TunnustustenLuola.fi

Vihaan seurakunnan johdossa toimivaa kirkkoherraa. Minusta olisi parempi , että hän tavalla tai toisella menettäisi asemansa

Olen alkoholisti ja juon aina kaikki rahani.

Seurustelen aivan upean naisen kanssa. Mutta silti minusta tuntuu että hän ei ole luottamukseni arvoinen. Pelkään että hän pettää minua ja valehtelee minulle. Jotenkin tämä syö kaiken hyvä suhteesta minun kannalta...

Viime kesänä työpaikallemme tuli uusi esimies, aluksi emme häntä edes huomanneet mutta se mikä on ajan myötä pistäny silmään, on se että hän käy koskettelemassa meitä työntekijöitä päivän mittaan useampaan kertaan, milloin mitenkin.

Muiden työkavereiden kanssa haukumme häntä tästä paheesta ja keksimme mitä ihmeellisimpiä tarinoita hänen menneisyydestään, vaikka todellisuudessa tykkään tuosta kosketuksesta, enkä haluaisi hänen lopettavan.

Olen kai jäänyt kiinni tuohon kosketteluun.

Olen addiktoitunut tähän sivustoon. Minun on joka aamu pakko lukea jokainen uusi tunnustus mitä en ole vielä lukenut. Viikonlopun jälkeen maanantaisin tunnustuksia on yleensä kertynyt niin paljon, että aamusta menee ensimmäinen tunti pelkästään niitä lukiessa. Loppu päivä meneekin sitten irkissä ja netissä muuten. Teen töitä ehkä 2% työajasta...

En jaksa jakaa mielipiteitäni tai tietojani oikeasti ja minua vituttaa kun ihmiset niin tekevät. Voin kuunnella muutaman faktan mutta minua ei kiinnosta ihmisten itsestäänselvät tai hölmöt ajatukset ja näkemykset mistään aiheesta. Minua suututtaa ihmiset jotka kertovat itsestäänselvyyksiä, vaikak ne suurimmalle osalle ei niitä olisikaan. Mielestäni ihmiset jotka eivät kykene selvittämään asioita päässään eivät tarvitse valmiiksi pureskeltua tietoa vaan naulan otsaan.

Aikaisemmin teki mieli kuolla. Tekee vieläkin välillä kun ajattelen elämään yleensä ja koitan saaha siihen jotain järkeä.Uskon että on kuoleman jälkeistä elämään ja toivon että se olisi parempi kuin tämä.
Haluaisin mennä juttelemaan yhden kurssillani olevan tytön kanssa mutta en uskalla koska pelkään että hän ei hyväksy minua tällaisena.Koska hän hieman ylempää kastia kuin minä .Tai ainakin niin kuvittelen.

Mitä enemmän ajattelen asioita ja omaa elämäntilannettani, sitä enemmän paniikkiin menen. Eikä kyseessä ole edes mikään kolmenkympin kriisi, olen vasta 23. Ja silti tuntuu siltä että kohta on liian myöhäistä tehdä elämälleen enää mitään.

Nain puoli vuotta varatun miehen kanssa säännöllisesti. Loppuajasta muutaman kuukauden minulla oli myös suhde miehen hyvän ystävän kanssa. Tämä ystävä ei tiennyt että harrastan seksiä kyseisen miehen kanssa.
Toistaiseksi emme ole jääneet kiinni.

Rakastan eksääni yli kaiken. Haluaisin olla vain hänen kanssaan. Kukaan muu ei kiinnosta. ei mitenkään. Haluaisin vain jatkaa elämää mutta tämä ei onnistu.
Olen sisimmiltäni surullinen, vaikka muille saatan esittää muuta.

Väitin yhdelle pojalle, joka ilmoitti olevansa ihastunut minuun, että itse olen kiinnostunut parhaasta ystävästäni (tytöstä). Tein sen koska en halunnut loukata poikaa sanomalla etten pidä hänestä. Nyt harmittaa.
-tyttö 15wee

On vaikea ymmärtää, miksi ihmisten lähestyminen voi olla niin vaikeaa.

Olen ollut jo kohtalaisen pitkään kiinnostunut eräästä nuoresta miehestä, joka istuu samalla luennolla kuin minä. Ikinä ei kuitnekaan tule mieleen, että tälle henkilölle voisi mennä puhumaan, vaikka oikeasti tuntuu, että kohta hajoaa pää. Sitä vain rukoilee, että tapaa tämän henkilön baarissa, kun on turvllisesti humalassa.

N21

Olen koukussa useaan nettipäiväkirjaan ja niitä lukemalla tunnen kuuluvani kirjoittajan ystäväpiiriin, vaikken todellisuudessa tunnekaan kirjoittajaa.

- minulla on ikävä kleptomaaninen tapa kähveltää kaikkea mistä ei varmasti jää kiinni..eli kaikkea mitä irtoaa käteen ohikulkiessa.

Näen edelleen unia entisestä tyttöystävästäni reilun vuoden takaa, vaikka lähes vihaan häntä valveilla ollessani. Tulen todennäköisesti näkemään hänet vielä joskus vahingossa, odotan sitä mielenkiinnolla.

Rakastan tyttöystävääni mutta olen silti ihastunut hänen kaveriin, enkä tiedä mitä tekisin.

Poika 16.

Tunnustan vihaavani yhteiskuntaa ja kaikkea mitä se edustaa. Vihaan jatkuvaa tekniikkakehitystä, tylsistyttäviä tietokoneita, uusia muka parempia asioita, lässypolitikoita, tappavaa teollista ruokaa, saasteita, turhia nykyduuneja, asuntojen kovia hintoja, maltillista palkkakehitystä, dopattuja huippu-urheilijoita, epäterveelisiä viinaa, tupakkaa, kahvia, virvoitusjuomia, makeisia, turhia uutisia, mainoksia täynnäolevia sanomalehtiä, loputonta kuluttamista, töihin-kotiin-kauppaan-nukkumaan elämää kerrostalossa isossa kaupungissa.

Kaikista pahinta on se, että olen insinööri ja ATK-ohjelmoija...

Tunnustan rakastavani lapsiani, vaimoani, luontoa, leppoisaa urheilua ja hyvää perusruokaa. Olispa aina viikonloppu!

Olen juonut paljon viinaa parikymmentä vuotta. Nykyään olen täysin raitis ollut kolmatta vuotta, mutta ilmeisesti multa on ihmisoikeudet päässy hukkumaan kun muhun suhtaudutaan helvetin paskamaisesti. Syrjäytyminen on totaalista. Kukaan sukulainen tai entinen ystävä ei ole edes soittanut mulle vuosikausiin. Aikanaan kaikki hävis ympäriltä pikkuhiljaa, ei vaan halunnut olla mun kanssa missään tekemisissä. Silti en ole ollut koskaan kellekään ilkeä, paheksuvia kusipäitä olivat. Ystäväähän siinä just olis tarvittu sillä pahaa oloahan siinä koitettiin lievittää, ei kait ne oikeita ystäviä olleetkaan.

Mulla meni puolisen vuotta sitten poikki kundikaverini kanssa. Eron aikoihin tapailin useita kundeja, joiden kanssa harrastin seksiä. Ihastuin myös aina lievästi jokaiseen (mutta se on kyllä minulle jotenkin luontaista, edellinen unohtui aina sitten kun tapasin seuraavan). Tapahtuneen aikoihin tämä kaikki oli todella ahdistavaa ja olinkin aivan poissa tasapainosta, mikä hirvitti näitä kyseisiä kundejakin takuulla. Ahdistus johtui siitä, etten ylipäätään tykkää sekstata ilman että välitän, ja että asiat eivät kuitenkaan olleet täysin selvät exäni kanssa, vaan elättelin mielessäni vielä jotain toivoa asioiden parantumisesta ja minua söi hirveästi katsella hänen surkeuttaan ja epätoivoaan. Tunsin itseni vihoviimeiseksi paskaksi. Silti tapasin kokeilunhaluisen ja varomattoman seksin merkeissä näitä muita miehiä teeskennellen törkeästi exälleni, että olen vain omissa oloissani. Tosiasiassahan näillä jutuilla ei ollut vakavampaa merkitystä oikeastikaan, jälkeen päin ajatellen ainoastaan hiukan harmittaa koko seikkaileminen ja ottamani riskit, joten hyvä vaan ettei tiedä.

No niin, jaaritteluosuus siinä. Nyt kuitenkin tapasin jokin aikaa sitten miehen, johon olen ihastunut, juttu on ehkä jopa molemminpuoleinen ja niin edespäin. Alusta lähtien olen ollut hänen kanssaan ujo seksin suhteen ja vasta nyt uskallan luottaa niin paljon, että teen aloitteita tai näytän haluani. Hän on muutenkin saanut minusta suhteellisen kokemattoman ja uskollisen kuvan. En kuitenkaan ole lainkaan teeskennellyt tätä kuviota!! Olen koko ajan ollut rehellisesti oma itseni. Nautin seksistä hänen kanssaan tavattomasti ja haluan häntä jatkuvasti enkä voi ajatellakaan muita.

Voiko minussa olla kaksi näin erilaista ihmistä?? Kamala ajatus. Epätoivoinen irtoseksin harrastaja ja periaatteellinen yhden miehen tyttö. Huh huh. Yäk. No, eipä tarvitse valita kummasta roolista voin luopua...

Olen mielettömän ihastunut - rakastunut ja kaikki.