#80863 25.11.2008

Pelkään olevani allerginen kaikille ruoka-aineille. mul ei ole koskaan todettu mitään allergiaa mutta silti. pelkään aina että kun syön jotain niin saan allergisen reaktion ja hengitystieni turpoavat ja tukehdun, hullua!

#80861 25.11.2008 Mies 34v

Minä olen saanut uuden valon elämääni.

Olin pari päivää sitten uimassa, ja saunaan tuli vammainen ihminen. Jossain vaiheessa hän naureskeli jotakin, ja luulin että hän nauroi minulle. Käänsin pääni hänen suuntaan ja hän sitten vilkaisi minua. Jostakin syystä vastasin pahasti ja näin hänen kasvoistaan että hän loukkaantui pahasti.

Noh, viivyttelin sitten pukuhuoneessa, odotin että hän tulee sinne ja pyysin anteeksi.

Myöhemmin kotona ajattelin millaista vammaisten elämä on. Ja minulla kävi sääliksi heitä. Vaikka heillä on paljon rajoitteita he silti ottavat elämästä enemmän irti kuin me. Uimahalleissa heitä näkee hymyilemässä liukumäessä ja sitä rataa. Entäs me muut? Me olemme aina yhtä tympääntyneen näköisiä ja masentuneita jne.

Päätinkin siis omistaa osan elämästäni vammaisten auttamiseen.

Tunnustuksestani oudon tekee se, että olen entinen vanki (pari vuotta, pari törkeää pahoinpitelyä, ryöstö ja muuta...) Olen myös kalju, isohko ja tatuoitu. Eli minusta tuskin saa tällaista kuvaa kun minua ulkonäöltä katsoo.

Olen parantunut ihminen, vankilaan en aio enää mennä, mutta voi toki tilanne muuttua jos näen jonkun kiusaamassa vammaista. En ymmärrä mikä ongelma ihmisellä on vittuilla vammaiselle... Mitä he ovat tehneet ansaitsekseen sen? Eivätkä he sille mitään voi että ovat syntyneet vammaisina. Toivon tosissani etten ikinä tule kuulemaan jonkun sanovat pahaa vammaisista.

Minulla tuli kyyneleet silmiin kun luin täältä tunnustuksen missä vammaisen isä puhui lapsensa kaverista, ja siitä kun lapsensa kaveri aikuistuessaan lakkasi käymästä ja lapsi kyseli kaveriansa isältä.

M34, parantunut mies.

#80859 25.11.2008

Olen töissä erään maakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Olen ollut siellä jo muutaman vuoden. Tehtäväni on myydä mainoksia sanomalehden verkkopalveluun. En ole saanut ikinä yhtään myytyä. Olen selvinnyt asiasta vetoamalla muihin kiireellisiin tehtäviin.

#80856 25.11.2008

Lintsaan koulusta vähintään joka toinen viikko. Teeskentelen olevani kipeä. Myös kun olen kipeä jään useasti liian kauaksi aikaa kotiin vielä sen jälkeenkin. Kaikki kokeet, läksyt yms. ovat rästissä. Mutta en jaksaisi palata kouluun, joku siinä paikassa pelottaa suuresti..

#80855 25.11.2008 Nainen 19v

Olen nähnyt unia, joissa harrastan seksiä isäni ja sisarieni kanssa. Sisarillani on ollut unissa penikset.

Sain ensimmäiset orgasmini n.11 vuotiaana kuvistunnilla. Olin jännityksessä etten saa työtäni valmiiksi ajoissa ja aloin keinuttaa itseäni tuolia vasten. Kohta ihmettelin hyvänolontunnetta jalkovälissä.

N19

#80853 24.11.2008

Tilaan paljon tavaraa netistä, viime vuoden aikana olen tilannut ainakin 500e edestä kamaa eikä vanhempani tiedä asiasta mitään

#79649 30.8.2008

haisen

#79647 30.8.2008

Näitä tunnustuksia lukiessaan taas muistaa, ettei ole itse ainoa, jolla on ongelmia. Yritetään jaksaa, me kohtalotoverit

#79644 30.8.2008

Vihaan kirjoitusvirheitä! Vihaan sitä kun ihmiset eivät osaa oikeinkirjoitusta tai kielioppia. Vihaan sitä kuinka kaikki opettajani tuntuvat tekevän kirjoitusvirheitä joka kolmannessa lauseessa. Vihaan ihmisiä jotka luulevat osaavansa kirjoittaa eivätkä esimerkiksi tajua pilkkusääntöjen ideaa. Eräässä pelikeskuksessa on eräs itseään täynnä oleva käyttäjä, joka luulee että aina ennen kun-sanaa täytyy laittaa pilkku. Hän kirjoittaa esimerkiksi tällaisia lauseita: "Minä, kun ihan luulin." Siis miten vitussa joku voi luulla että tuossa kohtaa tulee pilkku? Lisäksi täällä Tunnustusten luolassakin näkee tunnustuksia, joissa joku kertoo vihaavansa kirjoitusvirheitä, mutta tunnustus onkin itse ihan virheitä pullollaan. Voi tsiisus.

En todellakaan ymmärrä mikä yhdyssanoissa on niin vaikeaa! Siis voi vittu, jos on esimerkiksi sana "bussipysäkki", onhan se selvää että siinä on vain yksi asia kyseessä eikä erikseen kahta asiaa "bussi" ja "pysäkki"! Kyllähän sen nyt tajuaa että jos johonkin sanaan kuuluu kaksi osaa niin ne osat tulevat yhteen. Mitä järkeä että puhuttaisiin erikseen bussista ja pysäkistä, kun on ihan selvää että bussipysäkillä tarkoitetaan sitä paikkaa missä odotetaan bussia? Siis miten on mahdollista ettei joku osaa yhdyssanoja? Se on maailman helpoin asia, voi saatana oikeesti. Nehän tulee luonnostaan oikein! On uskomatonta miten tyhmää kansaa suomalaiset ovat tässäkin asiassa.

Ja ärsyttää kun ihmiset kirjoittavat näin: "Jumbo -kauppakeskus". Mistä he oikein repäisevät tuon välin tuohon? Tietysti yhdyssanoissa käytetään väliä ennen viivaa vain silloin kun alkuosassa on kirjoitettu sanat jostain syystä erikseen ja sanoja on vähintään kaksi. Esimerkiksi näin: "Hiipivä haamu -kilpailu", mutta ei "Jumbo -kauppakeskus", koska Jumbo on vain yksi sana. Se kirjoitetaan siis "Jumbo-kauppakeskus".

Lisäksi omistusliitteiden puute on vittumaista. "Minun koira"... Tietysti se on "minun koirani"! Miten joku ei tajua kuinka vajaalta "minun koira" kuulostaa kirjakielessä? Ja kuulostaa-sanasta: Se todella on yhdellä eikä kahdella l-kirjaimella. Ei siis "kuullostaa" vaan "kuulostaa". Kuullostajat kuullotetaan helvetin liekeissä.

Ja voi, on niitä paljon muitakin virallisissakin yhteyksissä esiintyviä virheitä. En vaan jaksa luetella niitä tässä enempää. :)

Siinä oli teille kirjoitusvirheidiooteille vähän kitinää ja valitusta. Siis mikä siinä oikeinkirjoituksessa voi olla niin vaikeaa? Ymmärrän tietysti luki- tai muut "kirjoitushäiriöt", mutta jos niitä ei ole, oikeinkirjoitus on maailman helpoin juttu. Yrittäkää ees. Pliis.

Joskus on masentavaa tietää olevansa fiksumpi kuin 95% suomalaisista.

- tyttö 14 vee

#79637 30.8.2008

Huumeet, huumeet. En ole päässyt yli vaikka moni luulee. ANTAKAA NYT JOTAIN MITÄ VETÄÄ!

#79636 29.8.2008

Haaveilen salaisesti laulavani kouluni juhlasalin näyttämöllä oikein hienosti koko koulun edessä. Todellisuudessa en tekisi tätä ikinä.

#79635 29.8.2008 Nainen 21v

Valehtelen paljon. Aina kun tutustun uusiin ihmisiin, puolet heille kertomistani jutuista on täyttä paskaa. Menetän kontrollini kokonaan, kun tiedän, etteivät he saa mitään kautta tietää, puhunko totta. Olen valehdellut ylioppilasarvosanoistani, aiempien poikaystävieni määrässä (yläkanttiin, koska hävettää olla niin kokematon), harrastuksistani, sosiaalisista suhteistani ja oikeastaan ihan kaikesta muustakin, myös ihan arkipäiväisistä jutuista, kuten miten tulin kouluun. Saatan myös sepittää hauskoja sattumuksia, tyyliin väittää nähneeni jonkun julkimon kaupungilla, ihan vain viihdyttääkseni ihmisiä. Toivottavasti uudet kaverini eivät koskaan tapaa vanhoja kavereitani, sillä muutamakin asia saattaisi paljastua...

N21

#79634 29.8.2008

Olen jumissa menneessä ihmissuhteessa. Ajattelen exääni joka päivä. Jo kaksi orastavaa juttua on mennyt kiville tämän takia. Takaisin häntä en todennäköisesti saa, en tiedä haluankokaan. Aikaa on mennyt jo 5kk joten luulisi että tämän yli olisin jo päässyt.
Muutenkin tapaan niin harvoin sellaisia naisia ketkä säväyttää ja viimeaikoina tavannut jo kaksi. En saa iteseäni irti menneestä. Hyvät keinot ja neuvot tarpeen...

#79633 29.8.2008 Nainen 22v

panin opettajaani.

N22

#79632 29.8.2008

Olen rakastunut itseäni 6v vanhempaan mieheen. Sen piti olla yhden illan juttu, mutta nähtiinkin pari kertaa sen jälkeen ja minä olin mennyttä naista. Olen mukavan näköinen, hauska ja melko ihana ihminen. Harmi vaan, että tämä mies ei tajua sitä ja tavallaan sanoi välimme poikki.
Eräs toinen, 3v vanhempi mies, josta piti tulla poikaystäväni, on myös hävinnyt kuvioista. Ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. MIKÄ TEITÄ MIEHIÄ VAIVAA :( Kaikki näytti menevän hyvin mut yht äkkiä - ei mitään.
Ajattelin ruveta nunnaksi.

#79630 29.8.2008

Himoitsen tyttöystäväni parasta kaveria ja masturboidessani ajattelen melkein aina häntä.

Haluaisin tavallaan että tyttöystäväni pettäisi minua jotta voin jättää hänet, hän on lihonnut +10 kiloa seurustelumme aikana ja alkaa pikkuhiljaa kuvottamaan se tahdonvoiman puute ja oman kehon laiminlyönti. En halua kuitenkaan jättää häntä nyt kun ei ole "kunnon syytä", sillä suhteemme toimii muuten ja on ihan mukavaakin.

Nuoruus tuntuu menevän hukkaan seurustellessa.

#79629 29.8.2008

jatkoa #79399
Tuo ei ollut läppää. Hirveetä pienet kirjoitus virheet ja semmoiset.

#79628 29.8.2008

Olen ihastunut yhteen tyttöön ja hän tietää sen mutta välillä minusta tuntuu että hän vihaa minua mutta en uskalla kysyä koska olen niin hemmetin ujo.
Mies 15.v

#79627 29.8.2008 Mies 23v

On äärettömän kiihottavaa työntää oma sormi omaan persereikään!
M23

#79626 29.8.2008

Olen salaa kaukaa ihastunut erään jyväskyläläisen hevibändin kitaristityttöön.