#1016 11.1.2004

Vihaan lapsia. Ne mölyävät ja ärsyttävät läsnäolollaan. Joskus mieleni tekisi kuristaa lapsia.

#1013 11.1.2004

Lapsena sain usein tukkurasiallisia karamellia tädiltäni, sillä hän työskentelee eräällä karkkitehtaalla. Toisinaan karkkia alkoi olemaan niin paljon, että sitä kaikkea ei jaksanut syödä. Siispä hieroin paljasta pyllyäni ylimääräisiin karkkeihin ja lähdin ulos tarjoilemaan kavereille ja naapureille. Nautin ajatuksesta vielä nykyäänkin.

#1009 11.1.2004

Pyrin usein tahallisesti painamaan ihmisten - etenkin itseäni nuorempien - itsetunnon maahan. Mielestäni on hienoa nähdä ihmiset masentuneina, etenkin jos olen itse aiheuttanut tuon tilan. En kuitenkaan tunne oloani syylliseksi jälkeenpäinkään. Tunnen saavani voimaa muiden tuskasta.

#1008 11.1.2004

Vihaan ihmisiä, jotka uskovat asiaansa, omistavat aikansa ja keskittymisensä mielestään jollekin tärkeälle, kuuntelevat vakavissaan musiikkia tai tekevät sitä, addiktoituvat seksiin, kieltävät rahan, kuuluvat vakavissaan uskontokuntiin, ovat osa alakulttuureja, ovat osa trendejä, kasvavat vanhoiksi, jättävät kasvamatta aikuisiksi.

#1006 11.1.2004

olen viimeiset 6 vuotta vetänyt joka päivä mahaa sisään, että näyttäisin hoikemmalta.

olen masturboinut kuunnelen kun ystävät harrastavat seksiä.

petin poikaystävääni.

#1001 11.1.2004

Aloin irkata 10-vuotiaana. Olen nyt 17-vuotias enkä ole onnistunut lopettamaan paria viikkoa pidemmäksi ajaksi.

#999 11.1.2004

olen 18-vuotias ja olen harrastanut seksiä 15-vuotiaasta asti (aivan liian monen jätkän kanssa).
olen 18-vuotias eikä minulla ole vieläkään kuukautisia, koska en uskalla hakeutua lääkäriin.
olen 18-vuotias ja haaveilen paljon vanhemmista miehistä ja seksin harrastamisesta erikoisissa paikoissa

pidän itseäni outona

#997 11.1.2004

Olen masturboinut Turun tuomiokirkossa rippisaarnan aikana.

#995 11.1.2004

Olen huume-/piikitysaddikti. Enkä edes haluaisi lopettaa.

#994 11.1.2004

Pelkään sitoutumista, mutten uskalla jättää seurustelukumppaniani. Siksi useimmiten ajauduttuduttuani seurustelusuhteeseen petän kumppaniani hyvin pian ja kerron tästä hänelle. Sitten välit menevät automaattisesti poikki eikä minun tarvitse jättää ketään.

#993 11.1.2004

olen viillellyt itseäni jo 4 vuoden ajan...en voi käyttää lyhythihaisia paitoja, koska minua hävettä näyttää ne muille...

#992 11.1.2004

Olen heteronainen..Silti aina yksin ollessani, koneella ollessani luen suomi24.fi sivun keskustelupalstoilla
olevia seksinovelleja. Katselen myös samalla naisten alastonkuvia.. Samalla runkkaan ja saan suuren nautinnon siitä. Sitten jos olen oikein kiimoissani, otan siivouslastan, työntelen sen toista osaa sisälleni ja saan siitä myös nautinnon.. Kukaan ei vielä tiedä että
mihin sitä on käytetty....

#991 11.1.2004

Tyttöystäväni jätti minut ja sen jälkeen elämäni on ollut pelkkää surua. Tekisin mitä tahansa saadakseni hänet takaisin.

#986 11.1.2004

minä tulin tänään kaapista.olen todella ylpeä itsestäni

#984 11.1.2004

minua vihastuttaa se että monet ovat minua viisaampia. olen tyytyväinen siihen että parhain kaverini on minua tyhmempi. saan päteä edes hänelle.

#983 11.1.2004

seuraan erään pojan "elämää" sen perustellaa mitä hän on muille sanonut irc-galleriassa.

#982 11.1.2004

ollessani 7-luokalla käytin mietoja huumeita, olin lähes joka päivä humalassa ja varastelin kaupoista jne.

#981 11.1.2004

olin raskaana, mutta minulle tehtiin abortti. kaduttaa.

#941 11.1.2004

Olen seurustellut yli kolme vuotta nykyisen avomiehen kanssa ja nyt todella ihastunut yhteen (miespuoliseen) ystävääni. Haluaisin jättää mieheni tämän toisen miehen vuoksi, mutta en tiedä katuisinko sitä lopulta. Luulen ihastukseni kohteen tuntevan myös jotain minua kohtaan, mutta en ole vielä saanut otettua asiaa puheeksi. En edes tiedä, pitäisikö ottaa...

#938 11.1.2004

Seurustelin useita vuosia rakastamatta kumppaniani, vaikka väitinkin niin. Hän oli melko karvainen naiseksi ja se kuvotti minua niin paljon että olimme pitkiä pätkiä rakastelematta. Masturboin paljon ja haaveilin muista naisista. Joskus jätin menemättä hänen luokseen vedoten muihin kiireisiin, vaikkei minulla oikeasti ollut mitään tekemistä. Pelkäsin, että jään yksin jos eroan hänestä.