#41878 1.12.2005

olen pakon edessä valehdellut kavereilleni ja kavaltanut heiltä rahaa. tätä kadun, mutta tiedän etten olisi voinut tehdä toisin. toivon etten ikinä jää siitä kiinni, sillä kaverini ovat mahtavia tyyppejä ja haluan pitää heidät edelleen ystävinäni.
Olen myös kolhinut autoa parkkipaikalla ja häipynyt paikalta, vaikka moni näki, että olin naarmuttanut toista autoa. Onneksi en asu siinä kaupungissa, jossa tämän tein, sillä muten pelkäisin paljastuvani.
Olen itseni ulos vahingossa lukittuani joutunut paskomaan housuihini ja kaivamaan paskat kädelläni ulos ja laittamaan roskiin.
Olen pienenä löytänyt isäni koneelta homopornoa, järkytyin pitkäksi aikaa.
Ala-asteella kärsin ahdistuksesta ja pelkäsin outoja asioita. Halusin joskus tehdä itsemurhan.

#41876 1.12.2005

Täällä kaikki puhuu vaan paskoista asioista joten kelasin lisää tänne pari juttuu jotka on mun elämäs hyvin.

- Asun yhdessä tyttökaverini kanssa jota rakastan tosi paljon, muija ymmärtää mua ja antaa mun tehdä mitä haluun.
-Olen lopettanut kunnolla kännäämisen, en ole potenut oikeaa krapulaa pitkään aikaan, kiitos kannabiksen.
-Jumitan yleensä himassa ja pelaan tietokoneella. Päivät käyn kuitenki duunissa kuten "normaalit" ihmiset, vaikka elänkin eräänlaista kaksoiselämää.
-Ei, en ole mikään nolf. Musta tuntuu et oon tähän mennessä nähny ja kokenut erittäinpaljon enemmän ku moni täältä. Nykyään ei vaan tarvi käydä missään sillä nautin kotona olemisesta, kaverit käy kylässä jos haluavat nähdä.
-Olen saanut suhteet poikki tän mestan diilereihin, eli kuumotukset poliisista on onneksi ohi.
-Vanhat paskat "kaverit" on historiaa. Niiden tilalle on tullut ihmisii joihin voi ehkä jopa luottaa.
-Vaikka töitä ei jaksais tehdä (oon aina tehny). Mut kuitenki palkkapäivät pakottaa jatkamaan. Ja onhan se mahtavaa ku on sitä rahaa.
-Olen vasta 19 ja elämä edessä vaikka välillä tuntuukin ettei jaksa, mutta ku koittaa aatella että on tässä jotain hyvvääki,niin jaksaa paljon paremmin.

Laitanpa jotain paskaaki ku on aikaa.
-Suomen laki. (Mun mielipide on se et kotikasvatus pitäs laillistaa omaan käyttöön. On se kumma ku ei tajuta et mistäs ne nistit lähtee. Kuitenki porukka jo nuorena kiinostuu kannabiksesta, joten mistä sitä haetaan? no tietenki siltä pikkudiileriltä joka kauppaa samalla pirii ja muuta kamaa. Porttiteoria on tän takii tosi juttu. Mut kelatkaa ku jengi sais rauhas kasvattaa himassaan, menis ryssämafialta isosiivu pois ja nuoret säästyis rännäämästä.)
-NATO
-Amerikka
-Rasistit
-Känniääliöt jotka vetää vaa viinaa ja rähisee kännis. Ite ku polttaa paukkuu nii jää tollanen vähemmälle ja sit sen vasta huomaa miten asiat meneeki.
-Laitan tähän viel nää ammarit aka tuuningpellet jotka puskee romuihinsa ihme sälää ja hirveet subbarit jotka sit rymisee sadan kilsan päähän. ei mitää vastaa hyvään äänentoistoon, mut joku roti.

Jes kiitän ja kuittaan. Nyt röök ja vois alkaa tekeen duunii.
Jos jotai asiaa nii palautetta voi laittaa ku tos tollanen ruksi oli.

#41825 1.12.2005

Olen 15 vuotias poika helsingistä, käytän kannabista päivittäin ja alkoholia joka perjantai ja lauantai kesälomisin lähes joka päivä. En käy koulua kunnolla lintsaan viikottain 1-2päivää. käytän tietokonetta päivittäin 5-12h, en ole koskaan seurustellut olen kai liian ujo pokaamaan muijia valehtelen vanhemmilleni että tarvitsen rahaa johonkin mutta en käytä saamiani rahoja siihen mitä sanoin ostavani olen myös pelinarkomaani pelaan viikottain n. 30-50euroa. olen polttanut tupakkaa 6vuotta ja kannabista
3vuotta, olen myös ottanut lääkkeitä ja alkoholia pari kertaa sekaisin mutta totesin sen järjettömäksi jutuksi joten en enään niin tee. joudun usein viinaa juodessani hankaluuksiin ja nolaan itseni kännissä ja olen putkassakin ollut liian monta kertaa. en halua/viitsi lopettaa päihteiden käyttöäni koska en näe siinä mitään kovin suuria onglemia, en tiedä mikä minusta tulee isona tai ylipäätänsä tiedä mitään siitä että mitä haluan elämältäni ja masturboin myös päivittäin ja olen kova valehtelemaan, en tiedä miksi mutta se on tullut vaan tavaksi.

Ei tule oikeen muuta mieleen niin enköhän jätä tämän tähän
tuo kaikki kirjoittamani oli faktaa, antakaahan palautetta jos teillä on jotain sanottavaa mulle.

#41786 30.11.2005

-inhoan ihmisiä jotka eivät huolehdi itsestään
-rakastan runkkaamista
-olen kieltäytynyt seksistä koska pidän yhdenillan juttuja jotenkin likaisina, tunnen olevani kaksinaismoralistinen
-olen kaikin puolin terve, komeahko ja hyvän kropan omaava nuorimies, minulla on terveet elämäntavat ja saatan tyrkyttää niitä ehkä liikaakin joskus läheisilleni
-pidän kaikkia jumalan kaltaisiin ihmistä kahlitseviin ylimaailmallisiin voimiin uskovia hulluina enkä häpeile sanoa sitä heille
-uskon itseeni

#41778 30.11.2005 Nainen 24v

Olen varastellut alusvaatteita ja tavaraa kaupoista, työttömänä kun ei ole vara ostaa..
Harrastan yhden illan juttuja enkä häpeä sitä yhtään, seksikumppaneita minulla on ollut yli 200.
Puhun paskaa kavereiden selän takana, paitsi bestikseni..
Katson lesbopornoa ja samalla masturboin ja unelmoin seksistä naisen kanssa..
N24

#41773 30.11.2005

Vihaan:

-Uskovaisia (varsinkin sellaisia, tyrkyttävät omaa uskontoaan muille)
-Amiksia
-Räppäreitä (vai mitälie lökäpöksyjä)
-Pissiksiä
-Huonoa musiikkia (eli räppiä, teknoa, RnB:tä, poppia ja kaikkkea muuta paskaa jota tulee joka tuutista)

Kiitos ja kumarrus

#41770 30.11.2005

Haluaisin elää koko elämäni uudestaan. Aika menee niin nopeaa, että kaikista asioista ei ehdi tai tajua nauttia. Eniten kaipaan yläasteaikoja. Lisäksi voisin korjata virheet mitä olen tehnyt ja ehkä tehdä elämästäni muutenkin paremman. Ikävöin joka ilta menneitä aikoja ja että elämäni on jo ohi. Olen nyt 19 vuotta.

#41743 30.11.2005

Kesällä inter-reilillä rahat loppui kotimatkalla.
Annoin rekkakuskeille persettä että pääsin Slovakkiasta koti suomeen...
Parhaimmillaan oli 3 kuskia kimpussa...

#41738 30.11.2005

Olen inhottavan laiska, se vituttaa.
Teen tyhjiä lupauksia "ystävilleni" mutten pidä niitä koskaan.
Tykkään huumeista. Ekstaasissa viettämäni tunnit ovat elämäni parhaita.
Hakkeroidun exäni sähköpostiin ja kyttään hänen tekemisiään (myös muidenkin ihmisten).
Elämässä ei ole mitään järkeä. Siksi vedän kännit lähes aina ja olen aina perseauki vaikka käyn töissä vakituisesti.
Olen paska kun tunnustin. vittu...

#41711 30.11.2005

Olen vetänyt keittoa 60-luvulta asti ja soittanut paranoidin väärästä soinnusta. Ja lisäksi olen nisti ja omaan skitsofreniaan omaavia piirteitä

#41709 30.11.2005

Minulla on tililläni yli 4000 euroa rahaa, vaikka elän työttömyyskorvauksella. Aina kun pitäisi ostaa mitä tahansa tai käydä jossain, vetoan siihen ettei mulla ole rahaa. Aina kun mahdollista, pistän äitini tekemään ruokaostokseni ym.

#41706 30.11.2005 Nainen 19v

Yläasteella vedin silloista parasta kaveriani turpiin, hänen ylimielisen asenteensa takia. Välit meni poikki, mutta ei kaduta yhtään, sillä se tuntui hyvältä.

N19

#41695 30.11.2005

Seurustelen onnellisesti, mutta mulla on vieläkin ilmoitus treffisivulla ja nyt, kun eräs nainen laittoi sinne mulle viestiä ja haluaisi harrastaa seksiä kanssani. Hän antoi numeronsa minulle ja nyt aion käydä hakemassa Prepaid-liittymän, jotta en jäisi kiinni nykyiselleni siitä, että petän häntä. Omatuntoni järkkyy aika tavalla, mutta en mitenkään voi vastustaa kiusausta...haluan siis vierasta seksiä, vaikka olen nykyisenkin kanssa ollut vasta pari kuukautta.

#41690 30.11.2005

Olen varastanut kaupasta ja pistin syyt kaverin niskoille ( eli pistin kaverin pussiin). Asia on sovittu myös poliisin kanssa. Mutten pääse ikinä eroon tuskasta jota se iltaisin aiheuttaa.

Olen koukussa orgasmiin. Harrastan itsetyydytystä vähintään 5 kertaa päivässä, ja myös kouluni vessassa tai huoneessa joissa pinemmät sisareni asuvat niin että he ovat paikalla. Asun siis viellä kotona. Paha tapa mutten eroon pääse. Johtuukohan poikaystävästäni?

Olen jo yläaste iästä asti suunnitellut itsemurhaa. Ajattelen miten sen tekisin ja milloin ja kuolisnko varmasti. Monista kavereistani tämä saattaisi kuulostaa tyhmältä, koska päälin päin hymyilen aina ja olen hyvä koulussa. He ei vät vain tiedä kuinka paha olo minulla on.

#41670 30.11.2005

Olen riippuvainen informaatiosta. Se tekee minusta levottoman. Töissä käyn läpi suosikkilinkkini useamman kerran tunnissa, vain nähdäkseni heti jos niihin on tullut uutta tietoa tai muutoksia. Uutissivuilla saataan painaa päivitysnappia useita kertoja ettei minulta jää vain mitään heti näkemättä. Myös kotona minun on pakko saada kokoajan informaatiota. Tämä ei tarkoita välttämättä minkäänlaista hyödyllistä tietoa tai edes vuorovaikutusta. Kokoajan pitää olla jokin kirottu lähde käytössä. Oli se sitten televisio, tietokone, stereot tai vaikkapa kirja. Televisiotani katsellessani minulla on pakottava tarve "surffata" kanavia, jotta löytäsin heti jotain mielenkiintoista vaikka tuskin ne ohjelmat puolessa minuutissa niin paljon vaihtuvat. En osaa olla hetkeäkään ilman jonkin sortin informaatiota ja vihaan rutiininomaisia tehtäviä kuten siivousta tai tiskausta. Mietin useasti miten kauan vieroitus tästä kaikesta kestäisi ja osaisinko sen jälkeen vain olla.

#41634 30.11.2005

Vihaan äitiäni enkä anna hänelle mitään arvoa,koska minut huostaanotettiin.Seurustelen ukkomiehen kanssa...olen itse poju.olen täynnä vihaa koko ajan ja kuvittelen tekeväni murhia mitä raaimmilla tavoilla.Vihaan teinejä,koska eivät osaa muuta kuin lässyttää ja riehua.Olen äärimmäisen ahne..mikään ei riitä ja jos en rahalla saa niin varastan.Minua pidetään todella symppiksenä ja rehellisenä vaikka olen ilmeisesti jakautunut persoona ja äärimmäisen ahdistunut.Nukun välillä kymmeneen asti illalla ja olen todella sekaisin.Miesystäväni tekee minut ainoastaan onnelliseksi ja musiikki.Kohellan yksinäni ja päästelen hulluja ääniä.Minulla on pakkoliikkeitä.Yksin ollessa hytkyn kuin mikäkin vieteriukko..noloa.Olen hulluna Steven Seagaliin ja haluaisin puuhastella sen kanssa.Ajattelen koko ajan rahaa ja uusia tavaroita.Olen aina ollut kiinnostunut satanismista ja varsinkin niistä ylipapeista seksuaalisessa mielessä.En ole koskaan kokeillut huumeita paitsi liimaa olen impannut...pidin siitä valtavasti,koska tapasin liimoissani Elviksen.Viiltelen itseäni silloin tällöin.Valehtelen kaikille että lopetin tupakoinnin vuonna 1998,vaikka sauhuttelen melkein joka päivä..en tiedä miksi tota valhetta olen jatkanut..hmm.Olen epäseksuaalinen,en halua että minua kosketaan..paitsi Steven Seagal.Annoin kissani pois koska en kestänyt sen läheisyyttä.Harmittaa,mutta olen niin traumatisoitunut..en voi kertoa näitä asioita kenellekään.Käytän vain mustia vaatteita ja haluan olla kalman kalpea..lähes näkymätön.Olen miettinyt että lopettaisin taas syömisen ja kuihtuisin pois.Kärsin masennuksesta,mutten halua apua,koska en halua virua sairaalassa lääketokkurassa.Haluan olla rauhassa.Vihaan epäpäteviä ihmisiä ja tyhmiä kysymyksiä.Minut erotettiin koulusta,yks hailee..

#41617 30.11.2005

Olen pettänyt kihlattuani, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta maailmassa! Poltan säännöllisesti pilveä ja käyn joka viikonloppu yökerhoissa yleensä ekstaasin, amfetamiinin, kokaiinin ja/tai kannabiksen voimalla. Juon alkoholia ihan liian paljon. En edes tykkää klubittamisesta tai huumeista, mutta klubiin ei voi mennnä ilman huumeita, eikä minulla ole muuta tekemistä viikonloppuisin.

Olen laiskimus, joka ei jaksa opiskella, vaikka nytkin pitäisi!

Haaveilen nussivani nuoria poikia (n. 14-16 vuotiaita) ja antavani heille elämänsä kyydit! Jos joskus tarjoutuisi tilaisuus, en tiedä toteuttaisinko haaveeni.

Kun sain tietää eksäni pettäneen minua lähetin eksäni nimissä tälle tytölle kirjeen, jossa kirjoitin hänelle todella rumasti. Eipä siittä tytöstä enää ollut harmia!

Olen hakkeroinut poikaystävieni mailiosotteiden salasanat ja käynyt kyttäämässä heidän mailejaan. Sama koskee IRC-gallerioita, joissa saa privasti korjoitella muille. Olen myös säännöllisesti selannut heidän kännykästään viestejä ja puheluita. Teen sitä edelleen.

#41614 30.11.2005

Minun piti hommata eräälle kaverilleni pilveä ja hän antoi minulle rahat. Valehtelin hänelle että henkilö jolta muka piti ostaa pilveä vei hänen ja minunkin rahat. Tosiasiassa ostin hänen rahoilla pilveä itselleni. Nyt omatuntoa kolkuttaa.

#41612 30.11.2005

villit kuviot...

kaikki alko keväällä, kun mulla ja mun kihlatulla(nro1) alko meneen huonosti ja oli jatkuvasti isoja riitoja. Samaan aikaan sain julkisen työpaikan, jossa pitkästä aikaa tapasin vanhan miespuolisen ystävän(nro2) joka oli juuri eronnut kihlatustaan ja lastensa äidistä, meidän välit alkoivat lämmetä välittömästi. Samoihin aikoihin kuvioihin astui myös pomoni veli(nro3) joka oli myöskin kihloissa, myös meidän välillä alkoi tunteet kuumeta.. erään illan vieton päätteksi kihlattuni nukkuessa toisessa huoneesa hiivin pomoni veljen huoneeseen ja naimme koko yön aamuun asti, ainakin 5tuntia! Mutta se ei riittänyt, että petin kerran vaan viikon päästä baarista lähtiessäni lähdin tämän vanhan ystäväni (nro2) matkaan ja hänenkin kanssaan vietin pitkän ja kuuman yön, jolloin jäin osittain kiinni seikkailuistani, mutta sain anteeksi! Tämän jälkeen olen säännöllisin väliajoin ja useasti harrastanut seksiä näiden molempien miesten kanssa ja tietysti myös omani eikä tälle jatkumolle näy loppua!! Minulla ei ole aavistustakaan mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa enkä uskalla edes ajatella! tämä mies (nro2) on kuitenkin jo täysin rakastunut minuun ja lähettelee minulle kalliita lahjoja ja palvoo maata jalkojeni alla, ja aina minä uskottelen hänelle, että kohta jätän kihlattuni ja lähden hänen matkaan vaikka oikeasti minulla ei ole mitään käsitystä missä mennään ja mitä seuraavaksi aion.. ja mies (nro3) on muuten vaan riippuvainen minusta ja saamastaan marotonseksistä! kamalaa kun on näin riippuvainen kolmesta erilaisesta miehestä ja heidän antamastaan nautinnosta, pitäisiköhän vaan valita se jolla on isoin?!?

#41588 29.11.2005

Heitin viikko sitten lumipallon talon ikkunaan leikkimielisesti, mutta ikkuna särkyi pärstäleiksi, vaikken sitä tahallisesti yrittänyt... Talo oli onneksi tyhjä eikä ketään ihmisiä ollut näkemässä sitä muuta kuin ystäväni ja hänkään ei ole kertonut siitä kenellekkään.. Oma tunto kolkuttaa välillä =(