaamassa takaisin kotimaahansa Etelä-Eurooppaan, ja kuinka suhteemme sitten käy. En tiedä kestäisinkö kituuttaa kaukosuhteessa.

n22

Olen vaihtanut kuluneen kesän aikana satoja loisteputkia.. Ja vaihtanut vanhat sytyttimet kuitattaviin.. M23

Kaksi kaveriani ovat minulle jostain syystä olleet vihaisia jo monta kuukautta. Eivätkä he kerro miksi. Ottaa kyllä vähän pannuun-- he ovat varmaan aika pelkureita kun eivät uskalla asiaansa kertoa. Ennen kyllä olimme ihan parhaita kaveruksia, mutta sitten kun kerroin heille että viiltelen jalkaani niin kaikki muuttui. Ensin he tukivat minua, mutta sitten yht äkkiä kaikki oli ohi. En sanonut heille (tai tehnyt) mitään väärää. Yritän ajatella että he ovat tyhmiä, mutta asia vaivaa mieltäni koko ajan kun nään heidät.

Olen töissä ison yrityksen hallinnossa, melkein valmis maisteri ja saan paskempaa palkkaa kuin kukaan tietämäni ihminen. Saisin varmaan parempaa palkkaa kotona istuen.

Nytkin ärsyttää niin paljon, teen kolmen ihmisen työt heidän lomaillessaan ja saan siis tosiaan käteen vähemmän rahaa kuin 15-vuotiaana ollessani kioskissa töissä. Tuotannon porukkakin saa parempaa palkkaa kuin minä. Heti kun löydän paremman työn niin lähden täältä. Tästä on valitettavasti hyötyä tulevaisuudessa, ehkä siis kestän nälkäpalkalla hetken. Ei vaan ihan hirveästi ole motivaatiota tehdä mitään täällä kun koko ajan päässä takoo se ajatus että saan tästä näin vähän rahaa. Ole siinä sitten ystävällinen ja ahkera.

Olen helvetin isokokoinen ja kaiken lisäksi näytän todella vittumaselta. Ihmiset pelkäävät minua ja nautin siitä.

Olen yliopistosta valmistunut taloustiede pääaineenani ja töissä keskisuuressa yrityksessä talouspäällikkönä. Hoidan myös osto- ja myyntireskontran ylläpidon näin kesällä. Mikäli joku tulisi minulta kysymään mitä nuo sanat oikeasti tarkoittavat, ei minulla olisi mitään tietoa, mutta hyvin kait ne osaan hoitaa kuitenkin vaikken tiedäkään mikä osio työtehtävistäni kuuluu niihin.

En osaa keskustella ihmisten kanssa. Kun minulle puhutaan vastaan yleensä yhdellä sanalla, mutta vastaan usein monisanaisemmin pääni sisällä ja kuvittelen toisen henkilön reaktion ja joskus tämä etenee pitkäksikin keskusteluksi. Tästä johtuen ihmiset ovat alkaneet pitää minua tylsänä ja ottavat minuun kokoajan harvemmin yhteyttä. Kaikissa sosiaalisissa tilanteissa toimin lähinnä "tarkkailijana", seuraan muiden keskustelua, heidän ilmeitään ja eleitään, ja tästä tekemieni havaintojen perusteella käyn sitten keskustelua heidän kanssaan yksikseni.

Unirytmini on ollut suoraan sanottuna päin v*ttua jo muutaman vuoden, ei siksi että minulla olisi ongelmia nukahtamisen suhteen, vaikka niitäkin on (valvomisen takia?) alkanut ilmaantua, vaan yksinkertaisesti siksi koska rakastan väsymystä. Toimin paremmin väsyneenä kuin pirteänä, saan kokeista parempia arvosanoja jos valvon koetta edeltävän yön kuin jos olisin nukkunut. Olen kuitenkin päättänyt ryhdistäytyä ja kääntää unirytmini normaaliksi, lähinnä koska minua on alkanut huolestuttamaan muistini selvä huonontuminen.

Muitakin asioita olisi joita haluaisin purkaa, mutta en nyt kerkeä, koska pitää mennä nukkumaan.

M18

-Olen lopen uupunut osaan kavereistani ja olen onnellinen, kun he eivät ole minuun tällä hetkellä missään yhteyksissä. Toisaalta haluaisin tuntea heidät, koska heistä on minulle hyötyä ja he tuntevat paljon mielenkiintoisia tyyppejä.
-Himoitsen erästä miestä, mutta joka kerta kun hän lähestyy minua alan nauraa. En voi ottaa häntä vakavasti.
-Inhoan tapaani puhua runkkaamisesta jatkuvasti.
-Inhoan naisellisia naisia.
-Inhoan kaverini tapaa puhua irkissä ja sitä kun hän puhuu irkkaamisesta jatkuvasti.

Alkaa pikkuhiljaa nyppimään tämä koko elämä. Isäni kuoli kun olin 13 vuotta, ja sen jälkeen on elämä ollut silkkaa alamäkeä. Äitini on nykyään hirveä alkoholisti jonka täytyy saada alkoholia jos vain ei ole työpäivä. Kerran otin hänen miesystävänsä (joka on ihan mukava, mutta myöskin juo liikaa) jättämän viinapullon viikonlopun jäliltä ja kaadoin lavuaarista alas (jos totta puhutaan niin otin osan itselleni talteen). Tästäkös rouva suuttui ja alkoi hirveä tappelu ja taisin hermopäissäni lyödäkkin häntä. en vain kestä sitä itseään täynnä olevaa ämmää joka pilaa muiden elämän pelkällä olemuksellaan.

Koko suku pitää minua suvun kultapoikana ja odottaa minusta paljon. Eilen tätini oletti suoraan että armeijan jälkeen jatkan Kauppakorkeaan, eikä edes ajatellut sitä vaihtoehtoa että minua ei kiinnosta koko paska. en ole mikään pitkälle tähtäävä persoona, vaan kuljen tuulen mukana ja yritän selvitä siitä mitä huominen tuo tullessaan. Äitikin kehuu muille että "kyllä meidän poika osaa sitä ja tätä".

En kuitenkaan ole mitään itsemurhaa tai sellaista tekemässä. se vaihe ei ole edes mielessä käynyt. Masentaa vaan se että en tajua mitä olen tehnyt ansaitakseni juopon äidin ja läjän ihmisiä kontrolloimaan omaa elämääni.

Olen turta ja oloni on tyhjä - ei varsinaisesti onneton, vain tyhjä syvemmistä tunteista. Asun yhdessä poikaystäväni kanssa, mutten pysty siitä oikein muuta sanomaan kuin että se on mukavaa. Viikkoja sitten olin luhistumassa sen takia, että jouduin valitsemaan poikaystäväni ja toisen henkilön välillä: poikaystäväni ei edes tiedä että olin kehittämässä tunteita jotain toista miestä kohtaan. Tämän toisen henkilön kanssa puhuimme tällöin asiat halki ja päätin jäädä nykyiseen suhteeseeni. Emme ole tämän jälkeen olleet missään yhteydessä toisiimme.

Valinta oli kipeä ja työnsin tunteeni kuoren sisään voidakseni jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt aprikoin koska tulen taas tuntemaan jotain jotakuta kohtaan.