#12399 15.5.2004

En varmaan koskaan tule saamaan naista.
Punastun erittäin herkästi, jopa pelkästään siitä jos joku kaverini sanoo minulle jotain yhtäkkiä.

#12397 15.5.2004

Olen aivan toivoton laiskuri. Olen lukion ekalla ja pärjäänkin kohtuullisen hyvin aika vähän töitä tekemällä, mutta nyt viidennessä jaksossa tuntuu kuin kaikki romahtaisi. Ei jaksa opiskelu kiinnostaa sitten yhtään pätkääkään.
Minulla on tosi ihana, kaunis ja älykäs tyttöystävä jota rakastan todella todella todella paljon. Pelkään vain että käytökseni ja olemukseni voi viedä hänet pois minulta. Jos näin kävisi, olisin varma että elämäni muuttuisi kertaheitolla loistavasta surkeaksi.
Pienempänä olin aika paksu, siis todella paksu. Nyt iän ja harrastuksen kovenemisen myötä minusta on kasvanut "komea nuorimies" niinkuin kaikki sanovat. Itse olen aika tyytyväinen tähän "saavutukseeni"; olen kovakuntoinen ja kohtalaisen voimakaskin.
Sitten seuraavaan asiaan: taidan olla itsekeskeinen :/ Olen myös kiusannut/mollannut pienempää veljeäni joskus monta monta vuotta sitten ja se on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Toisaalta olen pyytänyt tätä anteeksi ja saanutkin anteeksi mutta silti :P

#12396 14.5.2004

Tuntuu että jotenkin roikun miehessä jota en koskaan voi täysin kunnolla saada. Tahtoisin enemmän vaikka olen saanut jo melko paljon.

Miksi en voisi suunnata kiinnostustani 'helpompiin' miehiin?

#12394 14.5.2004

Olen 30v mies ja profiloitunut musiikillisesti Ramones-punkin ja muun raskaamman rockin äänenkannattajaksi, mutta silti on tunnustettava, että TikTakin Petran lauluääni on paras kaikista!

#12393 14.5.2004

Ystäväni (nimim. #1) on uskonut minulle salaisuutensa. Hän ei halunnut toisen ystävämme (nimim. #2) tietävän salaisuutta, syytä en ymmärrä. Säilytin #1:n salaisuutta puoli vuotta ja koko ajan inhotti valehdella #2:lle, joka ihmetteli #1:n käytöstä. #1 ylitti uutena vuotena sen rajan, joka pitäisi säilyttää kaverin mieheen, eli minun mieheeni. Siitä lähtien olen miettinyt #1:n lojaaliutta minua kohtaan. Vähän aikaa sitten #1 ylitti taas sen rajan. Kostoksi kerroin kaiken #2:lle. Kenenkähän pää putoaa??

#12392 14.5.2004 Nainen 18v

haluan vieläkin ex-poikaystävääni vaikka olemme eroneet
jo kuukausia sitten. olen yrittänyt ehdotella hänelle
kaikenlaista irstailua mutta kun ei kelpaa niin ei
sitten. mutta kun aina alkaa haluttaa kun kyseisen tyypin
näkee. pitää varmaan etsiä vakipano jostakin muualta.

N18

#12391 14.5.2004

Nostin tänään automaatista 160 euroa ja pelasin kaikki automaatteihin kolmea kahden euron kolikkoa lukuunottamatta.

#12390 14.5.2004

olen käynyt 2 vuotta psykologisessa terapiassa valtion piikkiin, vaikka mielestäni ei minulla mikään niin pahasti pielessä ole, ja keskiarvokin todistuksessa oli yli 8½.

#12389 14.5.2004

Opin kolmevuotiaana käyttämään alkeellisesti MSDOSia, mutta en koskaan kehittänyt taitoani enkä oppinut koodaamaan HTMLää pidemmälle. Hävettää nyt kun poulet mun luokasta (mukaanlukien pari tyttöä) osaavat koodata C++ ja vaikka mitä.

PS. kaikki p3310t ja "yhdys sana"- sekopäät voisivat vaika painua mun puolesta suolle keittämään pontikkaa joukolla.

#12360 14.5.2004

-pidän miesten takalistoista enemmän kuin itsestäni.
-olen joskus riisunut itseni koulun vessassa ja viettänyt välitunnin siellä alasti. pidin siitä todella paljon ja tekisin sen vaikka heti uudestaan.
-mietin usein koulumme ison ja rehevän opettajan tiukkaan nahkapukuun.

#12213 11.5.2004

Tahtoisin käydä punttisalilla, mutta en kehtaa. Olen nörtti.

#12212 11.5.2004

Mä olen seksiaddikti, tai musta ainakin tuntuu siltä. Jätin viikonloppuna jätkäkaverini tämän takia, jotten satuttaisi häntä, jos hän saisi tietää pettämisestäni. En ole aikaisemmin ymmärtänyt kun on puhuttu seksiaddikteista, ja kuinka heidän on saatava seksiä, halveksin heitä ennen, koska heillä ei ole itsekuria...nyt kuuluun heihin, kamalaa, miten musta on voinu tulla tällänen...

#12211 11.5.2004

Minä en osaa päättää mitään. Olen ihastunut seitsemään tyttöön yhtä aikaa, ja tiedän/uskon, ettei minulla ole yhdenkään kanssa mahdollisuuksia mihinkään. Ja jos minulla olisikin, mistä senkin voi tietää?! On niin typerää se, ettei voi nähdä toisia ihmisiä sillä tavalla, että näkisi ovatko ne kiinnostuneita.
Ja ärsyttää, kun eräs oikein hyvä ystäväni on nyt erään tytön kanssa, jota kilpaa havittelimme viime kesänä, ja hän jaksaa leuhottaa sillä. Ei sillä, että se minua nyt niin ärsyttäisi, että hän leuhottaa, hän tekee sen huumorilla, mutta ärsyttää se, että hän on tämän tytön kanssa. Haluaisin heille huonoa yhteistä menestystä, vaikka molemmat ovat parhaimpia ystäviäni. Ja kun tämä tyttö on sanonut, että minulla olisi ollut ihan yhtä hyvät mahdollisuudet kuin ystävälläni, niin ärsyttää vielä enemmän, ja kun hän sanoo, että meidän on parempi olla yhtä hyviä ystäviä kuin aina ennenkin. Rasittaa.

#12209 11.5.2004

Masennun herkästi pienimmistäkin vastoinkäymisistä, ja tunnen ahdistusta pitkäänkin sen jälkeen.

Vihaan kaikkia kehoni miehekkäitä piirteitä. Epäilen olevani jonkinasteinen trans-ihminen. En ole pystynyt kertomaan tästä koskaan kellekään, enkä uskalla myöskään mennä eri psykologeille puhumaan. Haluaisin aloittaa hormonikorvaushoidon, jottei minun tarvitsisi enää ainakaan näyttää mieheltä.

Shemalet kiihoittavat minua, mutta haluan itse harrastaa seksiä vain naisten kanssa, en siis ole kuitenkaan homo?

Pelkään kaikkien parisuhteideni tuhoutuvan tämän takia, koska tähän mennessä yksikään tapaamistani naisista ei ole loppujenlopuksi kestänyt kaltaistani ihmistä, vaikka en ole heille kaikkea ikinä pystynytkään vielä kertomaan.

Minua masentaa, että joudun loppujenlopuksi kirjoittamaan johonkin tämänkaltaiseen palveluun jostain tällaisesta asiasta, koska en tunne pystyväni muuhunkaan.

Pelkään 25v syntymäpäivieni jäävän vielä viimeiseksi tätä menoa.

#12208 11.5.2004

Noin 10-vuotiaana teimme kaverin kanssa pahvinkappaleelle pienoismallikaupungin kartongista. Siellä oli oikein kirkot ja kaikki. Sitten menimme ulos ja kaivoimme kusiaispesän esiin niin että murkkuja oli ihan vietävästi. Niitä kiipeili kaupunkiimme ja siirsimme niitä sinne vielä lisää itse. Sitten kaivoimme esiin papaatit ja aloimme pommittaa kaupunkia. Sidoimme muovipusseja tikkujen ympärille ja sytytimme ne palamaan niin että palavia muovipisaroita putosi kaupunkiin. Kusiaisia kuoli joukoittain tuhoisassa pommituksessamme. Lopulta koko kaupunki paloi maan tasalle murkkuineen päivineen. Sen jälkeen pommitimme vielä itse kusiaispesää. Murkut varmasti huokaisivat helpotuksesta kun kyllästyimme tutkimaan niiden kitumista ja siirryimme tekemään jotain muuta pahaa.

Olen myös joskus huvin vuoksi repinyt kärpäsiltä ja itikoilta siipiä.

#12206 11.5.2004 Mies 17v

Lukiossamme erään yleiseti inhotun aineen (ruotsi) opettajana toimii eräs kohtuullisen inhottu naishenkilö, sanotaan vaikka rouva A. Ruova A:n asenne oppilaita kohtaan on suunnilleen "mitä te täällä teette, kun ette te kuitenkaan opi." No, tähän opettajaan ja hänen asenteeseensa kyllästyneenä menin sitten eräänä päivänä koulun jälkeen rouva A:n tyhjänä olleeseen luokkaan, kasasin pöytiä pinoksi ja niiden päällä seisten kirjoitin tussilla isokokoisin kirjaimin katossa olleeseen välikattopaneeliin viestin "noita-A on paska ope" ja lisäksi piirsin -tai ainakin yritin piirtää- viestini viereen rumasti irvistävän tikku-ukon. Viesti oli ihan luokan perällä, ettei sitä huomattaisi liian aikaisin. Parin päivän päästä viesti huomattiin, ja asiasta tietysti nousi haloo. Talonmies irrotti paneelin ja puhdisti sen tärpätillä tms, samalla lähtivät myös nuuskaklimpit joita jotkut kattoon sylkevät. Eli lukiolleni ei koitunut asiasta ylimääräisiä kuluja, puhdistus hoitui talonmiehen työajalla, ja lopputulos koko jutusta oli että tämä osa kattoa on nyt puhtaampi kuin ennen. En kadu.

m17

#12205 11.5.2004

Olen jo ennakko-ostanut Antti Tuiskun levyn.
Sanoin sen tulevan siskolleni.

Todellisuudessa minulla ei ole siskoja vaan haluan kuunnella sitä itse.

T: Heteromies 22v

#12204 11.5.2004

Peruskoulun Ylä-asteella menin muutaman kaverini kanssa meille, ja tulostin useita A4 sivuja täyteen yhtä heppua mollaavaa riviä. Sitten leikkasimme laput pieniksi tekstinpalasiksi, ja menimme kouluun survomaan näitä ties mihin paikkoihin.
Tungimme ihmisten lokeroihin näitä lappuja. Myös pöydille, hyllyille, käytäville, penkeille, jne.

Asiasta tuli iso haloo jo jouduimme apulaisrehtorin ja rehtorin puhutteluun, silloin en hävennyt tekoani.
Nyt ajateltuna, se oli typerää ja lapsellista.

Samaisella ylä-asteella meillä oli hieman hermoheikko puutyön opettaja. Kerran hakatessani 10pennin kolikkoa valurauta levyyn, opettaja tulistui jälleen yli rajojensa, valurauta kun voi helposti haljeta.
Opettaja juoksi kohti minua takaa päin, ja potkaisi minua suoraan "kasseille". Lennähdin ilmaan potkun voimasta, ja tuska oli järin suuri.

Myöhemmin opettaja sopi että jos en kerro kenellekkään, hän nostaa puutyön numeroni seiskasta kasiin.
Niin hän nostikin, tosin kävin sen numeron saamisen jälkeen puhumassa kuraattorille koulussa asiasta, ja opettaja vissiin sai fudut koulusta.

Teimme myös kerran kahdeksannella luokalla kiljua meidän taloyhtiön kokoustiloissa, menimme koulun välitunnilla juomaan tätä, ja kaverini tulivatkin ihan humalaan. Yksi kavereistani tuli niin humalaan että päätyi takaisin kokoustiloihimme oksentelemaan loppu illaksi.

;) Totta kaikki, ja terveisiä tutuille.

#12202 11.5.2004 Mies 13v

Vietän netissä liikaa aikaa.
Vihaan useimpia ihmisiä.
Puran vihaani mm punttien ym nosteluun.
Näytän ulospäin ehkä hieman nössöltä, jos joskus mulla naksahtaa, niin se on meneoa.
Siinä ne tais olla.
m13

#12201 11.5.2004

olen seurustellut jo monta vuotta, mutta silti olen ihastunut erääseen poikaan koulussani. olemme jutelleet pari kertaa, mutta en tiedä edes hänen nimeään.
ikinä en poikaystävääni pettäisi, mutta silti harmittaa, etten varmaankaan näe ihastustani moneen kuukauteen, kesäloman takia.