Olen lukion toisella. Vihaan sitä, että pari kuukautta lukiota käyneet ensimmäisen vuosikurssin oppilaat hehkuttavat, ettei lukiossa olekaan niin vaikeaa. Opettajat eivät todellakaan ala hiostaa oppilaita heti, se alkaa siinä puolen vuoden päästä.
Vihaan sitä, että kun tulen koulun ruokalasta ulos, yläastelaiset, joiden ruoka-aika on hiukan myöhemmin kuin lukiolaisilla, ryntäävät mielettömänä hunnilaumana kohti ruokalaa. Yritä siinä sitten luovia tietäsi eteenpäin, kun parisataa ärsyttävää pikkupentua juoksee mieletöntä vauhtia suuntaan, josta olet tulossa.
Vihaan sitä, että yläastelaiset tullessaan välitunneilta, jotka ovat eri aikaan kuin meillä, pitävät hirvittävää möykkää, joka kuuluu siitä huolimatta että luokan ovi on kiinni, samalla kun itse yrittää ratkaista älyttömän vaikeaa tehtävää esim. matikasta.
Vihaan sitä, että murrosikäiset ovat niin helvetin naiiveja ja lapsellisia. Vihaan sitä, että olen itse ollut samanlainen.
Vihaan sitä, että opettajat etuilevat ruokajonossa. Nehän eivät tietääkseni saa syödä ilmaiseksi, voisivat sitten yhtä hyvin ottaa eväät mukaan ja pysyä omassa karsinassaan eli opettajainhuoneessa.
Vihaan sitä, että aikuiset ovat niin helvetin solidaarisia keskenään.
Vihaan sitä, että olen näin kyyninen. Ja samalla rakastan sitä.
Vihaan pissiksiä.
Vihaan epävarmoja teinityttöjä, jotka keskustelupalstoilla kuvailevat pukeutumistyyliään ja kysyvät, mitä mieltä muut ovat siitä. Vihaan niitä, jotka eivät voi vain kokeilla jotain viiden euron meikkituotetta vaan siitäkin kysyvät, onko se hyvä.
Vihaan sitä, että koska olen seitsemäntoistavuotias, minua pidetään teininä. En ole teini.
Vihaan sitä, että vaikka tiedän olevan tyhmää kirjoittaan näin pitkästi, teen niin silti, koska minun on vain saatava kirjoittaa.
Vihaan sitä, että muut eivät tajua vihani syitä.