#12708 19.5.2004

Olen ihan hyvännäköinen 18-vuotias mies.

En ole varsinaisesti koskaan saanut naista. Kännissä olen kyllä pariin otteeseen, mutten laske niitä itse miksikään, omaan kyseisistä tapahtumista vain häilyviä muistikuvia.

Ongelmani johtuu lähinnä siitä, että suurin osa naispuolisista olennoista on mielestäni joko a)tyhmiä b)rumia tai c)molempia. Lisäksi minulle tuottaa suuria suorituspaineita se, että tytöt kuvittelevat minun olevan suurikin pelimies. Kun olen paljastanut asian laidan heille, he ovat hyvinkin yllättyneitä. Minua hävettää, vaikken tosin tiedä mitä tytöt ovat asiasta mieltä. Ihanaa, voin huomata kuinka itsekin olen tullut aivopestyksi nyky-yhteiskunnan toimesta!

Suurin osa ihmisistä on mielestäni idiootteja. Suurin vihani kohdistuu tällä hetkellä oikeistolaispaskoihin. Vihaan Yhdysvaltojen harjoittamaa (ulkomaan)politiikkaa, suuryhtiöitä kuten Nike, Shell ja Microsoft, kiihkouskovaisia, kiihkoateisteja, äärioikeisto ja -vasemmistolaisia, välinpitämättömiä ihmisiä, amiksia ja yleensäkin tyhmiä ihmisiä.

Vihaan myös ns. "älykköjä", jotka kirjoittavat lukiosta kuuden L:n paperit ja luulevat tämän vuoksi olevan muita parempia. Myös mensalaiset ärsyttävät minua pahasti. Luulevat, että logiikalla olisi jotain tekemistä todellisen älyn kanssa.

Yritän parhaani mukaan elää ekologisesti ja pyrin välttämään ylikansallisten yhtiöiden väärydellä tehtyjä tuotteita. Kuitenkin huomaan kuinka en epäonnistun tavoitteissani kerta toisensa jälkeen.

En tiedä mitä tekisin elämälläni. Tiedän, että minulla olisi lahjoja vaikka mihin, kuitenkaan en voi kuvitella itseäni tekemässä töitä. Haluaisin vain matkustella ympäri maailmaa, kirjoitella mietteitäni proosan ja lyriikan muodoissa sekä käytellä kameraani. Ehkäpä niin teenkin.

Tykkään erilaisista päihteistä. Yleisimmin käytän ihan vain alkoholia, koska en omaa yhteyksiä henkilöihin joiden kautta voisin hankkia muuta tavaraa (kannabista toki saan ja poltankin silloin tällöin.)

#12659 19.5.2004

Kun olin ekan kerran "menettämässä neitsyyttäni", en ikinä menettänyt sitä. Toinen osapuoli oli minulle kerennyt olla tuttu 1.5h ennen aktia. Makasimme kaverini sängyllä, hän piti bileet josta tämän naisen löysin. Kun sitten olimme hivelleet toisiamme ja aloittaneet hommat, päätimme että aloitamme sen takaapäin. Oli hirveän pimeää enkä nähnyt minne ohjasin pyhää seivästäni. Lopputulos olikin se että nain häntä puristuksissa olevien pakaroiden väliin luullen tätä riemurasiaksi. Laukesin hänen sisäreisiinsä ja tajusin mokani vasta kun tämä nainen huusi "mitä vittua sä oikeen teet?!". Olen siis yhä neitsyt.

#12543 17.5.2004

Rakastan ISOJA kulleja.Minulle kullin koolla on merkitystä, vaikka muut naiset muuta väittävätkin,vaikka salaa itsekkin haaveilevat siitä..

#12441 15.5.2004

Olen jo pitkään vihannut erästä tv:stä tuttua urheilutoimittajaa, joka tunkee pärstänsä aina väärään paikkaan. Kun tämä kyseinen henkilö rupesi pitämään viikottaista koluminia teksti-tv:n puolella haukuin hänet alimpaan helvettiin. Tosiasiassa luen hänen juttunsa joka viikko, mikä nolottaa todella paljon.

#12440 15.5.2004

Kuuntelen kotona Antti Tuiskua vaikka muualla väitän että inhoan sitä.

#12439 15.5.2004 Mies 18v

Olen 18-vuotias mies, enkä ole koskaan saanut, ja se masentaa.

#12438 15.5.2004

Olen rasisti. Tässä yksi päivä tajusin, miten voin tehdä kiusaa noille inhoamilleni vähemmistöryhmille. Aion tilata 4 juoksupizzaa, jonkin toisen osoitteeseen kaikilla mausteilla...Näin en ole siis vielä koskaan tehnyt, mutta odotan innolla milloin saan rohkeutta kylliksi tehdä tämän. Tätähän voisi jopa ruveta harrastamaan huvikseen...teitä on varoitettu! hah

#12437 15.5.2004

Valehtelen usein tuntemattomille ja parhaille ystävillenikin. Kiinni en ole jäänyt kuin parista. Haluaisin lopettaa, mutta en pysty.

#12434 15.5.2004 Mies 22v

Olen homo ja tunnustan haaveilevani päästä sänkyyn naiselle varatun, mieluiten naimisissa olevan (ei kuitenkaan hirveän vanhan), heteronoloisen miehen kanssa.

En tiedä miksi, mutta jotenkin "valloittamisen" tunne kiihottaa. Seurustelen itse.

M22

#12430 15.5.2004

olen rakastunu korviani myöten omaan pikkuserkkuuni. itse olen 18 vuotias tyttö ja hän on 20 vuotias poika/mies. en tiedä mitä asialle voisi tehdä, koska aina kun näen hänet huomaan kuinka rakastunut olen. joskus olen ajatellut häntä kun masturboin. Olenko aivan sairas? Kyllä muuten helpotti kun sain tunnustettua.

#12425 15.5.2004

Mä en kestä kun en pysty luottamaan poikakaveriini. Mä rakastan häntä yli kaiken eikä hän ole antanut mitään syytä epäilykseen. Luottamuksen puute johtunee siitä, että itselläni ennen poikaystävääni oli pitkäaikainen suhde varatun miehen kanssa. Pelkään, että se kostautuu.

#12424 15.5.2004

Näin poikaystäväni ex-tyttöystävän (kenen kanssa hän seurusteli useita vuosia) noin 2kk sitten. Järkytyin hänen hyvin rumasta ja oudosta olemuksesta niin paljon että olen jopa harkinnut poikaystäni jättämistä.
En oikein pysty enää harrastamaan seksiä poikaystäväni kanssaan, sillä mieleeni tulee aina kuinka hän on hommaillut eksäänsä...

Taidan olla mieletäni sairas tai jotain.
Välillä unohdan koko jutun, mutta toisaalta taas alan kuittailemaan asioista.
Haluaisin oppia ymmärtämään että kaikilla on menneisyytensä, mutta että miten rakas poikaystäväni on voinut olla yhdessä sellaisen eukon kanssa. Sitä en tule varmaan koskaan ymmärtämään. Hän on myös sanonut että rakasti eksäänsä yhtäpaljon kuin minua nyt, eikä mikään oli satuttanut minua enemmän kuin se tieto.
Itken asian takia usein koska rakastan poikaystävääni yli kaiken, mutta silti en pysty hyväksymään hänen tekojaan.

Poikaystäväni on myös sanonut usein haluavansa mennä kanssani joskus naimisiin. Kun taas toisessa yhteydessä hän puhuu siitä miten hän olisi jo kosinut minua jos tietäisi haluavansa kanssani naimisiin. Hieman sekavaa siis.

Olen mustasukkainen, liian omistushaluisen ja lapsellinen. Mutta en voi itselleni mitään.

#12423 15.5.2004 Nainen 17v

Taidan olla aika hemmetin ihastunut. Tämä kyseinen herra on samassa koulussa, on kerran kanssani jutellut ja luulen, että myös hän haluaisi tutustua.. Ongelma on vain se, että nyt jostain syystä kumpikaan ei uskalla tehdä aloitetta vaan tyydytään vaan tuijottelemaan "salaa" toisiamme. Tämän asian kanssa menee vielä hermot, koska periaatteeni on aina ollut, että mies tekee aloitteen.. Argh! Ajattelen sitä todella paljon ja varmaankin lyön päätäni seinään koko kesän ellei seuraavien viikkojen aikana tapahdu jotain..
n17

#12422 15.5.2004

Olin 10 vuotiaana balettikoulussa viimeisellä vuodella. Menin pukuhuoneeseen pistämään balettipukua päälleni kun itse Aira Samulin tuli pukuhuoneeseen ja hän alkoi jutella kanssani. Järkytyin suuresti ja kiirehdin pois Samulinin tieltä. Valitettavasti näin Samulinin kuitenkin vielä kerran kun käännyin lähteäkseni pois. Hän oli vähissä pukeissa ja järkytyin suuresti. En ole vieläkään toipunut tästä vaikka siitä on jo kuusi vuotta.

#12421 15.5.2004

Pyysin chatissa tapaamani jätkän luokseni keskellä päivää n. tunnin kirjottelun jälkeen n 3v sitten. Lupasin ottaa häneltä suihin koska häneltä ei oltu koskaan otettu. Hän oli 19v ja minä 21v.
Hän ei ollut hyvän näkönen ja luonteeltaan tosi ärsyttävä. Hänellä oli pienin mitä olin koskaan nähnyt ja se ällötti. Hän laukesi suuhuni ja melkein oksensin sen jälkeen.
Olimme miesystäväni silloin pienellä tauolla. En ole kehdannut kertoa tästä kellekään ja tämä asia vaivaa ja ällöttää minua todella paljon.
Pelkään tapaavani tämän jätkän vielä joskus jossin.

#12420 15.5.2004

olen seurustellut tyttöystäväni kanssa melkein puolitoista vuotta ja nykyään minusta tuntuu, että haluan olla sinkku. ehkä se johtuu siitä, että tyttöystäväni on aina kiinni minussa, kun vain olen riittävän lähellä. hän lähettää minulle viestejä joka päivä tai sitten soittaa ja on monesti suuttunut siitä kun olen sanonut hänellä etten tahdo olla kokoaikaa kiinni puhelimessa... minä rakastan tyttöystävääni aivan älyttömästi mutta silti haluaisin välillä omaakin rauhaa... edes kaksi päivää viikossa.

#12419 15.5.2004

Jätän aina yhdenillan panoilleni 10€ yöpöydälle vain siksi että haluan niiden katuvan mitä tekivät.

#12417 15.5.2004

Suhteeni seksuaalisuuten on epäterve. Olen tehnyt joskus naisille pahaa. Vietän netissä pornoa metsästäen ja tallentaen todella paljon aikaa. Sain onneksi itseäni niskasta kiinni ja poistin pahimmat tallenteet, kaikkein alhaisimmat, halveksittavimmat. Haluan yrittää pitää edes siitä linjasta kiinni etten vajoa niin alas.

Olen itsekeskeinen, ahne, kateelinen ja vilpillinen.
Monet ihmiset pitävät minua ilmeisesti sydämellisenä, luotettavana ja empaattisena.

Haluaisin voida olla parempi ihminen, välillä piiska mielessäni sivaltaa itseäni, joskus taas intohimon voima ohjaa ja hälventää empaattisen kokemisen tunnetta-oma "hyvän" tavoittelu korostuu...

En ole koskaan rakastanut ketään, ihastunut joskus, mutta ehkä siloinkin uutuudenviehätyksessä ja enemmänkin ehkä toisen olemukseen, kehot vetää joskus toisiaan puoleensa.

#12411 15.5.2004

Olen jo vuoden himonnut miestä joka ei ole omani. Olen säälittävä. Se toinen mies on aivan näätä ja ilkeä. Vosin syödä sen. Ei tämä tunnustaminen auta. Paneminen auttaisi.

n.26

#12410 15.5.2004

Waretin just Antti Tuiskun levyn.