#9174 21.3.2004

Kerran ihan kaatokännissä paskansin muksujen liukumäkeen. Toimituksen lopuksi sammahdin (kai) siihen liukumäen rappusille (kakka oli siellä liukupuolella valumassa), ja heräsin kun jotain hahmoja liikuskeli nousevan auringon valossa. Taisi olla joku perhe, eivät kauaa viihtyneet läheisyydessäni. Naurattaa yhä ihan perkeleesti, mutta toisaalta ihan vähän hävetttää... Olispa joku ottanut kuvan.

#9000 19.3.2004

Minua vaivaa suunnattomasti se, että tunnen olevani muita älykkäämpi ja fiksumpi. Ärsyynnyn hyvin herkästi, jos joku ei muista tai ymmärrä jotain tiettyä asiaa. Mietin joskus olenko oikesti älykkäämpi, vai kuvittelenko vain.

Useimmat ystäväni ovat minua pyöreämpiä. Säälin välillä heidän huonoa kroppaansa ja ihailen sitä, kuinka vahvoja ihmisiä he ovat, kun kehtaavat kulkea julkisilla paikoilla vaikka näyttävätkin kauhealta ja käyttävät huonosti istuvia vaatteita. En ole itsekään mikään kaunotar. Nolottaa ajatella näin hyvistäkin ystävistä.

#8999 19.3.2004

Olen "huijannut" vanhemmiltani 12 000 markkaa
Manipuloin jonkun muun ottamaan siitä syyn niskoilleen.
Olen rakastunut ihmiseen jota en ole koskaan tavannut, vaan tavannut internetin kautta.
En välitä oikeen mistään.
En arvosta ketään.
Valhtelen saadakseni tahtoni läpi.
Olen neitsyt sillä kukaan ei kelpaa minulle.
Viiltelin itseäni joskus koska halusin tietää miltä se tuntuu.
Olen manipuloiva itseään ajatteleva saastainen valhetelija ja nautin siitä.

#8998 19.3.2004

Olen ihastunut tuttuuni, joka on samaa sukupuolta. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta sen jälkeen kun kiinnostuin tästä henkilöstä olen myös alkanut huomata kiinnostusta muihinkin, tosin hyvin hyvin vähäistä, mutta kuitenkin. En pysty katsomaan häntä silmiin, sillä menen siitä täysin lukkoon. Hän varmaan ihmettelee sitä, sillä olemme aika usein tekemisissä toistemme kanssa. Normaalisti olen rento ja hauska ihminen.

Myönsin tämän itsellenikin vasta vähän aikaa sitten, kun huomasin tuntevani mustasukkaisuutta.

#8997 19.3.2004

Minä vihaan aivan järjettömän paljon lestadiolaisia.
Niitä on joka paikassa. Niiden elämä on järjetöntä. Ne kaikki pukeutuvat samalla tavalla ja ajattelevat yhtä kapeakatseisesti. Tekisi mieleni järjestää jonkinlainen lestadiolaistenhävitysleiri.

toinen:
minulla on tänään syntymäpäivä. muutama kaveri tulee käymään. eräät ystävistäni ovat siskoksia ja heillä on myös vanhempi sisko, joka tunkee joka paikkaan mukaan. Nyt nämä kaikki kolme ovat tulossa meille! Tunnen jotain käsittämättömän syvää inhoa tätä vanhinta kohtaan. Hän hengittää koristen ja vapisee koko ajan. Mikä häntä vaivaa? En tiedä enkä välitä. Inhoan vain niin kovasti häntä, enkä todellakaan halua häntä meille.

#8996 19.3.2004

luulen, että ennustin viimeöisen bussiturman. Eilen illalla tunsin oloni ahdistuneeksi, otin ristin pois kaulasta ja itkin pitkään.

Aamulla oloni muuttui paremmaksi, kun kuulin uutisen turmasta. en ollut enää huolissani siitä, mikä minua oli edellisenä iltana vaivannut.

#8995 19.3.2004

Lähdin eilen kaupungille serkkuni kanssa, ei huvittanut, mutten kehdannut kieltäytyäkään. Kiersimme varmaan kaupungin jokaisen vaatekaupan, mikä alkoi vituttamaan minua, sillä en ole shoppailija ollenkaan.

Kierroksen lopulla hän raahasi minut Hennes & Mauriziin ja pakotti minut puoliväkisin ostamaan erään kukallisen hameen. Hame oli kieltämättä kaunis, mutta kun olen metalli-ihmisiä, niin kukkakuosit eivät ole se minun juttuni.

Tänään meni Hennesiin heti kaupan avauduttua kello 10, palautin sen 20 euroa maksaneen hameen, otin rahat. Sen jälkeen ryntäsin levykauppaan ostamaan himoitsemani levyn.

Ostan harvoin vaatteita, sillä kaikki rahani menevät levyihin.

#8994 19.3.2004 Mies 16v

Sain taas sairasta mielihyvää, kun kuulin tuosta bussionnettomuudesta. Mielihyvä ei tule siitä, että nauttisin ihmisten kuolemisesta tai siitä, että jotkut jäävät näitä suremaan, mutta jostain syystä pidän näistä 'katastrofi' uutisista. Samanlaista mielihyvää sain, kun katselin WTC tornien romahtamista livenä. Muiden pelot, järkyttyneisyys ja kaaos kiehtovat minua.
Tänään kun kaverini selitti minulle asiasta, josta en vähempää voisi olla kiinnostunut, kuvittelin kuinka potkaisen häneltä hampaat kurkkuun yhdellä kovalla potkulla.

M16

#8992 19.3.2004

Tää on aika pitkä tarina, mut yritän kertoa mahd lyhyesti. Pari vuotta sitten menin "kuokkimaan" yhden tyypin kotibileisiin (olimme samassa ammattikoulussa) , tieto bileistä oli näköjään levinnyt koko koululle, sillä paikalle saapui ainakin 50 ihmistä.
Kämppä oli valtava omakotitalo, eli tilaa riitti. Vihasin (ja vihaan vieläkin) tätä tyyppiä kuin ruttoa, sillä hän kiusasi minua ja monia muitakin heikompiaan koulussa harvase päivä, kaikenlisäksi hän seurusteli tytön kanssa johon minäkin olin silmittömästi ihastunut. Tämä tarina liittyy tuohon tyttöön...

Tämä jätkä ei varmaan edes huomannut että minäkin olin paikalla, koska hänellä oli liian kiire flirttailla naisten kanssa olohuoneessa, eikä hän muutenkaan näyttänyt välittävän keitä kaikkia sisälle lappasi.
Menin heti sisälle päästyäni yläkertaan leikkimään tietokoneella (nörtti kun olen) ja hetken kuluttua alakerrasta kuului huuto: "Hei, nyt aletaan kattoo leffaa, kaikki olohuoneeseen!". Kaikki muut paitsi minä ja kaverini ryntäsivät olohuoneeseen.

Yläkerrassa oli hiirenhiljaista ja päätimme hieman koluta kiusaajamme kaappeja, mitään erityistä ja mielenkiintoista ei löytynyt (jos nyt ei lasketa kolmea pahvilaatikollista pornolehtiä), sitten rupesimme tutkimaan mitä kivaa tietokoneelta löytyisi.
Hetken kansioita selailtuamme löysimmekin "mielenkiintoisia" kuvia, niissä tämä "uljas prinssi" vetelehti tyttöystävänsä SISKON kanssa!! (kansio oli btw nimetty fiksusti "Playah")
Siinä ei kahdesti tarvinnut miettiä, mitä pitäisi tehdä... menimme äkkiä nettiin luomaan uuden email-tilin ja lähetimme sen kautta näitä Pelimies-kuvia ihastukseni kohteelle, jonka jälkeen otimme hatkat bileistä parvekkeelta tikkaiden kautta, kenenkään huomaamatta...

Seuraavalla viikolla koulussa kiusaajamme sai bitchsläppiä oikein olan takaa :)

Vahingonilo - paras ilo

#8991 19.3.2004

Vihaan teiniangstittavia ja maailmanloppua toivovia ihmisiä. Jumalauta, jos kerran kaikki on niin perseestä ja vituttaa, ampukaa itsenne jos on huono omatunto kaikesta.

Vihaan myös tosikkoja, jotka pitävät kaikkia piloja, sarkasmia ja komiikkaa lapsellisena. Vihaan myös itseään hauskana pitäviä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaa osaa viihdyttää ketään. Pysyisivät hiljaa.

Mutta kaikkein eniten vihaan uskovaisia, ja sitä kuinka he pitävät kaikkea omassa uskonnossaan itsestäänselyyksinä. Maailmassa on yli 6 miljardia ihmistä ja uskontoja kymmeniä, miten helvetissä kukaan voi tietää tarkasti, KUKA tai MIKÄ uskonto on ylipäätänsä se oikea. Siksi olen myös ateisti.

-16-vuotias "mies" Eteläsuomesta

#8988 19.3.2004

-Ihastun usein naispuolisiin koulukavereiheni ja fantasioin heistä. Ihastun joskus miehiinkin mutta hyvin harvoin.
-Aloitin masturboinnin noin 9 vuotiaana, ja teen sitä melkein päivittäin.
-Olen ollut elämäni aikana rakastunut kahteen tuttavaani, molemmat ovat olleet naisia. Rakastan toista heistä vieläkin ja mietin joka päivä ja kun hänet nään että miten vihjaisin asiasta. Tämä piinaa minua. Hän seurustelee, mutta olen nähnyt hänen suutelevan tyttökaveriaan.
-Olen nähnyt seksuaalisia unia tutuistani.
-Pidän itseäni bi-seksuaalina, ja haluaisin tunnustaa asian ihmisille mutta en ole ainakaan vielä sitä tehnyt.
-Unelmieni täyttymys olisi olla naisten palvoma nainen, jolla olisi joka yö eri hoito. Toisaalta, yhtä hyvä juttu olisi jos saisin seurustella rakastamani ihmisen kanssa.
-Olen kerran suudellut kaveriani, tai siis hän teki aloitteen.
-Ajattelen seksiä hyvin usein, enkä pärjää mielelläni ilman päivittäistä masturbointia.

Olen siis 17- vuotias TYTTÖ.

#8900 18.3.2004

Olen pienestä pitäen tyydyttänyt itseni sähköhammasharjalla, ja se toimii vieläkin. Sillä saan nopeasti ja helposti orgasmin jos niin haluan.

#8899 18.3.2004

Olen vieläkin rakastunut exääni. Eilen hän makasi lattiallani alasti ja hieroin häntä ja minulla seisoi.

Olen maksanut ihmisille jotta he kirjoittaisivat aineita puolestani ja voisin dokata vapaasti.

Olen alkoholisti mutta kukaan ei tiedä sitä.

Huh, helpotti.

#8898 18.3.2004

Olen homoseksuaali.

#8895 18.3.2004

Varastin 7vuotiaana kaverini kanssa hänen äidiltään n. 200 mk ja tuhlasimme kaikki karkkiin. Lopulta jäimme kiinni ja saimme haravoida pihaa monta kertaa.
Rakastan ajatusta, että rakastelisin monen miehen kanssa
yhtäaikaa. Minulla on ollut monia miehiä, jotka ehdottelevat vetoa "kakkoseen". Vihaan sitä!!
Opettajani lääppi minua kun jäin jälki-istuntoon. Hän joutui eroamaan.

#8893 18.3.2004 Mies 25v

Vihaan kroppaani. Olen mielestäni läski vaikka toisaalta tiedän etten ole. Pelkään sairastuvani johonkin syömishäiriöön. Olen 25-vuotias mies.

#8883 18.3.2004

Sain älykkyystestissä taas kerran tuloksen 144, en ole tyytyväinen. Olen muiden mielestä fiksu (kai minä olenkin, mut..) ja olenkin menestynyt elämässä, herran jestas, paljon paremmin kuin moni muu (teen väitöskirjaa tällä hetkellä, olen 25 vuotias).. silti, koen olevani tyhmä! Kadehdin minua viisaampia henkilöitä, haluaisin olla nero. Piru vie, miksen osaa nauttia siitä mitä minulle on annettu, koska olen kuitenkin saanut enemmän kuin moni muu -eli opin asioita sen enempää vaivaa näkemättä.. Minulla on oikeasti hyvä elämä -en vain osaa arvostaa sitä tarpeeksi!

#8882 18.3.2004

Kaverini yllätti minua juomasta kahvit pehmolelujen kanssa
ollessani yläasteella.

#8881 18.3.2004 Mies 24v

Aivan nollassa olevan itsetuntoni takia en uskalla lähteä naisten kanssa ulos treffeille, vaikka tiedän monien olleen/olevan ihastuneita minuun.

Humalassa olen sosiaalinen, rento, huumorintajuinen ja kerron hyviä juttuja. Tämä juuri hurmaakin monet yleisesti hyvännäköisinä pidetyt naiset, komea en ole, vaan aika tavallisen näköinen.

Selvinpäin en kuitenkaan tee mitään, sillä tiedän että olen selväpäisenä tylsä ja hiljainen. Tiedän myös etten kykenisi antamaan naiselle tarpeeksi suurta tyydytystä seksissä.

Lisäksi pelkään esiintymistä yli kaiken, saatan jäädä menemättä kouluun jos tiedän että olisi joku puhe/esitelmä pidettävänä. Tämän takia koulunkäyntini kusee aika pahasti.

m24

#8880 18.3.2004

En kerro kavereilleni vanhempieni varakkuudesta, ja nautin siitä kun he vaikka kehuvat kalliita vaatteitani/autoani. Ihmettelevät siinä sitten että miten sulla on varaa.. Ääliöt. Lukisivat verotiedot lehdistä.
Vaikka minulla on em. asiat "kunnossa", en osaa yleensä olla iloinen, jos joku toinen saa auton tai vaikka matkan Pariisiin.

Vihaan "kaveriani" joka kalastelee kohteliaisuuksia, vaikka itse olen vielä pahempi. Tai oikeastaan, en ole. En myöskään osaa oikeen kiittää jos joku kehuu hiuksiani/vaatteitani.

En halua kulkea kaupungilla minua kauniimpien tai paremmin pukeutuvien ihmisten kanssa. Toisaalta, rumien kanssa on noloa olla.

Olen äärimmäisen nirso miesten suhteen, ja sen takia olen hyvin yksinäinen.