TunnustustenLuola.fi

Luin juuri äsken näitä tunnustuksia välillä tyttöjen kuvia katsellen kun äitini yllätti minut masturboimasta. En huomannut että huoneeni ovi oli auki. No, onneksi voi nopeasti tunnustaa niin ei jää asia vaivaamaan.

Olen aina halunnut olla kirjailija, mutta jo jonkin aikaa on tuntunut, että ei munulla taidakaan olla sitä, mitä se vaatisi.

Kaikki pöytälaatikkoon kirjoitettu näyttää omissa silmissä enää tyhmältä tai parhaimmillaankin joutavalta. Hah!

Tuntuu nyt ihan naurettavalta, että minulla oli vielä äsken tällaisia haaveita. Kaikki muu, yliopistokin, oli vain varasuunnitelmaa, ja elämä alkaisi esikoiskirjasta.

Taitaa olla parempi keskittyä enää urheiluharrastuksiin. Ollapa Onnenpyörä edelleen televisiossa, niin pärjäisi ainakin siinä.

N25

olen lukion suorittanut, nyt keväällä yo-kokeita uusiva laiskakasa. en oo lukenut yhtään, enkä aio, eikä kokeiden tulos kiinnosta. todennäköisesti kirjoittelen jotain lämpimikseni, syön eväitä ja häivyn. opiskelupaikkaa pitäis hakea, mutten jaksa. olen mieluummin netissä ja chattaan messengerissä.

minua eivät hetkauta elämän suuret asiat ollenkaan, mutta saatan masentua pitkäksi aikaa jostain aivan mitättömästä asiasta.

en nyt jaksa panostaa tulevaisuuteeni ollenkaan. todennäköisesti teen hutiloiden ja väkipakolla johonkin oppilaitokseen ennakkotehtäviä ja täytän muutamat hakupaperit, että vanhempani luulisivat minun yrittävän jotain. toisaalta voisin tehdä mitä vain, että saisin kunnollisen opiskelupaikan, mutta en silti jaksa tehdä työtä.

Kukaan ei sitä mahtane tietää, mutta tunnen olevani äärimmäisen yksinäinen ihminen. Johtunee lapsuudestani, jolloin en onnistunut olemaan yhdenkään sellaisen ihmisen luona, jota olisin voinut ihailla tai kunnioittaa. Sen sijaan tunnen kaikkia kohtaan myötätuntoa. Tämä ei juuri näy ulospäin. En osaa vihata tai halveksia ketään.

Tiedän, että käyttäydyn toisinaan hyvin antisosiaalisesti ja näin karkoitan luotani ihmisiä, jotka yrittävät tutustua minuun ja ilmeisesti he tulkitsevat käyttäytymistäni väärin. Vaikka huomaisin selvästi, että joku haluaisi tutustua minuun, käyttäydyn kuin en huomaisikaan. Tunnen itseni aina ylimääräiseksi ja ulkopuoliseksi. Tämä tunne on niin vaivaava, että pysyn mieluummin hiljaa nurkassa, niin järjenvastaista kuin se onkin.

mulla on surkea olo.

Olin mielestäni koulussa fiksumpi kuin muut. En älyttömän paljon, mutta kuitenkin jonkun verran. Kuvittelin saavuttavani jotain.

Ja mikä on lopputulos? Olen persaukinen stressaantunut kusipää ja teen tod.näk. konkan pikapuoliin. Toisaalta, en jaksa välittää.

Pistin ala-asteella ruokalasta pihistetyn perunan nalkuttavan erityisopettajan piskuisen, lähinnä koppimopoa muistuttavan auton pakoputkeen. Koska auto ei lähtenyt käyntiin, opettaja paniikissa tilasi hinauspalvelun, joka maksoi luonnollisestikin maksoi maltaita.

Minulla on tarkasti tehty suunnitelma maailmanvaltiudesta. Hion sitä jatkuvasti. Ja joskus jopa uskon, että kykenisin hallitsemaan maailmaa.
Näen ja kuulen harhoja.

Luen lehdistä aina kuolinilmoitukset ja nauran äänekkäästi kun löydän jonkun joka on kuollut minua nuorempana.

Minun paras ystäväni on naispuolinen ja olen rakastunut korviani myöten häneen. Olen kertonut tämän hänelle, mutta hän haluaa olla pelkästään kaveri. Ilmeisesti hänellä on poikaystävä, ainakin hän kertoi että hän on ihastunut johonkin tyyppiin. Olen itkenyt ja valvonut monta yötä hänen takiaan.

Huomenna alkavat yo-kirjoitukset, enkä ole lukenut yhtään.

Olen juuri tänään eräässä laitoksessa laittanu talonmiehen potkulaudan IV-konehuoneen ovea vasten( se oli raollaaan) että se kaatuu, jos joku avaa oven. ja hiljasessa talossa se kaikuu hyvin.

vituttaa niin vitusti tämä saatanan elämä

Olen hävinnyt elämässäni niin monta kertaa ettei se enää tunnu missään. Nykyään haastan kavereitani mitä typerimmissä jutuissa kilpailemaan kanssani ja vaikka yli puolet kerroista häviän, niin ei minua kiinnosta. Minulla on hyvä itsetunto, tai ainakin uskottelen itselleni niin.

Irroitan partahöylästä terää, ja ajattelin viiltää itseäni, koska se tuo minulle edes hetkittäistä iloa tähän pimeään maailmaan. Huomenna ajattelin lähteä sairaalahoitoon, koska olen itsetuhoinen ja kärsin vakavasta masennuksesta.

Ala-asteella soittelin paljon pilapuheluita kavereitteni kanssa. Kerran soitin eräälle vanhalle mummolle, esitin pientä lasta, "itkin" puhelimeen ja kyselin että "Missä mun äiti on? Ootko sä mun äiti?" Aluksi tämä tuntui hirveän huvittavalta idealta minusta ja kavereistani, mutta kun mummo olikin hyvin avulias ja aidosti huolestunut ja lohdutti kauan minua, tuli todella paha mieli. En voinut tunnustaa hänelle että esitin vain, vaan lopulta näyttelin rauhoittuvani ja lupasin odottaa kiltisti äidin paluuta. Ollut siitä asti tämän takia paha mieli aina kun muistuu mieleen.

Kerran myös soitin eräälle noin parikymppiselle miehelle puhelun, jossa esitin haastattelijaa ja kyselin häneltä muutamia kysymyksiä. Lopulta ilmoitin että tämä tuleekin sitten huomisen Helsingin Sanomiin. Mies oli todella yllättynyt ja iloinen. Jälleen tuli paha mieli.

Veljeni saavat minut päivittäin raivon partaalle, en yksinkertasesti kestä heidän juttujaan.

Haukun aina ystäväni runsasta alapääkarvoitusta. Viime aikoina jostain syystä itellenikin on kasvanut huomattavasti enemmän karvoitusta ja se ällöttää minua. Mistäköhän äkillinen karvan kasvu johtuu?

En malta lopettaa putkeani, koska pelkään sitä seuraavia liskoja.

luin ex-poikaystäväni päiväkirjaa koska tunsin että keskustelumme eivät olleet tarpeeksi syvällisiä.tahdoin tietää hänestä enemmän.

yritin pitkään unohtaa entiseni, mutta nyt kun se on mahdollista, en haluakkaan. haluan hänet vieläkin itselleni. ja ajoittan iskee paniikki, että minun pitää saada hänet ennenkuin kukaan muukaan saa. Koska hän on "minun" en kuitenkaan oikeasti kestäisi katsoa häntä jonkun toisen kanssa.mikä siis vaivaa? harmittaa kuitenkin että vielä hän pystyy satuttamaan minua.